Roma caput mundi

Roma capus mundi – Rooma maailman napa?

Onhan se joskus – sellainen pari tuhatta vuotta sitten – ollut. Ja siitä suuruuden ajasta ja suuruudesta on vielä jälkiä.

Roomaa paremmin tunnen vain Helsinkiä (ja nykyisin ehkä pikkuruista Torniota 😉 ). Edes Turkua tai Tamperetta en tunne siten kuin Roomaa. Tai siis kaupunkien keskustoja. Enhän toki tiedä Roomastakaan oikeastaan mitään Centro Storicon ulkopuolelta. Ja pääsin siis – ainakin vielä kerran – Roomaan. Haluanko sinne vielä? Kyllä minä taidan haluta. En ehkä tänä vuonna, mutta jo muutaman vuoden päästä… Ehkä.

Viime viikkoinen matkamme sinne oli todellakin loma. Ei suorittamista. Ei vaikka käveltiinkin kuudenpäivän aikana yli 100 kilometriä. Ja lisäksi ajeltiin vielä busseillakin. Ei vaikka otinkin pitkästi yli tuhat kuvaa (joiden joukossa on paljon enemmän surkeita räpsyjä kuin laatuotoksia).

Rooma on minusta, minulle, helppo. Se on aika rento. Roomalaiset osaavat elää turistien kanssa. Ja antavat turistien elää Roomassa.

Kaupunki oli minusta nyt sotkuisempi kuin aiemmin, – vai johtuuko tunne vain siitä, että me kiertelimme nyt vähän enemmän ”laidoilla”. Esimerkiksi Colosseumin takana oleva puisto, samoin kuin Janiculum-kukkulan puistot ja kadut olivat roskaisia, puistot hoitamattomia. Villa Borghesessa oli siistejä ja vähemmän siistejä paikkoja, paljon kaunista katseltavaa, ja hyvä paikka rauhoittua keskustan melusta sivussa.

RUoka on yksi Rooman (ja ylipäätään Italian) parhaita puolia. Jo raaka-aineiden katselu, Campo di’ Fiorilla kiertely, kymmenien herkkukauppojen näyteikkunoiden ja tuotteiden näkeminenkin on minulle ilo.

Sattuipa kohdalle putiikki, jossa myytiin kaikkea kallista gourmetia. Enkä edes sortunut! Musta tryffeli suunnilleen saman hintaista kuin matsutake Tokiossa. Ja sitten tuollainen minulle uusi tuttavuus kuin Bottarga. SItä oli sekä tonnikalan että mullon. Siis kuivattua mätiä. Muutaman ristoranten listallakin sitä näytti antipastilistalla olevan, mutta jäi testaamatta. Siis jo senkin takia lähdettävä vielä joskus käymään.

Uusia, nimenomaan ”artesaani”-jäätelöliikkeitä oli tullut montakin. Pizzerioissa ei ollut kotsoneita (vai mitä ne uudet on), eikä kebabpizzoja, ei majoneesikastikkeita, ei mitään muutakaan uutta. Miksi olisi kun perinteiset, puu-uunissa paistetut ohutpohjaiset ovat hyviä, erinomaisia, ja halpojakin. Varsinkin jos menee vähänkään turistinähtävyyksiä kauemmas.

Mutta ei Italiakaan enää ole mikään halpa lomakohde. Viini ja taksikyyti on halvempaa kuin Suomessa, ja ruokakin, mutta vaatteet ja bussikyyti (3 päivän kortti 18 euroa, oliko Helsingissä päiväkortti 7 €?). Turiskohteiden pääsyliput ihan yhtä kalliita kuin missä tahansa muualla, paitsi että Lontoossa taitaa olla kaikkein kalleinta.

Ja kuten aiemmin jo oli puhetta: Roomassa on parasta vain olla ja kuljeksia. La Dolce Vita – makeaa elämää, mutta ennen kaikkea Dolce far niente – suloinen joutilaisuus.

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.