Töitä vuorotellen

Luento meni aamulla – hyvin? Luulisin niin. Minustahan on mukava luennoida. Sain aikaiseksi keskusteluakin. Se on minusta aina hyvä merkki.

Yhden halauksenkin esitykseni jälkeen sain. Ei, ei se halaus ollut varmaankaan kiitos luennosta, vaan menneen muistamisesta. Ihminen kaukaa menneestä yllättäen siellä… oli mukava nähdä, oikeastaan oli yllättävää kuulla, mitä hän minusta 20 vuoden jälkeen muisti.  🙂 No sen onnikkakortin – tietysti. Mutta muutenkin. Minä muistin, että hän oli hyvin sydämellinen, myötäelävä. Siltä hän kuulosti tänäänkin. Vaikka työnsä varmasti syö naista.

Iltapäivän vietin yliopistolla, palaveerauksessa, ja kesän kuulumisia kollegoilta kysellessä. Ja heips, sitten minä lähdin, muut jäi.

Sellaista se on vuorottelijan elämä. 🙂  Ja huomenna vuorottelijalla on kokous kotona… Nyt jo tuoksuu hyvälle. Meillä on lounaskokous: tein kollegoille keftedes (kreikkalaisia lihapullia, resepti molemmissa keittokirjoissani (s. 109)).

Laittelen tässä illan päälle  vielä tenttipalautteeen eilisen postauksen kommentteihin. (No nyt on; samalla eilisen taulukon ja asetelman ”avausta”. (klik, klik)

 

Perhehistorian esitelmää tekemässä

Tiedän olevani vähän tylsä, mutta nyt laittelen tähän kaksi huomisen esitelmäni diaa. Minusta nämä eivät ole tylsiä. Näiden parissa minulla on mennyt aika lailla aikaa.  Näiden ja liki 40 muun dian kanssa.

Mutta ehkä nämä kaksi kiinnostavat, ja koskettavatkin, eniten. Minua siis. Katsotaan sitten aamulla, mikä kiinnostaa kuulijoita.

 

Erik Sinius oli Iin kirkkoherra 1700-luvulla.

 

Perhetyyppien prosentuaaliset osuudet Suomessa vuosina 1950 – 2010.

Nämä voisivat olla aika hyviä tenttikysymyksiä…  Mitä asetelma ja taulukko kertovat suomalaisen perheen muutoksista, selitä mitkä syyt ovat prosenttilukujen taustalla…

Tuulinen maanantai

Maanantaiaamu.

Kirjoittaisiko artikkelia, tekisikö keskiviikon esitelmää vai valmistelisiko torstain kokousta?

Vuorotteluvapaalla?

Tässä mitään ristiriitaa ole.

On vain vähän työteliäs viikko edessä.

Oma vika.

Eikä tuo ollut dialogi,  vaan monologi. 🙂

_____________________________

Olen vielä aika kaukana lusikkalaatikoiden siivoamisvaiheesta. Mutta kyllä se sekin vielä tulee. Pehtoori ei enää kommentoi vuorotteluani, sanoi jossain välissä, että on hyvä olla vuorotteluvapaalla, että voi tehdä ne työt, joita ei ehdi töissä tehdä. Luulen, että soittaa suutaan tai yrittää olla vitsikäs. En reagoi moiseen. Sanoin vain, että se lusikkalaatikoiden siivoamisvaihekin vielä tulee. Ihan varmasti.

Tänään on ollut hyvä päivä kirjoittaa. Tämä on ollut tuulinen päivä, näin tuulee aina Tanskassa. Aina silloin kun me ollaan siellä teltalla. No ei, ei sitä tapahdu kovin usein. Ei ole tapahtunut 30 vuoteen. Mutta aina kun olemme telttailleet siellä, niin on tuullut tällä tavoin. Me sanomme tällaista elokuun tuulta Odensen tuuleksi. Kävin äsken siitä nauttimassa merenrannassa. Metsän läpi mennessä ei tuullut. (klikkaamalla kuvaa, näet illan ihanan valon)

”Metsään on tullut jo syys”.

