Tänään kävimme hiihtämässä. Kunhan ensin ennätyspitkiltä yöunilta olimme heränneet ja muutoinkin käynnistyneet.
Molemmat lähdimme omalla suunnallamme, ollaan niin eritahtisia hiihtäjiä, että parempi kulkea omia latuja. Eikä itseksekseen olokaan ole pahitteeksi. Varovaisesti aloittelimme: Pehtoori melkein paliskunnan poroaidalla asti, minä Prospektorin lenkillä. Sää mitä parhain, minun latuvalintani vähän huono sikäli, että osa reitistä oli vielä ”huollon ulkopuolella” eli latupohja oli lanattu, mutta ei ajettu latu-uria. Luistelijoille soppeli, mutta minun perinteinen, aika vaatimaton hiihtotyylini olisi suonut ladut. Noh, onneksi iso osa reitistä kuvan kaltaista. Ja kuten huomaatte, täällä ON aika pimeää. Kuvan otin noin klo 14.
Valaistun ladun osuudella oli aika paljonkin hiihtäjiä, mutta ei todellakaan mitään ”turvaväliongelmia”. Vastaantulijoissa kiinnitin kadehtien huomiota pieneen, noin 5-6-vuotiaaseen reippaaseen hiihtelijään joka oli isänsä kanssa ladulla, ainakin 2 – 3 km lähimmältä parkkipaikalta Piispanojan varrella… Ja siellä tämä pieni topakasti hiihtävä lapsi sauvoi menemään ja lauloi kirkkaalla lapsen äänellään ”Pöydän päälle veitikkaiset rientää, veitikkaiset, syövat paistia ja juovat lientä, juovat lientä …” Ei ole minua koskaan hiihtäessä laulattanut. No ei kyllä paljon laulata muutenkaan. 🙂 Mutta lapsen ilo!!
Saunomisen, sapuskan ja leffan (Teräsleidit – kannatti katsoa), jonka ohessa kirjoneulejumpperi ylsi jo kainaloihin asti, jälkeen olen perehtynyt Helmet-lukuhaasteeseen. Moni tuttu on siihen osallistunut edeltävinä vuosina, ehkä minäkin ensi vuonna. Onko joku muu sitä harrastanut? Kokemuksia? Serkkuni Vilmaajat vol 6. -kuvaushaasteeseen olen jo lupautunut. Paljon muuta en taida luvatakaan, en aio muuhun lupautua.
Tuo Helmet-lukuhaaste on itselleni ihan uusi juttu, pitää tarttua siihen. Hidastaa kyllä tahtia kirjaston ollessa lähes kiinni. Runsaan viikon kuluttua suuntaan Hangasojalle, pino kirjoja on yleensä ollut mukana.
Kyllä ne kirjastot viimeistään kesäksi aukeavat. Ja onneksi on äänikirjat!
Tulet tänne? – Ja taas olemme ristiin täällä. Mutta sekin korjaantunee kesällä kun sinun uusi mökkisi on sitten jo kunnossa? Tapaamisiin siis ensi vuonna. 🙂
Melkein voisin myöskin mummina veikata, että sinulle tuli tippa silmiin tuota pikkuhiihtäjän laulua kuunnellessa ! Ja tuo ”Teräsleidit ” olihan aika mainio elokuva, kuinka monta viiltävää totuutta siinä kuulimmekaan.
Samalla kiitokseni hienoista kuvistasi ja jutuistasi tämänkin vuoden aikana, ja kuten tämän vuoden lopulla on tullut tavaksi: Parempaa ja Onnellista Uutta Vuotta !
Kuinka arvasitkaan? – Kyllä minulla pikkuista kuunnellessa herkisti, semminkin kun olin juuri saanut ”omalta” viisivuotiaalta viestin. Joululahjaksi saamansa kellopuhelin on iso ilo mummillekin.
Teräsleidit ei tosiaankaan ollut vain hulppeaa, hurttia huumoria, vaan elämänmenon oivaltavaa, traagistakin sanoittamista. Ja näyttelijtä!! Seela Sella varsinkin, mutta kyllä Saara Pakkasvirtakin oli huikea. Ja Leena Uotila myös.
Kiitos Sinulle, Toini! Mukava kun seuraat juttujani, tykkäilet kuvistani. Kaikkea hyvää sinullekin ensi vuoteen!