En ole koskaan nähnyt niin paljon kulleroita kuin tänään kotimatkalla mökiltä Ouluun. Rovaniemen ja Kemin välillä, varsinkin Tervolassa, tienvarrella kulki keltainen kymmenien kilometrien mittainen nauha … Voikukkiakin toki joukossa, mutta kulleroita! Paljon ihania kulleroita.
Pysähdyin poimimaan niitä maljakollisen kotiinkin.
”Vartti metsässä lisää elinaikaa päivällä” vai miten se menikään?
Joka tapuksessa olimme aamulla/aamupäivällä metsässä kauemmin kuin vartin. Ja ihan sama, tuliko elinaikaa lisää, mutta oli niin levollista, kaunista ja päällimmäisenä tuntui epätodellisen hyvä olo. Yhdessä ja erikseen kiertelimme Hangasojan ja Rönkönlammentien välisessä maastossa, niin kauniissa kangasmetsässä, auringonpaisteessa, oli hyvä hengittää, sellainen ”maadoittuva” olo. Positiivisella tavalla. Perusasioita käsillä. Ja kyllä, käsillä myös tekemistä, kuvaamisen lisäksi.
Siellä oli siis lisää korvasieniä.
Korvasieniä jopa siinä määrin, että raskin meille kahdelle keitellä keiton niistä. Sekaan vähän savuporolastuja.
Terassilla nautiskelimme. Oli siinä hyvä kun aurinko paistoi, lämmintäkin kait jotain + 17 C ja lisälämpöä tuli, kun Pehtoori oli päiväpuhteina siirtänyt terassin toisen lämpövastuksen ”oikeaan paikkaan”. Kaikkien näiden täällä 15 vuoden aikana vietettyjen mökkielojen jälkeen se on nyt oikein hyvä. Pitkään istuskeltiin, suunniteltiin: Huvila & Huussi -meininkiä tiedossa enemmältikin kuin vain lämmittimen siirron osalta.
Jo aamupäivällä metsästä palattua olimme viettäneet ruokajuhlaa, ja juhlaa muutenkin. Sille oli syynsä. Kahden hengen de luxe -brunssi 🙂 poroa, btietä, croissanteja, muffineja, pieni pullo kuohujuomaa.
Kaiken syömisen ohessa paljon kuvailuja, paljon liikkumista pihapiirissä, paljon levollista kävelyä puronrannalla. Auringosta, puron solinasta, taivaanvuohen merkillisestä äänestä, valosta, rauhasta nauttimista. Toivoin olkavarren parempaa ja ennen kaikkea voimallisempaa toimintaa, mutta paljon sillä pystyy kuitenkin tekemäänkin. 🙂
Kaiken ohessa vielä viimeistelin minun tämänvuotisen beaivin. Toivottavasti saamelaiset eivät koe tätä kulttuurisena omimisena.
Kysyinkin kerran asiasta yhdeltä paikalliselta, mutta hän ei nähnyt mitään sellaista tässä minun pihapiirin puuhastelussani. Tällä kertaa tähän symboliin ei minulla liity niin paljon latausta, ei kyyneleitä kuin kerran aiemmin, ei sairastapauksia. Nyt ihan vaan omaksi ilokseni värkkäilin. Pihapiirin somistukseksi, ja kyllä, kyllä vähän myös terveyttä ajatellen. Ehkä myös minussa hyvin heikkona elävän luovuuden merkkinä. 😀
Kuvasin myös kaikki mökkipihan erilaiset koivut, tai paremminkin niiden lehdet.
Hieskoivu, tunturikoivu ja vaivaiskoivu.
Hieskoivun lehti on ehtinut viikossa jo näin isoksi.
Vaivaiskoivu (joka on itseasiassa kai varpukasvi) on pieni ja kaunis.
Pensasmainen tunturikoivu on jo lehdiltään vahvan näköinen.
Koivuja kaikki tyynni. Ja tänne jäävät.
Hangasojan varrella, kuten muuallakin näillä leveysasteilla, on jo yötön yö; aurinko ei enää laske horisontin alapuolelle. Ja silti tuntuu, että olen pari viime yötä nukkunut paremmin kuin aiemmin koko tänä vuonna. Levollisia, pitkiä unia – ihan aamuun asti.
