Revontulet. Niitä me – tyär erityisesti – odotimme eilen näkevämme. Ajateltiin että kirkas taivas, pakkanen, vuodenaika ja valosaasteeton mökkimaisema voisivat olla otollisia niille.
Auroras now -sivuilla piipahdeltiin pitkin iltaa.
Pelattiin Othelloa, – hävisinkö pelin toisensa perään? – Jep, jep.
Ja kymmenen jälkeen mökkipihalla taivas reposten valaisemana!
Kirkkaaita, aktiivisia säteitä, harsoa ja loimua.
Olin jo tulomatkalla surffaillut nettisaiteilla hakusanoilla ”revontulien kuvaaminen” ja löytyyhän noita ohjeita.
Paljolti näillä ohjeilla:
laajakulma (f 2,8), manuaalisäätö, valotusaika 8 – 20 sek, jalusta tietysti, iso 1600
Klikkaa isommiksi
Kansanperinteen mukaan revontulia kutsutaan täällä myös ”pohjanpaloksi”.
Pakkanen laski lähelle 20 astetta, ja kun ei tuullut niin toki tarkenimme reilun puoli tuntia noita ihailla.
Kuvia nettiin laittaessa (tyttären meksikolaiset kaverit olivat aika vaikuttuneita) vierähti liki puolille öin. Lomahan se.
Tänään, aamun tuikeassa pakkasessa, lumilinko ei käynnistynyt, joten teimme lumityöt kolmistaan ”luomuna”. Kelpo liikuntaa.
Eikä yli 20 asteen pakkasessa palellut. 😉
Ladulle ei silti vielä tullut lähdetyksi.
Iltapäivän aluksi lähdimme kylille, kauppaan, ja Kaunispäälle.
Ja kyllä täällä on kaunista päivisinkin.
Lisää Kaunispäällä otettuja päiväkuvia säästelen huomiseksi.
”Pilivet on taivahalla, tähäret on taivahalla, keskellä palaa rurjat”, lauletahan etelä-pohojalaases kansanlaulus. Oon mäki vajaa parikymmentä vuotta sitte päässy kattomahan kunnon revontuli ilotulitusta Raattamas. Komiaa kattottavaa. Komeeta on ollu nykki.
Tervehdys Lännestä Ylläkseltä. Täälläkin surffailtu aurora-sivuilla. Juha ja vävykokelas kulkevat myös jalustojen ja muiden tilpehöörien kanssa revontulia kuvaillen, kun tytär ja minä ulkoilutamme samalla tiibetin terriereitä. Kaikki kuljemme naama kohti taivasta niskat kenossa. Pakkanen pikkaisen hidastaa. Komeita ovat, vaikka ko sivujen tolppien mukaan eivät täällä olisikaan komeimmat
Rurjat? – Mielenkiintoista. Antti, komiat olivat. 😉
Taije, tervehdys länsirajalle. Samoissa puuhissa tunnutte olevan. Meillä ei nyt ole koiruleita mutta taivaalle tähyillään. Ja pakkasta pidellään. Näissä merkeissä mukavaa loppuvuotta teillekin.
Kiitos taas kerran upeista kuvista. Tässä on vaan yksi ”pikkujuttu”, en nimittäin ole ikinä ollut mitenkään halukas lähtemään sinne pohjoiseen etenkään talvella, mutta Sinun kuvasi taitavat tehdä minulle kepposen. Pitänee laittaa harkintaan moinen reissu. Yksi propleemi kuitenkin on, miten kummassa pyörrän sanani niille kaikille, joille olen toitottanut: palella voi kotonakin, siellä on pimeää ja kylmää jne… Mukavaa aikaa teille siellä pohjoisessa!
Kiitos paljon kommentista, Anneli. Kyllähän minä lämpimästi suosittelen tänne kylmään tulemista. Kaikki on suhteellista. Kylmäkin on täällä erilaista kuin maalikylissä. Varsinkin tällaisina päivinä kun ei tuule.
Mainiota loppuvuotta sinullekin!
Hyvin olet (taas) onnistunut kuviisi tallentamaan Lapin kauneutta. Tuota latukuvaa jäin suorastaan tuijottamaan, siihen olet onnistunut vangitsemaan kiehtovan tunnelman.
Ja mikähän siinä on, että revontulet jaksavat aina vain kiehtoa, vaikka niitä näkisi suht useinkin? Minulla on kameralaukun pienessä muistikirjassa nuo samat kuvausohjeet valmiina otollisia kuvahetkiä varten. Ihan liian harvoin niitä kyllä tulee käytettyä. Koirien kanssa ulkoillessa sitä helposti päätyy vain kännykällä sohimaan taivaalle. Pitäisiköhän kerrankin tehdä uudenvuodenlupaus, ja päättää lähteä kaikkien kuvausromppeiden kanssa oikein ajatuksella kuvaamaan kunhan revontulet osuvat kohdalle… 😉
Revontulissa on jotain maagista, alkuvoimaa, salaperäistä, kirjallimellisesti loistavan kaunista, niiden alla tuntee luonnon voiman ja oman pienuuden.
Joten ei ollenkaan hassumpi uudenvuodenlupausaie sinulla. 😉
Kauniita kuvausretkiä loppuvuodeksikin.
No niin, nyt alkaa olemaan revontulikuvausasetukset kohdallaan, upeita kuvia. Omaksi suosikiksi nousee kuva numero kolme, sammakkoperspektiivi toimii! Muutenkin kauniit maisemat, kelpaa kuvailla… 🙂
Kiitos Pasi, kyllä tiedon hankkiminen kuvauksessa auttaa: että tietää mitä tekee, tai yrittää tehdä, eikä vain räpsi. 😉
Reposten kuvaamista käytännössä pääsee vain aika harvoin harjoittelemaan, joten käytännön kokemusta on vielä vähän.