Aamupäivän infernaalisessa pääkivussa (ei, ei ollut julkkareiden jälkeistä kohmeloa, vaan jotain muuta) järkkäilin huushollia, kotia vielä enemmän kohti joulua, vähitellen. Paketoin kirjatilauksia, melkein hyräilin. Mutta se päänsärky!

Iltapäivän aluksi murmelin kanssa asioilla ja hammaslääkärissä. Siis äitini oli vastaanotolla ja minä odotin. Nyt se on näin päin, joskus vuosikymmeniä sitten toisinpäin. Äiti käy edelleen hammaslääkärissa samassa paikassa, jossa koko meidän perhe kävi lapsuuteni ja nuoruuteni vuosina.  Siispä tänään istuessani vuosikymmenien takaa tutussa odotushuoneessa, ehdin käydä melkoisen kavalkadin muistoja läpi. Senkin, kuinka istuin siellä penkkareiden jälkeisenä aamuna, kun etuhammas oli juuresta asti poikki. Olin ollut penkkariajelulla kuorma-auton lavalla  juuri puhaltamassa torveen, kun kuski joutui äkkiä jarruttamaan, minä torven kanssa heilahdin päin kuorkkurin koppia ja naps. Etuhammas poikki. Ei irtipoikki, penkkari-illan olin Seurahuoneella mutta seuraavana aamuna oli oltava kruunun asennuksessa hammaslääkärissä.

Toinen ikimuistoinen  elämää suurempi muisto liittyi jo edeltäviin vuosiin. Viisaudenhampaan poisto. Itseasiassa siihen maailmanaikaan niitä poistettiin parikin kerrallaan. Kivulloisesta, tikkejä vaatineista poistoista toivuttuani olin kotona, äitini tarjoili aspiriinia ja jäätelöä ja koetti kaikin puolin helpottaa 18-vuotiaan tyttärensä oloa. Ja mitä minä tein? Karkasin treffeille. Otin äidin auton ja hurautin Jäälin Shellille.  Ekat tärskyt pehtoorin kanssa (ihan tolkuttoman romanttista: Jäälin Shellille! ;)). Siis saman päivän iltana, jolloin oli poistettu VIISAUDENhampaat. Kertooko jostakin?  🙂

Näitä muistoja stimuloi varmasti sekin, että nykyisin tuossa nuoruuteni hammaslääkäripaikassa hammashoitajana on lukiokaverimme, jolla oli penkkarit juuri samana päivänä kuin minullakin ja jonka kanssa liikuttiin koulun ulkopuolellakin samoissa porukoissa. Ja joka paljastui näiden temmattujen juttujeni lukijaksi: ”niistä tulee hyvälle tuulelle”. Tulihan minulle joulumieli moisen kuultuani.

Iltpäivällä postiin. Ja kirjan toimittamista yhteen jos toiseen paikkaan. Ja tulinpa sillä kierroksella kuulleeksi niin paljon kirosanoja yhden naisen suusta, etten koskaan elämässäni. Ei suinkaan sen takia, että olisin hänelle kirjaamme ollut tyrkyttämässä, vaan sen takia, että olin noin miljardisosa sekunniksi parkkeerannut autoni paikkaan, joka esti hänen pääsynsä kotipihalleen. Se nainen olisi varmasti lyönyt jos olisin ollut tarpeeksi lähellä!  Uhkaili poliisilla, näytti keskaria, ja huusi ja kirosi kuin turkkilainen. Sellaista joulumieltä siinä hetkessä. No jospa hän sai jonku solmunsa auki siinä minulle parkuessaan.

Mutta muutoin tämän omatekoisen joululahjan jakokierros sai aikaan halauksia ja hymyjä. Joulukortteja ja lämpimiä onnitteluja.  Oli niin mukavaa, että jatkamme pehtoorin kanssa huomenissa.

Kirjan illansuussa sai T:kin, jolle oli – onneksi – sovittu meetinki. Eli kunnon niska- ja päähieronta vei melkein pelottavaksi kasvaneen kivun päästä. Nyt kaikki hyvin.

____________________________________________________

2 Comments

Jokainen kommentti on ilo!