Historiaa

Musiikki myötäilee…

Kalvakka joulukuinen sunnuntai. Kalvakan (aika kamala sana muuten, itse asiassa hyvin kuvaava) lisäksi pistävä, pureva itätuuli. Niinpä olikin liki sankari olo kun sain lenkille lähdetyksi. Tai ainakin annoin itselleni luvan olla sankari kun lähdin. :). IPodin volyymit kohtuullisen kaakossa ja pitkin tyhjän kaupungin katuja (autolla ensin sinne ja Caritakseen, siis en todellakaan kotoa kaupungille kävellyt) ristiin rastiin tepastelin. Täytyy kävellä näin…   Jotain niinkin lälläriä kuin Tuure Kilpeläistä ja jotain niinkin outoa kuin Lady GaGan Bad Romance – se on ihan huippu kävelybiisi.

Aamupäivän jälkeen hoksasin, että  tänään en tarvitse särkylääkettä, hammasrooppi paranee vihdoin, antibioottikuuri ohi. Siis ihan tiedoksi kaikille, joilla joskus on edessä hampaanpoisto, särky kestää viikon, kaksi sen jälkeen. Näin minulle sanoi lääkärikin, mutta uskoinko? No, en. Tietenkään. Piti kokea tämäkin.

Jotenkin muutenkin kaikin puolin välipäivä – hulppean rauhallista.  Iltapäivällä jo Andrea Bocellin Carmen viihdytti.

Ja nyt mietitään pehtoorin kanssa, katsommeko Stieg Larssonin kirjoista tehdyn ”Miehet jotka vihaavat naisia” -minisarjan. Olemme lukeneet (pehtoori lukee nykyään kaunokirjallisuutta PALJON enemmän kuin minä, mistä olen vähän kade) koko trilogian ja kovasti pitäneet, mutta — katsommeko tv-version? Ehkä hyvä pitää hyvä kirja kirjana. Toiselta tulisi Tali-Ihantala -elokuva. Historioitsijanhan se ´kuuluisi´ katsoa, mutta …

Ehkäpä sittenkin käytän illan joulureseptisivun värkkäämiseen.

Ai niin: jos mietit, hommaatko huomiseksi kaksi kynttilää ikkunalaudalle, katso miksi niitä yleensä sinne laitellaan… Itsenäisyyspäivän kaksi kynttilää.  (klik)

Tuli vain mieleen koskapa ”kahden kynttilän” google-haulla on sivuilleni viime päiviä klikkaillut kymmeniä vieraita.

Meillä on kynttilät jo valmiina. Melkein joka ikkunalle.

____________________________________________________________________________________________

Joulukalenterikuva n:o 5

…. olkoon ilmoitussivu Pohjois-Suomi -lehdestä reilut 100 sitten (1905).

Suurenee klikkaamalla…

Niitä näitä

Juhlien jälkeen

Onko elämää pikkujoulujen jälkeen? Toki!

Oli eilen mukava. Ei ihan natsannut kaikki: ruoka ei ollut kovinkaan erityistä. Ei, ei mikään pilalla, mutta eihän se mitään makujen ilotulitusta ollut. Mätivaahto-palttoonnapit olivat ehdoton top. Ja niinpä sitten kävin keittiömestarilta ohjetta kyselemään: sainkin. Laittelen huomenissa joulureseptisivulle. Tein niitä nimittäin tänään. Melkein yhtä hyvinä kuin eilen. Eilen tuli taas kerran todettua että alkupalat ovat yleensä buffet-pöydän parasta antia: varsinkaan kun  mie en jaksa ravintoloiden laatikoista ja paistista innostua.

Mutta ohjelma: humanistit rulettaa. Tiernapoikaesitys, jossa Aalto-yliopisto sai sille kuuluvan ylenkatseen ja 60-luvun teeman mukaisesti Koivistolaiset ja Danny sekä kollegan kokoama ”Tunnista taideteosten  väärennökset” olivat ylivertaisia. Minun 60-luvun arjen historian tuntemusta kartoittava skabani sujui – ehkä mallikkaasti, mutta en ollut ollut tajunnut/tiennyt että pikkujouluun tuli pääosin tiedekunnan nuorta väkeä:  eivät voineet tietää vastauksia…

Sapuskan ja ohjelman jälkeen soittonsa aloittanut bändi oli sekin kovin nuorista koottu, mutta soittivat oivallista tanssimusiikkia. Olihan mukava rokkailla pitkästä aikaa. Mitä tekemistä sillä on taidehistorian kanssa? Paljonkin :).  Ennen puolta yötä oppiaineen toisen professorin kanssa hidas, ja sitten lupauduin – vai ettenkö sittenkin tyrkyttäytynyt? 🙂 – kyydille. Siispä ajoissa kotona, ei mitään pikkujoulujen taksitolpalla aamuyöstä riekkumista.

