Tuulestatemmattua

Tänään jotain täysin ennenkokematonta New Yorkissa: modernin taiteen museo MoMA (= Museo of Modern Art) ja McDonalds.

Aamulla jälleen aivan liian varhain herätessä en usko silmiäni: ulkona satelee hiljalleen lunta. Maaliskuun eka New Yorkissa ja sataa lunta!

Odotellessa muiden heräämistä kirjottelin sähköposteja ja tekstiviestejä kotiin päin ja surffailin: säätiedotus lupasi illaksi jääkuulia, tarkoittanee rakeita? Ja talvimyrskyvaroituksia. Huh!

Aamiaiseksi lähidelissä mangorahkaa ja musliä, kahvia pahvimukista. Matkaa MoMAan vain muutaman korttelin verran, mutta kylmä tuuli tuntui. Kun kirkko, St. Patrick’s Cathedral, kerran oli matkalla ja kirkonmenojen aika, menimme sisälle, messussa iso kirkko täynnä väkeä. Kirkko on kaunis, mutta merkillisen steriili se minusta on.

MoMA oli viime reissumme aikana remontin loppumetreillä joten emme silloin päässeet käymään, nyt siellä muutama tunti vierähti. Suomalaista taideteollisuutta hyvin esillä, joskaan me emme jaksaneet japanilaisturistien tavoin Aalto-vaaseista riemastua. Matisse ie myöskään ole mun juttu, Andy Warholin lisäksi muutamia kiinnostavia taiteilijoita. Ja museokauppa tietysti. Niihin tahtoo upota aikaa ja rahaa Niin meni tänäänkin.

Iltapäivä pitkälle illansuuhun kävellessä ja kauppoihin poiketessa. Bloomingdahlsilla ei olllut meille kaipaamiamme lämpimiä vetimiä. Trump Towerissa kävimme nauttimassa Harjanteen synttärin kunniaksi drinksut. Tytöillekin tarjoiltiin, vaikkeivat paikallista 21 vuoden anniskeluikärajaa ylitäkkään. Apple Store 57 th Streetillä innosti lähinnä minua. Kaikkia laitteita sai testailla, ja kyllähän iPhone tuntui verrattomalta. Eikä maksanutkaan kuin 299 dollaria. Melkein puolet halvempi kuin Suomessa.

MoMAn lisäksi edellisellä kerralla oli jäänyt väliin hampurilaiset. Kun syksyllä 2004 oltiin kahden murkkuikäisen kanssa täällä emme käyneet kertaakaan! hampurilaisilla. Kahdeksan miljoonan asukkaan Manhattanilla on 21 000 ravintolaa (muistaakseni) ja viimeksi valitsimme niistä puolen tusinaa italialaista, mutta tänään me sen teimme: menimme Mäkkärille! Olihan siellä jo tyttären ammatillisen kiinnostuksen vuoksi käytävä. Saimmekin Hesburgerin työntekijän seikkaperäisen opastuksen siitä, kuinka hyvän asiakkaan kuuluu ko. paikoissa toimia. Koetimme pehtoorin kanssa tupista, että jälkkäriksi tuplaespresso ja Averna maistuisivat … semmoinen ei kuitenkaan kuulu asiaan. Niinpä varttitunnin reippaan aterioinnin jälkeen olimme jälleen valmiita kävelemään…

Lauantaiaamun varhainen herääminen auringonpaisteeseen. Ja siihen, ettei elimistö tajua, että kello on vasta viisi ja rapiat. Suihkuttelua (hei Nycissä tulee suihkusta lämmintä vettä: viimeksi ei tullut) ja päivän ohjelman sujumiseksi opiskelua. Bloggaamista.

Yhdeksältä lähdemme hotellista. Aamiainen luksushotellisssa ei kuulu Finnairin pakettiin, joten on etsittävä aamiaispaikka jostakin. Muutama blocki (=kortteli = 160 m) etelään ja Starbuck’s (yksi amerikkalaisen arkikulttuurin keskeinen ilmentymä, tiedättehän, kuinka nykkiläiset aina elokuvissa kävelevät pahvimuki kädessä kaduilla) havaitaan sopivaksi. Cafe Americano ja bagelit maistuvat.

Aamu todetaan viileäksi, ellei jopa jäätäväksi. Kohti Central Stationia mennessä tuuli tuntuu kylmälle, lasketaan mittarien osoittamia fahrenhaiteja ja päädytään siihen että suunnilleen nollassa on lämpö. Central Station on meistä kaikista merkillisen viihtyisä. Otetaan kuvia ja katsellaan ihmisvilinää. Ollaan suurkaupungissa.

Metrolippu neljälle maksaa 7 dollaria. Linja 4 vie meidät Wall Streetille. Kauppatieteen ylioppilaat asettuvat New York Stockin eteen kuvattavaksi, nauravat ”tänne me tullaan sitte töihin” (kuva suurenee klikkaamalla). Matkalla Battery Parkiin tuulee aina vain kylmemmin, mutta yllättäen rannassa katsellessa Vapauden patsasta aurinko lämmittääkin ihanasti. On loma.

Lautta Staten Islandille ehti pahimmoilleen lähteä edestämme, eikä jaksettu jäädä tunniksi odottamaan seuraavaa, joten kohti Ground Zerouta (terrori-iskussa tuhoutuneiden tornien montun reunalla pronssitaulu kuolleiden palomiesten muistolle pistää nieleksimään).

