2015 – Sivu 28 – Tuulestatemmattua

Lankalauantai Lapissa

Eihän meitä aurinko tänään(kään) ilahduttanut, mutta pilvinen, ajoittain sateinen sää ei ollut este liikkumiselle. Minäkin jätin tänään hiihtämättä, lähdettiin koko porukka ja koirat kävelylenkille.

Ja ketkä odottavatkaan, että Miniä & Juniorikin tulevat ulos ja että lähdetään!

Ensin käytiin Kiilopään juurella katsomassa jääveistoksia, jotka eivät oikein päässeet oikeuksiinsa pienessä pyryssä.

Muumi- ja Angry Birds -hahmoja siellä kuitenkin bongasimme.

Ja sitten Saariselälle ja lenkille ja kauppaan.

Pihapiiriin palattua kokeilimme uusia aktiviteetteja. Lumikenkäily ei ole ihan niin yksinkertaista kuin saattaisi olettaa. Juniorilla onnistui paremmin kuin minulla, Pehtoori ja Miniä eivät edes kokeilleet. Mutta liikuimmepa taas tovin.

Iltapäivästä iso osa kului juhlaruokaa tehdessä. Saimme vieraita, Helsingistä asti. Meidän Helsingin ystävät ovat näillä seuduin lomailemassa, ja vihdoinkin saimme heidät myös tänne mökillemme käymään. Kalaasiystävävistä kaikki muut ovatkin käyneet, nämä vuosikymmmenien ystävät eivät uudessa mökissämme ole. Nyt oli siis erikoishyvä syy tehdä hyvä illallinen.

Lapaksia, poronfilettä ja monia pieniä jälkkäreitä (lemon posset, leipäjuustoa karpalosiirapilla, ChocoChilin konvehteja ja pääsiäisunelmista).

Lapakset olivat kauniita, ja pikkukipoissa uusi sovellus: avokadoa (sitruunamehulla muhennettuna) ja poron kylmäsavuhakkelusta ja koristeeksi muutama siivu. Hyvä yhdistelmä oli. Sitten tavallista savupororieskaa juustokukilla ja ”uusia” rautuveneitä.

Kyllä minulle ruoka ja sen tekeminen ovat sosiaalinen tapahtuma.

Huomiseksi on luvannut aurinkoa. Jee!!!

Lappi Niitä näitä Ruoka ja viini Valokuvaus

Mökin pirtissä

# Hashtag ladun varrella! Tänään oli hyvä aamu hiihtää.

Tänään on ollut hyvä päivä muutoinkin. Leppoisa ja levollinen.

Ulkoilua, lukemista, vähän kirjoittamistakin, kuvaamista, ruoan laittamista. Teinpä erinomaisen hyvän lammaskastikkeen pastalle. Sellainen mitä kaapista löytyy soosi; olennaista pitkä kypsytys ja yrtit. Valkosipulia ja minttua paljon.

Ja Miniän kanssa tekaisimme pääsiäisunelmista. Unelmatorttu on perheessä klassikko, mutta moneen vuoteen en ole sitä pääsiäiseksi, enkä paljon muutenkaan tehnyt, mistä Juniori aamulla esitti paheksuntansa. Niinpä päätimme sellaisen tehdä. Perinteinen, äidin ohje, löytyy Riemusta ruuanlaittoon -kirjastani (viimeinen ohje, ja HUOM. ohjeen ½ pkt tomusokeria tarkoittaa noin 150 g).

Tänään jäi vähän vaaleaksi (ei ollut Ögön tai Van Hauten -tai muuta tummaa kaakaota, vaan tehtiin Oboylla). Ja sitten täytteestä tein ”pääsiäisemmän”, keltaisemman lisäämällä muutaman tipan keltaista karamelliväriä.

Istuimme ruoan ääressä pitkään, paljon puhuen. Menneestä ja tulevasta.

Ja tässä ”tutkielmani” lasimunista.

Pääsiäiskuvia

Pääsiäiskuvia-4

Pääsiäiskuvia-2

Lappi Liikkuminen Niitä näitä

Ihan oma päivä

Kiirastorstai poutaisella Hangasojalla alkoi jo hyvin varhain, ja tovin duunattuani päätin, että NYT on aika lähteä hiihtämään. Minähän olen reipas ja menen ennen kuin keli menee ihan nuoskaiseksi, sillä minun ”minigrippi”-sukseni (sellaiset voitelemattomat) eivät ole parhaimmillaan nollakelillä, saatikka nuoskassa, joten lähden NYT.

