”Tiiäkkö mitä …?”

Kalajoki, vaaauuuuu!

Yhden yön yli kestänyt Kalajoen reissu on ohitse. Luulen muistavani tämän kauan, ehkä loppuelämäni, toivon, että lapsenlapsetkin muistavat.

Ollaanhan me Pehtoorin kanssa saatu olla paljon näiden kahden kanssa (Apsu jo yhdeksän, Eepi parin viikon päästä kuusi) kanssa, mutta ei olla ennen yön yli reissua ihan vaan keskenään ennen tehty. Nyt tehtiin.

”Poikkeusoloissa” ja entistäkin tiiviimmin yhdessä, lapset ilman kumpaakaan vanhempaansa, olivat ehkä enemmän omia itsejään, ja entistäkin enemmän toisissaan ”kiinni”. Opin heistäkin (ja toki itsestänikin!!) ihan uusia juttuja. Onni on herätä muksujen kanssa uuteen yhteiseen aamuun.

Kalajoen Sani Kylpylähotelli on lapsista mahdottoman hieno ja hyvä, ja se tosiaan onkin lapsiystävällinen, lokakuisen minilomasen viettoon oikein hyvä kohde. Olkoonkin, että lokakuu ei varsinaisesti ole merenranta lomakohteessa parasta aikaa, mutta toisaalta – hotellissa on ´kaikki´ tarvittava, eikä tarvitse edes yrittää ulos, jollei halua.

Eilen sen jälkeen kun olimme perillä kahden aikoihin, olimme altailla yli kaksi tuntia (A. uskoi jo itsekin osaavansa uida ja Eepi kaikessa rämäpäisyydessään jaksoi polskia ja kulkea kylpylän nurkasta toiseen, saunaan ´ei ehdi´ 🙂 , kävimme a la carte -ravintolassa syömässä (koskaan en ole nähnyt Eepin olevan niin nälkäinen) ja katselemassa merelle, sen jälkeen keilasimme ja vielä huoneessa väsyneinä höpöttelimme, telkkaria katselimme, iltapalaakin varsinkin Apsu jaksoi.

En juuri edes kuvaillut, koetin vain olla hetkessä. Halusin kuunnella kaikkea, mitä Eepillä oli kerrottavanaan: ”Tiiäkkö mitä, mummi?” Yritin vastailla ja kommentoida kaikkeen, mistä A. halusi tietää tai kertoa. Ja lupailla, että ”Mummi/pappa, sitten kun me ens kerralla tullaan tänne, niin voidaanko…? ” Luvattiin, että mennään/voidaan.

Juhlaahan tällaiset päivät meillekin. Olla liki, jutella, elellä, kulkea ja kuunnella, pitää päivällä sylissä ja illalla kädestä.