Oli lähdettävä Lapista etelään, mökiltä kotiin.
Kun kerran lähdettiin, oli hyvä sammuttaa mökkipihan valot ja sulkea ovet jo varhain; ennen seitsemää lähdettiin ajelemaan revontulten loimutessa kaukana idässä.
Ja taas vaikka niin vaikeaa oli lähteä mökiltä pois, oli mukava tulla omaan kotiin. Tuntureilta, tumman taivaan alta, hiljaisuudesta, vähäväkiseltä mökkitienoolta kaupunkiin, valoihin, kaduille, ihmisten joukkoon, – ja ennen kaikkea keskelle kulttuurikaupunki Oulun yhtä hienointa tapahtumaa: Lumo Light Festival! Onhan siitä monena vuonna nautittu: nyt laajempi ja ehkä hienompikin kuin koskaan.
Yksi lemppareistani oli tämä: Demonz! Siinä näytölle ilmestyviä liikkuvia tikku-ukkoja saa heitellä pehmeillä palloilla: kun hahmoon osuu se käynnistää värien, äänten ja liikkeen purkauksen. Ja osa kokemusta ja iloa oli katsella kun lapset osallistuivat tähän, ja hihkuivat!

En käynyt likikään kaikkia katselmassa, pari tuntia kuitenkin kiertelin (TTK finaali, you know). Ja kuvailin. Taas on mukava olla kulttuuripääkaupungissa. Tulevalla viikolla muitakin häppeninkejä siihen liittyen osallistuttavana.

Janne Aholan valo- ja ääniteos (sarjan kolmas? Muistojen paluu) tuomikirkon tornissa. Taas sitä olisi voinut katsella kerta toisensa jälkeen.
Videoon äänet päälle…
Tänään tunnelma, tapahtuman anti, väkimäärä, valo, kaikki … aivan eri kuin eilen kun olin illansuussa Saariselän torilla, keskustan joulunavaustapahtumassa, joka siellä järjestettiin eka kertaa ikinä. Siellä oli leppoisa tunnelma, paljon paikallisiakin, aasialaisia toki, paljon käsitöitä ja muuta myynnissä, koululaisten tonttutassia, musiikkia, höyryäviä glögikojuja …
Molempi parempi; kotona ja mökillä.


