2015 – Sivu 21 – Tuulestatemmattua

Joku voisi kutsua työpäiväksi …

… minä en.

Suven sunnuntai, aamu ihanan aurinkoinen. Pihalla ja puutarhassa tekemistä, sisällä siistimistä, järjestelyä ja touhuamista. Ei ruoanlaittoa, eikä virtuaali-viininmaistiaisen raportointia (teen sen huomenna), mutta lähdin pyöräillen kohti Pikisaarta hyvissä ajoin. Nallikarin kautta. .. Olin siellä tovin. Auringosta, hiljaisuudesta, tyvenestä, kesästä kuitenkin, nauttien.

Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla.

Ja tietysti – pitkästä aikaa – piipahdin Ilokivillä. Olin jo kymmenen jälkeen ilokivillä ja Nallikarissa kuvailemassa. Eihän se mikään lämmin ollut, mutta kesältä näytti.

Olisin voinut jäädä sinne istuksimaan, miettimään…

Mutta oli jatkettava.

Puolelta päivin oli tarkoitus aloittaa paistinkääntäjien kapitulin workshoppi, ja aloitettiinkin. Ja oikeasti tehtiin hommia monta tuntia. Työpäivän verran. Ja kun on paistinkääntäjistä kyse, on ruokatunnilla merkityksensä. Arkkitehtikillan talolla on pihapiirissä tulipaikka, ja siinä paisteltiin nyhtöpossua hampurilaisiin…

Minustahan ei paljon selfieitä näillä sivuilla yleensä näy, mutta tässä nyt tulee! 😉

Ja koskapa tämmöinen workshop tehdään yhteistyössä ravintoloitsijoiden kanssa, oli meillä jälkkäriksi vallan erinomainen mutakakku, jonka totta puhuen ajattelin ensin jättää väliin, ihan viime metreillä vasta kävin palaseni hakemassa. Onneksi kävin!!

Tätä kirjoittaessani maistelen Gewurtztramineria Alto-Adigesta… hmmm. Huomenna viiniarvioita ja juhannusviinisuosituksia. Huomiseen, ystävät!

Isovanhemmuus

Tärkeä vieras

Kesä on jo näin pitkällä….

Vaikkei se siltä tunnu. Eikä oikein voi sellaisia puuhailla kuin tähän aikaan kuuluisi, haluaisi.

No vapaalauantai on silti kulunut hopusti. Ison osan on vienyt ruoan hankkiminen, valmistaminen ja nauttiminen. Pikku perhe kun tuli jo tänään syömään, sillä minulla menee huominen paistinkääntäjien ”workshopissa”. Rotissöörien vuosittainen suuri juhla ”kapituli” on vuoden päästä Oulussa, ja 300 – 400 hengen kolmipäiväistä tapahtumaa on jo hyvinkin ryhdyttävä järjestämään. Siispä huominen niissä merkeissä.

Mutta tänään aikaa tehdä sapuskaa. Risotto (alla milanese) kyllä onnistui erinomaisen hyvin. Pehtoorin grillaukset samoin. Jälkkäriksi ei sittenkään mansikkalappapuuroa vaan mansikkarahkaa mini-vaahtokarkeilla, Meksikon vaniljalla ja marengeilla. Ja huom. pieni marsipaanirusetti! Ensimmäinen ”koevedos”. Suunniteltiin tänään samalla myös kastajaisia, ja silloin tarvittaneen marsipaani-rusetteja.

Nuoret pyysivät jo joku viikko sitten, josko kastajaiset voitaisiin järjestää meillä. Josko? – Iloa ja elämäähän se sellainen on. Joten meillä pidetään Tahvon kastajaiset! Eikä sankaria itseään voisi vähempää kiinnostaa. 😉

Kova poika haukottelemaan. 😉

Tässä seuraavassa kuvassa on enemmän isänsä näköinen kuin koskaan ennen…

Jossain välissä kuitenkin vähän osallistui keskusteluun… Ja silmistään on niin äitinsä näköinen.

Mutta vähän epäillen katseli mummia, joka koko ajan katselee, ja välillä vielä räpsii kameran kanssa.

Niinpä kun isänsä ehdotti kotiin lähtöä…

… pojanpoika osoitti hallitsevansa some-kielen ja peukutti kotiinlähdön puolesta.

Onni on. Onni on tuo lapsi.

Ja moni muu asia.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Pienistä jutuista tulee iso ilo

Tälle päivälle monta erinomaista asiaa. Ei isoja mutta ilahduttavia, elämänlaatua nostavia juttuja. Pieniä iloja, joista kannattaa nauttia, muistaa, ja tehdä ne näkyviksi.

– En mennyt tänään töihin. Lintsasin. Ihan tuosta vaan: en mennyt töihin. Enkä tehnyt mitään töihin liittyvää kotonakaan. Tuosta vaan. Enkä edes selittele asiaa itselleni enkä kenellekään. Lintsasin ja sillä hyvä. 😉

– Muistin, kuinka touko-kesäkuu 1991 olivat ihan yhtä kylmiä kuin tämäkin kesänalku on ollut. Silloin meillä oli vauva, Pehtoori oli töissä 12 t/7 (lakko, jolloin päällikkötaso joutui tekemään lakkoilevienkin duunit/vuoroja). Vauvan ja puolitoistavuotiaan kanssa mietin, että haluaisin lämpöä, vähempää pukemista, enempi ulkoilua, aiottua yhdessäoloa, unta, —

Ja tänään hoksasin Stockalle mennessä, että siellä ihan ensimmäisenä suuntaan lastenvaateosastolle: Tahvolle alesta pöksyt ja body. Ja samalla kauppareissulla etsin itselleni Converseja. Vaaleanpunaisia.

Ei löytynyt, ja mustathan minulla jo onkin, ja Tahvollakin on omansa. Ostin ne – silloin vielä syntymättömälle – jo maaliskuun Helsingin reissulla… Mutta tänään, koskapa minulla jo on mustat, niin eihän se haitannut, vaikka pinkit jäi ostamatta. Ja sitä paitsi pinkin T-paidan löysin ja sen ostin 😉

– Ja tänään löysin itselleni myös hupparin, – mökkielämää varten. Ja monia pieniä herkkuja huomista ja juhannusta varten.

– Tytär viesteili ilouutisia töihinsä liittyen.Onnea, lapsi!

– Alkukesän vihreä on liki päällekäyvä. Tämä valo ja vihreys ovat niin hienoja juttuja!

– Kaksi viikkoa vanha krysanteemi jaksaa olla reipas!

– Äidin luo mennessä, Caritaksen pihassa, unikkoja!! Ihania, punaisia, kauniisti (kylmässä) auringonvalossa kukkivia unikkoja.

– Söimme kaksin karitsan kyljyksiä ja maistoimme viikonlopun viinipruuvin Passimon.

– Lopultakin on tullut liikuttua aika lailla.

– Perjantai tuntuu lerppuilusta huolimatta perjantaille. (enkä sano että tuntuisipa kesältäkin… En nyt urputa säästä kun kerran aika lailla muutoin kaikki hyvin.)

Niitä näitä Ruoka ja viini Yliopistoelämää

Mansikkaa ja raparperia ja kaikkea siltä väliltä

Tämä päivä alkoi raparperipiirakalla (ja mansikoilla), jotka vein koulutustoimikunnan kokoukseen. Enhän minä tiennyt, että kokoukseen tulivat myös koulutusrehtori delegaatioineen, enkä sitä, että koulutusdekaani halusi pitää minulle puheen. Mutta sitäkin suuremmalla syyllä oli mukava, että minulla oli raparperia ja mansikoita tarjottavaksi. Sain allekirjoituksin mukavan valokuvaushistoriaan ja Turun historiaan liittyvän kirjankin. Aika hyvä valinta kirjalahjaksi tässä minun elämäni risteyksessä…

Aamun – aamupäivän – kokouksen jälkeen en paljon muuta ehtinytkään. Tarkastelin kypsyysnäytteitä, kirjailin suorituksia, tein illaksi powerpointeja. Ja iltapäivällä sitten tohtoriopiskelijan kanssa tapaaminen. Minulla on elokuun jälkeenkin sidos yliopistoon; yksi tohtorikoulutettava vielä minun elämässäni, mikä edesauttaa vaiheittaista siirtymistä pois yliopistomaailmasta, pieni säie vielä kiinni.

Illansuussa sitten ihan erilainen ”koulutustilaisuus” Nallikarissa: olin luvannut pitää tervetuliaisinfon uusille paistinkääntäjäjäsenille. Pidinkin. Ja sitten nautimme kelpo illallisen.

