Ruoka ja viini Viini

Rapukestit pienesti

Nuoruusvuosia (1977-1978-1979-1980) me telttaretkeilimme pitkin Eurooppaa. Kesäkuussa 1977  (muina vuosina reissut elokuussa) – ennen silloisen poikaystäväni (nyk. Pehtoori)  armeijaan menoa – reissasimme Ruotsissa ja Tanskassa. Ja silloin, erityisesti Tanskassa, Odensessa ja Legolandissa, tuuli. Lämmin, voimakas tuuli on jäänyt vahvasti mieleen. Ja kuviinkin. 😀

Tuon reissun jälkeen sellaista tuulta kuin tänään on Oulussa ollut, me on nimitetty Odensen tuuleksi.

Pehtoori puutarhuroi koko päivän, minä siivoilin ja kokkailin sisällä. Ja iltapäivällä kävin pyöräilemässäkin. Paikka paikoin tuulenpuuskat olivat liki vaarallisia. Mutta sähköpyörästä kiitos; silti oli mukava polkea.

Elokuu on johonkin maailmanaikaan ollut meillä rapujuhlakuukausi, parhaina vuosina kolmetkin rapukekkerit sattuivat kohdalle ja ainakin yhdet niistä tuli itse järjestettyä, mutta eipä ole vuosiin sellaisia ollut. Tänään kuitenkin kahden hengen rapukestit: rapua kolmella tavalla.

Alkuun Toast Skagen.

Ja pääruoaksi katkarapusalsaa (parempaakin olen tehnyt, enkä muista mistä tämä resepti.

Mutta ei sillä väliä. Ensi kerrralla osaan tehdä makoisampaa ilman ohjetta.) ja Lombardian leipää sekä hernemoussea.

Se oli hyvää! Sopisi kyllä liharuoalle paremmin.

Ja viimeisenä muttei vähäisimpänä: mustakalapastaa ja pastisscampeja.  Molto bueno!

Entäs viini? Umbriasta Vermentino & Grechetto, – kevään 2012 jälkeen nämä ovat tuttuja ja tykättyjä rypäleitä. Mutta eka kertaa ikinä paperipullo! Ja se toimi! Pieni ekoteko! Ja ihan kelpo viini: Cantina Goccia 2023 Sopisi mökki- tai piknik-viiniksi oikein hyvin: kevyt kantaa, ja hyvä viinipari buffet-, salaatti- ja pastapöytään.

Edelleen tuulee, melkein tekee mieli laittaa jo takkaan tuli … Vähän jo syksyn fiboja.

 

 

 

Ruoka ja viini Viini

Viinikerhon kesäilta

Harvoin olen kastunut niin totaalisesti kuin äsken.

Iltapäivällä, mennessä, melkein paistoi. Hiljalleen yhdessä Pehtoorin kanssa poljimme parinkymmenen kilometrin matkan kaupungin läpi Oulunsaloon. Odotuksia, ja jo etukäteen iloa toi ajatus nähdä ystäviä. Tieto siitä, että puutarhasssa meitä odottaisi rupattelu, kuulumisten vaihtelu, samppanja, monien kukkien paljous, lintujen laulu (ja tunnistus).

Orangeriessa oli sitruunoita! Niitä jaksoin ihailla.

Oli viininkerhon kokoontuminen. Juurikin Oulunsalossa sen kuuluu näin kesällä olla.

Teemaa ei tiedetty etukäteen, eikä tunnistettu vaikka sekä valkoviinit että punaviinit olivat samaa teemaa….   Jotain olimme tunnistavinamme – kuten tavallista. Mutta että olimme Espanjassa, Prioratissa!

Kovin paljon juttumme taas yliopistomaailmassa, onhan meistä puolet siellä ainakin puolet elämästään ”viettänyt”, mutta onneksi myös muuta.

Ruokaa, viiniä, kesää, luontoa, lomaa, elämää jutuissa. Ja viiniä. Ja puutarhaa! Kesäkurpitsan kukkia! Niitä olen ´tottunut´ 😂 näkemään vain Roomassa, vain lautasellani fritattuna. Nyt Oulunsalossa puutarhan takapihalla – tuosta noin vain.

Melkein nelituntinen vierähti ruoan ja juoman parissa, paljon puhellen. Kahdeksan aikaan totesimme Pehtoorin kanssa, että on aika lähteä pyöräilemään kohti kotia, mikäli mielimme 20 km:n matkan kulkea kastumatta. Lähdimmekin. Mutta heti kohta lähdettyämme alkoi sataa, – kunnolla.

Vasta jokisuistoon päästyä sade taukosi.  Mutta no hätä. On vielä kesä. Tämäkin päivä yksi tämän kesän parhaista. Nyt vähän palelee. Mutta illan ilo ja muistot lämmittävät.

