No niin, onhan sitä taas saatu pieni näyttöahistus aikaiseksi – ja suurin syy siihen on, että olen jättänyt ihan liian paljon tekemistä tälle viikolle. Menen Tornioon jo torstaina, jotta voin tehdä rästissä olevaa, uusittavaksi vaadittua digitaalisen näytönosan simultaania rauhassa. Voin käyttää siihen koko torstain. Helmikuussa tekemäni ”Ihmisten arki Torniossa” kun ei mennyt jurylta läpi, joten nyt uusintayritys. Perjantaina on sitten toinen simultaani ja lauantaina tentti ja haastattelu, ja niitäkin varten pitäisi vielä lukea, ottaa harjoituskuvia ja tehdä kaikenmoista. Ja enää ei siis ole kuin kaksi päivää jäljellä.
Tänään heräsin kyllä varhain, mutta tänään on ollut velvotteita ja tekemistä joita ei voinut siirtää ”pois edestä” ~ äidin asioilla ja luona, ja sitten paistinkääntäjien kokous vielä illansuussa.
Minun toiminimeni on nyt kaupparekisterissä: kerron nimiprosessista huomenissa. … nyt on jatkettava vielä kuvauspakettien hinnoittelun tekemistä ja tarjouskirjepohjan laadintaa ja … ties mitä! Auts!
Iltapäivällä oltiin Apsun kanssa Kuurojenkoti Runolan pihassa odottamassa pojan äitiä palaavaksi töistä… Poika oli meillä eilisestä iltapäivästä asti, koska isänsä lähti Saksaan opintomatkalle ja äidillään eilen iltavuoro ja tänään aamuvuoro. Toinen yökyläviikonloppu mummin luona siis … Ja kuinka minullakin kyynelkanavia kirveli nähdessäni, kuinka Apsulla silmät kostuivat, kun äiti sieltä työpaikkansa ovesta ulos astui ja kyytin tuli…
Ei niin, että meillä olisi ollut vaikeaa, vain eilen illalla nukkumaan mennessä pieni ”miksi minä olen täällä, enkä kotona isin ja äidin kanssa” -katse ja olo Aapelilla, mutta hyvin me nukuttiin ja muutoin ei vanhempia muistettukaan. Ja meillä isovanhemmilla on riittänyt piirtämistä, leikkimistä, lukemista, ulkoilua ja ruoasta huolehtimista (kuinka usein ja lopulta aika paljonkin tuollainen vajaa 2-vuotias pieni poika syökään!!).
Poika liikuttaa ja saa aika hyvin unohtamaan kaiken muun.
Tässä välissä, nyt ja edelleen pitkälle yöhön ja koko tulevan alkuviikon valmistautumista ensi viikonlopun näyttöön. Onhan tässä!
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
PS. Lauantaiseen Raatin historia -postaukseeni liittyen Kaleva on juuri koonnut kuvasivuston saaren historiasta… Ehdottomasti suosittelen vieraspaikkakuntalaisillekin: KLIKS Maailma muuttuu…
Tämän viikon soppapäivä olikin vasta eilen, eikä tiistaina kuten usein. Eikä ihan minkä tahansa keitto eilen ollutkaan: Veskuyks posteili ohjeen ”Kermaiseen fenkolikeittoon” ja minähän sitten päätin, että tarjoan sitä viinikerhon tullessa meille maisteluun ja rustiikille illalliselle. Eipä ollut ihan loppuun asti mietitty valinta: keitto kun on sellainen monesta koottava versio, niin maisteluillassa yhdeksälle sen tarjolle saaminen ei ollut ihan simppeleinpiä juttuja. Ja jäipi mm. kuva valmiista keitosta ottamatta. Mutta teen varmaan aika pian uudelleen joten silloin sitten kuviakin.
Veskun ohje on pieni novelli, ja sen perusteellisuus on vertaansa vailla (tämän postauksen lopussa), mutta toisaalta siinä ei ollut mitenkään tarkkoja ainesmääriä, että oli itse sävellettävä. Niinpä kirjoitan tähän siten kuin minä tein – tästä annoksesta riitti pienet alkuruokakeitot yhdeksälle.
Leikkaa fenkolin uloimpien kerroksista pieniä noppia suunnilleen ruokalusikallinen/lautanen ja laita pieneen kattilaan. Siivuta loppu fenkoli ohuiksi siivuiksi, samoin salottisipuli ja valkosipuli. Kuullota ne voissa pehmeiksi ja lisää sitten kerma. Suolaa 1 tl ja valkopippuria – sopivasti. Jatka keittämistä ainakin parikymmentä minuuttia ja sitten sauvasekoittimella samettiseksi.
Keitä fenkolinopat jälkiruokaviinissä pehmeiksi , al dente. Nosta sivuun ja valuta.
Levitä prosciuttosiivut leivinpaperin päälle uunipellille ja käytä niitä muutama minuutti 200-asteisessa uunissa jotta niitä tulee rapeita.
Paista fenkolinopat voissa makeiksi. Ja toisessa pannussa saaristolaisleivät crostineiksi: oliiviöljyyn valkosipulia ja pieniksi kuutioiksi leikatut leipäpalat.
Paistinpannu numero yksi, voita, aiemmin pilkotut fenkolinopat paistumaan, nakellen ja paiskoen kuten Oliverin Jammie telekkarissa. Karkki pinta kantille kuin kantille.
Kuumenna keitto, mausta (suolaa, pippuria, ehkä sitruunamehua tai tilkka valkoviiniä) ja pyöräytä vielä pamixilla.
Kokoa keitto lämpimille lautasille, keiton päälle sauternes-viinissä keitetyt, pannulla voissa paistetut fenkolinopat ja saaristolaisleipäkuutiot. Oheen uunissa paahdettua parmankinkkua.
Eilisistä viineistä vielä sananen …
Eiliseltä jäi ´tilkka´ Sagrado-viiniä (kuten myös niitä ylikypsiä toscanalaisia 🙁 ) ja maistoin sitä ihan yksikseen, ilman verrokkeja ja ilman ruokaa, ja kyllähän se oli erinomaisen hyvää. Pehmeää, tanniineiltaan pyöristynyttä, lämpimässä kasvaneista rypäleistä melkein vuosikymmenen kypsynyttä syvänväristä punaviiniä. Sitä ei taida enää kovin paljon olla Alkon myymälöissä, joten nyt hamstraamaan pääsiäistä varten.
Eilisen viininmaistelun tuloksena todetttiin, että kaikki neljä portugalilaista sopivat pääsiäisen ruokapöytään, mikäli siellä on lammasta tai karitsaa, tai jotain mausteista lihapataa tai vaikka kovien, voimakkaiden juustojen oheen. Italialaisista kaksi oli kesällä 2010 Toscanasta Montepulcianosta roudattuja. Ja minä olen niin odottanut sopivaa hetkeä niiden korkkaamiseksi: eikä ollut ensimmäinen kerta kun olen jemmannut jotain (nimenomaan Biondi-Sandi) hienoa viiniä liian kauan. Oli jo ”yli”. 🙁
Siis tämän maaottelun Portugali voitti ihan selkeästi.
~~~~~~~~~~~~
Veksuyks omin sanoin keitostaan…
Fenkolista ne paksuimmat ”soirot” irti, kuutioiksi. Pieniksi nopiksi. Sivuun. Loput tai puolet, riippuen kuinka paljon tekee – fenkolia ohuiksi slaisseiksi. Oikein ohuiksi. Salottisipulia samoin. Salottisipulin määrä kaiketi sopeva jos 1/3 fenkolin määrästä. Kattilaan voita, niin että tirahtaa vaahdoksi, slaisseiksi hienonnetut salottisipulit perään, fenkolit kohta kans. Raasta päälle valkosipulin kynsi-kaksi hienona. Paistellen pehmiäksi, ei kuitenkaan niin, että ruskistuu. Onko se se ”kullan sävyinen?”
Em. törsteet kattilassa kun pehemenny, niin kermaa perään, niin että peittyy. Suolaa ja valkopippuria aluksi hieman. Jatketaan maustamista myöhemmin. Keitellen hiljaa, että pehmenee. Siinä sivussa toiseen kattilaan aluksi pilkotut fenkolinopat, makeaa sauternes-viiniä päälle, niin että peittyy. Pikkunen kattila näppärä, niin ei tarvi holovata tätä makiaa sauternesia aivan pölijänä. Ei sillä että sitä juuri juoda viitsisi, mutta suhteellisen arvokas viini hankittavaksi ruoanlaittokäyttöön, juuri samaisesta syystä ei jälkiruokaviinien ystävälle (hankittavaksi.)
