Isovanhemmuus Joulu

Lapset tekevät joulun

Perhe on lähellä, kaikki terveenä ja meillä on jo joulu.

Koululaiset tulivat jo iltapäivällä iloksemme. Tehtiin piparkakkutalo, tai siis lapset ja Pehtoori tekivät. Minä viimeistelin maiseman tekoälyn avulla.

Saatiin talo parahiksi valmiiksi kun heidän oli aika lähteä töistä päässeen isänsä kanssa kotiin, ja heti kohta järvenpääläiset saapuivatkin perille. Emmiliinikin oli hyvin pärjännyt koko päivän kestäneen monen sadan kilometrin matkan. Eikä ollut mitään vaikeuksia heittäytyä mummilaan joulun viettoon.  Joulukalenterista (ks. otsikko/kalenterikuva 19) E:lla oli monta pussia avaamatta ja kaikki mummilan tontut katsomatta.

Tänään menu aika vaatimaton: puikulamuusia, runsas salaatti ja Jouluinen uunilohi. Harmittaa, etten kameraa sitä varten etsinyt esille. Se oli jouluisen näköinen ja värikäs, eikä maistunut sille tavalliselle uunilohelle. Harissa, rosmariini ja sitrus tekivät siitä jotenkin itämaisen, mutta sopivasti. Helppo ja nopea. Ei ehkä ihan joulupöydän juhlakala, mutta joulunaikaan oikein sopiva.

Meidän huominen oma ”jouluaatto” vietetään aika lailla perinteisesti, –  mutta jotain hyvin tärkeää puuttuu: ensimmäinen joulu ilman sisarta koskee kovasti. Siksikin on tavattoman merkityksellistä ja lohdullista, että lapset lapsineen ovat täällä. Pienten ja vähän isompienkin kanssa suru jää taustalle, vaikka varmasti me kaikki – ehkä Emmiliiniä lukuunottamtta – yhdessä kaivataan. Minä kaipaan hyvin paljon.

Joulu

Tulkoon joulu 🤶

Toripolliisi tuimana aamusella.

Tämä oli nyt varmasti viimeinen päivä ennen jouluaattoa, että kävin kaupungissa – kävelemässä, kahvilassa, kaupoissa. Nyt riittää jouluisten kaupunkivalojen katselu ja kuvaaminen, ja nyt riittää ruokaa: kaapit ovat täynnä ruokaa ja vaatehuoneessa iso kasa lahjapaketteja muksuille – ja muillekin. Nyt voin vetäytyä viettämään joulua, – ja kokkailemaan.

Lauantain ”etko-jouluaattoa” = ”lastenlasten joulua” varten pöytä on katettu, liina silitetty, hopeat kiillotettu, menu kirjoitettu, tonttuovi paikallaan. Emmiliinin kanssa videopuhelussa sovittu huomisen illan tekemisestä. Iltapäivällä Pehtoori hakee koululaiset jo piipahtamaan toviksi. Oikeastaan meidän joulu alkaa huomenna. 💙🧡❤️

Isovanhemmuus Joulu

Joulua jo ilmassa ja elämänmenossa

Vesitihkua aamulla, päivällä ja illalla reilua vesisadetta.

Liukasta kaupungilla ja hautuumaalla. Silti hyvä kuljeskella heti aamusta, – ulkoilutin tänäänkin Canonia.

[Sanna Koiviston Tiernapojat]

Haukiputaan koululla joulua oli paljon enemmän  kuin kaupungilla: sain osallistua Länsituulen koulun joulujuhlaan Eepi-ekaluokkalaisen isän ”avecina”.

Olen tänä vuonna nähnyt Edith Piaf -baletin, Moulin Rouge -musikaalin ja Kinky Boots -näytelmän, ja on todettava, että melkein yhtä hienoja ne olivat kuin Eepin joulukuvaelma esitys. 🥰 En tiedä, missä noista liikutuin eniten. 😊

Onhan se joulu  lasten kanssa kokien tavattoman mukavaa ja mieluista, tunnelmallisempaa ja tunteikkaampaa kuin ilman heitä.