Ei muuta kuin sauna lämpiämään, sukset autoon ja ajelen Savotta-Kahvilan pihaan, josta sitten ladulle. Kyllä, kyllä minä hoksasin, että latukone ei ole vielä käynyt, mutta latu-ura näkyy, eikä siinä ole kuin pari senttiä lunta. Siis ei muuta kuin sivakoimaan.

Kilometrin kohdalla oli myönnettävä: enhän minä mitään hiihdä! Minä sauvakävelen sukset jalassa! Mutta takaisin en käänny!

Muistelin, että joulu- ja hiihtolomallakin latukone tuli melkein heti vastaan, kun olin ladulle lähtenyt, että aamulla sen reitti menee tästä. Meneehän se: mutta aamukahdeksan on eri asia kuin aamuyhdeksän! Aamukahdeksalta se ei mene. Sinnillä jatkoin, sillä olin varma, että kun pääsen Saariselkä – Kiilopää -valaistulle ladulle (ei Parfyymilatu, vaan se pitempi) niin sen on OLTAVA kunnossa. Oli se. Ja arvaattekin: latukone tuli vastaan. Olihan sen aika!

Kolmen kilometrin tarpomisen jälkeen suksen pohjat osoittivat: ei luista, 10 senttiä lunta pakkaantunut pohjiin!

Ja samanlaiset tosi tiukkaan paakkuuntuneet lumikerrokset monojen pohjassa. Jotta meni se hiihtolenkin alku enempi voima- kuin aerobiselle puolelle. Mutta sitten loppu oli yhtä juhlaa. Luistoa ja kauniita näkymiä. Sinistä taivasta ja auringon pilkahduksiakin.

Hiihtolenkki, jossa minulla menee tavallisesti kolmesta vartista tuntiin, vei tänään puolitoista tuntia. Mutta tulipahan liikuttua.

Mökille päästyä, saunan pesä oli tietysti jo sammunut, – sytyttelin uudelleen, ja odotellessa lämpiämistä tein lumityöt. Ja kyllä minä niin mieleni ilahdutin ulkoilmasta, valosta, Lapista, luonnosta.

Saunan jälkeen yhden artikkelin luin, arvioin, muutamat sähköpostit hoitelin ja sitten jatkui oma päivä, retriittini puhumattomuus loppui ja lähdin kylille. Shoppailemaan!

Saariselän DesignCenterissä ArcticQueen-merkillä myydään villa- ja pellavavaatteita, joita puodin Pirjo on itse suunnitellut (ja paljolti kai ommellutkin), ja miehensä Iisakki niitä kauppaa. Tänään vakaana aikeenani oli ostaa sieltä tunika. Saa niitä nykyään tilattua netistäkin, mutta miksi tilaisin kun kauppa on täällä mökin lähiruokakaupan eli Kuukkelin vieressä.

Olen ostanut ko. kaupasta yhtä sun toista mökin sisustukseen ja kattauksiin, Pentikin liinoja, Origo-astioita, Muumimukeja, Saamenmaan musiikkia, kynttilöitä ja lautasliinoja ja sen meidän ison lämpömittarin, joka on täällä Temmatussa usein näkynyt. Olemme vieneet suunnilleen kaikki vieraamme kauppaan, ja tuliaisia ja noita Arctic Queenin vaatteita ja viittoja ovat ystävät ostaneet. Minä en ennen, mutta tänään ostin.

Eikä siinä vielä kaikki, kävin tietysti ruokakaupassa ja Alkossa, mutta sitten vielä Holiday Clubin Aurora Spahan: kasvohoidon aika. Nyt on hehkeä hipiä. Shoppailua, hemmotteluhoitoa ja herkkuja! Ihan kuin olisi ulkomailla.

Mökille palattua pääsiäissiivouksen [hyvin kevyen] tein, ja kun vielä muutaman keltaisen kaitaliinan silitän ja Pehtoori ja nuoripari koirineen tienpäältä tänne ennen kymmentä tulevat, voi pääsiäinen tulla.

Ai niin, tähän päivään on kuulunut tämäkin.

