Se oli siinä! Pyöräilykausi 2026 on nyt ohi! Tänään jäähyväispyöräily, – ei ollut kylmä, mutta oli tuntuma, että voi olla liukasta. Monena edellisenäkin vuonna olen lopetellut sykkelöinnin marraskuun eka viikon jälkeen, niin nytkin. Vaikka ei tämä(kään) luopuminen ihan kivuitta mene. Ehkä siksikin tänään kolme tuntia kierrellen ja kaarrellen tuttuja reittejä. Canon oli kaverina.
Aurinko paistoi. Päin. Kohti. Vaakasuorassa. Puolenpäivän aikaan nousee enää tälle korkeudelle.

Tällekin pyöräilykaudelle asetin tavoitteen (3500 km), mutta enhän päässyt lähellekään. Meriselityksiä (toki ihan oikeitakin) on. Mm. se, että kausi katkesi heti alkuunsa kuudeksi viikoksi touko-kesäkuussa, koska solisluun murtuma! Silti ajokilometrejä sentään melkein 2900 km. En valita. Mutta… noh, ehkäpä ensi kaudella terveempänä. Ja sähköpyöräily on mun juttu: kesästä 2019 lähtien yhteensä 28 000 km pitkin poikin Oulun seudun ja naapurikuntien pyöräteitä. Lämpimästi ja jo aika vankalla kokemuksella voin suositella tätä liikuntamuotoa.

Toinen ”merkkipaalu” pyöräilykauden lopun lisäksi on ollut Eepin, pojantyttären, 8-vee synttärit. Jo eilen iltasella nähtiin, mutta vasta tänään oikein juhlittiin. Menutoive oli esitetty jo aika päiviä sitten: tortilloja ja mansikkakakkua, sekä Nutella-pullaa tietysti. Melkein kaikki jo eilen tein valmiiksi, joten siksikin aamupäivä ´pyhitetty´ pyöräilylle.

Vakaa aie on hankkia kuntosalikortti, – latuja odotellessa. Saapa nähdä. Minä kun kaipaan ulkoilmaa, vaihtuvia maisemia, kuvattavia kohteita, jotta viitsisin liikkua. Kuntiksella niitä ei ole. Kohti talvea kuitenkin…



