”Niin oikein”, toteaa irlantilainen maalaislääkäri Fingal Flahertie O’Reilly silloin kun asiat ovat tolallaan, silloin kun kaikki on hyvin. O´Reilly on kirjailija Patrick Taylorin romaanien maalaislääkäri, joka toimii Pohjois-Irlannin maaseudulla, kuvitteellisessa Ballybucklebon kylässä.
Meillähän on matkavaraus Irlantiin, ja lähtöpäivä olisi jo ylihuomenna perjantaina 8.5., mutta kohde ei ole maalaislääkärin maisemissa pohjoisessa, vaan Irlannin lounaisosassa Kerryn kreivikunnassa, jonne matka Dublinista kulkee mm. Tipperaryn kautta.
Laulun mukaan ”It’s a Long Way to Tipperary” (Youtube), ja vähän siltä tässä nyt on tuntunut. Matkavarauksen tein jo heti vuodenvaihteen jälkeen, ja yllättävänkin äkkiä tähän viikkoon tultiin, mutta tällä viikolla on ruvennut tuntumaan, että onko matka Tipperaryyn ja Killarneyhin sittenkin liian pitkä meille, – minulle!
Minä kun en nyt vaan voi maalaislääkärin tavoin todeta ”Niin oikein”. Kaikki kun ei ole kunnossa, sillä koko tämä viikko on jouduttu pohtimaan, lähdetäänkö sittenkään.
Viime lauantain kauppareissulla sattui niin, että kompastuin Prisman parkkipaikalla korokkeeseen pahemman kerran, sillä seurauksella, että silmälasien sanka irtosi, ja teki silmäkulmaan vekin, ei isoa kuitenkaan, polvessa asfaltti-ihottumaa ja sitten olkapää! Siihen sattui pahasti. Hitosti!
Tein kuitenkin kauppareissun ja ajelin vielä kotiin. Viikonlopun söin särkylääkkeitä, enkä vasemmalla kädella paljon mitään tehnyt, yöt olivat vähän repaleisia, päivät liki itkuisia, eivät kivun vaan ketutuksen takia: ”En minä mitään kamerareppua voi reissuun ottaa mukaan, hyvä jos pystyn kivulta edes lähtemään, lähtemään ollenkaan”.
Maanantaina aamulla sitten Mehiläiseen ja oikein urheilulääkärin (parkkipaikalla kaatuminen voi olla urheilua!!) vastaanotolle: solisluun murtumahan se! Ei poikki, eikä nivelkohdasta, mutta murtunut kuitenkin. Siispä kantoside, särkylääkettä, kuuden kerran fysioterapia-lähete, kaiken kantamisen kielto, pyöräilyn kielto, pihatöiden ja mökkirempan tekoon kielto! Kuudeksi viikoksi!!
Mutta kävellä saan! Eikä lääkäri kieltänyt reissuun lähtemistä. Mutta sanoi myös, että on kyllä perusteltua jäädä poiskin. Käski tarkkailla kiputasoa ja miettiä, miten ja mitä reissussa tekee, jos sinne lähtee.
Ja sitä minä ja me on nyt tässä nämä päivät tehty. On mietitty! Tiedän, ettei tämä ole maailmoja kaatava asia. Tämä on vain yksi hitsin solisluun murtuma, vakuutuksesta on mahdollista saada korvaus peruuntuvasta matkasta (nyt jo rillitkin on vakuutuksen laskuun korjattu), jo eilen kävin muutaman kilometrin kävelylenkillä ja Irlantiin lienee mahdollista matkustaa joskus toistekin. Nyt kipu pysyy pois pelkällä Buranalla ja nivelgeelillä, mutta kyllä tämä niin ketuttaa!! Lähdön tunnelmaa ei oikein ole päässyt syntymään.
Päätös oli tehtävä tänään: lähdetään me!
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
”It’s a Long Way to Tipperary”
on englantilainen varieteelaulu, joka tuli suosituksi ensimmäisessä maailmansodassa. Nimi viittaa irlantilaiseen Tipperaryn kaupunkiin.
Laulu on alun perin kirjoitettu Lontoossa työskentelevän irlantilaisen työläisen valituslauluksi, jossa hän kaipasi kotimaataan.
Marssin kirjoittivat Jack Judge ja Harry Williams (Henry James Williams) vuonna 1912. Sen tekivät kuuluisaksi irlantilaisrykmentti Connaught Rangersin sotilaat, kun he marssivat Boulognen läpi 3. elokuuta 1914. Tapahtuman todisti Daily Mailin kirjeenvaihtaja George Curnock, joka raportoi siitä kaksi viikkoa myöhemmin. Kappaleen suosio kasvoi myös muun brittiarmeijan keskuudessa.
Toisin kuin aiempien sotien, kuten toisen buurisodan, suositut laulut, se ei kannustanut sotilaita loistaviin tekoihin, vaan keskittyi sen sijaan kodin kaipaukseen (kuten aikakauden laulu ”Keep the Home Fires Burning”).
(Wikipedia ja vanha Irlannin matkaopas -kirja)
Oi ei, yksi reissujen paras puoli on aina se odotus ja lähdön fiilis. Mutta onneksi pääsette matkaan ja toivottavasti edessä kivuttomia kilometrejä. Osittain puhtaasti itsekkäistä syistä : vihreä saari on itselle vähän kuin ”home away from home”, ja juuri tuo osa saarta alkaa olla ainoa käymätön (mutta suunnittelun alla oleva) kolkka. Kokemuksia siis odotan suurella mielenkiinnolla!
No harmi! Jos kuitenkin pelkkä burana riittää ja vähän varoen tekemisiä, niin eiköhän se matka onnistu. Minäkin menossa, ensiviikolla, patikalle ( ja hyvälle ruualle & viinille ), Toscanaan. Kesäkuun alussa sitten patikoin Hangasojalla.