”On hauras elämä, …se antaa enemmän, jos pyytää vähemmän…”

https://youtu.be/2CUM_ttwUcI?list=PL1AXqF3ugrN-foGINAIpECrJUmOQD5CKC

Ostin Hectorin uuden CD:n, jonka ilmestymisestä en ollut aiemmin edes kuullut mitään.
Se maksoi vain neljä euroa. Se on tavattoman hyvä.
Minä olen kuunnellut mieluusti Hectoria jo 40 vuotta.
Niin se aika rientää. …

Bloggailu Lappi Niitä näitä

Tällainen retriitti

Etätöissä on se hyvä puoli, että voi nousta suoraan sängystä töiden ääreen. Ei mitään suihkutteluja, meikkauksia, föönauksia, vaatteiden valintaa, aamiaisen kattamista ja laittamista, ei eväiden tekoa, ei työmatkoja, parkkeerauksia, työhuoneeseen raahautumista.

Kunhan nouset, vaihdat pyjaman lösökamppeisiin, sekoitat banaanin, kiivin, Actimelin, vähän hunajaa ja paljon minttua, avaat tietokoneen, käärit hihat ja alat hommiin.

Välillä voit siirtyä pirtin pöydän äärestä sohvan nurkkaan.

Ajatuksena oli lähteä hiihtämään – edes pikkulenkki, mutta uppouduinpa töihin niin, että lumipyryinen sää ei houkutellut niin paljon, että olisin keskeyttänyt… Sitä paitsi oli koulutusneuvoston sähköpostikokous ohessa; entä jollei minulla olisi ollut Hajakaistaa? Ei toimivaa nettiyhteyttä? Miten kokous olisi sujunut? Varmasti ihan hyvin, mutta onhan tämä sähköisen viestinnän aika ihan erinomaista.

Illansuussa vasta hellitin, hyvä mieli että sain aikaiseksi… Sitten aika lumitöille. Niitä on riittänyt.. Josko pääsiäinen menisi vähemmillä?

Täällä on jo pitempi päivä kuin Oulussa, saatikka eteläisemmässä Suomessa.

Tänään jätin lingon käynnistämättä, ja ihan urheilusta nuoskalumisen pihapiirin ja polun purolle kolaaminen kävi. Maisema ihan musta-valkoinen. Välillä hyvin valkoinen. Pyryttää.

Tämä kuva on värikuva. 😉

Vielä kun kannoin vedet saunalle – kannoin niin paljon että riittää pariksikin päiväksi – oli parin tunnin ulkoilu hoidettu. Sauna ja safka ansaittu.

Tänään en ole puhunut ollenkaan. Sellaista ei usein minulle käy. Kirjoittanut olen, sähköposteihin vastaillut, paljonkin. Mutta ääneen en ole puhunut. Sellainen ei ole minulle tavallista. Ei ollenkaan.

Hiljaisuuden retriitti.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

PS. joku (kiitos vain) oli Facebookissa (ilmeisesti jossakin ryhmässä) linkittänyt aprillipäivän historia -postaukseni sillä seurauksella, että jo nyt sen on käynyt lukemassa yli 700 henkeä. Tässä tulee Tuulestatemmattua-blogin vilkkain päivä. Hassua. Minä olen hiljaa, mutta blogi ”juttelee omiaan ja itsekseen”. 😉

Lappi Niitä näitä Yliopistoelämää

Etätöissä

Tänään näkymä byrooni ikkunasta on ollut tällainen.

Ajatukseni oli tulla tänne tekemään – rauhassa – ensi viikon esitelmää ja infoa sekä kirjan toimittamiseen ja sen täydennys/päivityspuuhiin. Että ei olisi jatkuvaa ramppaamista ja kontaktiseeraamista työhuoneessa, että olisi työrauha. No ei täällä kukaan ole rampannut, mutta työpuhelin ja sähköposti ovat hehkuneet punaisina. Opiskelijat tarvitsevat sekä opintoajan jatkoanomuksia varten sekä toimeentulotuen anomiseksi lausuntoja – juuri tänään! Nyt on maaliskuun viimeinen päivä, ja se on dead-line noille jutuille ja kyselevät niitä juuri nyt! Huoh!

Ja sitten yksi pääsykokeisiin tulija kyselee, saako pääsykokeissa syödä nikotiinipurkkaa ja/tai käyttää nuuskaa? – Eipä ole moista ennen tiedusteltu!