Tänä vuonna joulun ”paikka” määräytyykin meillä lasten ehdoilla. Tai siis niin, että meillä vietetään kolmen sukupolven jouluaattoa jo lauantaina. Tytär, miehensä ja tyttärensä Emmiliini (nyt 2 ½ v) ajelevat jo perjantaina Järvenpäästä tänne. Koska tänä vuonna pojan lapset A. (10 v.) ja E. (7 v.) viettävät joulun äidin luona, niin me päätimme viettää yhteistä jouluaattoa jo nyt tulevana ”isäviikonloppuna”. Siis silloin molemmat lapsemme puolisoineen ja lapsineen meillä jo lauantaina. Kulkee meillä nyt nimellä ”lasten joulu” ja jouluruokapöydän ääressä meitä on yhdeksän. Jouluaattona on sitten ”aikuisten joulu”, jossa Emmiliini tietysti mukana.

Tänään on myös LappItalia -keittokirjan arvonnan aika

Annoin Netti Onnettaren (onnetar.fi) hoitaa arvonnan. Kahdeksan arvontaan osallistujan nimet syötin osallistumisjärjestyksessä lokeroon; joukossa oli tuttujakin nimiä. Ehkä puolet osallistuneista on niitä, jotka ovat näitä postauksiani lukeneet, kommentoineetkin ja arvontoihin osallistuneet (voittaenkin? joskus) yli vuosikymmenen ajan.

..   ja voittaja on! 🥁🥁🥁🥁🥁  [rumpujen pärinää] Riitta!

Kiitos osallistumisesta kaikille, ja voittajalle lämpimät onnittelut! Laitatko minulle sähköpostilla osoitteesi  (reija at satokangas.fi) osoitteesi niin laitan heti huomenna postiin: ehdit ehkä saada ”joululahjakirjan”.

Joulua nyt melkein joka lauseessa.

Joulu Oulu

Tekemisen meininkiä koko tiistai

Ihan vaan tämän blogin KALENTERIKUVAA varten lähdin aamusella kaupungille kulkemaan: joulu-Oulua katselemaan. Enää pari viikkoa kulttuuripääkaupunkihumun alkuun, ja jouluun viikko; eipä kumpikaan vielä minkään moisena vilkkautena tiistaiaamun pikkupakkasessa näkynyt.

Mutta ovathan monet julkiset rakennukset ja liiketilat keskustassa valaistu hienosti: tähän postaukseen otsikkokuva Pokkisesta (Lyska, Tuomiokirkko, Kolmiotalo) ja sitten muutama kuva Rantakadulta, jossa 1800-luvun rakennuskanta on säilynyt ja ”säilytetty” upeana.  Insta-tililleni laitoin enemmän ja taidan huomenna laittaa lisääkin.

Ns. Teräksen talo (alla) tunnetaan nykyisin paremmin Seurahuoneena ja Petrellin saluunana.

Päivän valjettua palasin kotiin, ja toimen päivä ollut. Viimeinenkin joululahjaneule valmistui. Kuva sitten joulun jälkeen.

Joulu Reseptit Ruoka ja viini

Pieniä iloja maanantaissa

Otsikkokuvassa (kalenterikuva 15) meidän La Festa (kuvassa oikealla) viime torstai-illan revontulten alla.

Tänä syksynä Aurora Pro -revontuliäppi on laulanut aika paljon, mökillä varsinkin, ja kuten ennenkin se on aika luotettava ennustuksissaan/ilmoituksissaan, mutta minä olen ollut hyvin laiska lähtemään pakkaseen kuvailemaan. Torstainakaan en kotipihaa kauemmas lähtenyt, ja silloinkin vain koska ”tarvitsin” kuvan. Se oli hyvä liittää kutsuun: tuttu pariskunta Pehtoorille töiden kautta, minulle kuntosali- ja pyöräilyelämästä. He piipahtivat tänään glögillä, hakemassa Saariselkä-kalenterin ja vaihtamassa kuulumisia.

