Jokapäiväinen mokamme

Kansallinen epäonnistumisen päivä! Tänään on kuulemma sellainen. Kaikkea ne keksivätkin. Niin kuin että mokailu on hyväksi, vai? Enpä tiedä, onko hyväksi, mutta meitsi on kyllä kävelevä esimerkki jatkuvasta pienestä töpeksinnästä.

Tänään- , onko tänään tullut mokattua? No heti aamusta sellainen, että olin lähdössä kuvausreissulle. Yhtä kirjaa varten olin luvannut käydä kuvaamassa kaupungilla ja Linnanmaalla, ja kun en oikein tarkkaan tiennyt olosuhteita (jotka osoittautuivat sitten aika vaikeiksi), ajattelin että otan mukaan sekä makron että normiputken, ja jalustan ja vielä varalle salaman vaikken tykkää enkä osaa käyttääkään sitä. Pakkaan kameralaukkua, ja etsin salamaa! Etsin ja etsin, ja sitten muistan, että sehän oli minulla mukana toissailtana siellä Antell´lla (jossa oli muuten erinomainen yritysesittely ja vielä parempi illallinen). Sieluni silmin näen, mihin kohtaan salaman (jota sielläkään en sitten käyttänyt) jätin. Ja kirosin huonomuistisuuttani. Soitan Antell´lle, parillekin ihmiselle siellä. Lupaavat etsiä ja soitella sitten minulle. Soittavat takaisin puolen tunnin kuluttua – jolloin minä jo olen ensimmäisessä kuvauskohteessani – että ei, eivät he ole löytäneet sitä. Ajattelen hävyttömästi, että joku sen – kalliin – salaman on ehtinyt jo pölliä. Mutta oma vika. Siirrän ajatuksen syrjään.

Otan kuvat ilman salamaa ja pakkaan kamerani kameralaukkuuni, ja mikä se siellä onkaan??! Salama. Ja niinpä muistankin, kuinka laitoin sen toissailtana Antell´lta palattua valmiiksi tätä päivää sinne kameralaukkuun. Paitsi että olen mestari töpeksimään, olen myös innokas laittamaan asioita valmiiksi hyvissä ajoin. Ja sitten unohtamaan koko jutun.

Entäs viime viikolla? Olin parkkihallissa ja mietin, jotta mikä ihme on automaatissa kun ei parkkilippuani hyväksy, en pääse maksamaan … Tungen lippua laitteeseen ja tupisen jotain vieressäni vuoroaan odottavalle lempeäsilmäiselle nuorelle miehelle. Hän vain merkitsevästi nyökkää kohti korttia,  – ja ? Ja huomaan tunkevani parkkiautomaattiin omaa käyntikorttiani. Eikä mokoma masiina sitä hyväksy!

Ja toinen autoon liittyvä moka sattui about kuukausi sitten. Olin Kaakkurissa tulossa kaupasta, kävelin autolle mukana pari isoa kassia, käsilaukku ja juuri silloin puhelin piippaa tekstaria vai soiko se? Ihan sama, jään räpläämään kännyn kanssa, mutta tehokkaana ihmisenä luonnollisesti kävelen samalla kohti autoa, klikkaan avaimella keskuslukituksen auki, ja ryhdyn laittelemaan kasseja takakonttiin. Joka ei aukea. Ei millään. Lasken kassit alas ja samalla hoksaan auton rekkarin. Jaahas! Eipäs olekaan minun harmaa kaunottareni,  johon yritän ”murtautua” vaan jonkun toisen harmaa samanmerkkinen, mutta vähän isompi kiesi kuin minun kulkupelini. Jotta väärään autoon olin menossa. Sattuuhan sitä.

Niin että vain yksi päivä vuodessa mokailulle? Ei riitä minulle.

Mutta iltapäivä meni tänään suotuisasti. Oltiin äiti-tytär -retkellä Haaparannassa. Hakemassa herkkuja ja yöpöydän lamppu esikoiselle. Ja oltiinpahan kaksistaan pitkästä aikaa. Eikä töpeksitty.

 

2 kommenttia artikkeliin ”Jokapäiväinen mokamme”

  1. Paitsi että!

    Turha yrittää, ettet muka eilen mokannut, todistajia löytyy 😀 Muistelepa vaan, miten kävi Shellin pihalla. JA väärään suuntaan liikenneympyrästä hapiksessa; ei löytynyt ICA Max ensiyrityksellä ;D

    Vastaa
  2. Narahdin!? Todistajakin on? Hitto!

    Toisaalta Shellin pihallahan vain testasin pelittääkö Shellin uusi palveluhenkinen kampanja, ja hyvin pelasi. Kiitos vielä Iin Shellin ritarille..

    Ja entäs liikenneympyrä? Minä olen Hapiksessa Ica Maxiin ajanut vuosia (vuosikymmeniä! ) ja aina ENNEN reitti meni sitä kautta kuin eilenkin 😉

    Mutta okei, tulihan sitä eilenkin taas mokattua, … aina vain. Mutta so what, tyttäreni? Elämä on. 😉

    Vastaa

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.