Valveen rajamailla

Huolimatta siitä, että eilen yhden hengen joululahjavalvojaiseni venähtivät reilusti yli puolen yön, olin yhtäaikaa kolistelevan aura-auton kanssa aamukuudelta hereillä kuin – kuin elävä tikka!  🙂 Ei se töihin lähtö niin nyt järin innostunutta ollut, mutta tulipahan päivä duunattua. Seminaarinpito on minun juttuni, senhän te jo tiedättekin. Mutta tänäänpä taas sen muistin ja hoksasin.

Olisi ryhdyttävä ajattelemaan enemmänkin tuota joulun tuloa. Vuosi vuodelta olen laittanut vähemmän, ja tästä taitaa tulla minimi. Valoja ja ruokaa on, tai siis on tarkoitus tehdä. Siivooja on luvannut käydä ennen joulua… kaappeja en todellakaan aio siivota. Nuorisolle vähän tarpeellista ja jotain hemmottelua. Se on sitten siinä.

Merkillisen pimeältä on koko päivä tuntunut. Lapin valoonko kaipasin vielä? On laiteltava tähän vielä noita viikonlopun talvimaisemia mökin pihapiiristä, kaamoskuvia joissa on aurinko ja valo 🙂

 

 

Huomenna voisin kirjoitella muutaman reseptin, ehkä, ja keskiviikkona täällä on JOULUYLLÄTYS, varmasti!!

Voisko jo mennä unille? Ei vai? Hö!

 Tämä on kyllä niin kaunis kuva, että kannattaa ainakin se klikata isommaksi.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI 2012


2 kommenttia artikkeliin ”Valveen rajamailla”

  1. Vai jouluyllätys, tuskin maltan odottaa! Upeita kuvia, varsinkin se yksi, jonka kehotit avaamaan isommaksi.

    Vastaa

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.