Ollessamme reissussa sain kahdelta eri suunnalta, miltei samanaikaisesti, tunnustuksen ja haasteen. The Versatile Blogger -tunnustus tuli sekä Wonders-blogista Irmalta että Lepolandian Pasilta. Kiitän ja kumarran ja olen kieltämättä hieman otettukin, että Lepolandiastakin kerrottiin täällä minun jutuissani säännöllisesti piipahdettavan. Pasin blogissa minä käyn jatkuvasti oppimassa uutta valokuvauksesta, ja muutoinkin. Ja Irmalla on paitsi kuvia myös kirjeitä, joita enemmän kuin innokkaasti käyn lukemassa.

Tämän tunnustuksen saajan on haasteen mukaan kerrottava seitsemän satunnaista faktaa itsestään. Ja sitten olisi haastettava 15 bloggaajaa … enhän minä niin monia seuraa. Muutamia vain. Ja ne ovat juuri Lepolandia, Valoon ja tuuleen, Irman Wonders … ja sitten muutama ”ammattilaisblogi” joita en ryhdy haastelemaan. Mutta jos joku täällä piipahtelija innostuu, niin minun puolestani ole hyvä vain: tunnustuksen minulta saat.

Siispä vastaan haasteeseen vain kertomalla ne seitsemän satunnaista faktaa…

1) Olen horoskoopissa härkä. Minä en usko horoskooppeihin. Läheiset kuitenkin väittävät, että olen tyypillinen härkä.

Eläinradan toinen merkki on maanläheinen, rauhallinen, leppoisa, kauneudentajuinen, taiteellinen ja aistillinen Härkä.  Härkä on hitaasti lämpenevä, (josta syystä hän voi vaikuttaa laiskanoloiselta) ja harkitseva muutoksissa, mutta kun hän johonkin on päättänyt ryhtyä, niin hän on sinnikäs, kestävä ja aikaansaapa. Härkä on varsin mukavuudenhaluinen ja hedonistinen, arvostaa kaikkea kaunista ja käsinkosketeltavaa ympärillään, mutta jos hän kärsii jostain syystä turvattomuuden tunteesta, niin hän takertuu helposti myös materiaan ja on hyvin mustasukkainen ja omistushaluinen läheisistään. Härän muutoksen pelko voi johtaa myös itsepäisyyteen ja jos häntä yritetään painostaa sellaiseen, mitä hän ei halua tehdä, saadaan aikaiseksi Raivo Härkä, jonka läheltä kannattaa poistua nopeasti takavasemmalle! Perus-Härkä arvostaa kuitenkin rauhallista, tasaista, mukavaa perhe-elämää ja koti-iltoja hyvän ruoan, juoman ja seuran parissa.

Tuon saatan uskoakin. Ehkä. Joskus. Tuon viimeisen lauseen ainakin.
(lainaus on täältä http://www.horoskooppi.com/aik_luonnekuvaus.html#harka Uskokoon ken tahtoo…)

2) En koskaan ole ollut paras missään. En paras yhtään missään. En, vaikka yritystä ei ole puuttunut.

3) Olen laihduttanut elämäni aikana kymmeniä, jollen satoja kiloja. Ja silti olen yleensä vähän (tai vähän enemmän) ylipainoinen.

4) Katson miehistä aina ensimmäiseksi kädet ja kengät. Ja sen, miten hän tervehtii. Jos miehellä on valkoiset kengät (ei koske tennareita eikä urheilu/skeittikenkiä), eikä hän katso silmiin tervehtiessään, niin sen jälkeen minua on vaikea saada vakuuttuneeksi enää yhtään mistään.

5) Olen hirveän, ihan luokattoman huono odottaja. Osaan odottaa ja olen hyvä odottamaan tavoitetta (esim. loma Umbriassa, joka oli varattu jo vuotta aiemmin tai väitöskirjan valmistumista, mikä kesti vuosikausia) tai mitä tahansa, kunhan se toteutuu aikataulussa, mutta jos joudun odottamaan, kun aikataulu pettää, kun joku  myöhästyy, kun liikenne ruuhkautuu, kun en saa asiaa tehdyksi kuten on sovittu,  kun joku vatuloi tai muuten ei olla aikataulussa, kun ei pidetä kiinni sovitusta. Silloin olen surkimus. Kuin pieni kakara. Eikä silloin millään järkipuheella ole mitään tekemistä asian kanssa. Olen surkea jonottaja ja odottaja.

6 )  Minulla on selässä 30 cm pitkä arpi.

7) Minähän en mieluusti omista asioistani juttele. Mistä hyvänä osoituksena ovat nämä 1703 blogipostausta, jotka viimeisen viiden vuoden aikana olen tänne Temmattuun kirjoitellut. 🙂

 

 

 

6 Comments

  1. Mielenkiintoisia ja rehellisiä paljastuksia, eli kannatti antaa tunnustusta ja haastaa. 🙂 Kaunis kuva! Mahtavan pehmeä tausta.

    t:mustakenkäinen

  2. Pasi, rehellisiä? Mistäs tiedät että ovat? 😉 Kyllä ne aikas rehellisiä ovatkin. Kuvasta pidän itsekin.

    Mustakenkäinen? Tiedätkös että minä sen oikeastaan arvasinkin. 🙂

  3. Ei kuulostanut ihan satuilulta vaikka hieman liioittelun makua olikin. 😉

    1703 blogipostausta on kyllä kunnioitettava määrä! Nyt 1704!

  4. Olinsinkin voinut kirjata noihin faktoihin itsestäni, että olen aika kova liioittelemaan (Lapin lisä?) mutta silti rehellinen. 😀

  5. Ahaa! Kiitos vastauksista. En ole ollut blogilla, tuntuu vuosiin, olin näet Suomi-lomalla! Ei omaa konetta, ei osaa käyttää toisten, ei ole aikaa….eläkeläisellä! Ja nyt olen valmis taas lopettamaan tämänkin päivän, ja jatkan vaikka huomenna. Ja asiaan, hyvät vastaukset!

  6. Hei Kaari3! Luinkin blogistasi että olit(te) Suomessa! Arvaan kyllä että eläkeläisellä on kiire, kun on kerran vuorotteluvapaalaisellakin 🙂 Ja hyvähän se on välillä olla pois koneen äärestä. Tai olisi hyvä olla. Minultahan se ei onnistu. Pahasti riippuvainen olen.

Jokainen kommentti on ilo!

You might also enjoy: