Reija

Ulkoilma ja hyvä ruoka tekevät hyvää

Aamulla oli päästävä merenrannalle. Eikä Nallikari taaskaan pettänyt. Tovi siellä teki hyvää. Sitten matka jatkui.

Kaupungin kautta, Rotuaarilla kohtaaminen oikeasti vanhan valokuvaajan kanssa. Olimme anonyymejä, tunnistimme yhteisen harrastuksemme, tunnustauduimme ikuisiksi canonisteiksi, ja sähköpyöräilijöiksi, sekä Oulusta tykkääjiksi ja uuden oppijiksi. Melkein harmittaa, etten ehdottanut treffejä. Meillä riittäisi oppimista ja juttua. Kuitenkin luovuin ja jatkoin matkaa…

Vielä muutamia projektin täydennyskuvia, ja sitten Oulujokivarteen kulkemaan äänikirjan avittamana. Kesäaamu. Tuntui hyvälle.

Iltapäivällä äidin luona sairaalassa tavallista pidempään, pitkään juteltiin. Paljon mietittävää, koskettavaa, muistettavaa, ymmärtämistä vaativaa, elettävää, opittavaa sielläkin.

Tänäänkin meillä oli Pehtoorin kanssa kahden hengen herkullinen sapuska. Eilistä wasabimajoneesia hyödynsin tänään scampivartaiden ohessa, kuvasta puuttuu pala savulohta. Sekin sopi tähän settiin. Kukkakaalimuusia en ollut pitkään aikaan tehnytkään. Nyt siihen innosti kirja (Anne B. Radgen Berliininpoppelit-kirjassa vol. 6 sitä tehdään pariinkin otteeseen,) ja kun nyt on sen paras aika… Näyttää riisipuurolta kanelin kera, mutta ei sentään ole mitään sinne päinkään. On vielä parempaa!

Kukkakaalimuusi

1 iso kukkakaali
suolaa
jätä vähän keitinvettä loppuvaiheen säätöön….
30 – 50 g voita
1 dl kuohukermaa
muskottipähkinää

Tee kuten perunamuusi. (Keitä kukkis suolavedessä kypsäksi, soseuta sauvasekoittimella, lisää joukkoon voi, ehkä keitinvettä, desi kermaa, lopuksi maun mukaan muskottipähkinää. Kuumenna uudelleen. On hyvää. Ihan herkkua. Kestää lämmittämisen seuraavana päivänä.)

EIlisessä postauksessa on pankomarinoitujen ahvenfileiden ja wasabimajoneesi ohje. Klikkaudu sinne.

Oulu Ruoka ja viini

Arkikin on juhlaa

Onhan taas suotu kaunis, kesäinen perjantai. Kolmastoista päivä. Pikkuveljen 60-vuotispäivä. 60! Herää kysymys, kuinka vanha minä olen, jos nuorempi sisarus on jo noin vanha! 😀 Myös hyvällä ystävällä tänään tasavuosisynttärit. Ikääntymistä on tänään ollut pohdittava muutoinkin. Tänäänkin. Päivin, öin.

Tosin enin juhlinta, jota tänään on tullut harrastetuksi koskee Oulua. Oulun juhlaviikot saivat minut liikkeelle kameroiden kanssa myös tänään. Aamupäivällä ja vielä illalla kävin Pehtoorin kanssa pyöräillen kaupungilla katsomassa Kotiseutumarkkinoita, vielä Design-torilla, ja sitten Rotuaarille Sounds of Oulu -tapahtumaan.

Pitkän kierroksen ja 50 kuvan jälkeen istahdettiin Puistolan patiolle nauttimaan Campari Sodat. Oli lämmin, Teekkaritorvet soittivat, ihmisiä kulki ohitse, ravintola täynnä, kaduilla kesäisiä kulkijoita. Melkein kuin ulkomailla, melkein kuin ei koronaa olisikaan, melkein kuin kaikki olisi muutenkin kaikin puolin kuten ennenkin. Melkein.