Väistöliikkeitä

Olisi pitänyt tehdä jotain. Tein jotain ihan muuta. 🙂

Tavattoman touhukkaaksi sitä äityy kun hämää itseään, olen tehnyt puutarhahommiakin paljon pehtooria enemmän.

Ja se jos joku kertoo väistöliikkeistä. Ja kävin taas pitkällä lenkillä. Mikäpä on ollut olla ulkona kun Oulussakin on ollut vielä helle. Mutta sitten aina välillä on ollut piipahdettava koneella katsomassa, miten Irene New Yorkissa ja Long Islandilla etenee. Kuuluuko Bethpagesta mitään?  Kummasti ollut huoli serkusta ja tämän perheestä. Uutisointi myrskystä on ollut hyvin, hyvin ailahtalevaa. Olen Facebookissakin käynyt ainakin viikon, jollen kuukauden kiintiön odotellessani tilannepäivitystä. Helpottava tilannetieto siellä oli joku tunti sitten.

Sadonkorjuutakin tänään. Ihan itsekasvatettua chiliä  käytin raparperihillokkeen tekoon. Jos hilloke ensi viikonloppuna juuston kanssa maistuu, laittelen reseptin (jonka sain viime viikonloppuna) jakoon.

Kovin monta nurkkaa meidän puutarhasta ei ole minun ”heiniäni”, mutta pieni ”kiviasetelma” koivujen alla, tienpuolella on vähän niinkuin meitsin juttu. Ja mitä siellä kasvaa??

Mutta huom! Mikä upea rivi! Ihan suorassa, isommasta pienimpään! Joku roti se on oltava kärpäsienilläkin!

Ja NYT minä alan tehdä sitä keskiviikon esitelmää valmiiksi… Ukostaakin jo.

 

Kesän lopulla

Venetsialaiset? Oulussa vietetään tänään venetsialaisia. Ei ole kokemusta, mutta jotenkin suhtaudun vähintäänkin varauksella. Ihan kuten halloweeniin tai ystävänpäivään tai muihin muualta lainattuihin ei-kansallisiin kesteihin yleensäkin. Todellakin: oikein fiksua minulta teilata ilman kunnollista tietoa tai kokemusta asiasta.  Mutta silti… Olen varauksellinen.

Toisaaltahan olen kuitenkin sitä mieltä, että juhlat ja kestit ovat enemmän kuin tarpeellisia ja kaikkinensa elämän sulostuttajia. Meillon ollut ihan oma juhla tänään. Ei ole nuorisoa kaupungissa, että olisin  voinut heille kokkailla, ja yhdet siirretyt synttärit ja rapukestitkin, jotka oli vähän aikeissa viettää tänään, siirrettiin hamaan syksyyn, joten meidän oli pehtoorin kanssa sitten kaksin lähdettävä juhlistamaan – venetsialaisia? Ehei, meillä oli ihan muu hyvä syy lähteä ulos: hää- ja kihlajaispäivä.

Ja miten me juhlimme? Syömällä. Naturalmente!

Ravintola Uleåborg. Tänä kesänä  ei olla sinne ehditty, mahduttu, menty, joten nyt kesän lopulla, elokuun lämpimänä lauantaina pyöräilimme sinne. Valittelin T:lle (ravintoloitsija) ettei olla ehditty käydä, mutta hän totesi lakonisesti, lohdullisesti, viisaasti: ”Mutta olette siinä nyt”. Niin. Se oli minulle – taas – hyvä muistutus. Elämä on tässä. Eilenkin sain siitä muistutuksen. Kipeästikin koskevan (kuinka viisas ystävä onkaan! Luuydinsiirtoa odotellessa hän toteaa; en ole onneksi koskaan ollut sitteku-ihminen). Mutta se on eri asia. Minulla on vain niin paljon opittavaa vielä …

