Nuorten nukkuessa, pehtoorin hiihtäessä tein aamusella muutaman tunnin reippasti töitä. Brunssin nautimme yhdessä ennen yhtätoista ja sitten pihalle. Neljästään tehtiin lumitöitä, laiteltiin saunaa illaksi valmiiksi,värkkäiltiin (joulu)valoja (pehtoori oli hankkinut taas uusia) ja lyhtyjä, kuvailtiin ja juoksutettiin Maisaa (J:n koiruli), joka nauttii elämänsä ensimmäisestä lumesta täysin rinnoin.

Onko täällä lunta? On! Yllin kyllin. Kovin on kaunista.

  

Allaolevassa kuvassa (suurenevat klikkaamalla) kehotan kiinnittämään huomiota erityisen hyvin, mutta stailatusti, erottuviin aurauskeppeihin (perhe nimittelee tukeiksi…Hö!)

Kylillä käytiin toteamassa marraskuinen Saariselkä varsin hiljaiseksi paikaksi. Niin hiljaiseksi, että Alkon myyjällä oli aikaa harrastaa hieman niuhottavaa virkaintoisuutta. Mentiin näet Kuukkeli-kaupan jälkeen saunakuohuvat/oluet ja ruokaviinit ostamaan, ja kun J:llä (19 v.) ei ollut henkkarit mukana,  ei meille muillekaan myyty. Ei edes minulle ja pehtoorille yhtä laatuviiniä ”kun ei voi tietää jos me ostetaan alaikäisille”. Just. Alaikäisille 28 euron Amaronea (meillon tänään Laaninleikettä ja se vaatii Amaronea) ostellaan päntiönnään! Ja se myyjä on ollut siellä kaikki nämä vuodet kun me on siellä kuljettu!

Iltapäivällä lepoilua ja meitsi teki kuin tekikin pikku jutun ens torstain Kalevaan. Alta pois sekin.

Rantasauna on jo nautittu. Kohta syödään ja pelataan. Miksi muuttaa mökkeilyn hyväksi havaittuja rutiineja? Ja se viini? On, on meillä Amarone avattuna. 🙂

1 Comment

  1. Että ei Amaronea tälle hrasväelle!

    Onko taustalla maamme ja kansalaistemme mallioppilassyndrooma?

    Onko ”talonpoikaisjärki” katoamassa?

    Onko tämäkin tsaristiselta Venäjältä perittyihin pyhiin byrokratiakiemuroihin sitoutumista?

    PS Tänään Kalevassa: Euroviisuvoittaja Lordi yhtyeineen heitettiin ulos Moskovasta Viroon matkalla olleesta junasta yöllä klo 24. Syy: viisumi umpeutui klo 24.

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.