Kuva-asioiden ohessa ehdin kokkailla. Toki vain kalapuikkoja. Mutta eivät kyllä olleet mitään ”vain”. Pehtoori meinasi, että aika monta astetta parempia kuin ne, joita joskus jossain lounasruokalassa muisti syöneensä. Jostain syystä en ole koskaan tainnut kotona tavallisia kokeillakaan. Tai ehkä silloin kun lapset olivat pieniä. Mutta kun meillä on tämä ”kytkös” suoraan Kauppahallin tuoreen kalan tiskiin, niin kovin harvoin tulee mitään puolivalmiita kalatuotteita kokeiltua. Tänään siis pankojauhoilla paneroituja ahvenfileitä miedon wasabimajoneesin ja uusien perunoiden kera. Vaatii vähän tuunaamista, mutta se kyllä maksaa vaivan. Koetan huomenissa muokkailla tähän reseptin.

Pankokuorrutetut ahvenfileet ja wasabimajoneesi

(ohje rotissööripiknikin satoa: chef Antille kiitokset!)

400 g ahvenfileitä
1 l vettä
1/2 dl merisuolaa

1 dl vehnäjauhoa
2 kpl kananmunia
2 dl pankojauhoa
1 1/2 dl majoneesia
2 tl wasabitahnaa

rypsiöljyä

LIota ahvenfileitä kiehautetussa ja jäähdytetyssä suolavedessä puolisen tuntia (tai ripottele suolaa kalan pintaan ennen panerointia).

Sekoita kunnon majoneesiin wasabi.

Paneroi ahvenet: pyörittele fileet tai niiden puolikkaat (kalapuikot) vehnäjauhossa. Sitten kananmunassa, ja lopuksi pankojauhossa. Jätä odottamaan paistamista.

Paista reilussa rypsiöljyssä kauniin ruskeaksi, käännä, pari minuuttia puoleltaan. Nosta fileet pannulta talouspaperin päälle kuivumaan ja pidä ne lämpimänä.

Tarjoile wasabimajoneesin ja salaatin tai perunoiden tai leivän kera. Tai kukkakaalimuusin keralla.

Oulu Valokuvaus

Haipakkaa kuvausta

Tänään on Oulussa ollut Korttelihaipakka-ostosilta. Oulun liikekeskuksen ideana on ollut tarjota oululaisille iloinen ostosilta klo 22.00 saakka pidennetyillä liikkeiden aukioloajoilla. Samaan aikaan kaupungin ”juhlaviikoilla” juuri tänään ja viikonloppuna Oulusa on Kotiseutupäivät, Taiteiden yö, Lastenlaulukatu ja Tuttu-fest. Lisäksi Oulun Kauppahalli juhli 120-vuotisjuhlaansa. Ja minulla kuvauskeikka näiden tiimoilta. Iltapäivästä pitkälle iltaan kuljin kahden kameran kanssa kaupunkia ristiin rastiin.

Pikisaaressa oli myös Design-tori. Sekin kuvauskohteena, ja piipahdin samalla Galleria Harmajassa, jossa on menossa Kristian Krokforsin näyttely. Se on elokuun loppuun asti. Mieleisiäni teoksia. Teki hyvää katsella niitä.

Haipakkaa oli pitkä päivä muutenkin. Monenlaista mahtuu yhteen päivään. Huomenna minullakin paluu rauhaisampaan arkeen, mm. kuvaeditointipäivä.

Niitä näitä Vanhemmuus

Vuosia takana – niitä muistellessa

Aurinkoinen elokuun yhdestoista. Kuten usein on. Kuten oli 64 vuotta sittenkin.

Pehtoorin synttäreitä on vietetty tänään. Toki vasta illan tullen…

Samalla taidettiin (yhteisen laskutoimituksen jälkeen) viettää 10-vuotisjuhlaa sille, että olimme ihan vaan neljästään, keskenään, vain meidän perheen kesken ulkona syömässä. Yritettiin porukalla etsiä sitä hetkeä, että vain me neljä olisimme olleet yhdessä ravintolassa tai edes kotona syömässä yhdessä ennen tätä: että ei olisi ollut aveceja, kavereita, lapsenlapsia, kumppaneita, avokkeja, ei muita, vaan ihan vaan meidän ydinperhe. Taisi olla tänään seuraava kerta heti Strassbourgin (2011) jälkeen.

Nyt tilanne sattui sopivasti: Tyär lähtee vasta huomenna takaisin Helsinkiin, Juniori on vielä kesälomalla – meillä ei kapitulia, ei matkaa. ei mökkeilyä, ei ole kavereita lapsilla eikä meillä. Oltiin keskenään. Olipa mukava. Ja mistäkö juteltiin? – Menneistä. Tietysti. Enimmäkseen matkoista.

Olimme De Gamlas Hemissä viideltä syömässä. Eikä tälläkään kertaa valittamista. ”Nuoriso” eka kertaa siellä, ja tykkäsivät. Mekin. Luonnollisesti.

Jo alkuillasta palasimme Rantapeltoon, ja kun oli tämä nostalgiavaihe päällä, kaivettiin esille vanhat albumit ja muisteltiin (hyvinkin erilaisia muistoja) matkoista, joita on tehty. Erityisesti vuoden 2001 Pornicin reissu oli muisteltavana, ja kaikki muut. Mietittiin muistitiedon, muistojen, lapsuusajan highlightien (Legolangin reissu!!! tai Disneyland Pariisissa) erilaisia kokemuksia: ei ehkä ole ihme, kuinka lapset muistavat ihan eri juttuja kuin me.

Juhlan kunniaksi: perhepotretti

Niitä näitä

Mukavia juttuja tiedossa

Kun yöllä valvoo useampia tunteja, ei aamu toimi kuten tavallisesti. Tai siis ainakaan minä en toimi pitkien valvottujen tuntien jälkeen. Kun vihdoin aamuyöllä/aamukuudelta nukuhtaa uudelleen, tulee nukutuksi liian myöhään ja sitten sekin harmittaa. Tänään pääsin aika äkkiä moisen yli.

Ja sitten onkin ollut touhua, tekemistä, tiedottamista, tekstailua. Kulkemista, keskustelua ja kokkaamistakin.

Meni illansuuhun ennen kuin monista kohtaamisista kotiuduin, mutta sitten istahdimme Pehtoorin ja tyttären kanssa ruokapöytään. Sateesta huolimatta kesäinen grillaussetti.

Pilviä taivaalla, mutta niillä on kuitenkin hopeareunat, ja aurinko jo pilkistää…

Loppuviikoksi on luvassa paljon hyvää. Huomenna pääsen pyöräilemään. Pitkästä aikaa. Ihan yksinolokin on nyt tervetullutta – ainakin muutamaksi tunniksi. Viikkoon en ole kuunnellut yhtäkään äänikirjaa (normaalisti 2 – 3 viikossa): mutta huomenna jatkuu. Eikä mitä tahansa: Berliinin poppelit -sarjan 6 osa on julkaistu Bookbeatissa eilen! Ja telkkarissakin on jotain hyvää odottamassa: Netflix-sarjan Virgin Riverin kolmas tuotantokausi! Onhan mukavia juttuja!

Isovanhemmuus Lappi Niitä näitä

”Syödään pullaa ja kuunnellaan Souvareita”

Purot ja porot, tunturit ja Tuulentupa jäivät taakse. Oli aika luopua mökkielosta,

”Herrane aika”, sanoi Eevis monta kertaa, ja vielä useammin Apsu ehdotti, että ”mennään purolle” tai ”syödään pullaa ja kuunnellaan Souvareita” [kyllä on papan vaikutusta tuollainen. 🙂 ] Kauan odotettu, vielä tavallistakin odotetumpi, mökkiviikko takana. Olisin voinut jäädä, jos olisin voinut. Mutta kotiinkin hyvä tulla. Semminkin kun täällä on vielä pari päivää tytärkin. Myös vävy J. on asustellut täällä meidän poissaollessa, mutta oli tänään ”muuttanut” kotikotiinsa siihen asti kunnes torstaina palaavat Helsinkiin. Selvästi kesäkauden loppumista havaittavissa.

Kotimatka oli tänään varsin vaiherikas: Rovaniemelle asti meni viesteillessä veljeni kanssa, ja loppumatkalla minun ajohukillani oli ihan hurjan paljon liikennettä, ulkomaalaisiakin autoja! Tuntui, että ”ei ikinä” olla kotona.

Nyt ollaan. Ja jo nyt katselen kalenterista milloin voisi lähteä takaisin ylös.

Niitä näitä

Mökkiviikko hiipuu…

Täällä on hiljaista, rauhallista, ruokapöydässä paljon tilaa ja vähän ruokaa.

Aamulla sunnuntaibrunssin (HK:n prosciutto uutuuspekoni todettiin hyväksi) jälkeen ehdittiin Eeviksen kanssa vielä olla hippaheikkiä ja Apsun kanssa pelata Yatzya samaan aikaan kun aikuiset toisessa mökissä siivosivat ja pakkasivat. Mutta kymmenen jälkeen tänne laskeutui hiljaisuus ja ikävä.

