Eilisessä vielä

Lumenveistokilpailun työt ovat valmiita. Ja valaistujakin ne nyt ovat. Emmekä todellakaan aio lähteä niitä katsomaan. Tänään on satanut vettä. Taitaa sataa nytkin. Muutamana edellisenä vuonna roikuin alueella kamera kaulassa monena päivänä ja lauantaina kävimme kaksistaan katselemassa valaistut veistokset, – mutta tämä viheliäinen marraskuinen/huhtikuinen sää helmikuussa on tärvellyt ilon tältä osin. Kalevan kuvagalleriassa on toki otoksia… KLIKS Ehkä huomenna sentään kävelen sinne kuvailemaan.

Tänään kävelin kaupunkiin, piipahdin systerin luona. Toki oli kamera mukana, mutta olisipa ollut muistikorttikin! Huoh! Kännykuvakin kertonee lohduttomuudesta, joka nyt kaupunkimiljöössä on.

Tänään olen vielä elänyt eilisessä – varsinkin karonkan tunnelmassa. Se EI ollut pönötyskaronkka, vaikka aika lailla perinteitä kunnioittaen juhla sujuikin. Siellä oli paljon mukavia, lämminhenkisiä, ei-itsekehuisia puheita. Hyvää ruokaa ja muuta tarjoilua.

Mutta siellä oli myös uusia juttuja. Ohjelmaa olen monissakin karonkoissa nähnyt ja kokenut (omassanikin oli musiikkia. Hän oli soittamassa, myös tanssin alettua lähellä puolta yötä… ), mutta aivan uusi juttu oli ”Karonkkabingo”. Se oli mitä mainioin keskustelun aloittaja, siivittäjä ja juttujen aihe.

Minä en ollut lähelläkään bingoa. Kolme ensimmäistä bingon saanutta saivat palkinnoksi suklaalevyt! Tykkäsin tästä. Kuin myös akateemisesta ”sitsi-meiningistä”. Siis että puheiden ja kaiken muun välissä laulettiin, tai siis muut lauloivat, minähän en laula – sen verran ymmärrän ottaa toiset huomioon 🙂 . Sitä paitsi olin luvannut väittelijälle lahjaksi kuvakansion koko päivästä, joten minun ”oli pakko” keskittyä kuvaamaan näiden yhteislaulujen aikana. 😉

Monilahjakkuus väittelijä oli hoksannut sanoittaa tämän [sääolojakin kuvaavan] laulun uudelleen: ”Voisin viettää väitöspäivää jälleen huomenna”.  Ja kun väittelijä itse oli opiskeluaikanaan myös ainejärjestö Tiiman ”lauluköörissä” [jonka mainiota nimeä en nyt millään muista] ei oikeastaan ole ihme, että eilen karonkan ohjelmassa oli Cassiopeiasta (Oulun yliopiston ylioppilaskunnan sekakuoro) pieni ryhmä (7 henkeä) laulamassa. Tykkäsinpä kovasti.

Moneskohan karonkka tuo minulle oli? Luulenpa että reilusti yli 20 niitä on. Onkohan enää yhtään? Yhden ainakin voisin ajatella vielä olevan mahdollinen, ehkä toinenkin, mutta sinne on vielä paljon aikaa…

Minähän olen yleisesti ottaenkin sitä mieltä, että aina kun on syytä juhlia, niin kannattaa juhlia. Ja väitös jos joku on kerta kaikkisen ansaittu juhlan paikka, sellainen ”Once-in-a-lifetime!”-juttu.

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.