Century 21 sopivasti edessä, ja sinne ostamaan tyttärelle villatakki, jottei jäädy totaalisesti. Liike on merkillinen sekoitus riepujen ja rättien myymälää ja merkkivaatteiden edullista löytöpaikkaa (August Silkin neuleet 18 dollaria, Stockalla about 50 euroa, ainakin. Calvin Kleinin vaatteita vaikka kuinka ja edullisia). Villatakin hankinnan jälkeen jatketaan Uptownia kohti. Broadwaylla ei ole ruuhkaa, mutta tuulta on. Sohon kohdalla hidastamme vauhtia. Minä kuvaan, tytär ja Harjanne miettivät, mitä ostaisivat: vielä ei oikein mitään. Spring Streetillä menemme pieneen bistroon, jossa kävimme viime reissullakin. Vastoin kaikkia periaatteitani toisen kerran samaan paikkaan lomalla. Mutta kannatti mennä: lämmitetty siideri ja lasilliset punaviiniä ja vähän suolaista lounaaksi tekivät hyvää.

Metrolla hotellille, mutta ensin käytiin vielä Rockefeller Centerissä. Luistelijat pienellä tekojäällä keskellä pilvenpiirtäjiä jaksavat hämmästytttää …

Iltapäivällä askelmittari näytti että liki 20 km oli kävelty. Siltä alkoi tuntuakin. siispä kuuden tunnin rundin jälkeen hotellliin. Pehtoorin kanssa nukahdetiiin kuin pikkulapset. Onneksi: päiväunet mahdollistivat hereillä pysymisen Salutessa (italialainen ravintola Madison Avenue 290) nautitun illallisen jälkeenkin.

Kävelimme katsomaan Times Squaren valomerta: se on liki hengästyttävä. Koetin kuvatakin. Vahinko ettei kuvien liitttäminen tähän ainakaan vielä onnistu. Lewis Store pysäytti: samoin nyt löytynyt Hard Rock Cafe, Times Squaren liike ei erikoisuudella mässsäillyt, mutta T-paidat löytyivät. Samoin kuin reitti hotellille … Nyt nukkumaan ..

St. Patrick’s Cathedralin takana, Madison Avenue 455:ssä on hotelli New York Palace. Tänne me eilen John F. Kennedyn kentältä tultiin Sergein kyydissä. Absurdia: New Yorkin taksikuski puhuu sujuvaa venäjää. Puhui puhelimeen suunnilleen koko sen kolme varttia, minkä matka Long Islandilta Queensin läpi Manhattanille perjantain iltapäivän sujuvassa ruuhkassa kesti. Eka kertaa Nyciin tulleen tyttären bestis ”Harjanne” totesi muutaman kerran, ihan tuttua mutta ihan epätodellista. Niinpä.

Tästä hotellista: 1880-luvulla baijerilainen siirtolainen Henri Villard joka oli Northern Pacific -rautateiden perustaja rakensi tämän palatsin kodikseen. Monien vaiheiden jälkeen tästä on tullut hotelli, jonka ala-aula on niin hieno, että se on yksi nähtävyys. Harjanne sanoikin, etä on hienoa asua viikko nähtävyydessä. Niin onkin. Kauan eläköön Finnairin plussapisteet!

Hotellissa on lisäsiipi ja yhteensä 51 kerrosta ja 13. kerros puuttuu niin kuin yleensä amerikkalaisista hotelleista. Olemme vain 12. kerroksessa mutta ikkuna on suoraan katedraalille ja Rockefeller Centeriin päin, joten ei valittamista. Kaiken ylellisyyden ja koreuden ylimenevä ominaisuus on keskeinen sijainti. Keskellä Midtownia.

Check-In sujui ja Hose kävi meidät huoneisiin saattelemassa, laukut kärräämässä ja huoneen mahdollisuuksista kertomassa: tuntuiko minusta että tytöt saivat vielä ylitsevuotavamman palvelun kuin me?

Vähän peseytymistä, Visat ja passit ISOON tallelokeroon ja ulos. Kävelimme ja etsimme vanhasta muististsa Hard Rock Caféta. Tyttärellä ja minulla varma tieto, missä se on. Ei vaan kummallekaan tullut mieleen, että se olisikin saattanut muuttaa. Siis löydettykään sitä 55 th Streetiltä. Times Warner Centeriin mentiin iltapalalle, ja toteamaan, että joku päivä pitäisi ehtiä tännekin shoppaamaan. Tytöille vaateliikkeitä, minulle keittiötarvikekauppa ja Whole Foods (valtaisa pääasiassa luomuelintarvikkeita myyvä gourmet-kauppa).

Lämpimässä (+10 C), välillä vähän vettä ripsivässä illassa hotellille, ennen kymmentä (siis aamuviittä) umpiunessa. Sitä riitti melkein seitsemän tuntia. Nyt uusi, eka päivä edessä.

New Yorkin kirjeenvaihtajanne on avustusjoukkonsa kanssa onnellisesti päässyt hotelliin. Paikallista aikaa klo on pe 18.45 (= la klo 01.45), joten nyt kohti Hard Rock Cafeeta. Epätodellistako? Kyllä!

Suurkaupunki kutsuu…