Ja sattuipa pöytäämme melkein kaikki uudet jäsenet. Ja mukavaa oli. Ei pysähtyneitä, vaivaantuneita tuokioita. Ruoka – ja viini – yhdistävät kummasti. Meillä riitti hyvin neljä tuntia keskustelua ruoasta. ”Ajattelemattomuus” on hyväksi.

Ja kuinka ollakkaan ilta päättyi siihen, mistä päivä oli alkanut: mansikkaa ja raparperia.Mansikkalappapuuro! Minä ainakin aion kokeilla, – kokeileeko joku muukin?

Joka tapauksessa. Nallikariin kannattaa mennä.

Ja muistattehan että on virtuaalipruuvi viikonloppu! ks. testattavat viinit täältä KLIKS

Bloggailu Niitä näitä Ruoka ja viini Yliopistoelämää

Työnjako

Illan tullen menin takapihalle ja aika hyvänkokoiseksi kasvaneen raparperin katkoin ja silppusin. Piirakan tein. Ison piirakan. Vien huomenna töihin. Tiedekunnan koulutustoimikunnan (minulle viimeinen) kokous on huomenna. Ajattelin keitellä ennen kokousta kahvit ja tarjota sitten piirakkaa, ja kokouksen jälkeen tiedekunnassa muillekin.

Nämä päivät ovat pieniä ja isoja jäähyväisiä, viimeisiä kokouksia, viimeisiä vastaanottoja, viimeisiä palavereita. Hyvästejä ja heippaamisia. Luopumista. Kiitoksia. Edelleen hämmästelen monia kommentteja, lähtönikö se saa ihmiset sanomaan sellaista, mitä en ikinä olisi uskonut, en tajunnut.

Maanantaina oli ”työnjako” professorin kanssa. Tohtoriopiskelijoiden ohjausvastuun siirtoa (yhtä poikkeusta lukuunottamatta, – tulette vielä kuulemaan) ja maisterivaiheen opiskelijoiden opinto- ja ohjausasioihin perehdyttämistä. Eilen oli vuorossa kollegalle kandiseminaarin ”siirto”. Kahdentoista vuoden kokemuksen koetin kiteyttää pariin aaneloseen ja pariin tuntiin. Jo käytäntöjen ja materiaalin siirtämiseen meni rutkasti enemmän aikaa.

Ja tänään sitten seuraajanikin kanssa iltapäivällä aloitimme työhön perehdyttämistä. On niin tavattoman hyvä, että hän on ollut jo kahteen kertaan tekemässä isoa osaa niistä jutuista, jotka hänelle nyt minun lähtiessäni kasautuvat. Eniten hiljaista tietoa on siirrettävänä opinto-ohjausasioissa. Ja niissä opsien ja jatkuvasti muuttuvien käytänteiden opettamisessa, joita hänen ei esim. toissavuonna sijaistaessaan tarvinnut hoitaa, koska professorina ollessani vastasin niistä ihan kuten aina ennenkin. Mutta luottavaisin mielin pestini hänelle jätän.

On tässä paljastettava sellainen juttu, että seuraajanikin pitää blogia, eikä ihan mitä tahansa blogia. Hänen postauksensa eivät ole sellaista satunnaista sekamelskaa kuin nämä minun päivittäiset höpinäni. Ja on turha etsiä blogistaan juttuja yliopistoelämästä tai historiasta. Reissupostauksia siellä kyllä on, mutta nekin – kuten koko blogi – ovat ruokapainotteisia. Ja ”Rosmaniinin” postauksissa ei olekaan kyse mistään pienimuotoisesta kotiköksäilykokeilujen kirjaamisesta kuten Tuulestatemmatun sivuilla, vaan hänen bloginsa on edelleen yksi Suomen suosituimmista ruokablogeista eli Pastanjauhantaa. 😉

Tähän on liitettävä läksiäisruno, jonka latinan lehtorimme viime viikon läksäreissäni esitti… Runon toisen variantin suomennoksessa nimittäin vahingossa viitataan myös seuraajani nimeen…

Reiïa, Te svavem colimvs hoc carmine parvo
libera qvae fies – ingeniosa satis!
Reija, vaalimme sinua viehättävää tällä pikkurunolla,
kun tulet vapaaherrattareksi – kylliksi kekseliäs!

ja vain vähän varioimalla siihen tuli myös viittaus tulevaan ”toimenkuvaani”.