Ja kuinka ollakkaan, mehän ajelimme – taas 😀 – kylille ja Siulan parkkiin: pyörävuokraamo on pikku-Kuukkelin alakerrassa, joten sinne siis. Kyllä jäi torstainen sähkömaastopyöräily niin kutkuttamaan, että oli vielä toisenkin kerran tällä reissulla tunturiin päästävä polkemaan. Ja sain kuin sainkin saman pyörän kuin torstaina. Hyvä juttu sekin.
Vähän on nyt sellainen paha aavistus, että voi olla vaikeaa Oulussa taas innostua citysykkelöinnistä näiden maastopyöräretkipäivien jälkeen.
Tänään keskipäivällä Luulammella vähän ripsi vettä, mutta muuten kirkas, kauaskantava näköala kaikkialle, aurinkoa, pumpulipilviä, ei kylläkään kovin lämmintä, mutta oikein hyvä kulkea.
Tuntereilla jo vihreää, ojanpenkoilla, hetteiköissä rentukoita, linnunlaulua kaikkialla, muutoin hiljaista, ei pohjoista, eikä ikävää itäistäkään tuulta. Jo satunnaisia muita kulkijoita, retkeilijöitä, pyöräilijöitä, patikoijia Saariselän tuntureilla ja kuruja kulkemassa.
Meillä oli aie ajella Rautulammelle, joten suuntasimme aluksi Saariselältä suoraan (ei Kiilopään kautta, eikä Laanilan kautta) kohti Rumakurua, ja sieltä edelleen Luulammelle.
Luulammella
Eikä kilometriäkään, kun poroaidan jälkeen edessä oli Kulasjoen? tulviva uoma. Ei puhettakaan päästä yli. Siispä paluumatkalle Välimaan kautta Piispanojalle, Laanilaan ja sieltä taas Saariselälle. Ihan mukava pätkä sekin.
Mihin sitten? – Viime vuonna suunnilleen samalla viikolla ajelimme läskipyörillä Kaunispään huipulle Luttotuvan kautta, siis latupohjaa pitkin ylös. Silloin reitillä oli vielä lunta ja pehmeää hiekkaa, jäätä, eikä Pehtoorin pyörän sähköstä ollut apua kuin osan noususta, joten olimme aika lailla puhki, kun huipulle pääsimme. Tänään otimme revanssin: nousimme huipulle asfalttitietä pitkin ja laskettelimme latupohjaa Palo-ojan laavulle. Näin päin paljon helpompi. Semminkin kun pyörä toimi.
Puron solinassa, iltapäivän auringossa, leppeässä lämmössä, tuulettomassa taukopaikassa evästelimme, mietimme paluureittiä ja toivoimme, että Luttojoen varren suon yli olisi pitkospuut.
Ja jo vain! Siellä oli tehty melkein tie! Hyvin pääsimme joen yli. Poikkesimmepa vielä Luttotuvallekin. Viiden kilometrin eestakainen pätkä oli kyllä melkoista sorakkoa, isohkoja kiviä, mutta ei juuri korkeuseroa ja pyörässä täysjousitus, mikä juuri tuollaisella paikalla on keino selvitä rampauttamatta jo muutenkin kuluneita niveliä. 🙂
Luttotuvalla
Viimeinen kymppi kohti Saariselkää, pyörän palautusta ja pyöräretken päättymistä sujui nopsasti. Luttojoen reunaa kulkeva reitti (yksi talven lumipyrypäivien vakio hiihtolenkki) on tasaista, mukavaa metsätaivalta Pietarinvaaran juurella.
Reilun neljän tunnin reissulla kilometrejä kertyi puolensataa, kuvia vähän enemmän.
Aiottu korvasieniretki siirtyi huomiselle, tyydyimme lämmittämänn saunan, tekemään ruokaa. Ja olemaan tyytyväisiä, että vielä tänään ei tarvi pakata …
Aamupäivän vilkuteltiin lähtöä tunturiin. Kaikenmoista pientä puuhaa, ja kun joku ripsaus vettäkin satoi, niin vasta puoleltapäivin olimme liikkeessä. Ajoimme Magneettimäen levikkeelle: Kuusipään ja Urupään väliin Jäämerentien P-paikalle. Ja toisin kuin perjantaina, tänään lähdimmekin kohti itää, kohti Urupään huippua. Ja sieltä jatkoimme vielä muutaman kilometrin kohti Palopäätä. Ennenkokematon pätkä oli se! Ja siinä parasta, kun näki korkealta kauas. 360 astetta ja kohti ääretöntä ja sen yli.
