Nuorten ystävyys

Töissä ei paljon ketään tänään. Minä nyt olin jo seitsemän jälkeen, ja mikä rauha koko päivän! Tulikin sitten oikein urakalla luettua opinnäytteitä ja niiden aihioita.

Ja sellainen sisäänrakennettu systeemi minussa on, että kun sade piiskaa ikkunalautoihin, kun työhuoneessa on sopiva hämärä, eikä ulos, ulkoilemaan ole kaipuuta, niin uppoan ja viihdyn pienen kammioni pöydän ääressä oikein hyvin. Eikä kaamos tai pimeä ahdista. Loka-marraskuu ovat hyviä työkuukausia.

Töiden jälkeen mieluinen ”velvollisuus”. Tyttären paras koulukaveri valmistui eilen ja oli kutsunut meidät valmistujaiskahveille. Eikä ole kyse vain mistään ala-aste tai lukiokaveruudesta, vaan KOKO lapsuus- ja nuoruusiän yhteisestä taipaleesta.

Kun tyär aloitti tarhan (uudelleen) vuoden 1994 alussa ja olimme siellä ennen joulua harjoittelemassa/totuttelemassa, oli siellä puoli vuotta vanhempi A. Tarhan täti laittoi nämä kaksi leikkimään yhdessä, pelaamaan muistipeliä sanoen, että ”luulen että tempperamentit sopivat yksiin”. Sopivat ne. Tyttäret kävivät yhdessä tarhan, saivat eskarin päätteeksi ”pikku-yo-lakit” (vas. ja oik.). Menivät sitten yhdessä ala-asteelle ja iipeehen, sitten yläasteelle samaan kouluun, edelleen samalle luokalle. Viettivät kaikkinensa paljon aikaa yhdessä. Meillä ja meidän mökilläkin.

Pyrkivät yläasteen jälkeen molemmat lyseoon, sinne pääsivät molemmat. Miettivät lukiossa, minne lähtisivät opiskelemaan, pyrkivät molemmat Ouluun, Taloustieteelliseen, pääsivät molemmat. Meidän esikoinen aloitti syksyllä 2008 markkinointi pääaineena, A. laskenta.

Lähtivät keväällä 2011  vaihtoon. Toinen aikoi lähteä Jenkkeihin, toinen Englantiin: menivät molemmat yhtä aikaa Strasburgiin Ranskaan. Siinä välissä ja samaan aikaan pilettivät, opiskelivat, kävivät meidän kanssa NYCissä (alla kuvassa New Yorkin pörssin edustalla kauppatieteen ylioppilaat),  ajelivat skoottereilla Leviltä Sodankylään, kävivät Madeiralla, tekivät töitä, seurustelivat tahoillaan nuorten miesten kanssa, jotka olivat nekin kavereita keskenään.

Opiskeluaikaiset työt vähän erottivat ja sitten meidän esikoisen lähtö valtameren taakse. Mutta Karibialla töissä A:kin oli jossain välissä melkein vuoden. Molemmat ovat tänään sanoneet/kirjoittaneet, että mukava kun pian tavataan.

Mukava että mekin olemme osa heidän ystävyyttään.