Lappi Ravintolat

Harrastellen

Aamupäivän työrupeaman jälkeen ulos. Edelleen muutama aste pakkasta. Alhaalla ei huomannutkaan kuinka pilvistä on, mutta tunturiin noustessa katosivat värit ja näkyvyys.

T:n & J:n kanssa sinne Huipulle kiivettin (pehtoori ladulla). Tietä pitkin mentävä, Suomen pisintä pulkkamäkeä tultiin kävellen alas kun ei ollut hoksittu ahkioita ottaa mukaan.

Otin kymmeniä kuvia, pihapiirissä myös. Josko tänäkin vuonna ehtisin/viitsisin joulusivuston tehdä. Nyt jo vanhoilla joulureseptisivullani (klik, klik)  on kymmeniä kävijöitä päivittäin.

Tänään en teekään ruokaa. Menemme kylille syömään, sillä täällä on mittava ruokatapahtuma. Se olikin yksi iso syy tulla juuri tänä viikonloppuna tänne.  Lapin keittiömestareiden vuosittaisessa yhteiskoitoksessa ovat myös Paistinkääntäjät vieraana, joten käädyt on mukana. Oululaisia rotissööreja on täällä muitakin maisemissa. Alla huikea ruokalista. Kerron huomenna mikä maistui; jos tuon kaiken jaksamme maistella…

Tunturihotellin sivulta:
”Lapin keittiömestarit esittelevät osaamistaan ja ammattitaitoaan jo 19. kerran herkkupöytätapahtumassa Saariselällä lauantaina 13.11.2010. Lapin Keittiömestareiden ja Saariselän Tunturihotellin yhdessä toteuttamasta isäinpäivän viikonlopun herkkupöytätapahtumasta Saariselän ensilumilla on tullut legendaarinen ja odotettu vuosittainen ruokatapahtuma. Pöytä antimineen kokoaa vuosittain yhteen n. 650 ruokavierasta.”

Lapin Keittiömestareiden 19. Herkkupöytä 2010

Äyriäiset Ja Mädit:
Kirjolohen Mätiä
Siian mätiä
Ostereita
Taskurapupaté, Appelsiini-Greippihilloke
Sammakonreisiä, Aioli
Kuorrutettua Sinisimpukkaa Kuoressa
Rapu-Mansikkahyytelö, Balsamico-Kristalli

Kylmät Kalat:
Paistettua Kiiskifileetä, Sitruunamarinoitua Porkkanaa
Limemarinoitua Piikkikampelaa, Limekastike
Tatti-Lohirulla, Papaija-Ananassalaatti
Ahven-Rosepippuritimbaali, Ruiscripsit
Taikinoitu Muikkupaté, Muikunmätikastiketta

Kylmät Lihat:
Kotasavustettua Hevosta, Pihlajanmarjahyytelö
Poron Kateenkorvaa, Kivitatti-Keltajuuriterriini
Hirvivoileipäkakkua, Punasipuli-Karpalohilloke
Ylikypsää Merilapin Karitsan Entrécôtea, Minttu Tzatsiki

Kylmät Linnut:
Kevyesti Savustettua Fasaanin Rintafileetä, Viinirypälekompotti
Ankanmaksa Canapé, Rosmariiniöljy

Lämmin:
Villisianfileetä, Madeira-Korvasienikastike
Rautumedaljonki, Yrttikastike
Pernodliekitettyjä Scampinpyrstöjä, Yrttikastike
Perunakakku, Raita-, Keltajuuri, Porkkana, Nauris

Juustot:
Valio Hienoin Mustaleima (18kk), Tummaa Suklaata
Valio Ritari (10 Kk), Vadelma-Vaniljahilloke
Valio Aura Gold (3 Kk), Mustaviinimarja-Inkiväärihilloke

Leivät:
Sämpylöitä
Talon Leipää Kreikan- ja 7-Viljan Taikinoista
Lapin Rieskaa
Maalaisreikäleipää

Jälkiruoka:
Karpalovispipuuroa, Vanilja-Limevaahtoa, Cookies-keksejä, Vadelmakristallia
Appelsiini-Mantelitorttua Kirsikkahillolla ja Kermavaahdolla
Täytettyjä Tuulihattuja
Passion-Suklaakakkua
Tyrnitartaletti
Sitruuna-Basilika Praliineja
Pernod Marinoituja Hedelmiä

Jäätelöt:
Pistaasijäätelö
Tiramisujäätelö
Limesorbetti

Kahvi:
Espresso Originale
Brazil

Lappi

Erilainen perjantai

Nuorten nukkuessa, pehtoorin hiihtäessä tein aamusella muutaman tunnin reippasti töitä. Brunssin nautimme yhdessä ennen yhtätoista ja sitten pihalle. Neljästään tehtiin lumitöitä, laiteltiin saunaa illaksi valmiiksi,värkkäiltiin (joulu)valoja (pehtoori oli hankkinut taas uusia) ja lyhtyjä, kuvailtiin ja juoksutettiin Maisaa (J:n koiruli), joka nauttii elämänsä ensimmäisestä lumesta täysin rinnoin.

Onko täällä lunta? On! Yllin kyllin. Kovin on kaunista.

  

Allaolevassa kuvassa (suurenevat klikkaamalla) kehotan kiinnittämään huomiota erityisen hyvin, mutta stailatusti, erottuviin aurauskeppeihin (perhe nimittelee tukeiksi…Hö!)

Kylillä käytiin toteamassa marraskuinen Saariselkä varsin hiljaiseksi paikaksi. Niin hiljaiseksi, että Alkon myyjällä oli aikaa harrastaa hieman niuhottavaa virkaintoisuutta. Mentiin näet Kuukkeli-kaupan jälkeen saunakuohuvat/oluet ja ruokaviinit ostamaan, ja kun J:llä (19 v.) ei ollut henkkarit mukana,  ei meille muillekaan myyty. Ei edes minulle ja pehtoorille yhtä laatuviiniä ”kun ei voi tietää jos me ostetaan alaikäisille”. Just. Alaikäisille 28 euron Amaronea (meillon tänään Laaninleikettä ja se vaatii Amaronea) ostellaan päntiönnään! Ja se myyjä on ollut siellä kaikki nämä vuodet kun me on siellä kuljettu!

Iltapäivällä lepoilua ja meitsi teki kuin tekikin pikku jutun ens torstain Kalevaan. Alta pois sekin.

Rantasauna on jo nautittu. Kohta syödään ja pelataan. Miksi muuttaa mökkeilyn hyväksi havaittuja rutiineja? Ja se viini? On, on meillä Amarone avattuna. 🙂

Niitä näitä

Pakoon pohjoiseen

Pakomatkalla piilopirtissä. Lukulomalla Lapissa. Harrastuksen houkuttamana Hangasojalle hakeuduttu. Kaamoksen keskelle. Sinisten hetkien hellään huomaan.

Reppu täynnä arvioitavia tekstejä, mukana matkassa pehtoori suksineen, Juniori ja tyttöystävänsä ja koirunenkin kimpassa.  

Liki kaksituntinen lounaskokous väsytti minua enemmän kuin kunnon kahdeksantuntinen työn touhu. Että uudistusvastarinta voi olla vahvaa!

Iltapäivän abi-infon (eilen ja tänään tuhansia abiturentteja tutustumassa yliopistoon, josko siitä tulisi seuraava opinahjo. Minä markkinointivuorossa; kovasti kehuin meidän oppiainetta ja historian opiskelua, Aina joku kansankynttiläksi haluaa… ;)) jälkeen vielä pientä häslinkiä ja illaksi tienpäälle.  Talvirajoitukset, pimeä, alijäähtynyt vesi ja väsymys eivät tehneet matkasta erityisen riemullista.  Mutta menihän se. Ja nyt Myötätuulessa. Nyt rauha.

Niitä näitä Yliopistoelämää

Pähkinöitä purtavaksi …

En ole oikein osannut käyttää sanontaa: ”mennä pähkinöiksi” tai ”oli ihan pähkinöinä”.  Mutta tänään yhtäkkiä kesken työpäivän tajusin, mitä se tarkoittaa. Menin ihan pähkinöiksi yhdestä tapaamisesta, joita tänään kyllä monenlaisia riitti. Tapaamisten joukossa oli kyllä yksi äärimmäisen surullinen ja minulle huolen jättävä. Mutta yhdestä menin pähkinöiksi.  Pähkinöiksi on kiva mennä. 🙂

Kotuksen sivulla on artikkeli, jossa on  kerrotaan, mitä se tarkoittaa, mutta ehkä sitä ei oikein tiedä ennen kuin kokee. Minä olen nyt kokenut.

Toinen uusi (no, ehkei niin kovin uusi, mutta näin historioitsijan näkökulmasta uusi) sanonta on  ”sillä ei ollut kaikki nallekarkit pussissa” ja eri versioita: ”sillä ei ollut airot veneessä” tai ”Kaikki muumit ei olleet laaksossa”. Tyttäreni hanskaa näitä eri versioita kasapäin.  No tämäkin pätee tähän päivään ja minuun. Oli kyllä homma hanskassa, mutta hanskat hukassa.

Sekavaako? No niin oli tämä, hurjan kiireinen, hämmentävä työpäiväkin.

Nyt aika hiljentää tahtia ja lähteä Slow Food -porukan kanssa Puistolaan syömään ja pitämään ensi vuoden toiminnan suunnittelupalaveria.

Historiaa

Hyvää päivää!

Mikä siinä voi olla niin vaikeaa? Ei ole keneltäkään pois, eikä maksa mitään!

”Päivää”, ”moi”, lämmin kädenpuristus, pieni silmänisku, ”Aurinkoista huomenta” tai heippa-heilautus, ”Tervehdys sullekin” – parhaassa tapauksessa halaus ja ”Ihana nähdä sua”!   Enkä minä pane pahakseni poskisuudelmiakaan, – jos oikein juhlavasti tavataan.

Mutta miksi se vaan joillekin ihmiselle on niin vaikeaa, vaikeaa tervehtiä. Tänäänkin taas sellainen tuli mieleen. Työyhteisössämme on muutama ihminen, joiden kanssa olen kulkenut samoja käytäviä, samoissa luentosaleissa, samoissa kokouksissa opiskelijana ja opettajana, samassa arkistossa tutkijana ja kollegana – herra varjelkoot vuosikymmeniä! – ja joita en enää tervehdi. En tervehdi, koska eivät vastaa. Sekin on kyllä aika vaikea taiteenlaji vältellä tervehtimistä.

Jos on pakko kommunikoida tällaiset moikkaamattomat (moukat! – anteeksi vaan!) murahtavat jotain aluksi ennen kuin aloittavat asiansa toimittamisen.  Mutta ei mitään huomenia!

Väitöskirjan teon viimeisenä vuonna, kun työpäivät kampuksellakin venähtivät  helposti 12-tuntisiksi, oli iltaisin hyvinkin hiljaista, mutta naapurikäytävällä oli yksi iltatöissä viihtyvä ihminen, jonka tapasin lähes päivittäin kopiokoneella, meidän käytävän kahviossa, päivisin satunnaisesti kokouksissa tai luentosalien ovella vaihdettiin vuoroa, mutta tämä ihminen ei voinut koskaan tervehtiä. Emme me paljon jutelleetkaan, mutta kerran sitten kysyin, miksei hän koskaan sano ”hei”? – Ei paljo kiinnosta! – Aha!

En tarkkaan ottaen tiedä, mitä tämä sosiaalisesti lukkiutunut tarkoitti, ja totta puhuen ei oikeastaan ”paljo kiinnostakaan”. Mutta minusta se on epäkohtiasta, – ja sillä hyvä.

Tänään sitten yhtä (toista) juttua varten selasin kirjaa Hieno mies ja etsiessäni tästä vuonna 1926 painetusta opuksesta, mitä miesten kokkaamisesta tai ravintolakäyttäytymisestä tuon ajan kaupunkilaismiehelle suunnatussa oppaassa sanottiin, katsoin myös luvun, jonka otsikko on Tervehtiminen.

Sisällä huoneissa tervehditään miehiä ja naimattomia naisia englantilaisella keksinnöllä, kädenpuristuksella. Tämän tulee olla moitteeton, yksinkertainen, kiinteä puristus koko kädellä – siinä kaikki.