Niinpä ei ollut aamulla vaikeuksia treffata systeriä Oulu-opiston ovien takana heti kymmeneltä kun Naisten messujen ovet avautuivat.

Muutoinkin päivä sujunut enemmän vähemmän joulunodotuksen merkeissä. Ruoan merkeissä. Nuorempi nuoripari oli kanssamme syömässä pidemmän kaavan mukaan. Hyvä niin.

Nyt väsy.

__________________________________________________________

Joulukalenteri n:o 4

Naistenmessuilta Festaan

Historiaa

Tupla tai kuitti

Pikkujouluun lähdössä – minun hommakseni on niissä ennen riittänyt kuvaaminen. Ja tietysti ruoasta, seurasta ja ohjelmasta nauttiminen, mutta nyt on iskenyt huki tehdä tietokilpailu. Pilheiden teema on 1960-luku (toiset 60-luku kekkerit tälle vuodelle, – kertoo mistä?) ja erityisesti televisio. Siispä skaba on Tupla tai kuitti.

Siihen formaattiin en ryhtynyt/voinut kilpailua tehdä, vaan jotain jättänyt pois, jotain ottanut Uutisvuodosta, jotain ihan perinteisistä visailuista. Mietin vähän, että julkaisisinko kilpailun huomenissa täällä  Temmatussa? Toisaalta isotöisen kilpailun voisi uusiokäyttää jollakin porukalla ja kun tämän blogin lukijakunnassa on sellaisia, jotka saattaisivat olla kilpailutettavia joskus toiste niin, …?  Toisaalta viime vuonnakin minulla oli joulukilpailu täällä …

Joka tapauksessa ensimmäinen kysymys on tämä (suurenee klikkaamalla).

Mitkä kaksi eivät kuulu joukkoon? Ja miksi eivät kuulu?

Jos tehdäänkin niin, että mittaan tietokilpailuintoa tällä yhdellä kysymyksellä:

jos tähän kysymykseen tulee vastauksia tiistai-iltaan mennessä enemmän kuin tusina,

pistetään sitten kisa pystyyn täälläkin…

Sovittu.

_______________________________________________________________

Joulukalenterikuva n:o 3

(mökille on niiiin ikävä, eikä tänä itsenäisyyspäiväviikonloppuna ollut mahiksia lähteä…)

Kolumni

Pikkujoulujen historiaa – pienesti

Tänään eilistä seesteisempi päivä. Työteliäs.

Huomenna tiedekunnan pikkujoulut, ja sinne lupauduin ohjelmaa tekemään, joten nyt sitten ilta mennyt ja menee vielä sen parissa.

Tänään Kalevassa taas kolumnini. Aiheeseen liittyen sekin. Siis pikkujoulujen historiaa. Lyhyesti.

(PS. jos lainaat tekstiä niin laitathan viitteen (Kaleva 2.12.2010, nimeni ja artikkelin nimi). On kurja nähdä omia tekstejään käytetyn, plagioidun kuten jo yhdelle pikkujutulleni näin käyneen… 🙁  Pöllimistähän se sellainen on…

___________________________________________________

Puurojuhlasta glögikesteiksi

Suomalaisissa sanomalehdissä ensimmäiset maininnat pikkujouluista ovat 1870-luvulta. Tuolloin pikkujoulu tarkoitti nimenomaan ja ainoastaan ensimmäistä adventtisunnuntaita; pikkujoulun vietto oli vielä kaukana siitä karnevaalimeiningistä tai työpaikan porukoiden yhteisistä jouluaterioista, jollaiseksi se nykyään mielletään.

Pikkujouluissa ei ruoalla ollut aluksi mitään tekemistä. Enimmäkseen oli kyse Hoosiannan veisaamisesta yhdessä. 1800-luvun viimeisellä vuosikymmenellä kansakouluissa ryhdyttiin pitämään kuusijuhlia, joissa – paitsi laulettiin – myös jaettiin koulukkaille omenoita ja joskus pipareitakin.

