Erinäinen määrä sähköposteja, puheluja, vastauksia projektiimme ilmoittautuneille, yksi pieni strategia-palaveri, vastaanotto (yksi lupaava opinnäytetyön aloitus, taas kerran yksi vaihto ja yksi lupaava päätös :)), esimiehen kanssa hyväntuulinen yhteisymmärrys, yhden ohjattavan doktorandin väitöskirjan naulaus ja hieman odottamaton puheenvuoro ja kaiken tämän liki hengästyttävän työpäivän jälkeen istahdin autoon ja matka kohti pohjoista alkoi.
Meillä on vakiintunut tapa, että meitsi ajaa Oulu – Rovaniemi välin ja pehtoori Roi-mökki välin. Tällaiseen järjestelyyn on monta syytä: Oulu – Kemi välillä on PAKKO ajaa hiljaa. Se on niin ruuhkainen, että on vaikea ajaa ylinopeutta. Siis minulle hyvä rajoitin. Ja Kemi – Roi välillä on ”peltipolliiseja”. Ja jos lähdetään aamusta pehtoorille jää hyvää aikaa lukea Kaleva kun minä ajan. Talvikelillä Oulu-Rovaniemi on yleensä sula tai muuten parempi ajettava kuin Rovaniemi-Hangasoja. Pohjoisessa on usein liukasta, poroja ja mahdollisuus ajaa ylinopeutta. Ei siis minulle passeli. Yleensä tämä vuosien mittaan hioutunut järjestelymme sopii hyvin, eikä siitä tarvitse edes keskustella… Kotoa lähtiessä minä aloitan, mökiltä lähtiessä pehtoori.
Mutta. Tänään olisi kyllä kannattanut olla ajovuorossa vasta Rovaniemen jälkeen. Syystä että… maisemat, auringon lasku, valo, … ne kaikki olivat sellaisia että mieluusti olisimme – mukanamme omalle mökilleen tulleen sisareni kanssa – kuvanneet. Jos olisin ollut ratissa olisimme pysähtyneet usein ja kuvia olisi kymmeniä.
Yläpostojoella oli veden pinta kuin sulaa lyijyä. Tyven, taivaankansi heijastui kauniisti joen pinnasta. Vuotson eteläpuolella auringonlasku ainutlaatuisen hieno: oranssin värit sekoittuivat siniseen taivaanrantaan ja pimenevään iltaan. Sodankylän jälkeen ei enää juuri ruskaa, mutta niin kaunista muuten. Ja mitä tekee pehtoori? Huristelee rauhassa ja toteaa lakonisesti: ”Kannattaa tallentaa muistikuvia”. Pikkuisen tupisimme. No kun emme saaneet kuvata, niin meitsi surffaili, sähköposteili, (kauan eläköön Mokkula!!), järjesteli kuvatiedostoja ja sitten sisaren kanssa höpöteltiin ja suunniteltiin pidennetyn viikonlopun ohjelmaa.
Nyt täällä mökillä mietin taas kerran: parasta mitä pitkään aikaan olen tehnyt: ollaan tultu tänne. Huomenna kohti Pyhä-Nattasia. Ja huomenna otan kuvia!
Terveiset länsirajalta. Olemme jälleen Ylläksellä patikoimassa tämän viikon. Ruskaa ei täälläkään pahemmin ole. Äkäskeron pohjoisrinteestä löytyi komeaa maaruskaa. Matkailukausi on selvästi pidentynyt > laavuilla makkaranpaistossa on muitakin kuin eläkeläisiä:)
Taije, tervehdys Koilliskairasta länsirajalle. Tänään tunturissa näkyi kuinka riekonmarja on jo lähes musta, ei syvänpunainen, juolukka haalean oranssi, vaivaiskoivun varvut jo lehtensä pudottaneet. mutta tästä huolimatta erinomaisen hienoa kulkea tunturissa. Mutta sitähän sinulle ei tarvinne selittää… Nauttikaahan tekin.