Olen ehdottomasti samaa mieltä – ja paino sanalla kiinteä. Sellainen löysä kättely ei ole miellyttävää. Saatikka vakuuttavaa. Brummell & Co jatkavat:

Kädenpuristusta tulee seurata kumarrus, jonka syvyyden määräävät olosuhteet. Naiselle kumarretaan kohtalaisen hitaasti ja sangen syvään: miesten tervehtiessä toisiaan on parasta varoa kalloja kolahtamasta yhteen. Naimisissa olevia naisia tervehditään suutelemalla kättä. Tämä kaunis tapa on tosin vaipumassa vaineeseen [vau mikä sana! vaineeseen!], mutta sitä kuitenkin noudatetaan varsin yleisesti korkeammissa piireissä.

Kun herrasmies nykyjään paljastaa päänsä naisen edessä, puhuu hän siis [viittaus ritariaikaan ja kypärän riisumiseen] muinaisajan kieltä, hattu on hänen kypäränsä: ”Minä antaudun ja vetoan teidän armeliaisuuteenne.” Tämä on muistettava naista tervehdittäessä. Tästä tempusta on tehtävä ja saatava irti enemmän kuin pelkkä hatunnostaminen. Herrasmiehen on suoritettava tervehdyksensä niin ritarillisesti, että se tuottaa naiselle mielihyvää.

Myönnettäköön että Brummell´n neuvot ovat ehkä hieman vanhahtavia, mutta mihinkään ei päästä siitä, että minusta on mukavaa ja kohteliasta kun tervehditään.

Hienon miehen huoneentaulu näyttää muuten tältä (klikkaa isommaksi). Ei juuri lisättävää.

Valokuvaus

Lissabonin kuvasivu valmis!

Tieteellisen kirjoittamisen -päivän jälkeen harrastuksellisen kuvaamisen -ilta.

Alla erillisessä postauksessa Puutteenperä-kuvasarjan täydennys.

Ja sitten Lissabonin reissun kuvasivu… Siellä on tämmöinenkin kuva. 🙂

Eipä ole ennen tullut moista nähtyä.

Koskapa www-sivujen työstäminen on edelleenkin kohtuullisen kivuliasta, päätin selvittää matkakuvakertomuksen kuvapalvelu-sivun kautta. Kun pääset Lissabon sivulle, klikkaa ensimmäistä vasemman reunan pikkukuvaa ja sen jälkeen valitse oikeasta ylänurkasta toiseksi pienin kuvakoko: näet kuvatekstitkin siten. Ja sen jälkeen voit kuvan oikealla puolella olevasta nuolesta klikkailla eteenpäin.

Lissabon kuvasivulle täältä

Niitä näitä Oulu

Puutteenperän 12 kuukautta

Nyt on Puutteenperän vuosikuvasarjani enää joulukuun kuvaa vailla (JOULUKUU LIITETTY MUKAAN). (kuva suurenevat klikkaamalla).

Mikä on Puutteenperä? Vastaus täällä https://www.satokangas.fi/blogi/2010/01/puutteenpera-pakkasessa/

Miksi joka kuukausi kuva? Ihan huviksi. Opiksi. Opin kuvatessa vuodenajan valoistakin kaikenlaista. Ensi vuonna aion myös harrastaa samanlaista; kuvakohdetta en ole vielä lyönyt lukkoon. Muutama ehdokas on.. Vettä niissäkin. Ja Oulusta nekin.

Joulukuu

Puutteenpera_joulukuu

Marraskuu

Puuttenperä_marraskuu

Lokakuu

Puutteenperä_lokakuu

Syyskuu

Elokuu

Heinäkuu

Kesäkuu

Toukokuu

Huhtikuu

Maaliskuu

Helmikuu

Tammikuu

Niitä näitä

Pieni sunnuntai

Sellainen kovin ”pieni” sunnuntai tänään. Lumentulopäivä.  Taas lenkki kaupungissa: apteekin kautta Caritakseen ja takaisin, eikä muuta mainittavaa. Paitsi, että olen järjestellyt – vielä, vihdoin valmiiksi – valokuvakansiota pääsiäisestä syyslomaan. 10 000 kuvaa! 10 000! joista puolet lähti roskiin, ja loput kansioihin ja varmennustallennukseen. Suoritus. Niitähän minä olen elämäni keräillyt: suorituksia. No tästäkin sitten hyvä mieli.

