Eilen kävimme siellä katsomassa Faravidin maan, joka on yksi Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumista. Teatteria, nykysirkusta ja nykytanssia yhteen kietova esitys on immersiivinen*, monessa paikassa yhtä aikaa tapahtuva massiivinen (tosin lopulta vain 14 taiteilijan) esitys, johon ei taida voida suhtautua täysin välinpitämättömäksi. Ennakkoluulottomasti sinne kannattaa mennä, – niin tehden kokemus ei ollut ollenkaan huono. Kokemus isolla koolla! Ennenkokematon, todella. (Siellä ei saanut kuvata. Parempi niin. Pystyin ”uppoamaan” esitykseen.)

Faravidin maa -näytöksen käsiohjelmassa (joka kannattaa kyllä ostaa) Raksilasta kerrotaan näin:
”Raksilan marketit nousivat Ouluun vuosina 1976 – 1978 mullistaen paitsi vähittäiskaupankäyntiä myös oululaisten tapaa kohdata toisiaan.” Tässä historiapätkässä tuskin viitataan meidän seurustelumme alkutaipaleeseen, mutta kyllä marketeilla oli myös siihen vaikutuksensa. Varsin välillisesti kylläkin.
Mutta miksi valitsin tämän juuri tämän esityspäivän, esityskalenterissahan on päiviä koko syyskaudelle? Juuri siksi, että lokakuun puolivälissä 1976 me aloimme seurustella ja ensimmäiset treffit sovittiin, kun olimme käymässä Raksilassa; Pehtoori (silloin tunnettiin paremmin lempinimellä Satski 🙂 ) oli välkällä* ehdottanut, että mennäänkö katsomaan markettien avajaisilotulitusta? No mennään vaan. Ja siellä sitten sovittiin ”virallisesti” treffit tulevalle viikonlopulle. Niinpä oli hyvä näin aika lailla tasan puolivuosisataa myöhemminkin mennä ”treffeille” Raksilaan.

Ja ennen Faravidin maata oli hyvä käydä syömässä Hallituskadun kreikkalaisessa ravintolassa (Gaia). Paitsi että se on oikein hyvä ravintola, se sopi tähän meidän yhteisen taipaleemme juhlateemaan tavattoman hyvin:

Kreikassa historian laitoksen ekskursiolla 1982 aloimme puhua siitä, että voitaisiin seuraavana kesänä jo mennä naimisiin, – oltiinhan silloin oltu jo 6 vuotta yhdessä, puolet siitä kihloissakin ja vuosi asuttu kimpassa. Ja niin tehtiin: kesällä 1983 mentiin naimisiin ja häämatkalle lähdettiin Kreikkaan, Kreetalle. Ja vielä sekin, että lastemme kanssa tehty ensimmäinen ulkomaanmatka suuntautui kreikkalaiseen maailmaan, Kyprokselle.
Ja juhlaviikonloppu jatkuu ….
[*Mehän kävimme jo keskikoulun samassa koulussa, mutta vasta vitosella (nykyinen yhdeksäs luokka) tulimme jotenkinkaan tietoisiksi toisistamme. Lukio aloitettiin yhtä aikaa ja samalla luokalla oltiin, tutustuttiin nopeastikin. Molemmat seurustelimme ´toisaalla´, eikä koulun ulkopuolella tavattu. Mutta lukion toisen luokan keväällä, kun oltiin P:n kanssa jo sinkkuja (moista sanaa ei silloin kun ollut olemassakaan) ja kun minun kaverini A. ja Pehtoorin kaveri H. alkoivat seurustella, alkoivat myös minun ja P:n polut sivuta yhä useammin toisiaan kunnes kesällä 1976 oltiin jo jatkuvasti tekemisissä, liikuttiin samoissa porukoissa (Karotissa tai Lentävässä, autoilla katurallia ajellen (Kirkkokatu – Isokatu) 🙂 ja hengailtiin joskus kaksistaankin.]
~~~~~~~~~~~~~~~~~~
*Immersiivinen teos on seikkailu, kuin lapsuuden leikki. Siinä lähdetään kokemaan esitystä moniaistisesti ja vuorovaikutteisesti esiintyjien kanssa. (YLE: https://yle.fi/a/74-20241924)