Ruoan merkitys osana pikkujoulujen antia lisääntyi huomattavasti, kun joulunalusjuhlia ryhdyttiin viettämään erityisesti yliopistokaupungeissa: ylioppilaat kokoontuivat yhteen puuropadan äärelle ennen kuin lähtivät kotimaakuntaansa joulunviettoon.

Ylioppilasosakunnista puurojuhlat levisivät viimeistään 1920-luvun kuluessa myös koulu- ja akateemisen maailman ulkopuolelle, monenlaisiin yhdistyksiin ja järjestöihin. Työpaikkapikkujouluja järjestettiin aluksi lähinnä vain konttori- ja virastoväen kesken.

Ohjelmalliset illanvietot, joissa syötiin jouluruokia, olivat jo ennen sotia yleisiä ja kieltolain kumoamisen (1932) jälkeen alkoholi tuli vahvasti mukaan pikkujouluihin. Hoosianna ja puuro olivat tässä vaiheessa jo toissijaisia.

1970- ja 1980-lukujen usein hyvin vahvasti glöginhuuruisten pikkujoulubileiden jälkeen firmojen pikkujoulukulttuuriin on tullut mukaan kultivoituneempia piirteitä: käydään teatterissa tai konsertissa, ehkä sen jälkeen mennään syömään jonnekin etniseen ravintolaan. Pikkujouluruoka ei välttämättä ole se perinteinen kinkku ja laatikot, vaan pikkujouluissa voidaan kokeilla uusia makuja, poiketa perinteistä.

Varsinkin pikkujoulubuffettiin, mutta myös joulun suureen ruokajuhlaan,  moni mieluusti  kokkailee jotain uutta. Minun jouluruokakokeilujani, reseptejä niihin ja kaksi nettikeittokirjaanikin ovat www-osoitteesta  www.satokangas.fi .

_______________________________________________________________________________________________

Joulukalenterin kuva n:o 2

Hangasojalta tonttupartio jo lähdössä…

Lappi Valokuvatorstai

Valokuvatorstai: Täällä Pohjantähden alla

Tällä viikolla Valokuvatorstain inspiksenä toimii Petri Laaksosen Täällä Pohjantähden Alla kappaleen sanat ja/tai musiikki.

”Täällä Pohjantähden alla, korkeimmalla kukkulalla
Katson kauas kaukaisuuteen, tulet uniin uudestaan.
Täällä Pohjantähden alla, taivas täyttyy purppuralla
siitä suojakseni peiton minä itselleni saan. – – ”

Kuinka monta kertaa mökin maisemissa tätä laulua olenkaan miettinyt, hyräillyt, liikutuksesta hiljaiseksi mennyt. Minäkin. En niin hiljainen muutoin.

Kuva on otettu uudenvuoden kuutamoyönä 1.1.2010 klo 01.48.

Suurenee klikkaamalla.

 

 

Yliopistoelämää

Kakkulapio kokouksessa ja kinkerit

Jokaisella itseään kunnioittavalla työryhmän kokoonkutsujalla on kakkulapio mapissaan, paperien välissä. Jotta sellainen päivä tänään.

Tästä se lähti: ensimmäiseksi koristeltava ja kuvattava manteli-suklaa-kirsikka -kakku. Sitten mietittävä kenelle sen syöttäisi? Perheen miehet eivät kuulemma kaikkia kokeilujani enää ehdi/jaksa syödä. Siispä. Kolmannes töihin: lounaskokouksen jälkiruoka-asia järjestyksessä ja kaksi kolmannesta Pehtoorille & pojalle mukaan kun menivät viikottaiselle Jäälin mummula-piipahdukselle.

Sikäli hyvä järjestely, että samalla tulee testautetuksi vähän laajemmalla porukalla näitä viritelmiäni. Annoin itseni ymmärtää – Uotisen sanoin – : ”Ei ollut huono.”

Aamupäivällä kandisemmalaisten kanssa hoppua. Miksi kaikki (mukava) tapahtuu samana päivänä, ja sitten en muista olla hiljaa ja cool, vaan höpöttelen kaikenlaista. Hölmö. Kokouksessa höpötyksestä huolimatta hiljaa mielessäni mietin, jotta hyvähän tämä on näin. Joskus hyviäkin ideoita, minullakin. Edes.