Niitä näitä

”Onko siitäkin niin kauan…”

Tiedättehän, kun on hyvä ystävä, ei haittaa vaikka tapaamisten välissä on vuosia, ei ole ollenkaan vaikea jatkaa siitä mihin viimeksi jäätiin. Tai ylipäätään jatkaa…

Tänään tapasimme ystävät, joiden kanssa 90-luvulla olimme tekemisessä paljon. Heidän kanssaan teimme kolme isoa Euroopan reissua ja yhdessä vuokrasimme talon Kataloniasta (1995), Gardalta (1997) ja Loiren laaksosta (2001). He kävivät meidän luonamme Toscanassa ja Umbriassa, joissa meillä oli Interhome-talo vuokrattuna elokuussa 2007 ja  toukokuussa 2012. Heidän muutettuaan Helsinkiin pitkästi toistakymmentä vuotta sitten on tavattu aika harvoin, – yleensä meidän Kalaaseissa vuosittain. Viimeksi pari vuotta sitten treffasimme Helsingissä ”pikkujouluissa” – käytiin yhdessä syömässä.

Ja tänään!

Olimme Nallikarin Bistoria Patiossa lounaalla. Ruoka oli todellakin toissijainen juttu, mutta toki nälkä lähti, siinä ohessa sekin hoitui. Melkein 40 vuoden yhteisen tuttavuuden ja ystävyyden jälkeen ei puheenaiheista ollut puutetta. Hyvä oli nähdä ja kuulla.

Niitä näitä

Leppeitä päiviä

Pyörälenkin varrella on villiintyneitä viinimarjapensaita. En poiminut, kuvasin.

Eilen illalla olisi ollut jotain todella hienoa kuvattavaa: superkuu! Oli lämmin, olin hereillä poikkeuksellisen myöhään (melkein puoliyö) ja lisäksi tiesin tarkkailla taivasta, mutta oliko minulla välineitä!! Juniori lainasi teleputken viikonloppuna heppakuvauksiin, ja minähän en sitä muistanut. Toisaalta. Eipä maailmani tuosta kuvaussession missaamisesta nyt juuri hötkähtänyt.

Kesän loppua kohden entistä enemmän pyöräteitä suljettu tai ”poikki”, kiertoteitä vaikka kuinka paljon. Tämän kesän vakkarilenkkini, joka vie Toppilansalmen mutkan ja Värtön kautta Poikkimaantiesilalle ja toista puolta jokea takaisin, on 23 km. Tänään siihen tuli muutamia lisäkilometrejä, kun kiertelin ”kaukaa” kaivureita ja puomeja. Napakka kaakkoistuulikin teki vastusta, mutta eipä huolta: oli mahdottoman mukava pyöräillä, kuten tavallista.

Ja kirjahyllyprojekti ja arkisto-rompevaraston (= vaatehuone, jossa ei ole ainuttakaan vaatetta) konmarittaminen on jatkunut ja on edelleen kesken. Näin kiireistä täällä tänään.

Niitä näitä

Kaappien ja hyllyjen kätköistä

Eipä varsinaisesti ollut mikään tarkoitus pitää (tänä sateisena maanantaina) mitään kaappien tai hyllyjen siivouspäivää, mutta sellainen tästä tuli.

Kirjahyllyillä

Olen taas kesän kuluessa tullut ostaneeksi muutaman kirjan, mikä on ollut minulta periaatteessa jyrkästi kiellettyä. Ruoka- ja matkakirjat, ehkä myös valokuvaus(opas)- ja neulekirjat, ovat hyvin sattumanvaraisesti sallittuja, ja nyt onkin kyse juuri niistä. Halusin uudet kirjat paikoilleen hyllyihin, kun ovat lojuneet vähän siellä sun täällä jo aikansa. Ja kuinkas siinä sitten kävikään?

Olen aika monta tuntia lueskellut ja selaillut vanhoja rakkaita opuksia. Ja työkavereiden ja tuttujen  ja omien opiskelijoiden väitöskirjojen saatesanoja. Mikä muistojen vyöry! Ja vähän ikäväkin tiedollisia haasteita, työyhteisöä, — ehkä se vain johtuu syyslukukaud… eiku syksyn tulosta. Omassa sisäisessä vuosikellossani lukukauden alulla taitaa vielä olla ”aikamerkkinsä”.

Toisaalta sain taas kassillisen kirjoja peratuksi kiertoonkin. Toki kirjoja jäi vielä satoja hyllyihinkin. Ja ehkä tulevina päivinä jotain lukemisistani ja lukemisen herättämistä ajatuksista päätyy tänne Tuulestatemmattuunkin.