Tein glögin oheen myös pientä suolaista. Pitkästä aikaa Parmankinkkurullia. Vasemmalla olevat eivät ole homeessa, vaikka vähän vihertävätkin, vaan niissä on vihreää pestoa kun oikealla olevissa on punaista pestoa. Molempi parempi.

Näiden ohje on paitsi täällä blogissa KLIKS (samalla sivulla myös erinomaisen ruokaisan ja hyvän Parmansalaatin ohje), mutta myös LappItalia-kirjassa. Juuri siinä kirjassani, joka on parhaillaan arvonnassa. Vielä tänään ja huomenna voit osallistua arvontaan täällä.

~~~~~~~~~~~~

 

Tänään aamulla lenkille lähtiessä maassa oli

kauniisti uutta lunta, maisema liki jouluinen.

Kotipihalla pupun jäljet saivat hymyn huulille.

Jotenkin symppis juttu.

 

Rotissöörit Ruoka ja viini

Joululounaalla

Kalenterikuva 14 on Maikkulan kartanosta, tai paremminkin sen pihalta. Aitan ikkunan jääpitsikoristelu …  ❤️

Maikkulassa olimme tänään joululounaalla: tällä kertaa rotissöörien kansssa. Maikkulaan liittyy paljon muistoja vuosikymmenten varrelta: 60-luvulla perheen kanssa sunnuntailounaalla, tai minä muistan hämärästi vain sen, että jätski tarjottiin sellaisesta pienestä, teräksistä, jalallisesta kiposta. Pääasia joka tapauksessa että sai jätskiä. Seuraavat muistot vasta 2000-luvulta ja niitä onkin sitten paljon: eikä vähäisimpänä oma karonkka (2004), mutta toki paljon muitakin: äitienpäiviä, äidin 75-vuotisjuhlat ja sitten myös muistotilaisuus, kollegan karonkka, tiedekunnan ”Missä mennään” -tilaisuudet, Oulun Korun joulunavaus, opiskelijani häät, Oulun viininystävien tapaaminen, joululounas systerin ja miehensä kanssa pari vuotta sitten, promootiopurjehdus, yksi kuvauskeikka… Aina olen viihtynyt.

Paikka on (varsinkin kesäisin) todella kaunis, kulttuurihistoriallisesti merkittävä, pieteetillä kunnostettu, ja siellä osataan juhlien järjestäminen. Tarjoilut ovat olleet vähintäänkin hyviä, usein erinomaisia.

Tänään minulle maistui erityisesti selleriomenasalaatti, punajuurilaatikko ja kinkku!! Minä, joka en joulukinkusta piittaa, tykkäsin kovastikin siitä pienestä siivusta, jonka lautaselleni otin. Se oli todella hyvää, mehevää olematta vetinen. Olin hämmästynyt. Kuten voutimme totesi: kinkku oli pöydän kunkku! Ja jälkkäri suklaakakku, jossa krokantti tms. murusia kuorrutuksessa, oli täyteläinen, olematta mähmäinen. Ja kaiken muun hyvän lisäksi meille sattui mukavaa pöytäseuraa; pitkästä aikaa yhteisen harrastuksen parissa hyvä rupatella.

Taas tuli mieleen, että joulun odotus, joulunaika, matka jouluun, on mieluista. Juuri se.

Historiaa Joulu Niitä näitä Oulu

Toistoa Lucian päivänä

Lucian päivänä valoa – edes vähän.

Minä yritin! Minä todella yritin, että olisin innostunut kiertelemään kaupungilla kuvailemassa valoja, joulua, jotain Luciaan viittaavaa… Nope!