Oli palattava ”normaaliin mökkieloon”. Viime päivinä draama queen Eevis on vienyt mummin kaiken huomion ja Apsu on varmistellut, ettei ole mitään mökkielämän ulkopuolista maailmaa, mutta hiljalleen alkaa tuntua, että on palauduttava todellisuuteen, ajateltava vähän eteenkin päin ja elättävä isommassa yhteisössä, koetettava ajatella ulkopuolistakin maailmaa.

Mutta vaikka ikävä iskikin, niin toisaalta kyllä me nautimmekin, kun saatiin paikat tavalliseen väljään järjestykseen ja voitiin ryhtyä muutamiin tarpeellisiin toimiin. Ei ole mökillä tällä kertaa todellakaan työleiriä vietetty, mutta tänään jotain puuhasteluja kuitenkin.

Hetken mietin, että olisiko tänään ”suuri siivouspäivä”, se joka kerran vuodessa täällä on tullut tehdyksi, mutta nope! Ulkona oli lämmintä +23 C, leppeä etelätuuli, aurinko siniseltä taivaalta ja meillä sekä pakastimessa että sienipurkeissa iso vaje, joten päätimme lähteä kimpassa ”vakkarimestoille”: pyörillä kohti Pieranvaaraa, Ahopäännokkia ja Hangasojan yläjuoksua. Muutama kilometri mökiltä polkien ja sitten pyörät latupohjan sivuun ja metsään.

Ja saman tien yksi komea herkkutatti! Ja toisenkin Pehtoori löysi myöhemmin. Ja siinäpä se sitten olikin. Mutta tulipahan käveltyä. Minä olin metsässä reilut pari tuntia, eikä saalista ollut. Kuvia sentään. Ja hyvä mieli, liikkumisen ilo. Maisemat, hiljaisuus, rauha, mun Lappi!

Hangasoja, meidän tunturipuro, kulkee välillä pehmeiden, vihreiden heinikoiden keskellä.

Nyt pakkaamaan, aamulla kohti Oulua.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kiilopään rinteellä, polun alkupäässä on seitapatsas. Se on kesällä 1970 pidetyn suurpartioleirin muistomerkiksi pystytetty Sompion seita. Tuon alkuperäisen (jo lahoavan) paikalle pystytettiin uusi samanlainen syyskuussa 1990.

Seidan tarkoituksena oli tavoitella tunturin hyvien haltijoiden suosiota, mutta se toimi samalla leiriläisten kiitoksen osoituksena suotuisista ilmoista sekä kauniista leirimaastoista. Ainakin eilen sää oli edelleen suotuisa. Sompion seidalleko siitä kiitos? – Tämä loma on ollut hyvä.

Isovanhemmuus Lappi Mökkielämää Niitä näitä Valokuvaus

Patikoiden ja pelaten huikeassa säässä

Aamuvarhain olin purolla. Hiljainen, oma mökkiranta, Lapin kesäaamu, tyven, lauantaina pyhäaamun tuntu. Kunhan istuskelin, katselin, toki kuvailinkin.

Tuntureiden rinteet ja kurujen reunat sekä meidän mökkipuron rannat ovat kanervien värittämiä.

Kunhan ennen yhdeksää olimme aamiaisen syöneet, kuului minulle komento: ”Mummi, nyt heti purolle.” Päivän liikuntasuoritukset alkoivat kivien heittelyllä.

Onhan ne molskahdukset mukavia! Ja kyllä lapset saivat monta kertaa heittää, että mummilla ajoitus sattui kohdalle! Kultapurosta nousee lasiveistos!

Aamupäivän patikka päätettiin tehdä UKK-puiston suunnalla. Ajeltiin Kiilopääntien varteen, Ruijanpolun kohdalla olevalle levikkeelle, ja siitä lähdimme kulkemaan Sivakkaojan laavulle. Matkaa tulee vähän reilu kilometri, mikä oli pienille oikein sopiva. Eeviksellekin kun sai osan matkasta kulkea isänsä harteilla. Apsu – paras patikoija! – kulki papan kanssa edellä.