Reiïa, Te svavem colimvs hoc carmine parvo
libera qvae fies – ingeniosa avia!
Reija, vaalimme sinua viehättävää tällä pikkurunolla,
kun tulet vapaaherrattareksi – mummona kekseliäs!

Nämä pienet latina-tuulahdukset ovat olennainen osa historiatieteiden virallisia ja epävirallisia juhlia, ja sellaisina mukavia, akateemisia, humanistisiakin. Olen aina kovasti pitänyt niiden mukanaolosta.

~~~~~~~~~~~~~~

Mutta siitä raparperipiirakasta piti vielä sanomani. Sen ohje ei ole Pastanjauhantaa-blogista, vaan omasta ensimmäisesta keittokirjastani. Vähän varioin tuota vanhaa ohjetta, ja käytin mm. kookossokeria (puolet) pohjaan, joten siitä tuli tumma ja maku on voimakkaampi ja minusta parempi kuin pelkästään tavallisella sokerilla.

Kookos-raparperipiirakka
(piirakkavuoka, kaksinkertainen annos uunipellillinen)

Pohja:
2 munaa
1 dl sokeria (½ kookossokeria)
1 dl sulaa margariinia
1 dl kevytkermaa
2 dl vehnäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta
1½ tl vaniljasokeria
½ litraa raparperipaloja

Kuorrutus:
1 muna
½ dl sokeria
2 rkl voisulaa
2 dl kookoshiutaleita

Vaahdota munat ja sokeri.
Lisää sula rasva ja kerma.
Lopuksi jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri.
Taikina piirakkavuokaan ja raparperipalat päälle.
Uuniin 200 Co noin 15 – 20 minuutiksi.
Sitten kuorrutus päälle,
ja toiset 15 – 20 minuuttia uunissa.

Ruoka ja viini

Virtuaalipruuvi II – ensi viikonlopuksi viiniostoksille?

Nyt olisi aika virtuaalipruuvi kakkoselle. On tässä kaikenmoisessa tuoksinassa unohtunut sen järjestäminen, vaikka niin tuossa kevättalvella lupailin. Mutta tässä siis tulee.

Valitsin testattavaksi punaisen ja valkoisen italialaisen kohtuuhintaisen viinin. Toinen tulee pohjoisesta, toinen etelästä.

Valkoisena on kauan Alkossa ollut Mezzacorona Gewürztraminer, jota monikaan ei taida tuntea. Rypälekin on ehkä aika vähän tunnettu, ja Italiassa sitä ei kovin paljoa tuoteta. Alko toteaa nettisivullaan näin: ”Vivahteikas, ryhdikäs. Kuiva, hapokas, hedelmäinen, kypsän sitruksinen, litsiluumuinen, kevyen ruusuinen, mausteinen.” Mezzacorona viini maksaa 12 euroa.

– – ja sitten punaviiniksi Passimo. Tämä Apuliasta eli Italian saappaan korosta tuleva viini on valmistettu Appassimento-menetelmällä, mikä tuo viiniin makeutta ja intensiivistä makua. Alkon luonnehdinta on ”pehmeä ja hedelmäinen. Keskitäyteläinen, keskitanniininen, makean marjainen, kirsikkainen, hennon mausteinen. Kahden rypäleen (Negroamaro, Sangiovese) viini kannattaa ehkä tarjota vähän viilennettynä. Se ei maksa kuin yhdeksän euroa.

Katselin, että näitä pitäisi olla aika monessa Alkossa, ”maallakin”.

Viikonloppuna – ja juhannuksena – ajattelin pitkästä aikaa koettaa jotain uutta sapuskaakin. Ruokalehtiä ja yksi keittokirjakin on tuolla hyllyssä ihan ”korkkaamattomana”, joten voisi hyödyntää vaikka niitä. Katsellaan ja maistellaan. Testaillaan viiniä tahoillamme, josko vaikka kommenttilaatikkoon viikonloppuna mielipiteitänne laitatte, ja minä kirjoittelen meidän makukokemukset sunnuntai-iltana. Cin-cin.

Niitä näitä Valokuvaus

Kameraostoksilla

