Purppurainen auringonnousu näkyi auton peruutuspeilistä kun motarilla oltiin ennen aamuyhdeksää. Vain Kemi – Tervola väli oli paha, – tai siis palteinen ja liukas. Mutta minähän en alle nopeusrajoitusten aja!
Yleensä en, mutta tänään ajoin. Ihan kiltisti pysyttelin rekan perässä turvavälin takana. Kyllä kahdeksaakymppiäkin päästiin eteenpäin. Ja jo Peurassa Pehtoori siirtyi kuskin paikalle ja minä viereen tekemään kirjallisia hommia. Ja luontokuvaamaan kuten tavallista: auton ikkunasta ja vauhdista. Paitsi Kitisen kohdalla Peurasuvannossa sain pienen kuvaushetken … 🙂
Kirjailujen ja kuvailujen ohella etsiskelin netistä reseptejä viikonlopun kokkailuihin, sillä saadaan huomenna ystäviä tänne mökille seuraksi. Haimmekin Sodankylän K-kaupasta ja Alkosta sen verran sapuskaa ja juomaa, ettei haittaa vaikka Kuukkelin tarjonta ei näin talvenselässä ole runsaimmillaan; onhan se niin, ettei se näin off-season ole kovin rapoista. Mutta nyt mökin Smeg ja kellari ovat turvavarastona pitkälle ensi viikkoon.
Ja matkallaolosta on nautittu. Oli niin kaunis pakkaspäivä ja -maisema ajellessa. Sinivalkoista, valkoista, aurinkoa, pastillinvärejä, lunta, paljon lunta.
Ja mökillä. Miten se tänään onkaan tuntunut ihan extrahyvälle tulla tänne, olla täällä. Lunta on. Sitä on paljon. Mutta täällä se on mahdollisuus, ei rasite.
Semminkin kun se oli puuterista, semminkin kun meillä on täällä linko ja kaksi kolaa ja kaksi kolaajaa. Siinä parituntinen viivähti. Pakkasta toki on (- 12 C), mutta sekin on täällä eri kuin kaupungissa. Kaupungissa se vihmoo, täällä tekee olon reippaaksi ja antaa punaiset posket.
Ja kuu. Täällä se on valo. Sen kehrä on kaunis. Se ei ole vain koriste taivaalla ja kuvissa, eikä vain valvottaja, kuuhulluuteen herättävä, vaan se on valo, ja tuo turvallisen olon.
Lappi on eri juttu. Ja juuri nyt se on hyvä. Erinomaisen hyvä.
Ihania lumisia maisemia Teillä. Meillä täällä on satanut vettä ja tiet ja piha ovat ihan jäiset. Onneksi on jo edellisenä vuonna ostettu piikkipohjakengät. Ovat kova sana. Kyllä me kuitenkin perinteisesti käytiin Tammelan torilla. Meidän ”oma” perunakauppias oli tullut jo etelän matkalta ja saimme taas hyviä perunoita, porkkanoita ja sipulia. Hänen perunatilansa sijaitsee Hämeenkyrössä ja jo hänen isänsä on tullut aikoinaan hevosella (kertoi eräs vanha rouva perunoita ostaessaan) Keskustorille myymään perunaa, että perinteitä on. Tori on mahtava paikka. Myös kananmunakauppias oli paikalla, vaikka vettä-räntää satoikin. Muuten oli aika hiljaista. Sitten vanhan kaavan mukaan kävimme Kauppahallissa kaffeella ja kalaa ostamassa. Ja tietty Lotot viemässä.
Kiitos, Marke, tästä tuokiokuvasta sieltä Hämeestä. Suomi on pitkä maa, ja vuodenajat kovin erilaisia.
Tori- ja hallikauppiaat on tärkeitä. Kannattaa kannattaa. 😉