Keittiön kaapeista

Myös keittiön kaappeihin on tullut väljyyttä: iso kasa kasviksia, puolikkaita yrttipuntteja, juustokannikoita, tuorejuustolevitenokareita, aurinkokuivattujen tomaattien, oliivien, kapristen purkinloppuja jalostuivat isoksi Kasvislasagneksi.  Linkin takana on ohje, johon tarvitaan kaikenlaista. Kaikkea ei ollut, mutta lisäsin paljon jääkaapin hyllyjen takarivistä. Oikeastaan nimi voisikin olla ”Hävikin-esto-lasagne”.  Ainakin kahdeksi kerraksi jäi pakastettavaksikin.

Nopeammin ja tuoreemmista aineksista valmistuvan lasagnen ohjeeni on täällä.

Telkkarin ja neuleiden parissa 

Sarjaan ”asioita pois päiväjärjestyksestä” kuuluu myös että meidän kevään ja kesän ”suururakka” La Promesan ensimmäinen ja toinen kausi alkavat olla taputeltu. Viikonloppuna päästään jo varmasti ”reaaliaikaiseen seurantaan”, ts. seuraamaan kolmoskautta viikottain ilmestyvien uusien jaksojen parissa.

[Kuva viime marraskuun Andalusian matkalta. La Promesan (kaltaisista) maisemista.]

En olisi ikinä itsestäni uskonut, että katson suoratoistona jättisarjan parisataa jaksoa ”putkeen” vajaassa puolessa vuodessa. En ikinä. Niin vain kävi. 🤷‍♀️ Äänikirjoja en sitten olekaan kuunnellut kotona koko kesänä, vain pyörälenkeillä. Joten kaikki neulominen on tapahtunut Promesan parissa, – ei kirjojen. Viikonloppuna taitaakin valmistua kesän toinen ”Siiveniskuja”-neulepaita.

Mitähän sitten neuloisi? Lukisi? Kuuntelisi? Katselisi? Tekisi?

Niitä näitä

Että minä muistaisin

Tällä ja viime viikolla, toki aiemminkin tänä kesänä, on ollut sellainen kesä, jollaiseksi sen aina talvisin ajattelee. Että on lämmintä, aurinkoista, suojaisaa, sopivan tuulista, raikasta, vedenpinta on tyyni ja syvänsininen ja kirkkaansinisellä taivaalla kulkee välillä vitivalkoisia, pulleita kumpupilviä, jotka tekevät maisemasta kauniin.

Liki epätodelliselta se tänäänkin on tuntunut.

Mökkireissulta palattua rannikolle oli tällaisena päivänä enemmän kuin odotuksenmukaista, että minun oli päästävä rantaan. Eikä jokiranta nyt riittänyt. Oli mentävä Nallikariin. Olin siellä pitkään.

Istuskelin rantakiville. Vähän harmittelin, etten ottanut käsityötä, kirjaa tai muistikirjaani mukaan. Mutta ehkä oli parempi niin. Kunhan vain olin. Koetin taltioida kaikkia hyviä aistimuksia. Ja olla.

Tuollakin minun on hyvä.

Niitä näitä

Kotiinpaluun jälkeen

Kesäaika jatkuu.
Ja taas se tuntuu kulkevan nopeampaa kuin minä.

Tänään aika tavallisia
kotiinpaluupäivän jälkeisiä puuhia.
Pyykkiä, jääkaapin täyttöä,
pihakukkien elvyttämistä,
(vaikka Juniori oli taas parhaansa
varapuutarhurina tehnyt),
rästipostien hoitoa.
Kampaaja ja hieroja ovat ensi viikolla,
kuten usein ennenkin juuri mökiltä
paluun jälkeisellä viikolla.

Ei mitään Muistikuvia-hommia ollut, haudalla en käynyt,
enkä tavallista piiiiiitkää pyörälenkkiä tehnyt,
vaikka sää todella olisi suosinut.
Nautin pihalla vehreästä puutarhasta,
auringosta, istuskelin ja neuloin.
Ja kuuntelin puutarhan ”vesipallon”
pulputusta, jota on nyt melkein isompi
kuin oli mökkipuron vaatimaton pulputus.

Ja piipahtivatpa muksutkin siinä
pelaamassa ja kertomassa koulun
ja eskarin aloituskuulumisia.
Eepi oli oikeastaan aika tärkeänäkin
aloittamastaan esikoulusta.

Ihan leppoisa kesälauantai.

Kesää tuntuu onneksi olevan vielä jäljellä.

 

Lappi Mökkielämää Niitä näitä

Buorre matki

Purot ja porot jäivät taas pohjoiseen

Aamuvarhain lähdimme mökiltä kotimatkalle: Buorre matki. Kymmenen päivän mökkileirijakso taas ohi. Aina liian nopeasti.

