Olemme kotona. Koti tuntuu taas isolta, ja nyt illan tultua melko hämärältä Lapin valoisten iltojen jälkeen.

Kotimatkalla 

Oli tultava. Mutta on hyviäkin syitä sille: huomenaamulla kahdeksalta muksut ovat täällä brunssilla. Emme siis tulleet turhaan.

Ja mökille pääsee uudelleen, – aika piankin. Ehkä. Toivottavasti.

Matka sujui nopeasti, huolimatta siitä, etten ajanut kilometriäkään. Kemiin asti satoi, minun mielestäni niinkin paljon, että oli vesiliirron uhkakin, semminkin kun meillä oli peräkärry. Ihan suosiolla ja mielelläni annoin Pehtoorin ajella. Tavallisesti en osuudestani luovu; minusta on mukava ajaa. Mukavaa juuri silloin kun ei ole vesiliirron uhkaa, eikä peräkärryä.

Matkan aikana vähän perkasin kuvia – läppärillä autossa se ei ole ehkä ergonomisesti, ei valon kannalta, ei nettiyhteyksien, eikä minkään muunkaan kannalta erityisen tuloksellista, mutta kuitenkin. (BTW: ergonomiasta puheenollen. Kun pysähdyimme Peuran Essolla, tai mikä se nykyään onkaan, lounasleiville, oli aika surkuhupaisaa kuinka molemmilla kesti autosta noustessa aikamoinen tovi ennen kuin kulku oli suoraselkäistä ja ennen kuin jalat toimivat odotusten mukaisesti. Viikon, parin kanniskelu, kyykkiminen, lapiointi, kankeaminen, kapuaminen, laskeutuminen ja venyttelemätön elämä jättävät jälkensä …

Mökin sisustusjuttuja 

Menneillä viikoilla mökillä – uuden pation rakentelun ja ”sisustamisen” lisäksi – laittelin mökkiin ja pihapiiriin muutamia uusia, pieniä juttuja.

Kynttilät ovat mökillä tärkeitä. Olen kyllä jo usein vannonut, etten koskaan, ikinä, milloinkaan hanki sinne yhtäkään lyhtyä, tuikkua, kynttiläjalkaa. Mutta. Tilasinpa uudesta nettisisustuskaupasta (piaolsbo.com) tuollaisen klassisen kynttiläjalan. Vastaavia messinkisiä, reissuilta antiikkikaupoista olen ostanut [lue: Rooma x 3] kotiin, mutta nyt mökillä on tällainen vähän tukevampi. Perfetto, tai ehkä parempi ilmaus: Jo vain!

 

Jo aiemmin Tobias ja Tua (Puutarhurinmajasta) ovat kotiutuneet mökille. Nyt ne viihtyivät Myötätuulen terassilla ilta-auringossa. Ja huom. ohessa yksi monista ”jäkälä-installaatioistani”. Kaikissa niissä on joku akryyliväreillä maalaamistani kivistä. Kivistä maalattuina on Mörönpoikasen lisäksi myös saunatonttuja, leppäkerttuja, sopuleita, hiiriä. Kaikkea sitä huvittikin patikoinnin ja piharemppojen ohessa … Ehkä minä vielä kehityn. 😀

Monenlaista kokeilin… Postausten artikkelikuvissa näitä on jo näkynytkin.

Ja sitten vielä viimeiseksi yksi uusi juttu. Tuo punainen, nelikanttinen maljakko, jossa on kuivattuja tupasvilloja. Se on ihan uusi. Tai siis meillä uusi.

Tosiasiassa se on 1800-luvulta, ehkä jopa sen alkupuolelta. Mökillä on monia pieniä, punaisia yksityiskohtia, pyyhkeitä, kynttilöitä, mattoja, laseja ja nyt tämä!

Se sattui silmääni kun juuri ennen mökille lähtöä sain vihdoin myytyä vihoviimeisen äidin kuolinpesään jääneistä tauluista. Vein taulun antiikkikauppiaalle, jonka kanssa jäimme juttelemaan hänen varastonsa aarteista, sinnittelin monen kirjan kanssa, enkä ostanut, moni lasiesine kiinnosti ja tämän (sekä yhden vihreän maljakon kotiin) sitten ostin. Oli vain ostettava. Enkä kadu. Varsinkin kun tuolla punaisella nelikulmaisella, melkein kuutiolla, on tarina, joka liittyy opettajaani/kolleegaani yliopistolla. Ja esine on kaunis. Mökille just hyvä.

 

2 Comments

  1. Oih, olisipa ollut suora linkki myytäviin punaisiin lasimaljakoihin. Olen metsästänyt jo jonkin aikaa samankaltaisia, toistaiseksi onnistumatta… Mutta iso kiitos verkkokauppavinkistä, sieltähän löytyi juuri sopivat valot omaan tarpeeseen. Syksyn pieniä isoja iloja.

  2. Antiikkikauppoihin ja kirppiksille lienee mentävä jotta vastaavia, edes lähellekään. löytyisi. 🙂 Mutta tosiaan tuolla linkittämässäni kaupassa on paljon syksyyn pieniä valonpilkahduksia. 🙂 Mukavaa syksyä siis sinullekin.

Jokainen kommentti on ilo!

You might also enjoy: