Tuulestatemmattua

Tänään aamupäivällä suljettiin Myötätuulen ja Tuulentuvan ovet pakkasmittarin näyttäessä -28 C. Mana dearvan, ´mene terveenä´, toivotettiin myös ystäville, jotka hekin lähtivät kohti etelää. Lomanen Hangasojan rannalla päättyi pakkasesta huolimatta lämpimiin jäähyväisiin.

Yläpostojoella, Sodankylän pohjoispuolella, aurinko nousi hetkeksi horisontin yläpuolelle ensimmäistä kertaa moneen viikkoon: kaamos on ohi. Aurinko näyttäytyi vain tunnin laskeutuakseen vielä levolle. Luonto taas kerran kaunis. Sanoinkuvaamattoman kaunis. (klikkaa ihmeessä kuva isommaksi)

Vuoden ensimmäinen päivä, eilinen uudenvuodenpäivä alkoi lumitöillä ja kuvaamisella mökin pihapiirissä. Siniset hetket ovat aina vain niin pehmeitä, minulle niin mieluisia. Tosin pakkasta kyllä tuntui olevan.

Pitkän brunssin jälkeen toppasimme itsemme mäkeen. Ei mitään tervejärkisten puuhaa! Laskettelu vihmovassa, viheliäisessä tuulessa on hullunhommaa: pohjoistuuli puri pahoin, se kinosti lunta rinteisiin ja oli vastassa Iisakkipäällä niin, ettei alaspäin tahtonut päästä.  Mutta olihan se taas itselle voitto! Olla ulkona, liikkua. Ja tottahan minusta laskeminen on aina mukavaa.

Pehtoorin pari päivää kyteneelle flunssalle tai mille lienee ihme särylle, kuumeelle ja kolotukselle ei pakkastuuli luonnollisestikaan ollut hyväksi. Vajaan kolmen tunnin ulkonaolo riitti ja sauna tuntui meistä kaikista hyvälle ajatukselle. Siis mökille ja saunaan.

 Saunan jälkeen kotasavuporo ja kanttarellikastike ja Zenaton Amarone della Valpolicella 2004 kelpasivat, pitkä päivällinen, jonka aikana yllättävätkin menneisyyteen liittyvät juonteet puhuttivat, oli kaikin puolin nautinnollinen – vaikka itse sanonkin :). Eikä seura ollut pienin syy ajan kulumiseen nopeasti ja mukavasti. Loppuillan ohjelmaksi valitsimme telkkarin sijaan Jengan, pelin, joka sai seurueemme  ”ei-kilpailuhenkisen” kisaamaan – aika innostuneenakin? – voittoon asti.

Kotiin palaamisen keskeisin syy olivat lapset. Sikäli ei olisi kannattanut palata: kumpikaan ei ole kotona. Eikä kumpikaan aio olla huomenna eikä ylihuomennakaan, ei vaikka olisimme mieluusti heidän kanssaan viikonlopun viettäneet. Mutta elämä on nyt näin. Aika menee, muuttuu. Niinpä mietinkin: olisimme voineet jäädä mökille. Ehdottomasti olisimme.

Miltä tuntuu lasketella Lapin Kullan -mainoskuvan kaltaisessa maisemassa, joka seuraavalla laskulla onkin taas uuden näköinen. Katsella tunturin laelta maisemaa, jossa taivas onkin yhtäkkiä kuin Filippo Lippin maalauksissa. Ja muutaman laskun jälkeen taivaanranta on kuin tulessa. (klikkaamalla kuvaa saat ehkä häivähdyksenomaisesti käsityksen siitä miten kaunista oli).

Maanantaiaamuna kohti duunia.. ? Ei vaan kohti pohjoista. Yhtä varhain kuin töihinkin on tapana mennä. Aikaiseen lähtöön syynä juniori. Poikaparka odotteli tyttöystäväänsä saapuvaksi Thaimaasta aamuyöllä niin ettei nukkua malttanut. Ramppas jääkaapilla, katsoi telkkaria ja aamuviiden suihku oli viimeinen niitti, joka sai pehtoorin ilmoittamaan, että ”se on sama lähtä ajeleen mökille kun täällä ei saa nukkua”. Siispä klo 6.35 käänsin auton Kujalta mökin suuntaan. Oli rauhallista ajella. Talvirajoituksilla menee silti melkein kuusi tuntia. Tervolassa ja Louessa puolenkymmentä pakkasastetta; täällä mökin pihassa melkein saman verran lämmintä.

Saunan lämmitys, lumityöt, petivaatteiden vaihto, ensimmäiset kuvat (kolmelta komea iltarusko), muuta suorittamista sen verran, että voi hyvillä mielin rauhoittua ja asettua pohjoisen päiväjärjestykseen.