Sitten kinkerit. Historiatieteiden kinkerit. Aiemmin ko. tapahtuman nimi oli palautepäivä, sitten info- ja palautepalaveri, ja vastikään järjestetyn nimikilpailun jälkeen joka lukukauden loppuun kuuluvan henkilökunnan ja opiskelijoiden keskinäisen neuvonpidon nimeksi on tullut – yllätys, yllätys – kinkerit. Ensimmäiset syyskinkerit olivat kelpo tilaisuus, jossa keskustelu asiallista ja rakentavaa. Suurin ongelma tuntui olevan, että roimaa palautetta ei puolin, eikä toisin ollut. Yritin esittää, jotta johtuisikohan tuo siitä, että asiat on aikas hyvin.

Muistanpa palautepäivät 10 vuotta sitten! huh! Olin silloin vielä oktr:n (opetuksen kehittämistyöryhmän) pj.  (kuten olin toistakymmentä vuotta, huh!) ja tuntui melko tuskaiselta se ristiveto, jota välillä käytiin opiskelijoiden ja opettajien kesken. Tänään kovin konsensus-henkisiä oltiin. Palaute syksyn info-rumbastani lämmitti, ja muutakin minkä jälkeen mietin, aionko sittenkään keskittyä tutkimukseen, luopua yhdestä tai toisesta asiasta.

Hopusti kotiin. Jääkellarin lohta, katkarapu-coctailia ja uuniananasta. Sellaistahan meillä aina keskiviikkona sapuskana. Heh, ja varmasti. Ei, vaan kuvattavia ruokia edelleen pöytään. Systeri onneksi joululahjaostostensa jälkeen piipahti ruokapöytäämme ja taas kuvattiin ja syötiin. Höpöteltiin, taas. Olinko minä kuulevinani ironiaa hämmästyksessä, että en ole vielä hankkinut iPadia, vaikka jo toista päivää on myynnissä? Etteivät vaan aukoisi minulle päätään nämä perheen miehet?

Nyt olisi kasattava sitä joulusivua. Edes koottava selitys työn viivästymisestä… Paljon muuta ei ehdi kun alkaa Taivaan tulet. Minä joka en juuri sohvalla viihdy, katson tämän sarjan. Aivan ehdottomasti.

__________________________________________________________________________________________

Oliskohan se joulukalenterin ensimmäisen kuvan aika. Makoisaa adventtiaikaa, hyvät blogivieraat!

 

Niitä näitä

Rippusia

Tänään olen viettänyt 1960-luvun arjessa koko päivän.   Kerron lauantaina miksi. 🙂

Ja illan olen ollut keittiössä. Olen mennyt kotisivullani rehvastelemaan, että 2.12. julkaisen uudet joulureseptisivut. Ehkä julkaisen, ehkä en. Ehkä julkaisen joulusivuN. Huom. yksikkö. Hilla-charlotta näyttää aika lupaavalle, vaikuttaa onnistuvan, mutta noista manteli-suklaa-leivoksista käyttäisin ehkä nimitystä ´kotoisasti kulahtaneet kolmiot´ tai jotain muuta vastaavaa.

***

Demografista tutkimusta työkseni harrastavana minua kummasti huvittaa tämä uutinen.

http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2010/11/1233964/kuusi-miljoonaa-laskijaa-selvittaa-kiinan-vakilukua

Yhdessä monista kesken olevista artikkeleistani pureuden samankaltaisiin ongelmiin. Mutta tarkastelussani on ehkä pikkuisen pienempi yhteisö.

***

Tiedättekö, miltä tuntuu kun silmänurkkiin tulee rypyt ilosta? Minun ryppyni ovat syventyneet tänään. Ilon rypyt.

Yliopistoelämää

Tietotekniikkaa – opiksi asti

Periaatteessa koko päivän olen ollut koulutuksessa. Puoleenpäivään asti hurahti Word 2010 -oppia saadessa. Nyt tahtoo sen version omaan koneeseensa! Ja mielummin huomenna kuin ensi viikolla. Kylläpäs siinä oli kaikkia hienouksia.  Vähän jo huolestun, että saattaapi taas lähteä minulla lapasesta. Että vastaisuudessa ovat prujut ja muistiot ulkoasultaan järeämpää laatua kuin hötöksi jäävä sisältö. Uutta Wordia voisi  käyttää melkein taitto-ohjelmana.