 

Mutta nyt lähtöä helpotti kun oli jo päätetty, että tullaan pian uudelleen: ”ruskalle”. Vaikka ruska oli kyllä jo nyt hyvällä alulla, mikä ei suinkaan johdu viilenevistä säistä, saatikka pakkasöistä, vaan kuivuudesta, puron pinta on alhaisin koskaan. Sodankylään asti oli pitkiä pätkiä tienvarren koivuja keltaisena.

Ensi kerralla opetellaan taas luppoilemaan, sillä nyt saatiin kaikki aiotut hommat tehdyksi, joten voidaan vain retkeillä tai makoilla mökissä. No ehkä ei ihan sellaista osata, mutta yritetään olla enemmän jouten, – siis vietetään luppoaikaa. Sellaisessa merkityksessä, mitä sillä nykyisin pohjoisessa Suomessa käsitetään.

Luppo ja joutilaisuus  – Miten liittyvät yhteen

Luppo tarkoittaa naavaa muistuttavaa, etenkin kuusissa kasvavaa jäkälää, murteissa myös kuusen naavaa (joka sekin kuuluu jäkäliin).

Luppoajalla on tarkoitettu aivan konkreettisesti aikaa, jolloin porojen on täytynyt turvautua lupon syöntiin. Näin on ollut esimerkiksi kovan hangen aikaan kevättalvisin, kun porot eivät ole saaneet kaivettua maasta jäkälää.

Porojen luppoaika on ollut mallina myös ihmisten luppoajalle. Sanaa näytettäisiin alkuaan käytetyn siitä ajasta, jonka tukkijätkät ym. tilapäistöitä tehneet joutuivat olemaan ilman työtä. Sinä aikana he joutuivat porojen tapaan turvautumaan vähäisempään ravintoon, kun ei ollut rahaa, millä hankkia parempaa.  Luppoaikaa pidettiin siis hyvin kielteisenä ja huolia tuovana asiana.

Vuosikymmenten mittaan luppoaika näyttäisi saaneen myönteistä sävyä. Elintason nousu on vaikuttanut siihen, että väliaikainen joutilaisuus voi nykyisin olla toisinaan jopa tavoiteltava asia.

Lainaus Kotuksen sivulta 

 

 

Lappi Mökkielämää

Jäähyväispäivä luonnossa

Tänään on Italiassa Ferragosto-juhlapäivä. Koko Italia on vapaalla ja juhlii. Oulussa on Taiteiden Yö ja Haipakka, jossa mm. 75 metriä pitkä yhteinen ruokapöytä keskellä kaupunkia, lisäksi kaupungissa on kansainväliset markkinat ja täällä Saariselällä ”Jänkhällä jytisee” -tapahtuma, jossa paljon ohjelmaa, tänään mm. Anssi Kela ja Olli Halonen.

Entäs Hangasojalla? – Meillä on ollut ihan oma ”juhlapäivä”, jonka olennaisinta antia on ollut luonto, tunturit ja jänkhä. Tänään kuvailin pääsiasiassa kaikkea pientä. Siellä minä metsässä ja purojen reunoilla, tunturien katveessa ja soiden reunoilla Canonin (ja toki Pehtoorinkin) kanssa kuljin aika lailla ”matalalla”.

Sää on edelleen kesäinen ja lämmin (iltaviideltä syödessämme terassilla kuten koko liki kaksiviikkoisen oli + 25 C), mutta metsässä on jo paljon syksyisiä värejä. Saapa nähdä, vievätkö nämä lämpimät, sateettomat päivät puista lehdet ennen varsinaisen ruskan alkua. Purot, lampareet ja soiden reunat ovat jo hyvin kuivia.

Koko päivän oli taas sellainen tuuli, jota meillä ei koskaan ole kaupungissa. Raikas, lempeä, – ja voiko tuulla valoisasti? – Minusta tuntuu, että voi.

Tuulenkaatojen vanhoja kelottuneita kantoja kuvailin myös. Niistä ei taida kalenterikuviin olla, mutta voisi niistä jonkun kollaasin tehdä.

Lehtivihreä pakenee…

Nyt alkaa tämänkertainen, oikein monipuolinen, antoisa mökkirupeama olla ohitse. Auto ja peräkärry on jo pakattu, kaikki ”alasajettu”. Tänä yönä en edes yritä nähdä revontulia, kuten toissailtana sinnittelin puolille öin. Mitään merkittävää ei näkynyt, mutta tulipahan neulottua yksi hiha – ties kenen joululahjaneuleeseen – valmiiksi.

Tänään hyvissä ajoin unille, huomenna hyvissä ajoin tien päälle. On lähdettävä, että voi palata.