Haloja ja vampyyrin karkottajia

Ja sen yhden kerran, kun minä olen liikkeellä ilman järkkäriä, niin Hollihaassa ja Heinäpäässä on mitä hienoin halo ja vielä pienet sivuauringotkin näkyvissä. Ei muuta kuin kännykällä yrittämään kelvollista otosta. Onhan siinäkin säätömahdollisuuksia, sitten vielä kotona vielä Light Roomilla vähän volyymia ja dynaamiikkaa kuvaan, niin näyttääpä aika hurjalta. Juuri halot, revontulet ja salamointi saavat minut usein ajattelemaan ymmärtäväisesti luonnonuskontoja. joissa taivaan ja sään ilmiöillä on suuri merkitys haettaessa selityksiä maailmamenolle ja ennustettaessa tulevaa. Vaikuttavan näköistä oli tänäänkin.

Iltapäivällä vietin pienen tovin pihapiirissä, jossa Pehtoori on jo aloittanut syystyöt, pensasaidan leikkuun, pihlajien karsimisen etc. Minä katsastelin yrttipenkkejäni, pakkaseen osa sadosta, ehkä teen maustevoita, osa oliiviöljyyn, ja mitähän muuta? – Omista penkeistä tulee joka syksy vähän valkosipuliakin. Niitä en tahdo raskia käyttää. Usein ainakin osa niistä on keittiössä ”somisteena”, vähän kuin sisustuselementteinä, pari pientä kimppua ainakin. Tänään nostin niitä jo kuivumaan. Siksikin, että kuukauden kuvahaasteessa on aiheena valkosipuli ja violetti.

Kuvahaasteessa on tarkoituksena ottaa huomioon myös symboliikka.

Violetti Violetti on usein sidottu ylellisyyteen tai kuninkaallisiin, viisauteen ja taikuuteen.

Valkosipuli Monet kulttuurit ovat käyttäneet valkosipulia henkiseen suojeluun.

Tuo pieni violetti, tai paremminkin purppura, yhden sipuli kyljessä ei oikein viittaa noihin värin symbolisiin merkityksiin, mutta valkosipulin ”henkiseen suojeluun” liittyvän idean koetin toteuttaa tässä toisessa kuvassa. Voisiko tämä millään olla ”valkosipuli vintillä karkottamassa vampyyrejä”?  🙂

 

 

 

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.