Ravintola C on Tampereella rautatiesemaa vastapäätä. Se on Paistinkääntäjien kilpiravintola ja se on hyvin pelkistetty, eikä se ole kovin suuri. Mikä on tietysti hyvä asia.
Siellä me eilen vietimme viinikerho Botrytis Ouluensiksen 27-vuotissynttäriä.
Olin varannut meille pöydän ja tilannut kuuden ruokalajin menun, johon alussa ja välissä saimmme yhteensä neljä pientä keittiön terveistä, amuse bouchea. Ja otimme vielä pienen, hyvin pienen – sopivan pienen – juustolautasen ennen jälkiruokia.
Kyllä oli makujen sinfoniaa, hienoja makuja, ennenkokemattomia makupareja ja ruoka-aineksia. Hauenmätisipsejä, peltokanankaalta, prässättyjä, sokeroituja herukanlehtiä, vihreistä grillatuista mansikoista tehtyä voita … fermentoituja pihlajannuppuja, … Totesin parikin kertaa illan aikana, että olisi pitänyt olla muistiinpanovälineet mukana. Kuvista kun eivät kaikki komponenettien pienet osat näy. Saatikka valmistustapa. Ja makua en osaa kuvailla. Mutta uskokaa pois, että enimmäkseen oli hyvin hyvää, ja mahdottoman makoisia, makunystyröitä hiveleviä makuja.
Menun kanssa valitsemmme myös viinipaketin: jokaiselle ruokalajille oma viini (ei suinkaan täyttä lasillista, vaan juuri sopivasti = yhteensä 48 cl). Ja valinnat ja valintojen hyvät perustelut saimme kuulla paikan sommelierilta. Monet olivat meille – yhdessäkin jo tuhansia viinejä maisteneille – uusia kokemuksia. Ja nimenomaan hyviä kokemuksia.
Ravintolan yksi teema, jopa ideologia, on ”luonnosta lautaselle”, mikä jo lähtökohtaisesti meidän hyvin biologipainotteiselle jäsenistölle oli mieleen. Ja kyllä ruoka enimmäkseen puhtaalta ja täyteläiseltä maistui meistä kaikista. Luonnollisesti oli muutamia ”ei-niin-huippuja” -kohtia (joillekin kuusenhavun maku hirven kastikkeessa ei ollut mieluinen, jollekin amusen ”mäti kolmella tavalla” ei ilahduttanut makuaistia jne.), mutta pääsääntöisesti maistelimme, hämmästelimme ja ihastelimme sitä, miten tavallisistakin pihakasveista etc. voi saada aikaan gourmetia.
Kaikki kolme erilaista leipää joita aluksi ja alkuruokien kanssa oli tarjolla olivat ihan tavattoman hyviä. Leipähän on. Jos se on hyvin leivottu. Eilen oli.
Ja minua ilahduttaa aina kun lasit ovat puhtaita ja kirkkaita, tarjoilu eleetöntä, samalla läsnäolevaa, asiantuntevaa ja astiat ovat kauniita ja kattaus kunnossa. Silmänruoka, rauhallisuus ja huolenpito ovat osa ruokanautintoa.
MENU
(alussa keittiön terveisiä)
Syheröisen tilan kananmunaa, grillattu mansikkavoi ja Rekolan purjoa

****
Ylätalon tilan kyyttövasikkaa, Rekolan punajuurta sekä rakuunaa
****
Pyhäjärven haukea, maissia ja Rekolan kurpitsaa
(tässä kännykuvassa on nyt mm. sitä mätisipsiä)
Hirveä Orivedeltä ja Rekolan selleriä
****
Kotimaisia juustoja
****
Puolukkaa ja kauraa
Rekolan palsternakkaa ja Piippolan tilan vadelmaa




