Onhan ollut viikko!
Nyt päällimmäisenä hyvä fiilis: kävimme iltapäivällä kaksistaan kaupungilla syömässä. Oulussa on uusi ravintola: Bistro Santz, se on Pekurissa, keskellä kaupunkia.
Sen ”konsepti” on moninainen, yhdessä syötäviä, erikseen tilattavia, jne. – me vanhukset valitsemme perinteisen : alkuruoka, pääruoka ja Pehtoorille myös jälkkäri, – kuten tavallista. Ruoka oli oikein hyvää, eikä tolkuttoman hintaista, entisestä kahvilasta oli tehty uskottava ravintola, viinilista ei kummoinen, mutta ruokalistalla ja menuvariaatioissa monta erinomaiseksi havaittua vaihtoehtoa (minun valintani tonnikalatartar, raikas, melkein makea, ja alkuruokana scampeja kuin etanoita, ihan parasta, (hiiten kolesterolit – niistä ei tälläkään viikolla huolta. Tarjoilussa pientä haparointia, mutta so what. Tyytyväisinä olimme jo iltaviideltä kotona.
Kuluneella viikolla on ollut kaikenmoista: eneimmäkseen omassa pienessä maailmassa. Mm. sadetta, laboratoriotuloksia, muistoja hautausmaalla, valoa, sadetta väärään aikaan, haaveita uudesta puhelimesta, iltapäivä pojantyttären kanssa (mm. Dentopolis, jätski ja Hööks :)), uusia ruokakokeiluja ja 120 kilometriä pyöräilyä. Myös vyöruusuroketteen (kakkonen) aiheuttama sekasortoinen yö. Olipas se!! Ja kaiken yllä mielenmyllerrystä. Kunhan näitä kerään ja puran, kerron täälläkin…
Elämää on. Hyvä näin.
~~~~~~~~~~~~~~~~
Muistan, kuinka 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa kun oli Nobelin rauhanpalkinnon jakohetki, me työpaikalla järjestimme niin, että jokainen oli lopettanut luentonsa, monet käyneet jo kampuksen ruokalassa syömässä, aamukahvilla oli jo tehty veikkauksia, sanoiksi puettu toiveita, se oli SILLOIN iso päivä, eikä maailma ollut ollenkaan samassa jamassa kuin nyt… ja pitkästä aikaa tänään, kotona, olimme ukkelin kanssa Nobel-lähetyksen äärellä: hyvä. Toivoa vielä on! Palkinto matkatkoon Etelä-Afrikkaan, hyvä niin.