Näitä noppia ei tarvitse olla paljon, reilu ruokalusikallinen per annos. Keitä hiljolleen sauternes-viinissä pehemiäksi, muttei ylikypsäksi mössöksi. Napakan kypsäksi. nappaa sivvuun että jähtyy. Viinin voi kattilasta kaataa pois.
Isossa kattilassa kun kerma on keittänyt salottisipulit, valkosipulit ja fenkolit pehemiäksi, törräytä sauvasekottimella aivan hienoksi. Kökköjä ei jää, jos ainekset on keittyneet pehmeiksi.
Uuniin passeli 175-200 ylä- tai grillivastuksella, parmankinkkusiivut uuniin paahtumaan mahtavan rapsakoiksi. Ei vaadi montaa minnuutia. Voi nostaa jähtymään, uuni nollille ja kuumaan uuniin ne hienoimmat syvät keittolautaset lämpiämään.
Paistinpannu numero yksi, voita, aiemmin pilkotut fenkolinopat paistumaan, nakellen ja paiskoen kuten Oliverin Jammie telekkarissa. Karkki pinta kantille kuin kantille.
Paistinpannu numero kaksi, kuutioi saaristolaisleipää samanmoisiksi kuutioiksi, kuin aiemmat fenkolinopat. Pannuun oliiviöljyä, pari liskuun painettua valkosipulia niin, että öljy maustuu. Saaristolaisnopat perään – paista leipäkuutiot rapsakoiksi – mukava valkosipulilla maustunut oliiviöljy kun imeytyy rapsakoihin saaristolaisleipäkuutioihin – on hyvvää!
Tässä vaiheessa vielä maista ja mausta keittoa kattilassa. Huomaat sen kaipaavan jotain. Maustan sitruunasta puristetusta mehusta, suolaa ja pippuria myllystä – jos kaipaa. Törräytä sauvamallin sekottimella vielä hienoksi, sekaisin, pinta vaahdoksi.
Kokoa: uunista kuuma, syvä lautanen, pohjalle keittoa kattilan pohjalta, päälle vaahtoa pinnalta, ripottele keiton päälle sauternes-viinissä keitetyt, pannulla voissa paistetut fenkolinopat, samoin ne rapsakat saaristolaisleipäkuutiot. Kylkeen yksi rapsakka slaissi uunissa paahdettua parmankinkkua.
Eilen ohi kulkiessani kuvailin Raatin rakennuksia.
Hotel du Raatti -niminen ravintola avasi ovensa tässä vuonna 1874. Majoituksen lisäksi talossa toimi ravintola, jossa järjestettiin illallisia ja iltamia – ”soiree perheille”, kuten esimerkiksi heinäkuussa 1888 Uleåborgs Tidningissä olleessa ilmoituksessa mainittiin.
Ja tällainen mainos on Oulun Telefooni-Luettelo Pohjois-Suomessa 1904 -nimisestä näköispainoksesta (kiitos MTC kuvasta).
Keilarata ja biljaadikin siellä siis on ollut!
Keväällä 1918 rakennus oli vähän aikaa punaisten hallussa, mutta sisällissodan lopussa siitä tuli suojeluskuntatalo ja Raattiin tehtiin vankileiri punaisille. Oulun vankileirillä oli kaikkiaan 900 vankia, useat yhdeksänkin kuukautta.
Puuosan suunnitteli Wolmar Westling, jonka käsialaa on myös Merikoulun tähtitornin nyk. Tähtitornin kahvila). Raatin kivinen lisäosa rakennettiin suojeluskuntaloksi vuonna 1934. Sodan jälkeen siihen tuli seurakunnan toimintaa, nythän se on ”Raatin Nuorisotalo”, joka lienee tärkein majapaikan nimi sai nykyisellään. Seurakunnan ja partion toimintaa siellä on paljonkin.
Olen juuri palannut. Harmittaa, ettei ollut kameraa mukana, siis nyt illallakin. Aamulla kaupunkiin kävellessä oli. Palannen niihin kuviin vaikka huomenissa.
Mutta olen vaihteeksi ollut Lääninhallitus-talossa. Meitä oli siellä 10 naista, monta lasikaton murtanutta naista, – illastamassa ja miettimässä teemoja Suomi 100, Oulu, naiset, historia. Mennessä hieman hymyilin, että en kuulu joukkoon, mutta enpä silti osannut olla hiljaa. Taisin ehkä sittenkin kuulua… Ehkä enemmän kuin moni muu.
Ja mistä olen tyytyväinen: en lupautunut mihinkään!
Huomenna voin kertoa teille historiaa, juuri tuon sillan maisemiin liittyen, ja siihen Lääninhallitus-taloonkin liittyen.
Aamun pakkaskelissä hammaslääkäriin kävellessä oli hirmu hieno auringonpaiste, joten eihän se kamera repussa pysynyt, vaan välillä oli pysähdeltävä kuvailemaan.
Kuvassa oikealla Toivoniemen Pökkösaaren nokka, Hartaanselkä sinisenä ja Kuusisaari, josta viime kesänä purettiin 50-luvun lopulla rakennettu tanssilava, Kuuska, jossa minäkin eräänkin kerran teininä tulin käyneeksi.
Pökkösaari on vielä 1700-luvun kartoissa Toivoniemen edustalla ollut Pikkusaari, mutta se joutui luopumaan nimestään, koskapa Kiikelin, rannan (nyk. torinranta) ja Elban kupeessa oli samanniminen saari: Tuiran puolen Pikkusaaresta tuli silloin Pökkösaari.
Alla kuva samalta sillalta toiseen suuntaan: kaukana häämöttää tuomiokirkko ja koivun takana Raatti (Raatinsaari), mutta suunnilleen kuvanottopaikalla, ehkä vähän vasemmalle, oli vielä 1800-luvun alkupuolella lauttaranta.
Lorun luritus ”Tuiran puolelta kaupunkiin, kolmea siltaa kuljettiin”* on syntynyt vasta 1870-luvulla tai sen jälkeen, sillä silloin Oulujoen suiston yli valmistuivat Pokkisen, Ämmänväylän ja Tuiran väylän (nyk. Merikosken) sillat. Toivoniemen rannassa oli lauttaranta ja lautturin torppa, ainakin jo 1700-luvun alkupuolella.
Kauniista kelistä huolimatta en enää kävellyt takaisin kotiin, vaan hankkiuduin paikallisliikenteen kyydille. Ohjelmassa näytön uusintasarjojen hiomista ja valmistautumista studiokuvaukseen. Systeri tuli minulle malliksi, – hyvää harjoitusta minulle. Kovin vähän on vielä henkilökuvausta (muuta kuin Apsu ja koulukaverit) studiossa tullut tehtyä. Ja hyvä ja kuvauksellinen malli sisareni olikin.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
*Koko renkutus menee näin:
Tuiran puolelta kaupunkiin, kolmea siltaa kuljettiin, isä kulki edellä, kasvot pesty vedellä, äiti tuli perässä, hiukset tiukassa kerässä, lapset tuli sivussa hampaat kovassa kivussa.
Olihan hyivsevä vinkka Nallikarissa tänään. Sininenhän on kylmä.
Tuntuu että on ollut kahvitaukoa koko tämä päivä.
Aamupäivän kauppa- ja ulkoilukierrokselta palattuani vetäydyin studiolleni, tarkoituksena ottaa muutama ”täydentävä otos” ja yksi haastekuva. Ja siinähän sitten kävi niin kuin olisin alkanut leipomaan pikkuisen kakun: teen samalla pullataikinan, saaristolaisleivät ja marjapiirakan. Ja jotain sellaista on usein leipoessa sattunut, nyt meni sitten kuvausten kanssa vähän samoin.
Muistikortilla oli pian hyvinkin reilut sata kuvaa, joista muokkaamalla muutama kelvollinen …
Kesäaikaan, ja ihan yhtä vähän talviaikaan, siirtyminen ei haittaa minua, ei periaatteessa, eikä käytännössä, juurikaan. Oikeastaan ihan hyvä, että virallinenkin aika on suunnilleen samoissa minun enemmän vähemmän epäsäännöllisen unirytmini kanssa. Ja silti olen tänään noussut viideltä (kellonsoittoon kylläkin), ja nyt ihmettelen, että päivä alkaa olla kohta käytetty, lähes tuhlattu.
Kevättä on sikälikin ilmassa, että tintti lauloi kirkkaasti ja melkein uhmakkaasti iltapäivän pienihiutaleisessa, sakeassa lumiräntäsateessa.
