Tuulestatemmattua

Pakettikortit ovat hukassa. Ostin kauniita, yksilöllisiä pakettikortteja nipun, varmaan jo lokakuun puolella. Niitä oli Käsintehty-messuilla yhdellä myyntipöydällä pienessä laatikossa, josta valitsin yksitellen kymmenkunta korttia mielessä lahjansaaja ”juuri hänelle ja juuri hänen lahjaansa sopiva kortti”. Olin oikein tyytyväinen itseeni ”olen-ajoissa, ja-vielä-niin-kauniita-kortteja, käsintehtyjä-melkein-kuin-pieniä-lahjoja-sinällään”. Kotiin tultua pistin ne talteen, piiloon tietysti. Ja piilossa ovat!

No sattuuhan sitä. Mutta kun minulle sattuu tällaista vähän turhan tiuhaan. Lapset jaksavat edelleen muistuttaa minua niistä muutaman vuoden takaisista vappuylläreistä, jotka he saivat pikkujoulun aikaan. Muutama kesä sitten odotellessa vieraita perkasin litran mansikoita, kastoin sulatettuun suklaaseen ja koristelin vielä tomusokerilla. Olivat oikein kauniita ja makoisia, joskaan eivät enää parin päivän päästä kun löysin ne terassimme tarjoilupöydän alahyllyltä liinan alta, jonne olin pannut ne piiloon. Eivätkä nämä mansikat ole suinkaan ainoita ruokia, jotka ovat unohtuneet tarjota. Tiedättekö miltä näyttävät ja maistuvat uuniin makustumaan ja ”sopivaa hetkeä odottamaan jätetyt” tonnikalacrostintit? Nykyisin kirjaankin Menun edes itselleni jääkaapin oveen, jotta muistan nostella kaiken pöytään, mitä olen tehnyt ja ajatellut tarjota. Useammin kuin kerran olen pistänyt itseltäni piiloon uuden kirjan odottamaan, että ”ensin teen artikkelin valmiiksi ja sitten vasta aloitan kirjan”. Saatan löytää piiloon pistetyn kirjan vuodevaatelaatikosta, kirjahyllystä, matkalaukusta…

Joulun aika on erityisen otollista tällaiselle unohtelulle, koskapa ylläreitä ja lahjoja on ihan tarkoituskin jemmailla.  Ja tässä vaiheessa on turha tulla puhumaan mitään iästä, tällä unohtelulla ei ole mitään tekemistä iän kanssa. Olen hanskannut tämän hukkapiilottamisen jo kauan, vuosikymmeniä itse asiassa.

Nyt lähden etsimään, josko löytäisin lompakkoni ja ajelen ärrälle ostamaan tylsiä, tusinatavara pakettikortteja. Kun ne käsintehdyt löytyvät – tiedän että ne löytyvät – käytän niitä vaikka lakkiaislahjoihin ja kesäviemisten kortteina, herättävätpähän ainakin keskustelua.

Meille se toi ystäviä glögille, ja napostelulle. Jouluisessa, välittömässä hetkessä oli mukava olla. Sellainen helppous, joka näiden ihmisten kanssa olemisessa on, viehättää minua kovasti.

Olen lomalla. Ainakin monta päivää. Ehkä viikon, ehkä kaksi .. Riippuu niin monesta asiasta. Mutta olen lomalla, ja juuri tämä aika töiden loppumisesta joulupäivän iltapäivään asti on parasta joulussa: se odottaminen. Edes pieni kutkuttava jännitys.

Juniorillakin alkaa pian loma, mutta vasta huomisen vuorokauden puolella. Tämä suomalainen koulujärjestelmä kun vaatii tietyn määrän työpäiviä kouluvuoteen, eivätkä opettajat halua enää maanantaina jakaa tietämystään ja opettaa koulussa, on keksitty kerta kaikkisen loistava järjestely: niin yläluokkalaiset kuin lukiolaisetkin menevät kouluun tänään yhdeksäksi iltasella. Ja ovat koululla yli puolen yön, jotta huominen voidaan laskea työpäiväksi. Ja mitä nuoret tekevät tänään alkuyöstä koululla? Kertaavat vahvoja verbejä tai pitävät laskuharjoituksia? Ehkä sentään katsovat opettavaisia elokuvia tai lukevat ääneen maailmankirjallisuuden klassikoiden joulutarinoita?  In your dreams! Pelaavat sählyä tai ”saa siellä vaikka nukkua kuha on koulusa”. Just.

Entäs esikoisen joululoma? Kevään kirjoitusten jälkeen alkoi lukea pääsykokeisiin ja oli siivoojana SOL:lla koko kesän, ja elokuun lopusta kaksi viikkoa, jotka oli varannut lomaan, vietti ensin toisen viikon tosi kipeenä  ja toisen antibioottikuurilla. Ja on sitten tehnyt suhteellisen tiukan syyslukukauden opintojensa parissa, joten minä ajattelin, että kuinka ihanaa, että tytär saa vähän huilata ja nukkua ja olla kavereiden ja poikaystävän  ja ehkäpä peräti vanhempiensakin seurassa. Ja mitä tekee esikoinen? Hakee Hesburgerille töihin, ja mokoma pääseekin.

Semmoisia lomajuttua meillä.

Nyt on hoppu! Ja näppis rikki. Puhelimella bloggaaminen ei ole sujuvaa. Huomiseen.

Eilisen kiireisen sunnuntain jälkeen tänään on ollut sellainen hidastettu päivä. Tiedättehän, kuin liikkuisi hidastetussa filmissä. Eikä oikein saa mitään aikaiseksi. Kirjoituspöytää putsailin töissä ja perjantain tenttivastauspinon setvin pois, mutta mitä muuta? Vaikea sanoa.

Postia aukoessa sattui yksi mainio juttu: tuttava lähetti minulle muutaman sivun kopion yhdestä artikkelista ja hän toteaa oheen liittämässään joulukortissa ”sinua saattaisi kiinnostaa”. Toki kiinnostaa, olen itse kirjoittanut sen. Mukava saada postissa omasta artikkelista kopioita. 🙂 Sekin on niitä kirjoituksiani, josta on tullut palautetta about sata kertaa niin paljon kuin kaikista tieteellisistä artikkeleistani yhteensä.

Itsenäisyyskynttilöiden historia, makkarakuppien nousu ja tuho, harrastajakokkaajan omakustanne keittokirja ja melkein novellimuotoon kirjoitettu väitöskirjan ”päähenkilön” elämäntarina ovat pieni murto-osa kaikesta julkaisemastani, mutta ne vain kiinnostavat ja saavat aikaan kommentointia. Välillä mietinkin, pitäisiköhän profiloitua uudella tavalla? Heittäytyisin freelance-kirjoittajaksi? Ehkäpä nyt kuitenkin heittäydyn kotihommien pariin.