2022

Saattomatkalle ja matkalle menneeseen, pieni retriitti. Melkein yksin melkein kaksi päivää.

Sunnuntain, ja vielä maanantain mietin, lähdenkö, ehdinkö, voinko. Aika on kuitenkin suhteellista, joten ei minun lopultakaan tarvinnut kauaa itselleni perustella, miksi lähdin. Tuntui oikealta, hyvältä.

Mutta.

Laajakosken kappeliin on Oulusta vähän monimutkainen matka, varsinkin jos ei lähde autolla. Aika kauan sinne tekee matkaa, vaikka kulkisi miten. Junia, takseja, junien vaihtoja, takseja tai Onnibusseja, paikallisbusseja, takseja, …. ja palatessa samat ja koko ajan huoli, onnistuuko vaihdot, täsmääkö aikataulut, ehdinhän varmasti, mutta jos menisinkin ensin Helsinkiin ja sitten sieltä… Luulin jo löytäneeni aika hyvän ketjutuksen, kunnes Pehtoori ehdotti, lennä ja vuokraa auto, lähde tarpeeksi ajoissa, ettei tarvi hermoilla. Oot matkalla yötä, vaikka Porvoossa. Et turhaan huolehdi.

EI huono ehdotus. Ei ollenkaan.

Helsinki-Vantaalle laskeuduin puolenpäivän jälkeen, hain vuokra-auton ja lähdin kohti Kymiä.

Tädin hautajaiset ovat huomenna iltapäivällä, joten minulla on ollut ja on aikaa kierrellä. Huomenna ajelen ja etsin äidin (luonnollisesti myös tädin) evakkokodin Elimäeltä, käyn Tavastilan mummulan tienoilla, Kotkassa etsin äidin kauppaopiston.

Tänään  kiertelin pikkuteitä, ajelin merenrantaan, muistin, että huomenna tulee tasan 79 vuotta siitä, kun oli (11.11.1943) myrsky, jossa itäisellä Suomenlahdella hukkui kahden venekunnan kalastajat, yhteensä kuusi kokenutta merenkävijää, kuusi perheenisää, joilta jäi yhteensä yli 20 lasta isättömiksi.

Yksi noista isättömiksi jääneistä oli 13-vuotias äitini, sekä hänen viisi sisarustaan. Huomenna viimeinen Tuulen sisaruksista saatetaan taivasmatkalleen. Viimeinen, joka kertoi minulle, sukuni karjalaisilla kotiseuduilla koskaan käymättömälle, millaista oli siellä, jossa puolet minun sukujuuristani on, siitä, millaista oli syntyä ja kasvaa Koivistolla, merenrannalla, pienessä talossa isossa perheessä ennen ja sodan aikana.

Millaisia olivat esivanhempani, millaisia olivat kesät Koivusaaren rannoilla ja miten suvun perimä ja tempperamentti ovat elämää muokanneet. Jääköhän minulta nyt Oulun murteeseen kuulumaton karjalainen ´mie´ pois. Rupeankohan minäkin ”määkimään” (kuten äitini oulun murteen `mää` -sanan käyttöä joskus nimitti)? – En  mie, en kai.

Iltapäivällä majoituin Porvooseen. Vanhan kaupungin keskellä vietän tämän retriittini yön seudun.

Kävelin pimeän tuloon asti tämän kauniin vanhan kaupungin kaduilla, kävin yhdessä galleriassa, istahdin kahvilaan, kävelin rannalla, kuvasin ihan hirmu paljon, en edes paljon ajatellut, kunhan nautin lämpimästä säästä, kummallisesta  levosta, menneen maailman tunnusta, historian läsnäolosta,.

Syömään menin Sinne. Olipa hyvä punajuuririsotto ja lasillinen Marimar Torresin Chardonnayta (Acero). Hotellille palatessa melkein täysi kuu valaisi vanhaa kaupunkia pilvien välistä. Jotenkin sopi minun mielenmaisemaani oikein hyvin. Nyt ei myrskyä, ei huoleta ehtiminen. Pariisin Villen luona majoitun.  Yksi viehättävimmistä hotelleista, joissa olen ikinä ollut.