Palatakseni ravintoloihin, jos minulta kysyttäisiin tällä hetkellä Oulun parhaiden ravintoloiden TOP 3, niin lista olisi seuraava: Uleåborg, Puistola Dining ja jaetulla kolmannella sijalla Istanbul ja Hugo. Ruoka on noissa kaikissa erinomaista, kaikissa on miellyttävä miljöö, kaikissa on hyvä palvelu, mutta Uleåborg on kuitenkin juhlavin, ystävällisin, eniten gourmet, ja viinilista (ja sen asiantunteva suosittelu)  ovat meidän makumme mukaisia eniten… Kuhan kanssa tarjottu perunasalaatti oli ihan mahdottoman hyvää,  ja pehtoori tykästyi gratinoituun sitruunasorbettiin ikihyväksi…

Olemme tyytyväisiä.  Vaikka kesä onkin lopulla.

 

Saaristolaisleipää

Saaristolaisleipä kuuluu jouluun, ja Etelä-Suomen rannikkokaupunkeihin. Sitä on ostettu – aika hyvään hintaan – joulumyyjäisistä, Turun kauppahallista tai Tammisaaren Knipanilta. Koskaan ei ole tullut mieleen leipoa sitä itse. Ei vaikka leivässä on minusta jotain ”pyhää” (hiiteen karppaaminen meidän perheestä!, ei sovi meille), leivän vieminen kylään on minusta mukavaa ja leivän saaminen tuntuu hyvälle;  sellainen itse leivottu leipä on lahja, jossa on sydän mukana.

Viime viikonlopun jälkeen ja ennen ensi viikonlopun kalaaseja etsiskelin reseptiä ajatuksella ”osaisinkohan”, ”onnistuisikohan”  – – Ja Anna Lehtosen ihanasta Aamiainen. Nautiskelijan ateria (joka on muutoinkin ehkä viime vuoden innoittavin ja ihanin keittokirja) luin

Voisi kuvitella että tällaisen luksusleivän tekeminen olisi vaikeaa – mutta jaan salaisuuden kanssanne: se on hämmästyttävän helppoa ja vaivatonta.

Nyt minä jaan saman salaisuuden: niin se on. Tein taikinaa siinä ohessa kun mökkinaapuri piipahti täällä kotosalla historia-projektimme tiimoilta.  Eikä tarvinnut taikinan teon jälkeen jäädä odottelemaan, vaan pistin vuoat saman tien uuniin. Siis ei tarvitse nostattaa, ei vaivata, ei mitään. Tee taikina ja paista. Hulvattoman helppoa ja hyviä tuli leivistä (taikinasta yhteensä kolme leipää). Pelkkä suolainen voi (kuvan La Motte on ekssellenttia tässäkin yhteydessä!) riittää, mutta siikatartar tai graavilohi tekevät leivästä gourmettia.

 

Ja sitten se resepti

1 l piimää
3 dl kaljamaltaita
3 dl siirappia
3 dl karkeita ruisjauhoja
3 dl vehnäleseitä
1 l karkeita vehnäjauhoja
1 rkl suolaa
2 pkt hiivaa

Lämmitä siirappi, ja lisää se piimän joukkoon. Murenna hiiva haaleaan seokseen. Lisää maltaat ja anna turvota puolisen tuntia.
Lämmitä uuni 180 asteeseen. Lisää kaikki loput aineet sekoittaen kauhalla tasaiseksi taikinaksi.

Kaada taikina kahteen tai kolmeen pitkulaiseen kertakäyttöalumiinivuokaan (leivinpaperilla vuoraaminen helpottaa irrottamista).

Paista ensin tunti, ja laske sitten uunin lämpö sataan asteeseen, peitä vuoat foliolla ja anna olla uunissa vielä toinen tunti

Saaristolaisleipähän on siitä mukavaa, että se on makoisaa vielä viikonkin päästä.  Niin että ensi viikonlopun juhlissa tarjoan vanhaa leipää 🙂