Pitääkö?

Pitää muistaa kastella kukat ennen lähtöä.

On pestävä villapuserot ja -sukat.

Päivän ohjelmassa on suoritettavana lenkillä käynti.

On jäsenkirjeen laadinnan aika.

Haastekuvien otto ja lähettäminen on huomenna.

Portfoliokirja on tehtävä helmikuussa.

Pitää muistaa ja ehtiä lähettää vastaus kyselyyn.

Minulla on – vieläkin – niin paljon kaikkea, mitä ”pitää tehdä”. On aina ollut. Ei ole tarvinnut – vieläkään miettiä, mitähän tekis. Minulla on mielessä, takaraivossa, huonon omantunnon sylissä, silmieni edessä aina tekemättömiä juttuja. Niiden muoto, koko, määrä, suuruus ja vaativuus on päivien ja vuosien aikana muuttunut.

Kun lapset olivat pieniä ja olimme lähdössä mökille, ei minun ”pitänyt” pestä villaisia tai reilut 10 vuotta sitten minun ei  ”pitänyt” monta vuotta kolmena aamuna viikossa ennen töihin lähtöä käydä salilla, eikä viisi vuotta sitten äidin luona käynti ollut ”pitää käydä” -leimalla merkitty.

Kun olin 35-vuotias minun piti käydä töissä. Silloin minun tekemättömien töiden listallani oli kokonaisia kirjoja. Vielä viisi vuotta sitten kun lähdettiin mökille, en edes ajatellut kukkien kastelua, minä vaan kastelin ne.

Ennen ne, mitä piti tehdä, olivat jotain möhkäleitä. Stressi tuli ”syyslukukauden lopusta” tai ”väitöskirjan loppulauseen kirjoittamisesta”. Iso asia oli kuntoutuminen isosta leikkauksesta tai joululahjojen hankkiminen.

Mutta aina minulla on ollut joku merkillinen ”minun pitää nyt tehdä” sitä taikka tätä. Mikä se niin pistää ajattelemaan? Kuka käskee?

Nyt, juuri tässä elämäntilanteessa, joka on kyllä vallan mukava, kun ei oikeasti ole mitään kovin kummoista, mitä ”pitää tehdä”, niin minä en vieläkään osaa ajatella ettei tarvi tehdä mitään. Minä keksin koko ajan jotain ”mitä pitää”.

Nyt pitää pakata.

Milloin siitäkin on tullut ”pitää-homma”? Eikö se voisi olla niin kuin on vuosikymmeniä ollut: ”Ollaan lähdössä reissuun tai mökille, niin minäpä pakkaan”. Miksi  se on nyt ”minun pitää alkaa just nyt pakkaamaan”. Ja ihan kuin sitä pakkaamista nyt olisi juuri minkään vertaa.

Mutta kuitenkin, nyt pitää lähteä pakkaamaan.

Onneksi huomenna ei sentään ”pidä lähteä”, vaan saa lähteä…