”Yhden hengen” huoneeseeni kuuluvat nämä molemmat huoneet. Ja ikkunasta näkyy vanhan kaupungin kadulle (yläkuvan punainen talo on tuossa vastaopäätä), jossa on jo jouluvaloja ja paljon pieniä puoteja, näin marraskuussakin vielä viehättäviä pihapiirejä ja leppoisaa tunnelmaa kun turisteja on vain nimeksi, enimmäkseen paikallisilta kulkijat vaikuttavat.

Marraskuinen aamu avautui Rokualla harmaana, yöllä oli satanut vähän lunta. Ja paistanut täysikuu! Minkä kyllä hyvin tiesin pitkin yötä, – huolimatta siitä, että taivas oli pilvessä. Revontuliakin oli luvattu, ja iltasella selittelin Pehtoorille, kuinka olisi hienoa kuvata Rokua Health & Spa -hotellin edessä olevan lammen rannalla reposia maisemassa, jossa olisi heijaste vedestä, mutta ei valosaastetta nimeksikään, eikä silti tarvisi rämpiä pimeässä metsässä tai tunturin laella… . Eli ihan ideaalitilanne. Paitsi että oli pilvessä, ja totta puhuen ei minulla ollut edes sopivaa obiskaa, eikä edes jalustaa mukana, joten tuskin mitään kummoista olisi muistikortille tarttunutkaan. Joten ihan turhaa höpinää moinen.

Hotelliaamiainen aika perussettiä, joten päivä saatiin käyntiin. Periaatteessa olisi voinut lähteä toiseksikin päiväksi luontoon, kiertämään jonkun toisen kodan luo, tepastelemaan pehmeillä poluilla, muttaku … Minulla on nyt menossa vähän ruuhkaviikot monin tavoin, joten lähdimme jo ennen kymmentä kohti kotia. Paitsi että, yksi pieni mutka!

Olen monen vuoden ajan kuullut ja nähnyt tuttujen ja tuntemattomien somepäivityksissä vilahduksia ja tietoa löydöistä, joita Pänikästä ja piirongista on tehty. Joten maakuntamatkailuumme kuului myös pieni shoppailutuokio …

Pänikkä ja piironki on sekatavarakauppa Vaalan keskustassa (18 km Rokualta). Se on iso keltainen puurakennus ihan kylän keskustassa, eikä näkemättä ohi voi ajaa.

Se on sekä vanhan tavaran kauppa että sisustus-, vaate-, lahjatavara-, joulu-, pääsiäis- ties minkä kaiken mukavan tarpeellisen ja tarpeettoman tilpehöörin ja käyttöesineen putiikki. Tai siis valtava putiikki.

Jukeboxista torkkupeittoihin, mausteöljyistä julisteisiin, neuleista nukkekotikalusteisiin… Huom. Valentin Vaalan (joka ei ollut Vaalasta kotoisin) elokuvajulisteita seinällä, erityisesti huomiomme kiinnittyi tuohon ensimmäiseen oikealla. 😀

Löysin tonttuovelle jotain uutta pientä, lautasliinoja, yhden pienen lahjan, meidän tulevan sunnuntain lasten- ja aikuistenjuhlien ongintaan saaliita, pikkukassillinen ”sekatavaraa”.

Ihan nähtävyys tämä on, joten jos siellä päin on liikettä, niin kannattaa poiketa. Ja kauppa on myös verkkoversiona: Pänikkä ja piironki

Siellä on ainakin iso osa kaupan tavarapaljoudesta shoppailtavana netin kautta. Mutta kyllä liveversio ehdottomasti oli piipahduksen väärti.

Matkakassin purin kotiin palattua patikointi- ja kylpyläkamppeista, ja nyt se olisi pakattava ihan toisenlaisen vermein. Huomenna reissuun!

Ettei vaan olisi jäänyt viime tinkaan!

