Kuinka hyvältä tuntuu minusta, kun saan sydämestäni tuntea sitä yksinkertaista ja viatonta iloa, jota ihminen tuntee, kun hän voi laskea pöydälleen kaalinkerän, jonka hän on itse kasvattanut, ja kun hän samassa silmänräpäyksessä voi nauttia, ei ainoastaan kaalista, vaan kaikista niistä onnellisista päivistä, siitä kauniista aamusta, jona hän sen istutti, ja niistä ihanista illoista, jona hän kasteli sitä ja joina hän iloiten katseli sen edistymistä ja varttumista.
J. W. von Goethe
Tänään oli humanistisen tiedekunnan publiikki. Uusia maistereita ja kandeja valmistui.
Vuosikerta, eiku -kurssi 😉 toisensa jälkeen valmistuu. Ei vuosikurssi kerralllaan, vaan toiset aiemmin, toiset myöhemmin, toiset paljon myöhemmin. Ja jotkut eivät ikinä. Yliopistossa, ei ainakaan meillä, vuosikurssit eivät ole kovinkaan kiinteä porukka, kolmantena vuonna viimeistään hajaantuvat, paljolti sivuainevalintojen vuoksi. Mutta kuitenkin jotkut vuosikurssit jäävät paremmin mieleen kuin toiset. Varsinkin sellaiset ”hyvät vuosikurssit” jäävät minulle mieleen, enkä tässä ”hyvällä” tarkoita opintomenestystä, vaan mainioita tyyppejä, persoonallisuuksia, kontaktiseeraavia, enemmän tai vähemmän motivoituneita oppimaan ja hakemaan tietoa.
Ehkä mieleenjäämisessä ja tiettyjen vuosikurssien kanssa ”synkkaamisessa” on kyse myös sattumasta, että joidenkin opiskelijaporukoiden kanssa tulee vaan oltua enemmän tekemisissä, ehkä palautepäivillä satutaan yksiin, tai heitä sattuu olemaan omalla erikoisluennolla paljon, omaoperyhmässä, ehkä bakkanaaleissa, arkistoekskursiolla tai jotain. Tai vaan sattuu kemiat toimimaan. Ensimmäinen tällainen vuosikurssi, jonka muistan erityisen hyvin ja josta pidin erityisen paljon, oli poppoo, joka oli aloittanut opinnot 2001, jolloin olin väitöskirjan takia tutkimusvapaalla virastani, mutta kun tammikuussa 2004 aloitin kandisemman pitämisen tämä vuosikurssi ”vyöryi” elämääni. Syksyn ekskulla ja graduvaiheessa näiden kanssa oli enemmän kuin mukavaa. Ja olivat kovia oppimaankin.
Sitten 2004 aloittanut porukka oli myös täynnä persoonallisuuksia. Kerrassaan, ja seuraavana 2007 aloittanut fuksiporukka, jossa tuntui/tuntuu olevan ihmisiä, jotka jäävät elämään työhistoriassani/muistoissani kauan. Enimmäkseen hyvässä. 😉 Publiikissa tänään oli heitä ja edellisiä ja myöhempiä vuosikurssilaisia. Lähtevät — –
Niin tuo lainaus Goethelta tuossa alussa. Se liittyy siihen kun olin omassa publiikissani 10 vuotta sitten. Silloin meitä oli kolme tohtoriutuvaa ja enemmän kuin puolensataa maisteriksi valmistunutta hakemassa todistusta ja tiedekunnan dekaani oli pyytänyt minua pitämään ”valmistuvien puheen”.
Aloitin ja liki heti kohta lopetinkin puheeni tuolla lainauksella; silloin kaalinkerä tarkoitti minulle väitöskirjaa.
Tänään se tarkoittaa noita valmistuvia opiskelijoita, jotka vuosi toisensa jälkeen lähtevät.