Pakkasta ei aamupäivällä ollut kuin jotain – 14 C, ja minulla kyllä oli Michelin-ukkelin verran toppauksia, mutta taas läsnä se ´oululainen pieni vinkka´. Aika pian totesin: ”mun ei oo pakko”. Niinpä menin aika lailla suoraan hakemaan Kauppahallista porkkanat ja lantut, kalakauppiaskälyltä vähän herkkua lauantain kahden hengen päivälliselle ja piipahdin vielä Lidlissä: pistaasit (8 € ISO pussillinen), pieni Stollen, pinkkejä perunoita (jotka eivät sitten keitettynä olleetkaan pinkkejä).

Kauppa-asioiden lisäksi kuitenkin jotain ”valoa”. Minä näin tässä aika paljon … valoa ja viestiäkin…

 

Silloin kun aloitin tämän päivittäisen postauskirjoittelun, silloin kun tutustuin blogien maailmaan, silloin kun blogit olivat vielä ´in´, silloin kun ne olivat aika uusiakin juttuja, kun ei ollut Instaa, ei Tik-tokia, ei Threadsia, – noh, Face sentään jo oli, ja minä opettelin tätä blogimaailman touhua ja tekniikkaa, tulin monta kertaa törmänneeksi kommentteihin, joita jo pitkään (ehkä jopa vuoden, pari) postailleet omissa blogeissaan saivat: heille huomautettiin asiallisesti tai sitten ei niin fiksusti, että vanhojen postausten ”NOSTO” = linkittäminen omiin kirjoituksiin, tai jopa uudelleenjulkaisu, ei ole hyvä juttu, että sellainen on vain lukijoiden kalastelua, että se on laiskuutta, että se on turhaa toistoa. Ja minähän päätin, että minä en koskaan, en koskaan! tule sellaista tekemään.

Noh, en ole kovin paljon tehnytkään. Itse asiassa blogin 18-vuotisen historian aikana en ole koskaan julkaissut samaa tekstiä kahta kertaa, mutta toki olen linkittänyt joihinkin edellisten vuosien teksteihin, enimmäkseen kai resepteihin.

[Tässä aamupäivän kuva Oulun torinrannasta, aittatorin laidalta.
Rannan alue, uusine laitureinen on upea.
Luulisin ainakin. Ainakin silloin kun on valoa ja liikettä enemmän.
Tästä kuvasta tein kalenterikuvan 13:
otsikkokuvassa sentään  enkelit ja tontut olivat liikkeessä, olemassa.]

 

Mutta nyt TAAS linkitän vanhaan, tai oikeastaan varsin tuoreeseen artikkeliin: sehän liittyy siihen, että miksi juuri tänään vietetään Lucian päivää? – Suunnilleen pohjoisen pallon puoliskon pimeimpänä päivänä vietetään juuri tänään Valon juhlaa? Tässäpä sille selitystä..

Lucian päivänä silmiä etsien

Oulun etniset ravintolat Ruoka ja viini

Afrikassa syömässä?

Ravintola Mesob on ensimmäinen eritrealainen ja etiopialainen ravintola koko Suomessa. Se on pieni, perheomisteinen ravintola Oulun keskustassa. Siellä me olemme tänään Pehtoorin ja kuuden ystävämme kanssa iltaa viettäneet, kokeneet ja maistaneet jotain ihan, ihan uudenlaista. Tunnelma tiivis, liki familiaari, palvelu ilosta ja hyvää, ruoka ennenkokematonta, hyvää!

Mesobissa on vain 24 asiakaspaikkaa, ja se on  auki vain viikonloppuisin. Ilman varausta voi olla mahdotonta päästä illastamaan; tämän tietäen me teimme varauksen jo lokakuun lopulla.

Eritrealaiseen ja etiopialaiseen ruokailuun kuuluu olennaisesti yhdessä, yhteisesti syöminen. Ja sehän meille, viinikerhollemme, sopi; niin me olemme jo 34 vuotta tehneet. Parhaimmillaan kerran kuukaudessa, tavallisimmin ehkä 7 – 8 kertaa vuodessa. Monena vuonna olemme viettäneet kerhomme synttäreitä (19.11.) ja joulujuhlaa ravintolassa, vaikka yleensä kokoonnumme vuorotellen toistemme luona.

