– Mukava nähdä. Mitä kuuluu?
– Eipä tässä kummosia.
– No? Ei kuulu mitään?
– Niin, no ei mitään erikoista. Kun kuule on elämänsä tässä vaiheessa ja kun voi sanoa, ettei kuulu kummoisia, se tarkoittaa, että kaikki on hyvin.
– Aha. Niinku miten niin?
– Jos ei kuulu mitään, niin se tarkoittaa, että elämä on tasaista, arki on hyvä ja pyhät odotettuja.
Kävin tämän – minulle silloin niin hämmentävän – keskustelun puolivuosikymmentä sitten tavatessani eräässä kongressissa vanhan tutun, professorin, joka silloin oli suunnilleen saman ikäinen kuin meitsi nyt. Silloin kuuntelin häntä oudoksuen: ”siis-oikeesti! Kaikki-hyvin-kun-ei-kuulu-mitään”?
En sanonut ääneen, mutta tupisin itsekseni: Hei haloo! Hanki itsellesi elämä!
Minulla oli silloin takana yksi elämäni ”kuuluvimmista” vuosista. Silloin elämääni kuului joka päivä tai ainakin joka viikko jotain elämää suurempaa. Yhteen vuoteen mahtui nousuja ja laskuja ihan kotitarpeiksi.
Ja tämä keskustelukumppaniproffahan oli kuitenkin elänyt värikkään opiskelijaelämän, taistolaisuuden nousukauden hurahtaen mukaan siihen, hänelle oli sattunut urallaan ja perhe-elämässään kaikenlaista ja vielä 2000-luvun alussakin hänet tunnettiin ”vaihtoehto”-ihmisenä ja työelämässä ”sellaisena” kyseenalaistajana. Eikä kuulu mitään!
Tänään tämä keskustelu tuli mieleeni. Kun ei kuulu mitään, kaikki on hyvin. Arki on juhlaa. Juhla on arjessa. Varsinkin kun on perjantai. 🙂