Tänään oli fuksien tervetulotilaisuus. Me historiatieteiden väki (kolme proffaa ja reilun tusinan verran (sijaiset mukaanlukien) yliopistonlehtoreita ja yksi tuntiopettaja) tapasimme 40 uutta historian opiskelijaa, enimmät 90-luvun alussa syntyneitä, – ovat siis nuorempia kuin meidän Juniori! Taas huomasin tarkkailevani tilannetta jotenkin ulkopuolisena, samalla kun muistan missä viime vuonna olin tämän samaisen tilaisuuden ollessa meneillään… Ja mitä minä ulkopuolisena näenkään; . .. ehkä en kerro, mutta henkilökunnassa kyllä on keski-ikäisiä miehiä joukossa aika monta, liiankin? Ja sitten muutama vielä vanhempi. Koulumaailmasta yliopistoon tulleet opiskelijat ovat saaneet viikon aikana infoähkyyn asti tietoa … eikä me tänään heidän ähkyään varmaan helpotettu. Luulimmeko me vanhat että nuorille voi kerralla loputtomastai kaataa tietoa?
Paitsi että tämän vuotiselle fuksivuosikerralle oli leimaa-antavaa nuoruus, myös se että joukossa oli poikkeuksellisen paljon opiskelijoita Oulusta. Vain yksi Kemistä, yksi Rovaniemeltä, yksi Tornionjokivarresta, muutama Kainuusta, kiintiö-haapavetinen, muutama alavieskalainen, kaukaisin taisi olla Kiuruvedeltä ja huomiotaherättävän monta Kalajoelta. Suomen historiasta kiinnostuneita oli tavallista vähemmän, Itä- ja Kaakkois-Aasia kiinnostaa, globaali historia on nousussa. En ihmettele.
Tänään olin kirjastossa etsimässä Mika Kallioisen kirjaa ”Rutto ja rukous. Tartuntataudit esiteollisen ajan Suomessa” sekä Eero Kuparisen kirjaa ”Aleksandriasta Auschwitziin. Antisemitismin pitkä historia”. Tenttikysymyksiä piti tekemäni. Teinkin, mutta samalla reissulla tarttui mukaan muistelmateos ”Aarne Kinnunen, Päätoiminen elämä”. Estetiikan tutkimusprofessori Kinnunen vaikuttaa viime vuonna julkaistujen muistelmien ensimmäisten kymmenien sivujen perusteella nokkelalta, hauskalta, syvästi sivistyneeltä mieheltä, joka osaa kirjoittaa. Vaikka välillä vanhan miehen ote tuntuu tekstistä herpaantuvankin.
Minulla olisi tuossa nippu pohjoista historiantutkimusta luettavana ja kommentoitavana, mutta olen varma, että keksin itselleni hyvät selitykset, miksi voin siirtyä Kinnusen pariin ja jatkaa siitä, mihin eilen lähempänä puolta yötä jäin. – – Miten minuun niin vaikuttikaan teksti:
”Jos nyt pitäisi näillä voimilla ryhtyä johonkin työhön, olisi se ammatinvalinnanohjaus laajassa merkityksessä. Väitöskirjan ohjaaminen on liian raskasta, mutta seurustelu, keskustelu, kahvittelu oppilaiden kanssa on aina hauskaa ja enemmänkin. Saattaisin hyvinkin osata opastaa nuoria ammattiin ja opintoihin. Miksei siinä ohessa voisi keskustella ankarammistakin aiheista.”
Luulen että huomenna niin käykin. Että on ankarampiakin aiheita keskusteltavana.
Täällä ollaan oltu koko viikko hyvin samoissa tunnelmissa: ihmettelemässä näitä -93 syntyneitä tulokkaita ja miettimässä, miten voisi heidän ähkynsä estää ja ahdistustaan lievittää. Muistelmassa omaa vastaavaa aikaa ja toteamassa, että ähky ja ahdistus taitaa vaan kuulua tuohon vaiheeseen. Kyllä se siitä helpottaa ja aika pian alkaa tuntua, että ollaan ainutlaatuisen mahtavan elämänvaiheen alussa.
Katri, omaa vastaavaa aikaa muistellessa minulle ei kyllä tule mieleen liiallisen tiedonsaannin määrä, päinvastoin. Olisi toivonut saavansa aika paljon lisää tietoa. Pienryhmäohjauskin oli silloin vähän mitä sattuu, eikä mitään muuta yliopistomaailmaan integroivaa ohjausta tai tietoa ollut…
Täytyykin muistaa muistuttaa maanantaina – kun fuksit taas tapaan – tuosta ”ollaan ainutlaatuisen mahtavan elämänvaiheen alussa”.