Lempiväri olisi kuvaushaasteena, ja minä harmittelen, ettei ole yhtään limeä jääkaapissa, jos olisi syksy kaivelisin sinisiä tuikkuja ja yönsinisiä ja vaaleansinisiä ja siniharmaita villahuivejani kuvattavaksi.
Tilasin netistä maton. Kaksikin. Jotain sisustusjuttuja kuitenkin aina kuuluu kevääseen. Ei me olla sitä eteisin sisustusta edes suunniteltu, vaikka kesällä oikein asuntomessuille menimme ideoita hakemaan. No, edes maton eteiseen tilasin. Senkin oikeastaan enemmän tarpeesta kuin minkään keväisen sisustuksen huumassa (entinen matto on niin mutkalla päädyistä, että siihen meinaa jatkuvasti kompastua, Aapeli varsinkin. Kovin kulahtanutkin vanha sisal-matto jo on.)
Ja sitten olen käyttänyt ihan luokattoman paljon aikaa matkasivuilla surffailuun; kesällä vai syksyllä? Roomaan kävelemään vai Irlantiin patikoimaan? Norjaan autolla vai laivalla Saksaan? Ja mökin hangille on tavattoman kova ikävä.
Kevättuulet ovat tänään puhaltaneet, on ollut monia lämpöasteita ja paljon aurinkoa. Niinpä viikonlopun espanjalainen ja kreikkalainen ruoka on sopinut vallitseviin olosuhteisiin ja kesän odotukseen oikein hyvin. Ja kyllä sekä perjantain juhlamenussa, että eilisellä kahden hengen kattauksella tarjolla olleet ruoat sopivat oikeinkin hyvin myös pääsiäspöytään.
Minä en ole – kai – koskaan ennen tehnyt tortilla da patatas´ta eli tortilla españolaa – perunamunakasta. Syönyt kyllä useinkin; useimmiten espanjalaisten hotellien aamiaisilla. Halpaa, helppoa, nopeaa, mehevää, ja sopi kyllä lammas osso bucon ja aiolin kanssa todella hyvin.
Tästä on olemassa monenlaisia hifistelyversioita, mutta mie tein niin rustiikin kuin vain voi; se on minusta tuon ruoan ideakin.
Leikkaa raa´at perunat (kiinteä lajike) ohuiksi viipaleiksi ja paista ne runsaassa määrässä öljyä. Lisää hetken päästä ohueksi leikatut sipulit. Kääntele varovasti etteivät perunat muussaannu ja anna hautua kunnes ainekset ovat pehmeitä, mutta eivät ruskistuneita (minulla ruskistui, mutta eipä tuo haitannut).
Kaada perunaviipaleet ja sipulit siivilään ja valuta öljy pois.
Sekoita munat haarukalla, sekoita joukkoon perunat ja sipuli. Laita seos takaisin pannulle ja anna sen kypsyä hitaasti suhteellisen miedolla lämmöllä. Käännä hyytynyt seos lautasen avulla ympäri. Kypsymisen jälkeen (n. 15 – 20 minuuttia) voit tarjota tortilla kuumana tai antaa sen jäähtyä. Se on kyllä hyvää vielä seuraavana aamunakin…
Tätä meillä tullaan ensi kesänä syömään usein.
Ja sitten tein oheen myös täytettyjä tomaatteja, silläkin uhalla, että nyt tomaatit eivät ole mitenkään erityisen hyviä.
Täytetyt tomaatit
Leikkaa tomaateista lakki, koverra sisus pois ja pilko pieneksi kuutioiksi, sekoita joukkoon vaalean leivästä palasia tai korppujauhoja, murskattu valkosipulin kynsi, suolaa ja vähän sokeria. Laitoin joukkoon myös Creme Bonjour ruohosipuli -tuorejuuston jämät, — massaan nyt voi laittaa mitä keksii, yrtit, erityisesti basilika, ovat tietysti ehdottoman hyvä lisä.
Vuorasin tomaatit basilikan lehdillä ja täytin massalla. Sitten tomskut uuniin (200 C) vartiksi ja valmista on.
Ja sitten se varsinainen JUTTU! Pääruokana lampaan osso bucco! Tai miksihän sitä nyt nimittäisi, ihan itse kehittelin reseptin ja tekotavan torstaina Lampurin Unelma -kaupasta ostamilleni lampaanpotkakiekoille.
Lampaan osso bucco
Laitoin kiekot marinadiin yöksi. Ja se meni suunnilleen näin:
Monta tuntia ennen päivällistä otin lihat huoneenlämpöön, sitten putsasin marinaista ja paistoin kiekoihin ruskean pinnan voissa.