Sitä paitsi erityisen mukavaa koneella istumisesta on tehnyt se, että tyär lukee/tekee esseitä tuossa vieressä. Voin samalla testauttaa omaa huomista opetustani. Mietin, että miksi ihmeessä minä yleensä olen lupautunut puhumaan ”tieteellisestä kirjoittamisesta”. Kukaan ei käske, eikä koskaan ennen kukaan ole meillä sellaisesta mitään opettanut ja minä sitten lupasin kandisemmalaisille semmoisesta puhua. Onhan tässä se hyvä puoli, että oppii taas itsekin. Luulen, että menen huomenaamulla HYVIN varhain duuniin, että ehdin kahteen mennessä saada homman jonkinkaanlaiseen opetettavaan pakettiin… Nyt ennen TTK-ohjelmaa melkein pari tuntia aikaa!

Niitä näitä

Pyhäinpäivän aistinautintoja

Tänään aikaa olla ulkona. Aamulla poikkeuksellisen myöhään nukuttua lenkille, lupaavasti satoi lunta, mikä pian valitettavasti loppui. Olisi satanut maan valkoiseksi… Onneksi vieläkin pakkasta.

Jos marraskuussa, lumettomassa Oulussa voi olla kaunista, niin tänään oli. (kuvat suurenevat klikkaamalla)

Hautuumaalla käytiin pehtoorin kanssa kaksistaan, minä jäin lenkille kaupungille, jokivarteen, pehtoori kävellen kotiin. Kaupungintalon edessä on minun makuni mukainen syysistutus. Siinä on aina hienoja kukkia, ja nyt tämmöinen… Ei aina tarvi olla jossain muualla, ulkomailla, että olisi hienoa kuvattavaa…

Leivoinkin tänään. Italialaisesta keittokirjasta ”Mamman murkinoista” löysin mukavanoloisen reseptin: jukurttikakku. Mukavan täyteläistä, vaikkei tavattoman kalorista. Helppo kakku. Ja sämpylöitä. Miksei useammin tule leivottua sämpylöitä. Ennen leivoin, parikin kertaa viikossa. Kotiäitiaikakaudellani erityisesti. Ja silloin kun ei kaupoista vielä saanut paljon muuta kuin ruisleipää, hiivaleipää ja ranskista. Nyt kun vähän joka marketissa saatikka Stockalla on kaikkia ihania leipiä, ei tule kotona leivottua. Kannattaisi ehkä.

Ja illan olimme Oulunsalossa, viininmaistiaisissa. Tapaamassa ystäviä. Ja nauttimassa seuran ja viinin lisäksi lämmittävästä keitosta (maa-artisokka) ja männynrouskupiirakasta ja omenapiirakasta, johon inkivääri antoi uuden erinomaisen hyvän maun.

Tuossa viininmaistelupaikassa on erityisen mukava käydä. Meitä on kerhossa 10 henkeä, neljä pariskuntaa ja kaksi (kerhossa) sinkkujäsentä, vuorotellen kerran kuussa joku kuudesta kodista on viininmaistelupaikkana (tosin meillä ollaan ehkä hieman tiuhemmin kuin muualla, mihin on syynsä [lue: allekirjoittaneen into kokkailla ja järjestää kestejä]) ja Oulunsalossa viihdyn aina ihan erityisen hyvin.

Somontanon (Espanjassa) viinit ovat harvinaisia Suomessa, mutta isäntäpariskunta oli reissultaan tuonut meille monta hurjan hyvää maisteltavaa…

Kotiin tultua ei voitu kuin kiitellä nuorisoa: juniori oli tilastomatikan parissa ja tyttärellä tenttikirja ”Asiakaslähtöinen kaupan arvoketju. Kilpailukykyä ECR-yhteistyöllä” kohta luettuna. Hiljaa mielessä ajattelin, että onneksi itsellä tenttimiset on tentitty. Huomenna vielä vapaa, – melkein. Kukahan valmistelisi maanantain opetuksen…