Eilen illalla oli postaus jo mielessäni, – jotain tyyliin ”ladulla nähtyä ja koettua”. Jäi sitten tekemättä: söimme kaksistaan hyvin, nautimme lasillliset, parit erinomaista punaviiniä (Gaetano), katseltiin telkkaria nuokkuen sohvalla kasvot hehkuen auringon, liikkumisen, ulkona olon ja saunomisen jälkeen, – väsyttikin vähän. Bloggailu (ja ”kesäneule-projektini”) sai jäädä.
Samoin revontulet, niitä olisi ollut. (Nyt vähän aattelen, että oli kannattanut olla kuvailemassa, että tällä kertaa niillä oli joku viestikin.)
Siis eilen hyvä hiihtopäivä auringossa, osin siitä syystä, että Pehtoori oli huoltanut suksiani. Kesken kaudenhan sellaista ei minun suksilleni yleensä tapahdu. 🙂 Mutta eilen! Ja Luttojokivarren suht tasaisella ladulla Vellinsärpimälle ja takaisin, ilman juuri muita hiihtelijöitä, oli ihan juhlaa, sellaista seesteistä, etten sanoisi, että myös terapeuttista, voimaannuttavaa, sellaista kuin hyvä liikkuminen parhaimmillaan on..
Tänään paljon oli toisin: ylämäet lipsui, alamäet jäisiä, vaarallisia, jarruttelua vaativia, kaikkinensa hidasta, hengästyttävääkin. Laanila, Pieranvaara, Välimaa, Saariselkä, Laanila ja jokaisessa risteyksessä, latukarttojen edessä ja vieressä, mäkien laella ja alla vähintään puoli tusinaa, parhaillaan-pahimmoillaan parikymmentä sunnuntaihiihtelijää. Eikä kirjaakaan kuuntelussa, paljon ajatuksia ja muistoja mielessä.
Kumpanakaan päivänä ei juuri luistelijoita, ei lapsia, ei ulkomaalaisia. Tänään ei juuri aurinkoa, ei ladulla, mutta mökkipihassa sitten kuitenkin.
Ihan terassikeli (mittarissa näkyy + 7 C). Roope-nalle viihtyy jo pihalla, me emme sentään syöneet ulkona. Otsikkokuvasta näkyy että lunta on vielä! Aika lailla.
Ja rantasauna on tietysti jo käytössä. Se tekee hyvää aina.