Asettelin lihat isoon uunivuokaan, ja peitin ne tomaattimurskeella johon olin silpunnut valkosipulia, tuoretta minttua, suolaa ja mustapippuria.
Uunin lämpötila 175 C ja kypsymisaika pari tuntia. Peitä foliolla ja valele mausteisella tomaattimurskeella kypsennyksen aikana.
Flanin ohje onkin eilisessä postauksessa. Ja siellä myös kuva eilisestä ruoasta, jossa pääosassa karitsanlihapullat eli keftedes! Niihinkin raaka-aine uudesta kaupasta. Ilokseni kun huomasin siellä olevan myös karitsan jauhelihaa, ja ostin sitä puolikiloa (huom. kotimaista tuoretavaraa, eikä pakastettua).
Sekä osso bucon, tortillan että lihapullien oheen sopi paitsi kunnolla valkosipulinen tsatsiki, myös hyvä aioli. Tee itse majoneesi tai anna mennä helpomman kautta: majoneesia purkista, sekaan vähän ranskan kermaa ja murskattuja valkosipulin kynsiä.
Valkosipuli, minttu ja kahvi marinadissa ja/tai kastikkeessa ovat lampaan ja karitsanlihan kavereita, jotka takaavat, että liha maistuu hyvälle. Oheisruoassakin valkosipulia ja paksua jukurttia tavalla tai toisella maistuu hyvälle.
Nyt kun pääsiäinen ja kesän grillauskausi on tulossa, Stockaa ei enää ole, olen erinomaisen iloinen, että Ouluun on saatu tämä uusi kauppa, jolle toivon pitkää ikää, ja vitriiniin tuoretta lihaa jatkossakin!
~~~~~~~~~~~~~~
Täällä on paljon lisää pääsiäisruokaohjeita: karitsaa ja kastiketta, lisukkeita ja leivonnaisia: Pieni pääsiäisruokakirjanen vol. 2 KLIKS
Lauantai. Mietin monta kertaa sanaa ´lauantai´. Mitä se lopultakaan, nyt, minulle, tässä elämäni vaiheessa tarkoittaa… Minä mietin sitä hyvin paljon tänään.
Tänään se on tarkoittanut kävelyä kaupunkiin, Taidemuseoon katsomaan Esko Männikön valokuvanäyttelyä.
Näyttelyn jälkeen, – mitä mietin?: Kyllä tässä valokuvauksen opiskelijalla ja ”henkilö miljöössä” -näyttösarjan kanssa kipuilevalla on miettimistä … Siis ei minulle Männikön kuvia ihan yhtäkkiä hetkessä ”myydä”, en ole mennyttä, mutta kyllä minä mietin maailmaa, suomalaisuutta, omaa kuvaamistani tuon jälkeen. Ja mietin, että ystäväni, arkeologi, saisi varmasti paljonkin irti näyttelyn ”Blues Brothers” – osasta. Sen verran kaivauksilla minäkin olen ollut, että ymmärrän jotain noista…
Tänään lauantai on merkinnyt ihan lunkia, tekemätöntä, sitoutumatonta, lupautumatonta, leppoisaa maaliskuun lauantaita.
Siis. Paljon ulkoilua, paljon chattailua nuorten kanssa, paljon viestien vaihtoa tuntemattomien ja lapsuuden ystävien kanssa. Paljon matkasuunnitelmia (mitäs suosittelisit meille ensi syksyn lomakohteeksi?).
No niin, mutta. … Tuo ylemmän kuvan (eikös ole aika hieno kuva? Kannattaa klikata kaikki kuvat isommiksi!) viini… Portugalilainen touriga nacional, Cresto. Johan oli erinomainen viini tämä, ihan löytö pitkästä aikaa. Ja oheen keftedes,… kreikkalainen rulettaa nyt. …
Siis ei minulle Männikön kuvia ihan yhtäkkiä hetkessä ”myydä”, en ole mennyttä, mutta kyllä minä mietin maailmaa, suomalaisuutta, omaa kuvaamistani tuon jälkeen. Ja mietin, että ystäväni, arkeologi, saisi varmasti paljonkin irti näyttelyn ”Blues Brothers” – osasta. Sen verran kaivauksilla minäkin olen ollut, että ymmärrän jotain noista…