Sitten on tullut KAKSI puhelua ja kyselty esitelmöijäksi kesän kotiseutujuhliin. En lupautunut: on tässä huhti-toukokuussa sellainen puhujaralli jo muutenkin, että en todellakaan enää kesällä mihinkään lähde. Ja KAKSI toimittajaa on ottanut yhteyttä. Toisen kanssa rupattelimmekin tovin, – siihen liittyen pitäisi olla huomisessa Kalevassa nimenikin. Eikä ole mikään aprillijuttu, vaikka onkin. 🙂 Siis aprillipäivän historiaa… Viime vuonna siitä kirjoitinkin täällä Temmatussa.

Toimitustyöhön ja kandilaisten kyselyihin liittyen ovat sähköpostit kulkeneet; etätyö on siis lopultakin sujunut.

Sääkin on ollut hyvin työmyönteinen: ei kimmeltäviä hankia houkuttamassa laduille tai mäkeen.

Yöllä satoi lunta, aamullakin vielä satoi, liki koko päivän satoi ja nyt sataa. Täällä on hyvin paljon lunta. Ei ihan metriä, mutta ei se siitä kauas jää.

Iltapäivällä olin kuitenkin pari tuntia ulkona: oli tehtävä lumityöt, jotta pääsi pihapiirissä liikkumaan, purolle hakemaan saunaan vedet.

Mikä on olennaista tuossa rantasaunakuvassa? Satoja kertoja kuvatussa ja täällä esillä olleessa rantasaunakuvassa? – Siinä näkyy varjot! Pieneksi hetkeksi lumipyry taukosi, ja aurinko onnistui pilvien takaa paistamaan, – tekemään varjoja. Varjot voivat siis olla erinomaisen myönteinenkin asia.

Lappi Niitä näitä

Matkalla pohjoiseen vol. xxx

Kesäajasta talveen.

Minulle siirtyminen kesäaikaan ei ole koskaan ollut mikään ongelma. Päinvastoin: hyvä että kellot siirretään minun sisäisen rytmini mukaiseksi. 😉 Silti olin myöhästyä tiedekunnan Missä mennään – tilaisuudesta, jossa minulla oli puheenvuorokin. Jonne olin eilen vielä tehnyt Powerpointit ja joka oli yksi syy sille, etten lähtenyt mökkiä kohti jo eilen.

No ehdin sittenkin aamulla pitämään osuuteni. Ja mikä on olennaista? Olin yrittänyt tehdä parikymmenminuuttisen juttuni analyyttisesti, uutta tietoa tuovaksi, informatiiviseksi, toimintaa edesauttavaksi … ja miten käy? Yksi jos toinenkin kävi kiittelemässä pp-settini layoutia ja kuvia! No, hyvä että edes niitä. 😉

Pääsin lähtemään kohti pohjoista hyvissä ajoin ennen puolta päivää.

Nyt matkalla ei ollut ”tehokasta peliaikaa” eli en tehnyt töitä. Yksikseen kun ajelee, voi ainoastaan puhelimitse hoidella jotain työjuttuja, ei lukea mitään. Ajamisestahan minä pidän, pidän aika paljonkin. Mutta! Mutta tänään ajaminen kävi työstä. Koko vähän vajaan 500 kilometrin matkan taittaminen vaati tekemistä.

Oli ihan hitonmoinen keli. Vettä, räntää, loskaa, vesisadetta, jäätävää tihkua. Mustaa jäätä, tavallista jäätä, rospuuttoa. Paljon (vastaantulevia) rekkoja, paljon ihan kahjoja ohituksia tekeviä. Palteita, vastaantulevien heittämää vesimoskaa, vesiliirtoa (oikeasti kerran kyllä kylmäsi ja puski hien pintaan oikeasti) … Ei poroja mutta oli ajettava hiljaa. Kuuttakymppiä, vain pieniä pätkiä satasta. Loppumatkasta tie liki kuiva (yläkuva). Matkaan kului (Rovaniemen Sittarin pysähdyksen kanssa) kuusi ja puoli tuntia.

Mökkitiellä oli viimeksi käynyt hiihtäjiä, ei lumilinkoa.

Mökkipihassa lunta. Minullahan jäi viimeksi lähtiessä lumityöt tekemättä… Ja lisää on tullut. Ei ihan metriä, mutta paljon on lunta. Raskasta nuoskalunta. Paljon jäi lumitöitä huomiseksi.

Hangasojan varrella näyttää olevan paljon mökkiläisiä. Pääsiäisenä täällä yleensä aina eniten. Niin näyttää olevan tänä vuonnakin.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Kohti pääsiäistä

Kun Jarkko Ahola laulaa Nessun dorma, niin silloin ei voi kuin kuunnella ja liikuttua ja nauttia. – Tähdet, tähdet on nyt ”The telkkariohjelma”, jota seuraan. Ainoa tällä hetkellä.

Olen ollut koko päivän jotenkin väärällä raiteella. Ja väsynyt. Ei liki puolille öin bileissä roikkuminen ole mikään pikkujuttu ikäiselleni. Mutta vielä hyvillä mielin olen ollut.

Tein appelsiinimehua.

Pitäisi tehdä useamminkin. Nautittiin sitä jälkkäriksi. Ja appelsiinirahkaa. [Gastriitti on oireillut aika vähän viime päivinä, joten heti piti mennä kokeilemaan sitrusten sietokykyä… ;)]

Sekä töiden että pääsiäisen vieton osalta kaikenmoista valmistelua tänään. Juttuhan on nimittäin niin, että huomenna lähden iltapäivällä ajelemaan pohjoiseen. Vetäydyn korkeanpaikanleirille kirjoittamaan ja kokoamaan opiskelijaopasta.

Ja viettämään perinteistä pääsiäisviikon retriittiäni.

Pehtoori ja nuoripari tulevat sitten torstaina perässä. Tyär ei tule, eikä sitten tule Meksikosta Danielkaan: 10 000 km:n etäisyys ja seurustelu ei ole toimiva yhtälö.

Pääsiäisestä ja pääsiäissapuskoista puheenollen: Pieni pääsiäisruokakirjanen on edelleen olemassa. Klikkaile tästä. Katsohan jos jotain sen ohjeista pääsiäiseksi soveltelisit.

Ja sitten toinen pääsiäisruokavinkki on Beach House Kitchen -blogi: siellä on nyt menossa ruokahaasteen äänestys. Minun karitsapateeni ei ole oikein hyvin sijoittunut 🙁 . Siellä onkin ihanan näköisiä pääsiäispöytään sopivia herkkuja. Käyhän kurkkaamassa ja äänestämässä. KLIKS.

Niitä näitä Yliopistoelämää

Ensimmäiset ja viimeiset bakkanaalit

Mistä on lomapäivä tehty? – Aamupäivästä Caritaksessa, iltapäivällä appivanhempien muuttopuuhissa, illansuussa nuorenparin kanssa syömässä Istanbulissa (perinne on käydä ulkona syömässä heidän synttäreidensä aikoihin) ja ilta opiskelijoiden Bakkanaaleissa.

Bakkanaalit ovat taas niitä juttuja, joista totesin, ”mun viimeiset”. Ja kerroinpa opiskelijoille(kin), milloin oli minun ensimmäiset. Ne kun olivat samalla ekat oululaisten historianopiskelijoiden järkkäämät ikinä. Vuonna 1982 oli historian opiskelijoiden ensimmäiset bakkanaalit. Ja kuinka ollakaan, olinpa niitä minäkin järkkäämässä.

Nyt – hieman nolosti – tähän suora lainaus Wikipediasta:

Bakkanaalit (lat. Bacchanalia) olivat roomalaisten pitämiä, viininjumala Bacchukselle omistettuja villejä juhlia. Niiden vietto tuli Roomaan eteläisestä Italiasta etruskien kautta. Alkuperäiset bakkanaalit pidettiin salassa ja niihin osallistui vain naisia. Kolmipäiväiset juhlat pidettiin vuosittain maaliskuun puolivälissä Similan laaksossa lähellä Aventinus-kukkulaa. Myöhemmin riitistä pääsivät osalliseksi myös miehet ja sitä vietettiin useammin, lopulta viisi kertaa kuukaudessa. Liviuksen mukaan juhlinnan yleistyminen tapahtui Paculla Annian ollessa Bacchus-kultin johdossa.
Myöhemmin sanalla bakkanaalit on kuvattu mitä tahansa ylenpalttisia juominkeja, etenkin opiskelijajärjestöissä.

”Ylenpalttisia juominkeja”? Ei nyt ihan niinkään, tai että pelkästään sitä. Silloin kun me ne järjestettiin, oli kyse rahan hankkimisesta tulevaa Kreikan ekskursiota varten. Vuokrattiin lääkiksen killalta biletila, hankittiin kohtuullisen paljon olutta ja siideriä (Golden Cap) oli kai juuri noihin aikoihin lanseerattu Suomeen) sekä muita juovuttavia aineita, leivottiin jotain suolaisia piirakoita ja keiteltiin kahvia. Tehtiin antiikkiaiheisia kuvaelmia ja järjestettiin (tieto)kilpailuja opiskelijat vastaan henkilökunta, jota sitten bakkanaaleissa ei paljon näkynyt.

Illan tuotto oli sellainen, että kaikille matkalle lähtijöille lentolippu Helsinki – Ateena – Helsinki tuli maksamaan neljänneksen vähemmän kuin olisi ilman bakkanaaleja maksanut. Minä sain kyllä matkalipun työnantajan = historian laitoksen maksamana. Sillä, paitsi että olin neljännen vuosikurssin opiskelija, olin myös ko. ekskursiolla matkanjohtajana. Siispä kaksoisroolia vedin.

Bacchuksen kultti on säilynyt Oulussa elinvoimaisena tiimalaisten (historian opiskelijoiden ainejärjestö on Tiima ry) kannatellessa sitä vuodesta toiseen. Olennaista on, että sen järjestävät nykyisin fuksit. Eka vuosikurssin yhteisöllisyys tai koheesio saattaa parantua tästä spektaakkelista, mutta toisaalta, ne joille bile-bisse-bailaus-opiskelijakulttuuri ei ole tärkeää eikä houkuttele, jäävät entistä enemmän syrjään.

Mutta minulle ilta oli tänään ikimuistoinen. Pyysivät, vaativat – yllättäen – pitämään läksiäispuheen. Olinko valmistautunut, – No en. Puhuinko pitkään? – No en. Tai no en niin kovin pitkään, mutta kun taputtivat, kun tuntui, että kyyneleet olivat kovin lähellä, oli kerrottava juttuja…

Illan kuluessa yksi jos toinenkin opiskelija kävi ”avautumassa”, juttelemassa, puolin ja toisin kuulumisia vaihdeltiin. Tuntui kummallisen hyvältä havaita, ettei ole itsestäänselvyys. 😉 Jos – tai kun – jotain tulee ikävä, niin se on nuo nuoret opiskelijat, jotka ikävän tekevät. Minun viimeiset bakkanaalit ovat ohitse.

Niitä näitä

Perusasioiden äärellä

Perjantai joka ei mennyt ihan niin kuin olin ajatellut.

Suunnaton sämpläys, että löytyi sopivat kamppeet hammaslääkäriin ja töihin lähtöön. Hammaslääkärissä implanttien muottien otto. Ei se satu. Mutta sattui olemaan niin, että lääkäriltä erinäisiä työkaluja tai jotain tarpeita puuttui, – no ei se minua haitannut. Mutta iltapäivällä iskenyt särky toi muistoja kaikista vuosien aikana olleista hammaskivuista,… Lopultakaan ei iso juttu. Jos se kipu tähän jäi.

Ja ajoissa olin töissä, jossa ei tosin juuri muita. Olikohan meitä 5/25 tänään duunissa? Sehän takasi ennen kokemattoman työrauhan. Ensi viikon ja pääsiäisen jälkeisiä puheita, esitelmiä, infoja kasasin.

Eksyin välillä uutissivuille. Kuinka ahdistavia ovatkaan. Lentopelko ei todellakaan ole iskenyt, … mutta mietin ihmisiä ja mielipiteitä, vanhempia, ex-tyttöystäviä, kavereita, firmoja ja niitä, jotka ovat valmiita heittämään ensimmäisen kiven ja niitä, jotka menettivät rakkaansa. Mietin maailmaa. Ihminen on ihmiselle susi. On.

Suljen silmät. Ja palaan työhön. Senhän olen niin monta kertaa ennenkin todennnut auttavan …

Ja kesken työpäivän dekaanin kanssa käytimme aikaa toistemme tsemppaamiseen, ja menneiden muisteluun. 😉

Vähän oli aikeena, että lähden tänään muuttopuuhiin minäkin, mutta enpäs ehtinyt, eikä minua juuri kai tarvittukaan. Tänään appivanhemmat pääsivät takaisin kotiinsa, pääsivät pois ”vankilasta” kuten anoppini Metsolan-seniorikotiaan nimitti. Ja se oli kuitenkin monien, monien asiaa kokeneiden mielestä yksi Oulun parhaista, jollei paras.

Puoli vuotta siinä meni, – siinä, että vesiboilerin ”räjähdyksen” jälkeinen vesivahinkoa (= koko talon ja perustuksien peittyminen veteen) on kuivateltu ja kaikki pinnat lattiasta kattoon, seinästä seinään, on uusittu. Talvi siinä on mennyt ja Pehtoorilla ja sisaruksillaan riittänyt puuhaa rempan tiimoilta.

Perusasioita-4

Ja kuinka anoppi-reppana onkaan kärsinyt ”diasporastaan”. Vaikka palvelutalossa oli ihan hulppeat olosuhteet, vaikka molemmat pojat kävivät siellä vuorollaan vähintään kerran viikossa, tai suunnilleen joka toinen päivä, huolehtivat kaikesta arjesta, vaikka tytär soitti joka päivä vähintään kerran, kävi kun töiltään pääsi. Vaikka kaikki lastenlapset kävivät usein, – ja miniätkin joskus. Silti anoppi tunsi koko ajan asuvansa ”vankilassa”. Sanoikin sen moneen kertaaan.

Mutta tänään pääsivät takaisin omaan, täysin remontoituun, (paljolti vakuutusyhtiön piikkiin) rempattuun kotiinsa. Onnen päivä on ollut anopille ja apellekin.

Kun Pehtoori illansuussa muutosta kotiutui, tuntui, että perusasiat, liki raamatulliset, ovat nyt hyväksi: siis leipää ja viiniä.

Leipää.

Viiniä.

Erinomaisen paljon suosittelemme La Secateuria.
Kyllähän se pääsiäisen lammaspaistin kylkeen sopii. Ja moneen muuhunkin.

Se on liki makeaa, mutta haitanneeko se? Valkosipulisen lammaspaistin tai karitsapateen kanssa arvelisin täydentävän pääsiäisen päivällisen tunnelmaa. Ehkä joku haluaa avata toisenkin pullollisen. 😉

Yksinkertaisuus jatkukoon.

Perjantaita, ihmiset!

Oulu Valokuvaus

Nallikarissa taas

Sain kuin sainkin lähdettyä iltakävelylle. Tosin ensin ajelin autolla – vaihteeksi – Nallikariin. Lauantain onnistuneiden auringonlaskukuvien innoittamana olin tänään liikkeellä vähän järeämmällä kalustolla (tele-zoom mukana). Olipa huikean hieno ilta. Pikkupakkanen, ei juuri tuullut. Paljon lapsiperheitä, pilkkijöitä, kuvaajia, kävelijöitä, pyöräilijöitä. Kevättalven ilta houkutti muitakin ulos ja Pohjolan Rivieralle.

Tuossa kuvassa on oikeastaan se tunnelma ja olo, joka tänään on ollut. Sellainen viileä seesteisyys. Levollisuus. Pitkästä aikaa täyspitkien yöunien jälkeen on ollut vakaa olo, ja hyvillä mielin hiljaisella työpaikalla järjestelin asioita, omia ja opiskelijoiden, menneitä ja tulevia. Tohtorikoulutettavien kanssa ohjauspalavereita, – ja sittenkin laitoin vireille, josko sitä työelämävalmiuskoulutusta saataisiin vähän petratuksi. 😉

Laitoinpa näitä kuvia, ja sitten viime lauantain majakkakuvan tuonne FB:n puolelle ”Oulu tutuksi” -ryhmään, ja alle tunnissa on tullut jo sata tykkäystä! Ihan huikeeta. Saattaapi tässä käydä ihan leuhkaksi ja ajatella pian, että osaa jo ottaa joskus kuviakin… 😉

Tosiasia on se, että kun ei ole millään kurssilla jossa olisi läksyjä ja tehtäviä, ei tule opeteltua mitään uutta, ei haastettua itseään. Laiskistuu ja samoja uria kulkee. Pojan kanssa kyllä on jo suunniteltu pääsiäiseksi kuvausretkeä … Nellimiin vaikka? Katsotaan nyt.