Olen virkaani kuuluvan atk-vastaavan tehtävien takia/vuoksi/ansiosta päässyt/joutunut osallistumaan eräällekin tietojenkäsittelyn kurssille. Voisin ihan mieluusti opiskella digitaalista mediaa lisääkin. Erilaisten härpäkkeiden ja ohjelmien, editoreiden ja medioiden käyttöä harrastelisin rutkasti enemmänkin kuin nykyisellään teen. Mistä insinöörimiehelläni on joskus jotain huomautettavaa…

Olen puolileikilläni, mutta pienesti tosissanikin, puhunut, että otan virkavapaata ja lähden jonnekin kansanopistoon suorittamaan jonkinlaista datistin tutkintoa. Oulun lähikunnissakin sellaista olisi tarjolla:  Torniossa pääsisi suorittamaan valokuvaajan ammattitutkintoa ja Haapavedellä on monimediatoimittajan linja. Ja Inarissa olisi vaikka mitä mukavaa tyrkyllä.

Yksi tuttu heittäytyi ja lähti Inariin Saamelaisalueen koulutuskeskukseen opiskelemaan artesaaniksi. Miehän voisin hakea sinne  kans: 120 ov:n datanomi-koulutus ja voisin asustella mökillä ja oppisin oikein kunnon nörtiksi. Voisin samalla opettaa matkailulinjalaisille Lapin historiaa ja kokkipuolen opiskelijoille kävisin vierailuluennoimassa ruokakulttuurin historiasta. 🙂 Vähänkö olis hieno juttu!

Valokuvaus

Harrastuneisuutta

Menikin koko lenkki ihan vaan tepasteluksi – kuvasin taas niin paljon, että eipä siinä ehtinyt syke paljon nousta. Mielenkiintoista oli tarkkailla valonsuuntaa, ja marraskuisessa auringossa kuvaaminen toi yllätyksiä.

Meri on jo jäässä.  Pakkasta oli -17 C, mutta pitkästä aikaa oli tyven. Hieno sää ulkoilla.

Minulla kuitenkin tuskastuttavasti olivat huomiset ”läksyt” (ohjaajakurssille) tekemättä ja Kalevaan pikkuartikkeli murusina:  viimeistely vei ihan uusille tasoille. Alunperin ajattelin kirjoittaa jutun (lue: referoida toisten tekstejä) pikkujoulujen historiasta, ja sitten löysinkin ihan uusia juttuja,  – niin paljon, että voisin kirjoittaa asiasta ”oikeankin” artikkelin. Nyt ongelma on – taas kerran –  supistaa sivutolkulla olevaa tekstiä palstalle sopivaksi raapaisuksi.

Mutta ei auta: nyt toimeen sen kanssa!

Historiaa Yliopistoelämää

Historia on hienoa!

CIA:n vakoojat Kostamuksessa, saamelaisten uskonto 1600-luvulla, keskustelu sosialisoinnista 1940- ja 1950-luvun suomalaisessa sanomalehdistössä, moottorisahan tulo Pohjois-Suomen metsiin ja sen vaikutus ihmisten elämään, isojako Lapissa, — ja minulle mielenkiintoisimpana torppareiden asema ja vapautuminen mikrohistoriallisen tarkastelun keskiössä, voimalaitosrakentaminen versus kalastaminen sodan jälkeisessä Pohjois-Suomessa ja 1800-luvun jälkipuolella papiston ”säätykierto”.

Professorin kanssa taas oltiin yhtä mieltä, jotta on meillä ahkeria tutkijaseminaarilaisia ja mielenkiintoisia tutkimustuloksia. On vaan niin hienoa katsella ja kuunnella, kuinka ihmiset ovat tutkimuksestaan innostuneita, sen tekemiseen sitoutuneita, intohimoisesti suhtautuvia. Muistaa hämärästi, että olen minäkin joskus tuollaista kokenut :)… Ja kyllä, kyllä minusta on hiton mukavaa kun voin/osaan edes jonkun neuvon antaa ja apua tarjota. Poikkeuksellisen paljon keskustelua, poikkeuksellisen paljon opittavaa itse kullakin.

Lasaretissa on mukava kokoontua pitämään seminaaripäivää (minun ei tarvi keitellä kahvia, ja ruoka on PALJON laatuisampaa kuin Linnanmaalla). Miljöö on kaunis – niin, ja historiallinen. Aamuvarhaisesta alkanut päivä hurahti historian havinassa.

Nyt käännös kotona ja illaksi eksnaapureiden luo. Tänään oleminen pelkkiä plussia.