Vuosi sitten olimme Saariselällä Lapin keittiömestareiden herkkupöytä-tapahtumassa, ja siellä oli – kuten tavallista – myös arpoja myynnissä, ja kuten tavallista, niitä ostimme parilla kympillä ja kuten tavallista, saimme voittoja. SIellä on aina paljon palkintoja, hyviä palkintoja. Ja viime vuonna Pehtoori sai Voileipä-keittokirjan, entäs minä? – Minä, jolla ei arpaonni yleensä suosi, voitin lahjakortin Rokuan Health & Spa -hotelliin!! Kahdelle hengelle kahdeksi vuorokaudeksi, aamiaisineen päivällisineen. Ja viimeinen käyttöpäivä 11.11.2022.

Onhan tätä suunniteltu, sopivaa välämää etsitty (kiireisiä kun ollaan 😀   On aiottu lähteä hiihtokaudella, aiottu lähteä kesällä maastopyöräilemään, aiottu lähteä sienestämään syksyllä? – – Eipä olla saatu aikaisiseksi, kunnes viime torstaina soitin varauksen: tulemme yhdeksi yöksi jos mahdollista. Ja meidät toivotettiin tervetulleeksi.

Tänään aamun sähköpostien jälkeen istahdimme autoon ja suunta Kajaanintielle! Alle tunnissa olimme perillä, ja saimme huoneenkin jo silloin, vaikka toki kirjautuminen yleensä klo 14. Vaatteiden vaihto ja ulos. Ollaan käyty täällä edellisen kerran seitsemän vuotta sitten; päivän retkellä. Se oli hieno päivä.

Niin on ollut tänään. Aamulla sumuista, aamupäivällä vähän vähemmän sumuista, ja sitten taas paljon. Mutta tyven, sopivasti nollan tienoilla, täydellinen rauha, eipä 12 kilometrin patikalla nähty ketään muita, ei kuultu kuin käpytikan hakkaaminen, jostain lentokoneen kaukainen ääni.

Hurjan hienot jäkäläkankaat, lampia, sopivia nousuja ja laskuja, sumun ja puiden välistä siivilöityvä auringonvalo, ei pelkoa puheluista, hengittäminen helppoa, kamera laulamaan… Rokuanjärven kodalla notski ja makkaranpaistoa,  sitten hissuksiksiin paluu hotellille.

Olin varannut vielä hierojan, sitten kylpylään: liekö ollut eka kerta ikinä kylpylässä ilman omia tai lapsenlapsia. Kuinka helppoa olikaan!! Ja tylsää. 🤔😊

Palkintolahjakorttiin kuului puolihoito, joten kävimmepä nauttimassa illansuussa hotellin buffan antimista, ei mitään suuria elämyksiä, mutta  hyvää, nälän vievää ruokaa.

Taidan ruveta  ostamaan arpoja toistekin. Tämä on ollut hyvä päivä.

”Eero poika metsäs häärii, katseleepi puita väärii”, näinhän Aleksis Kivi kirjoitteli Seitsemässä veljeksessä joukon nuorimmaisesta.

Mie en häärinyt tänään metsässä, mutta puita väärii tai muuten erikoisia katselin ja ihailin. Mietin, – en sentään halaillut. Vain mökkipihan voimapuu saa halaukseni: yksipuinen kun olen.  😀 Kaupunkimaisemassa, nyt kun enin osa puista on riisunut lehtensä, kun ovat paljaimmillaan, omimmillaan, monet aivan uuden näköisinä, puita oli hyvä katsella, ja niitä(kin) miettiä. Sellainen hissuksiksiin kulkeminen, puulta toiselle, sopi pyhäinpäivän tunnelmaan. Hautausmaan laitamilla kiertelin, tänään en sinne muiden sekaan tunkenut – kävin jo aiemmin ja menen taas. Siellä kun on minun mielenmaisemani – silloin tällöin ainakin.

Pyhäinpäivään kuului hyvin syöminenkin, olkoonkin, että vain kaksistaan. Pehtoori haki eilen hallista ahvenfileitä ja niistä tein meille vallan hyvän päivällisen: paneroidut ahvenfileet. 