Alkumatkasta maa huokui kosteutta. Sateen jälkeen maasta nousi sumua, ja samalla ilma taisi vähän lämmetäkin. Lähtöluku oli +10 C. Hanskat ois olleet kivat.
Noh, pian lämpeni. Jossain välissä muistin, että on maanantai. Siitä tuli hyvä mieli. Maanantaina tunturissa. Vielä minä jaksan iloita näistä jutuista: työpäivänä vapaalla. 😉
Kaikenlaista mietin, sitäkin, että miksi ihmeessä lähtisimme jo keskiviikkona kotiin, kun nyt näyttääkin siltä, että mummia ei tarvita ennen kuin perjantaina. Siispä meillä on vielä pari päivää täällä! Yesh!
Kaunispää on Urupään eteläinen naapuritunturi, joka tänään näkyi aika hyvin. Kuten myös heleänvihreä tunturikoivikko. Myös vaivaiskoivut ovat saaneet pienet pyöreät lehtensä. Seilikkö on kukassa, samoin jänkärikko.
Pieni lähteitä, lumijättöjä, lampia tunturin rinteellä… EIhän me ihan kymppiä saatu täyteen, mutta väliälös sillä. Hyvää teki tämäkin.
Kunhan iltapäivällä mökkeidyimme, tuli viesti, että kutsuttu tuttu tulisi miehensä kanssa piipahtamaan meidän möksällä. Mahdottoman mukavaa oli, – ihan poikkeuksellisen sosiaalista ovat mökkielomme viime päivät olleet. Hyvä niin. Onhan tässä pari vuotta täällä(kin) erakoiduttu. Ilta-aurinko näytti pihapiirimme parhaat puolet, purohan on kaikista AINA kiehtova. Myös luontohavaintoja teimme: George Clooney ja taivaanvuohi kilpailivat suosiosta. 🙂
Sunnuntaiaamiaispöydässäkin jaksettiin vielä nauraa ja höpöttää; sen jälkeen pidennetyn viikonlopun vietossa olleet ystävät lähtivät kotimatkalle kohti Oulua, ja meillä pohdinta millehän alettaisiin.
Puuhattuamme aikamme ”kotitöitä” ja päivitystä yhden sun toisen asian suhteen lähdimme molemmat omille teillemme: Pehtoori kohti Pieranvaaraa korvasienten toivossa ja minä autolla kylille: auton ja jääkaapin tankkausta, hautalehdossa äidille kynttilä ja kuleksimista pitkin poikin, kameran kanssa luonnollisesti. Kovin oli hiljainen kylätie.
Saariselän kappelin kupeessa oleva hautalehto, tuhkalehto, on kunnostettu, ja saanut lauta-aidan ympärilleen. Ennen kuin harmaantuu on vähän karja-aitauksen näköinen, mutta aita on varmasti tarpeen, etteivät porot pääse alueelle ”laiduntamaan”.
Muistokivi oli sekin uusittu ja siistitty.
Pehtoori palasi metsäretkeltään raekuuron saattelemana mukanaan pari kiloa korvasieniä – enpä viitsinyt vielä ryhtyä ryöppäilemään, huomenna sitten. Lähdimme tervehdyskäynnille ”Lähes naapurin” luo, puron toiselle puolen. Vähän kuin tupareihin tunkesimme; uusi mökki todettiin tunnelmalliseksi, ajatuksella rakennetuksi ja sisustetuksi.
Kuten kuvista näkyy, viikossa on tännekin saatu koivuihin lehdet, vaikka lämpöasteet taas putosivatkin aika lailla.
Lauantaiko? Kesäkuu?
Mökkiviikonlopun aamiaisella viivähdimme kohtuullisen kauan. Äänin 4 – 0 todettiin, että kaurapuuro täällä on parempaa kuin kotona. Toki paljon muutakin …
Aluksi kohti Sivakkaojaa ja sen mukavaa laavupaikkaa. Elokuussa siellä oli värikkäämpää, kevättalvella pehmeämpää (yli metriset hanget) ja kimmeltävämpää, mutta viehättävä se oli nytkin. Olimme lopultakin päättäneet jättää makkarat ja muut eväät mökille, jotta lounastamme vasta siellä, mutta päätimmepä lähteä sittenkin käymään Kutturan, tänään uuteen sesonkiin avatussa,, Kultakioskissa ja kahvilassa (Kafea Gufihtar). Edellisestä käynnistä on yli 10 vuotta, joten korkea aika päivittää kokemus.