Meillä luonnollisesti eväät mukana. Ei ole retki eikä mikään, jollei ole edes pillimehua ja Elovena Kaura-karpalo-keksejä mukana. Kirjaimellisesti luonnonkaunis paikka oli lauantain lämmössä mukava kohde, jossa tovin kuljeskelimme.

Paluumatkalla Eevis kulki kanssani käsikädessä ja puhua pulputti! Meidän pikku komedienne on taas tänään saanut meidät kaikki pidättelemään naurua.

Muut palasivat möksälle lounaalle ja iltapäivälevolle (= ruutuaikaa eli Nintendo ja Pipsa Possu, – ei enää mitään päiväuniä näille), mutta Pehtoorin kanssa lähdimme Suomen Ladun majalle ja sieltä Kiilopään huipulle. Onhan täällä tunturissa liikkujia, mutta mahduttiin hyvin mukaan. Etelätuuli vilvoitti (ja piti paarmat pois), aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja oli hyvä mieli.

Sainpas samalla kertaa viimeisen kuvan ensi vuoden ”Saariselkä kuvissa” -kalenteriin. Elokuun kuva on puuttunut, ei puutu enää. Ehkä jo ensi viikolla saan sen kootuksi ja painoon. Hyvissä ajoin!

Rantasaunan ja puro”uinnin” jälkeen sapuskan tekoon ja ruokapöytään. Pitkään syötiin.

Vielä pihalle: mölökkyä, sulkapalloa, jalkapalloa, puroa, tikanheittoa. Liikuttu on, joten nyt iso väsy.

Isovanhemmuus Lappi Mökkielämää Niitä näitä

Eikä minulta mitään puutu

[Eilen joskus hyvin myöhään, mökkipihasta kuvattuna…]

Kello on melkein kymmenen. Siihen nähden, että viime yönä uni oli hyvin vähissä, olen tänään ollut mahdottoman reipas ja liikkkuvainen kellon ympäri. Eikä vähäisin syy siihen ole ollut se, että on ollut pari maailman parasta liikuttajaa.

Aamiaisella viivyimme pitkään, päivän ohjelmaa pohdimme… Perjantai on pyykkipäivä, siivouspäivä ja kauppapäivä myös mökkielossa. Porukalla hoitelimme hommat – lapsityövoimaa unohtamatta. Ja jo yhdeltätoista olimme patikkapolun alussa. Eeviskin tymäkkänä seisoi vaellussauva kädessä katse suunnattuna kohti Aurora-polkua (jo kasteessa hänet on siihen liitetty. Omin sanoin: E. Aaooora Hatokanga) ) 🙂 Eikä isänsä harteilla mennyt kuin puolet kolmen kilometrin reitistä. Topakkana ihan itse taivalsi ylämäen kohti Aurora-polun huippua. Ja Apsu! Onpa ollut ilo olla mukana siinä, kuinka poika tykkää luonnossa kulkea – ja kuvata!

Aika levollisesti kuljettiin, ehdittiin kuvata, mielessäni jo näin (joululahja)kuvakirjan itselleni. 🙂 Kummituskämpän ovella ihan eri klangi kuin viime vuonna tai koskaan aiemmin: ”Mummiiiiiii, tuu. Ei oo mittään hättää!”

Kauppareissu samalla ja sitten möksälle. Pienet saivat isänsä tuunaaman lounaan, samaan aikaan minä vähän tuunasin asiakkaan kuvatilausta, ja sitten lähdimme kolmeksi keilaamaan! Minähän siitä pidän paljonkin, Pehtoorin selkäkin kesti, ja niin tuntui Apsukin tykkäävän.

Ja Pehtoorin kanssa olimme niin yhtä mieltä siitä, että ”onpa poika kummitätiinsä tullut”. Kyllä ovat meidän esikoinen ja ensimmäinen lapsenlapsi yhtä kilpailuhenkisiä molemmat! Ei ihan verenmaku suussa kilpailtu, mutta kyllä Apsulle oli tärkeää tietää, kuinka paljon isillä, R:llä, ja kaikilla muilla oli pisteitä.

Mökkirantaan tultuamme Juniori tarjosi ”ylläpidosta kiitokseksi” aika erinomaisen hyvän aperitiivin, jostain varastojensa uumenista oli raskinut luopua: Moët & Chandon Rose 2006.