Pieni perfektionisti minussa heräsi iltapäivällä: Miniälle tekeillä olevassa riddarissa kun oli aika paha virhe kaarrokkeessa (Pehtoori kyllä väitti, ettei edes näy…) , joten purkuunhan se meni. Tosin vain kaarroke, eikä sekään kokonaan. Aiemmista, en edes ensimmäisestäni, purkanut kerrostakaan, mutta nyt sellaisen aika. Yleensä en ole niin kovin tarkka tekemisteni suhteen, en ainakaan niuhottamiseen asti, mutta nyt kävi näin. Hyvin on vielä aikaa tällaiselle.

Ja hyvin ehdin vielä skannailla kuvia, kutoa, torkkua takkatulen ääressä,  … Leppoilu tekee hyvää.

Eihän tässä ollenkaan näin pitänyt käydä!

Kuten ehkä blogin ulkoasusta, layoutista, fonteista ja rrs-syötteen epävakaasta toiminnasta huomaatte olen taas tehnyt blogin julkaisujärjestelmän kanssa pari tuntia hommia, ja saanut rikottua vanhan näkymän, toiminnot hukattua, asettelut epäsopusuhtaistanut (onpa metka sana 🙂 ) … Vanha malli on saatava vuodenvaihteeseen mennessä pois käytöstä, ja olen satunnaisesti jo taustalla opetellut uutta ja tänään sitten rohkenin ryhtyä jo näkyvän ulkoasun muokkaamiseen, mutta eihän se nyt mitenkään hyvin mennyt.

Alla olevassa näkyy millainen on pohja, johon näitä jokapäiväisiä juttuja raapustelen. (klikkaa kuva halutessasi isommaksi…)

Joten jos/kun blogin ulkomuoto on enemmän vähemmän rähjäinen tai kokonaan näkymätön tulevina päivinä, ehkä viikkoina, niin se johtuu tästä rempasta.

Siivouspuuhia kotonakin, ja sumusta, sumusateesta ja sateesta huolimatta oli tormattava uloskin. Aika likomärkä olin palatessani. Oli hyvä ryhtyä kokkailemaan lämpimän leivinuunin ääressä.

Kukkakaalimuusia ja possunfilettä ruokana, mutta huomenna jo jotain pyhäinpäiväruokaa. Tai pitäisikö sanoa että Halloween-ruokaa kun kurpitsakeiton aattelin tehdä. Kaksikin mieluista versiota on olemassa. Lähi-idän mausteinen kurpitsakeitto ja myskikurpitsakeitto. Ehkä teen tuon ensimmäisen. Kohti viikonloppua, – onkin ollut aika touhukas viikko tässä.

Mie meinasin unohtaa koko blogin!

Olen ahkeroinut ihan täpinöissäni koko päivän – ja saanut paljon valmiiksi ja tehdyksi! Toistasataa kalenteria laskuineen postitettu. Ja päätetty, että huomenna hommaan postitustarroja – olkoonkin, että käsinkirjoitettu on henkilökohtaisempaa.

Toinen iso kesken ollut projekti – kuvatoimistus ja kuvaushommat  historiakirjahankkeeseen, jossa olen mukana ja josta voin kai jo vuoden vaihteen jälkeen kertoa, on osaltani nyt ohi, ainakin tällä erää. Niin hyvä flow on ollut, etten uloskaan ole koko päivänä mennyt. Olen aina ollut sitä mieltä, että marraskuu on paras mahdollinen kuukausi tehdä töitä tai opiskella tai uppoutua johonkin projektiin kunnolla ja tuloksekkaasti. MOT.

Ai niin, sellainen hyvä juttu jaettavaksikin: pussillinen vain vähän sulaneita mangopakastekuutioita (Pirkka 300 g) ja purkillinen mangorahkaa sauvavatkaimella sekaisin. Meillä on arkena harvoin jälkkäriä, tuota oli tänään. Kelpaisi kyllä pyhäruokapöytäänkin. Keksimurulla tai suklaarakeilla voisi vielä vähän upgreidata!