Ajattelin kevättalvella että ostan itselleni ”läksiäislahjaksi” Loopin. Sellaisen aktiivisuusrannekkeen ”joka saa minut liikkeelle”. Liikkumista kun olen ajatellut lisäillä tässä duunien huvetessa. Ja tuollainen trendilelu (?) voisi olla hyvä patistaja. Jossain vaiheessa annoin kuitenkin itselleni luvan ryhtyäkin säästämään uutta järkkäriä varten; siis uutta kameraa rupesin säästämään. Kummasti löytyi motiviaatiota tehdä iltaisin ja viikonloppuisin niitä varsinaisen työn ulkopuolisia esitelmiä ja luentoja Kemin valtuutetuille, Kuusamoon, museopäiville, viime viikon Pudasjärven keikalle, Ikääntyvien yliopistoon jne. kun oli ”kamerarahasto”, johon noista tulleet liksat laitoin. Ja kun vielä ilokseni, sain vallan harvinaisen ”kannustuspalkkion” yliopistolta, niin kameraa varten oli rahat tienattu.

Olen pitkin kevättä lukenut lehdistä arvosteluja, valokuvasivustoilta ja -blogeista (mm. Lepolandian Pasin) kommenttja ja kokemuksia. Nostattanut kamerakuumetta ja perustellut – itselleni – miksi ja millaisen kameran haluan. No viime torstaina kun urakan viimeinen luento oli pulkassa, minulla oli ”lupa” vaihtaa viisi vuotta vanha, hyvin palvellut, muutaman satatuhatta kuvaa ”tuottanut” kamerani uuteen. Olisin tietty voinut jo aiemmin tilata kameran verkosta, mutta halusin säästää uuden kameran oston Helsingin reissulle, jotta pääsen käymään Rajala Pro Shopissa (Postitalossa siinä Marskin patsaan vieressä), koskapa se on vähän sellainen valokuvaajien ykköspaikka. Ymmärtääkseni.

Halusin ostaa sieltä, jotta saisin asiantuntevaa palvelua ja että voisin keskustella isosta ja kalliista ostoksestani myyjän kanssa ja että tulisin vakuutetuksi, että juuri tähän minun kannattaa rahani laittaa. No? Perjantaina sitten kävelin Rajalan Pro Shoppiin valmiina kyselemään ja keskustelemaan – ja valmiina ostamaan.

M (minä): Hei, olen ajatellut hankkia uuden kameran.
A (”asiantuntija”): Millaisenhan? Digipokkarin vai järkkärin?
M: Canonin järkkäriin olen päätymässä…
A: no niin. ….
M: Olen kovasti miettinyt ja vertaillut, että olisiko se 7D Mark II vai 6D… Kumpikahan olisi parempi, mitäs suosittelet?

Ja tässä vaiheessa odotin myyntipuhetta, suostuttelua, kameroiden vahvuuksien esittelyä, ehkä kysymyksiä siitä, millaiseen kuvaukseen kameraa olen harkinnut, ja mikä on ollut edellinen kamerani, ja ehkä jopa suostuttelua myös uuden linssin ostoon… Ja mitä tekee tämä myyntitykki? – Toteaa, että kyllähän tämän hintaluokan kameroilla on kuvan laatu jo vallan hyvä. Ja ryhtyy kädessään olevasta iPadistä etsimään hintoja ja sanoo, että ei sellaista 7D Mark kakkosta taida ollakaan, ja että kuus deetä ehkä on varastossa ja että nettiyhteys on niin huono, ettei hän saa sivuja auki, että voisi nähdä hinnat. Siinä vaiheessa minä kerron hänelle, että molempia kameroita on heillä varastossa ja kerron niiden hinnat, ja senkin, ettei kumpikaan ole digiviikkojen tarjouksessa…

Vielä tovin uskon, että voisimme keskustella, mutta kaveri aikansa vain tupisee huonosta nettiyhteydestä, minkä jälkeen sanon, että olen kyllä lukenut näistä aika paljon ja että otan sen kuus deen. Menemme kassalle, eikä tämä onneton myyjä tajua myydä edes muistikorttia saatikka mitään muutakaan. Ostan kameran ja kortin ja kävelen ulos.

Nyt minulla on uusi kamera (ja Juniorilla vanhani, kävivät äsken Tahvon kanssa hakemassa 😉 ). Miksikö päädyin tuohon kutoseen, enkä seiskaan? – Koska se on kevyempi, sen pitäisi olla parempi hämäräolosuhteissa ja se on vähän halvempikin kuin 7D Mark II.

Olen ihan varma, että siitä tulee yhtä hyvä ”liikuttaja” kuin Loopistakin olisi tullut.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Helsingissä helppo sunnuntai

