Helsinki uusin silmin

Keskiviikkoko tänään on? Hieman epätodellinen olo on ollut koko päivän. Tuntui välillä että unimaailma jatkui päivälläkin. Helsinki ja sen historiallinen keskusta on minulle muka hyvinkin tuttu, mutta kolmen tunnin kävely taidehistorian lehtorin johdolla, opetti paljon uutta. Vanhasta uutta. Sääkin suosi viime metreille asti; vasta puolelta päivin alkoi sataa. No se ei tärvellyt ohjelmaamme. Iltapäivän aluksi lähdimme osaporukalla Ateneumiin, jonka olin ajatellut skipata (olen käynyt siellä noin kerran vuodessa viimeiset 20 vuotta) mutta Kalevala-näyttely, jota matkanvetäjä suuresti suositteli, sai minut jättämään aikomani shoppauspyrähdyksen väliin. Onneksi uskoin, mitä suositeltiin. Hieno näyttely. Tuli vaan mieleen, että Kalevala pitäisi lukea…

Ateneumin jälkeen kävin syömässä ja yliopistonkirjastossa (töitä kesken kaiken!) yksikseni, ohi virallisen matkaohjelman. Ja Akateemisessa. VAIN kolme kirjaa: yksi keitto-, yksi historia- ja yksi matkakirja. Ennalta arvattavaa? No joo.

Klo 17.oo Suomenlinnaan. Ikimuistoinen  käynti. Tuuli. Tuuli aivan sairaasti. Kuin tunturissa. Kummallista dramatiikkaa. Lopuksi Cafe Chapmanissa istuimme ekskun ”puolikurssijjuhlaa”. Viinilasillinen lämmitti ja puhutti. Olenko jo maininnut että tämä on hyvä tour. On tämä.

Huomenna varhain kohti Turkua.

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.