Sosiaalinen lähestymistapa ja kulttuurihistoriallinen kontekstualisointi, Giovanni Levi ja Carlo Ginzburg – ja tietysti Natalie Zemon Davies, minulle sopivin näistä – uuden sosiaalihistorian oppiäiti. Heidän kanssaan olen päivän viettänyt.
Keskiviikkona luennoin varmaan kymmenennen kerran mikrohistoriasta, olen lukenut eräänkin aiheeseen liittyvän kirjan, käyttänyt tutkimustapaa, näkökulmaa ja mikrohistoriallista kontekstualisointia yhdessä jos toisessa jutussani. Nyt kun – merkillisesti haikeana – tätä aihetta taas valmistelen opetettavaksi ja päivitän tietojani tutkimussuuntauksen uusimmista käänteistä, mietin, jotta on oikeastaan ihme, että en koskaan ole halunnut kirjoittaa kaunokirjallista tekstiä, novelleja tai romaania. Ja ehkä vielä enemmän ihmettelen sitä, että en koskaan kouluaikoina tullut ajatelleeksi, että voisin viettää työurani historian parissa.
Ehtoota, arvon mikroilija!
Mikroilu on tuttua; opetin duunivuosinani mikro(skooppista) tekniikkaa. Erästä tuntemaani matematiikan opiskelijaa kutsuttiin 46 v sitten ”Mikroksi” – lähinnä fyysisen olemuksensa kohtuullisuuden vuoksi. Hän ei pitänyt nimestään.
Mitä kaunoiluun tulee, blogitekstisi ovat usein sangen kirjallisia, jopa kaunokirjallisia.
Huomenta Koivu, ”fyysisen olemuksensa kohtuullisuuden vuoksi” – tuota minä pitäisin kaunoiluna. 😉