Juhlien jälkeisenä aamuna onnistuimme nukkumaan liki kahdeksaan. Kun kerran paistoi, lähdimme Pehtoorin kanssa aamukävelyllle etsimään kahvia ja ehkä jotain pientä brunssia. Tyär jätettiin elpymään …

Kiertelimme Kalliota, Tokoin rantaa, Hakaniemen torille…

Ja sunnuntaiaamuna heti yhdeksän jälkeen se kuhisi elämää, ja me löysimme kahvia ja muurinpohjaletut aamiaiseksi. Juhlaviikonloppu jatkukoon!

Iltapäivällä minä lähdin vielä yksikseni kiertelemään kameran kanssa Töölöön ja etsimään Tahvolle tuliaista.

Illansuussa menimme sitten porukalla taas syömään; tänään ravintola Juuri Korkeavuorenkadulla koettavana. Erityisen hyvää olivat sapakset (vrt. tapakset, lapakset).

Väsynyttä mutta mukavaa meillä oli ..

Luin jostain etukäteen, että annokset on aika pieniä, ja se olikin syy, miksi niitä sapaksia kaikille tilaisimme… kannatti. Yhdessä riittivät viemään nälän. Maut hyvin intensiivisiä, ei mitään kastikejauheita, eineksiä, puolivalmiita … Rento palvelu ja hyvät ajoitukset….

Leppoisa, kävelevä, nautittava sunnuntai alkaa olla paketissa. Aamulla kotiin. Ja töihin.

Niitä näitä

S + M

Hääjuhlassa eilinen

Johanneksen kirkkoon kello kahdeksi kokoontui yli 100 hengen ystävien ja sukulaisten joukko.

Kauniissa kirkossa Melartinin Prinsessa Ruususen juhlamarssin soidessa, hyvän ystävämme saatellessa kauniin tyttärensä kohti vihkialttaria, komean sulhasen isän toimittaessa ja pitäessä ehkä kauneimman vihkipuheen, mitä olen koskaan kuullut ja lopuksi avioparin kävellessä Mendelsohnin Kesäyön unelma -häämarssin pauhatessa oli väistämätöntä, että silmät täyttyivät kyynelistä.

Kirkosta kävelimme (myös jalkansa murtanut tyttäremme kainalosauvojensa kanssa) pienessä tihkusateessa Merisatamanrantaan, jossa oli kylmä. Pienellä vesibussilla menimme Boathouseen, jossa hääillallinen ja -juhla odotti.

Kauniita, koskettavia ja hauskoja puheita, hyvää pöytäseuraa, erinomaista ruokaa, mainiot bändit, puolenyön jälkeen morsiamen oma räppi ”pienissä häissä”, paljon tanssimista, uusiin ihmisiin tutustumista ja ystävien kanssa kuulumisten vaihtoa. Mekin jaksoimme reilusti yli puoleen yöhön ja tytär, joka oli muiden nuorten kanssa lähtenyt vielä jatkoille, kotiutui puoli neljältä. Oli kyllä mukavat häät. Oikein mukavat ja kauniit.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Tervehdys Porvoonkadulta!

Tänne lennähdimme aamupäivällä. Tyttären tykö tulimme. Minilomanen on hyvin alkanut. Ei ehkä ihan odotusten mukainen päivä ole ollut, sillä tyttärellä on jalka paketissa. Kävelylenkit ei oikein onnistu! Tai no tänäänkin viitisen kilometriä sauvojen kanssa.

Pikkusen oli meillä tyttären kanssa täydennettävää huomisen hääjuhlan garderobiin: huivia, toppia, sukkia, korua… Ja täsmäostoksien jälkeen illansuussa syömään. Pöytävaraus Pastikseen oli tehty jo pari viikkoa sitten. Jo vain kannatti.

Alkuun kaikille parsaa, ja sitten pääruoaksi kalaa eri tavoin.

Minulla kalakvenelejä, bouillabaisea ja ruillea.

Olihan se ihan tavattoman hyvää. Ja ruoalle aina hyvä mauste on nälkä ja hyvä seura. Tänään molemmat mausteet olivat kunnossa. Ja jälkkäriksi oli pakko ravintolan nimen ja huomisen hääjuhlan vuoksi (morsian ja vanhempansa ovat osa pastismuistoja ;)) nauttia tilkka pastista.

Taas kerran tuli todettua että Helsinki on hieno kesäkaupunki. Täällä on kesä! Ja täällä on tytär. Ja nyt lomanen. Epätodellista on.