Ja kyllähän se kannatti! Jo matkan varrella kultakenttiä, ”elinkautisten” ja muiden kaivajien leirejä, kaivuualueita, valtauksia. Meidän seurueessamme yksi ”kaivaja” ylitse muiden: arkeologia myös kullankaivuukulttuuri kiinnosti kovasti. Aika kaukana kaikesta siitä romanttisesta näkemyksestä, joka kultakuumeeseen liittyy, kaivuu tänä päivänä on.
Mutta Kafea Gufihtar ja sen ympäristö on ehdottomasti käymisen väärti. Jopa siinä määrin eksoottinen, että ostimme jääkaappimagneetin. 🙂
Kullankaivajien postilaatikkorivi on harventunut sitten viime näkemän.
Mutta viitoitus on monipuolinen, mm. ”Taivasten valtakunta” on (kai) löydettävissä, jopa samasta suunnasta kuin ”Väkivaltaus”.
Kahvilassa piipahdimme. ”Cash is King” – sen verran syrjässä tämä originelli kuppila on. 🙂 Poroburgereita näytti asiakkaille kelpaavan, mutta me emme lounastamaan ryhtyneet.
Sotajoellakin piipahdimme, ihan nostalgiasyistä: olen siellä käynyt yli puolivuosisataa sitten, kalastamassa luonnollisesti. Olin pentuna tuttavaperheen kanssa Lapin reissulla, ja Sotajoella oltiin yksi yö (jossain kämpässä vai teltassa, en muista) ja silloin ainakin aikuiset kalastivat tammukoita joesta.
Eihän se kulku näillä kairoilla vieläkään ongelmatonta ole. 😀
Iltapäivällä mökkiterassilla Aperolit ja grillimakkarat, että jaksettiin saunoa ja tehdä illallista. Ei hellettä, mutta hyvä oli ulkosalla istuskella.
Ilta sujui varsin rauhallisesti. Aika tavanomaisin menoin. Hyvää ruokaa, pelailua, lepoilua.
Tämä päivä on kulunut hyvässä seurassa kaloreita kuluttaessa ja niitä hankkiessa. Tai, toisin sanoen, pienellä patikalla, viipyilevällä aamiaisella, notskilounaalla ja kohtuullisella päivällisellä, jonka jälkeen uusi peli (Bananagrams) muutaman erän koekäyttöön.
Ei paljon tarvita, että on hyvä päivä. Välissä sauna ja tovi huilailua. Paljon puhetta ja naurua, minulla taas roskiakin silmissä. Hyvä päivä tänään.
Ystävät (PP) ovat olleet täällä kanssamme ehkä jo kymmenisen kertaa, useimmiten uutena vuonna, tänä vuonna; nyt. Hyvähän tämä on ollut näin. Oikein hyvä.
Kuusitunturilla tämä vasa esiintyi kuin kutsuttuna. Teekeili ja katseli. Katseli ja osoitti oivaa, kyvyttä liikehdintää. Poron lisäksi tunturissa oli paljon lintuja. Kapustarinta, kuovi, paljon muita tunnistamattomia – ja käki. Käen kukunta pienten vesirippusten tippuessa juuri kun olimme huipulla. Pieni sade ei haitannut.
Tänäänkin tunturimaisema teki hyvää.
Ja illan menu. Grillattu perunasalaatti,
(Oulun Kauppahallista ”pyydettyä”) siikaa savustettuna ja sen ohessa katkarapusoosi tai salsa tai millä nimellä kukin tätä kehitelmääni haluaakaan nimittää…
Ja jälkkäriksi hillamisua. Pitkästä aikaa. Hieman poikkeuksellisella tavalla koottuna (Pikku-Kuukkelista kun ei ihan kaikkea löydy). Onhan se helppo ja hyvä mökkijälkkäri. Ja juhlaruoka ja sopii aina. Tänäänkin.
Tuliaispeli Bananagrams otettiin käyttöön. Mukava peli. Harjoitukset jatkunevat huomenna. 🙂
Nyt sataa vettä, lujasti. Huomenna kaikki on vihreämpää!
Saariselkä – Laanila – Rönkönlampi – Muotkan maja – Kiilopää – Luulampi – Rumakuru – Prospektori – Saariselkä
Tuttuja paikkoja, moneen kertaan niihin hiihdetty, patikoitu. Kesät, talvet nuo paikat ovat olleet tuttuja päiväretkien kohteita. Tänään koettiin ne kaikki!
Meillähän on kerran kesässä ollut tapana vuokrata moottoroitu fatbike, jolla on pitkin mökkituntureiden kupeita poljettu. – Pehtoori Ja Juniori useammin kuin minä. Ja onhan sitä (vähän) ajettu omilla maastopyörilläkin.
Saariselkä FB-ryhmästä hoksasin uuden vuokraamon, jolla oli nimenomaan sähkö-maastopyöriä, mikä minua houkutti enemmän kuin fatbike, joka ei ole ihan helppo ajettava. Siispä sinne heti aamuyhdeksältä.
Saimme molemmille kelpo Cubet, jo koeajo Siulan pihassa vakuutti, että tämä on hyvä! Ja hyvä että sai koeajon. Ja säädöt kohdilleen. Minun pyörä ihan bränikkä: neitsytmatkalle pääsin sen kanssa. Vähän sellainen täti- eiku lady-versio = jalusta, tarakka ja lokasuojat, mitkä kaikki ilahduttivat minua. Ja eiku menoksi.
Olin ilmoittanut, etten halua mihinkään rakka-ryteikkö-pystysuora-sulamisvesihetteikköön – alkaa tuollainen ekstreme olla mun osalta koettu ja kiitti riitti. 🙂 Toiveena maisemapyöräilyä tutuilla tuntureilla, kuvausmahiksia ja aikaa pysähdellä, lounasmakkarat jossain päivätuvan notskipaikalla. Niin ja vielä hyvää keliä, ei kovia tuulia, ei hellettä, ei sadetta vaan pumpulipilviä sinitaivaalla. Ja? – Ihan mahdottoman hieno päivä (neljä tuntia) tuntureilla ja liikkumisen iloa eikä verenmaku suussa revittelyä.
Jossain välissä, oisko ollut matkalla Rönkönlammelta (yllä) Muotkan majalle) mietin, että tällaisenhan minä ostan, mitään uutta kameraa tarvitse, eMTB se olkoon seuraava hankinta. Valokuvaaja tarvitsee sähköistetyn maastopyörän! Mutta sitten: onhan minulla Oulussa sähköpyörä, ja hyvä onkin, möksällä ollaan kuitenkin aika vähän ja silloin kun patikoinnin haluaa vaihtaa polkemiseen on hyvä vuokrata muutamalla kympillä hyvä pyörä. Niin kuin tänäänkin.
Kiilopäällä
Ja hyvää oli vielä sekin, että meidän molempien resuille kropille valittiin täysjousitettu pyörä. Kyllä laskeutuessa Kiilopäältä Luulammelle (siitä ei tietenkään kuvia, piti keskittyä) repeytynyt, rikkoontunut olkapääni kiitti jousituksesta, myös Pehtoori totesi, ettei hän ja selkänsä enää ilman jousitusta rakkaan lähde.
Luulammella
EbikeRental on Siulassa, pikku-Kuukkelin alakerrassa. Siellä on monenkokoisia pyöriä, siellä on mukava, asiantunteva palvelu, reittineuvontaakin saatiin ja ainakin meillä tänään oli hyvät pyörät. ”Fatbike-urani” (4 vuokrauskertaa 😀 ) on luultavasti ohi. Täysinjousitettu sähköistetty maastopyörä taitaa tulla vuokratuksi seuraavallakin mökkireissulla.
Rumakurun kesä.
Kaiken kaikkiaan kymmeniä kuvia – ensi vuoden Saariselkä-kalenteri alkaa olla puoliväliin asti valmis. 🙂
Mökille palauduttua käväisin ”lähes naapurin” mökillä: raparperinippu Lounais-Suomesta Hangasojan varteen. Kiitos. Piirakka on jo tehty.
Nyt odotellaan ystäviä Oulusta saapuvaksi, ja toivotaan sään suosivan vielä seuraavatkin päivät.
Päivät menevät nopeasti. Turhankin.
Erinäisten tietoliikenneyhteys ongelmien vuoksi uloslähtöni (Reititin-Reijaksi perhe jo nimitteli! Että tuskastun noiden asennus/yhteysongelmien kanssa!!) viivähti pitkälti yli kymmeneen, mikä ei ollut mieleeni, mutta ehdimmepä silti kaikenmoista.
Beaivia taas tein pihalle, ehkä vasta huomenissa valmiina ja kuvauskelpoinen. 🙂 Huomiseen liittyen myös Tuulentuvan ”ylöspanoa”; toiveissa saada ystävät viikonlopuksi seuraksi tänne mökkeilemään, joten pientä fiksausta vanhaan mökkiinkin.
Koskapa etelänpuolelta nousi tummia pilviä, keskeytyimme mökkihommat ja lähdimme tunturiin että ehdittäisiin pois sateen alta. Tämän kesän Iisakkipään huiputus oli vuorossa tänään. Ja hyvin ehdittiin ennen sadetta. Tai siis ei ole vieläkään satanut. Nyt jo paistaakin. 🙂
Ja kurunpohjissa, etelärinteillä on jo vihreää!
Tässä sama maisema kuin eilen mutta nyt pohjoisesta etelään. Etualalla Kiilopää ja taustalla Nattaset.
Saunan lämmittelin ja tsadaa: pulahdin purossa: + 6 C ei innostanut polskimaan, mutta talviturkki on nyt heti kesäkuun alussa heitetty!
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Aurinko laskee enää tunniksi horisontin alapuolelle, joten melkein yötön yö jo. Iltakymmeneltä aurinko vielä korkealla, ja pihalla lämmin tunnelma.
Poikkeuksellinen tilanne.
Kello on melkein seitsemän, istun mökkiterassilla, on tyven, aurinko vielä korkealla, ja se lämmittääkin. Jollen käännä päätäni reilusti vasemmalle, en näe mökkitien kääntöpaikalla olevaa lumikasaa, vaan näen hennosti vihertäviä koivuja, siistin mökkipihan, Tuulentuvan ja sen uudet portaat.
Monia lintujen ääniä vielä näin illallakin, aamuisin on paljon tuntemattomia ääniä, ja järripeippo! Sen tunnistan, enkä ole järin ihastunut.
Poikkeuksellista on nimenomaan se, että postailen ulkona. Vaikka nykyisin olemme noin viidenneksen, melkein neljänneksen ( 6 – 8 x 7 – 10 pv), vuodesta täällä, ja joka kerta postaan joka päivä, niin terassilla niitä postauksia ei juuri tule tehtyä. 😊
On ollut hieno päivä.
Toinen peräkkäinen levollinen yöuni. Aamupuuron jälkeen taas erinäisiä ylläpitohommia, hyvissä ajoin ennen puoltapäivää kohti Tankavaaraa. Siellä parkkipaikalla puolentusinaa ranskalaisia asuntoautoja. Ttulomatkalla näimme/ohitimme monia, monia enimmäkseen saksalaisia, asuntoautoja. Ulkomaalaiset ovat palanneet Lappiin!
Patikkapolulla ei ollut ohitettavia, kesäisessä, aurinkoisessa, itikattomassa kelissä saimme tarpoa. Vain Koiranjuomalammella näimme yhden (saksalaisen) pariskunnnan, ja neuvoimme miten pääsevät paluureitille, ohi tulva-alueen. Joten jos uutisoidaan Tankavaaran tuntureilla eksyneistä saksalaisista, ei kannata meidän suuntaan ollenkaan huomautella.
Tässä kuvassa näkyy hienosti Saariselkä taustalla. Pitkä lumihuippuinen tunturiketju on noin 30 – 40 km päässä.
Tankavaaran Jorpulipäälle (465 mpy) kapusimme. Se ei ole niitä helpompia tuntureita. Viimeinen kilometri on isoa ja pientä rakkaa, tänään alkumatkassa sulamisvesiä aika lailla, mutta ei itikoita, lämmintä (yli +20 C).
Tässä Nattaset keskellä. Harvvemmin tulee niitäkään nähdyksi täältä päin.
Tänään kirkas sää mahdollisti tämänkin.
Tämä kuva länteen. Näinä aikoina tuli mieleen ”kaikkihan se kallistuu”. 🙂
Kaksi lämmintä päivää, ja mökkipihassakin jo koivussa hiirenkorvat.