Elokuun alussa Hangasojan rannalla, päivän liikkumisen jälkeen, leppeän tuulen leyhytellessä, sinitaivaan alla, saunan lämmetessä, pienten pulputtaessa lähellä oli enemmän kuin hyvä.

Pehtoorin kanssa olimme saunassa ja yhtäkkiä sinne tupsahti myös pari pientä ”saunatonttua”. Apsun kanssa kävimme pulahtamassa purossakin (+ 9 C). Tai noh, minä pulahdin, Apsu polski laiturin nokassa.

Ja sitten – kuten mökillä ollessa ainakin kerran tapana on – aika pottuvoille ja käristykselle. Eikä edes Eevikselle – poroista kovasti tykkäävälle – ollut vaikea syödä hyvin. Oli hyvää, vaikka itse sanoinkin.

Koska lapsillakin loma, voitiin vielä seitsemän jälkeen lähteä iltakävelylle. Tyvenessä, leudossa, itikattomassa, aurinkoisessa illassa kuljimme pitkin Hangasojan vartta, mökkitiellä, tuttujen mökkitienoilla.

Uskomaton sää. Olen joskus ennenkin sanonut, että elo-syyskuu on näillä tienoin mitä hienoista aikaa. Suosittelen lämpimästi, ja mietin hyvin vakavasti, kovasti toivoen, että josko taas syyskuussa pääsisimme…. ?

Isovanhemmuus Lappi Mökkielämää

Pieniä puuhia, suuria tunteita

Heräsimme aurinkoiseen aamuun, lupauksia paljoon olemassa.

Ja paljon on ehdittykin. ”Slow food” -aamiaisen jälkeen lähdimme Pehtoorin kanssa Kutturantien varteen ”sieneen”. Tunnin mukavan aurinkoisen, huolettoman metsätepastelun jälkeen desi mustikoita, kaksi koivunpunikkitattia – ja se olikin sitten siinä. Käytiin vielä Aholammentien varrella, mutta eipä siellä kummoisempia saaliita. So what. Lappi on hyvä!

Näistä se oli ruoka perheelle laiteltava.

Saariselän leikkipuistossa käyneetkin olivat palautuneet mökille, joten olihan taas aika olla yhdessä ja syödä jotain. Notskilounas aurinkoisessa jo hyvinkin lämmenneessä säässä oli mukava. Istuskeltiin, välillä muksujen kanssa kahlattiin purolla, taas nuotion savuun ja harjoittelemaan puukon käyttöä. Saunan lämmitystä ja samaan aikaan, iltapäivällä lapsilla ”ruutuaikaa” (A:lla Nintendo ja E:llä ”tyttöjen huttuja” tabletilla (= Pipsa possu ja muita piirrettyjä) ).

Saunomisen jälkeen pääsimme taas ruokapöytään: keräilytaloudessa kun elellään, niin pääruokana oli tattirisottoa (punikkitattien lisäksi pakastimesta löytyi pieni pussi viimevuotisia herkkutatteja!) – oi, että se oli hyvää ja jälkkäriksi mustikka-mangorahkaa. Kolme desiä mustikoita riittää kuudelle oikein hyvin kun vähän säveltää. 😉 Ja jo ruokapöydässä Apsu ilmoitti, että heti kun on syöty, mennään purolle. Kuksa ja puukko mukaan!

Vuolemista, purosta vesitilkkoja, kivien heittelyä, kävelyä, mustikoiden syöntiä.

Ja enhän minä sitten kuitenkaan, tämän kaiken hyvän keskellä, osaa huoletonna olla. Liekö koskaan opinkaan, voinkaan? – Vähän epäuskoisena hoksasin tällekin viikolle huolia kantautuvan.

Juniorin ja pienten kanssa kierrettiin vielä puronrannoilla – liekö Eevikselle tullut tänään pisin patikka ikinä! Ja koko ajan, kaiken ohessa, aamusta iltaan, tyttö ilmehtii, elehtii, esittää, höpöttää (josta edelleen jää iso osa ymmärtämättä)… On oma valloittava itsensä. Ja komentaa välillä hyvin topakasti: Mummi! Ja sitten halaa ja rutistaa kaikella voimalla.

Tämäkin kuva Juniorin kännykästä. Kuten huomaatte: jos on lapsenlapset mukana, ei mummi paljon ehdi kuvailla – siltäkin osin lomalla. 🙂 Ehkä huomenna koetan ryhdistäytyä asian kanssa.