Mesobissa saa pöytään myös haarukat, vaikka niitä ”ei tarvita, koska injera*  [kuvassa rulla] toimii aterimina.”

*Lainaus ravintolan nettisivulta:
Mesob on palmunlehdistä käsin kudottu värikäs leipäkori, jossa säilytetään injera-leipää. Injeran säilytyksen lisäksi mesob toimii ruokapöytänä.

Mesobin sisälle asetetaan iso lautanen nimeltä meadi/gebeta, joka sisältää injeran lisäksi erilaisia ruokalajeja ja salaatin. Sen ympärillä istutaan ja se merkitsee yhteisöllistä syömistä. Mesobin äärellä syöminen on tärkeää kulttuurisesti ja sosiaalisesti. Mesob on laajalti kuvattu kulttuurisymbolina.

Koska ilta oli yhteinen Botrytis Ouluensiksen (viinikerhon kanssa), oli viineillä tietysti osansa illassa. Afrikan ”sarvesta” ei viinikulttuuri ole ainakaan Ouluun asti levinnyt, joten nautimme ruoan ohessa sellaisia viinejä, joita saa suomalaisilta viiniagentuureilta. Eivätkä ne mitään huonoja olleetkaan: ranskalainen pinot noir ja Nahen alueen riesling sopivat oikein hyvin mausteisen ruoan pariksi.

Vuosia sitten aloittamaani ”Oulun etniset ravintolat” -sarjaan tätä on vähän vaikea sijoittaa, saatikka pisteyttää. On vain todettava, että olipa hieno, erilainen ilta. Melkein kuin olisi reissussa käynyt. Mutta siis: Mesob on nyt koettu. BO:n 34-vuotissynttärit vietetty, jäsenmaksujen säästöjä käytetty, ystävyydestä kiitollisena, sopivasti viiniä nautittu ja eritrealaisen/etiopialaisen keittiön mausteisesta ruoasta tultu tyytyväiseksi ja kylläiseksi. Erilainen ”pikkujoulu”. Mukava ilta.

Niitä näitä

Kirjat kiertoon

Tänä pimeänä päivänä on ollut ikävä mökille. Ikävä lunta ja valoa. Tiedättehän: kaamos Napapiirin pohjoispuolella on valoisampi kuin päivät kaupungissa. [Kuvat marraskuun ´pimeydestä´ mökin notskipaikalta Tuulensuojasta marraskuussa.]

Joka tapauksessa: joulun kuivamuonat on nyt roudattuna kotiin. Joulukortit on viety ajoissa postiin. Ja kaikenmoista muuta hommaa.

Ja yksi erityisen hyvä, ilahduttava kokemus. Vein divariin kassillisen kirjoja! Minusta tuntuu, että olen viime vuodet antanut, heittänyt roskiin, vienyt kirjaston ”saa ottaa” -hyllyyn varmaan satoja kirjoja. Nyt jäljellä olevat mahtuvat hyllyihin, joko kotona tai mökillä, ja uusien kirjojen ostaminen on ehdottomasti kielletty. Jos sellaista tapahtuu, on jollakin keinolla poistettava vanhoja.

Nyt vaatehuoneen takahyllylle (vähän kuin piiloon) oli kertynyt parinkymmenen kirjan pino. Eivätkä ne olleetkaan mitä tahansa ostettuja kirjoja, vaan sellaisia, jotka olen itse kirjoittanut, toimittanut tai joissa olen ollut artikkelillani mukana. Siis suurimmaksi osaksi historiakirjoja. Ne ovat sellaisia, joita olen appivanhemmille, äidilleni ja sisarelleni vuosikymmenten varrella antanut lahjoiksi… Ensin ajattelin, että hävitän koko kassillisen: kannet irti ja pahvinkeräykseen ja sivut lehtikeräykseen, ”sillä ei kai niitä kukaan tarvi”. Mukana oli kuitenkin paikallishistoriaa (Valkean kaupungin vaiheet, Oulun vuosisadat (1605 – 2005), Hailuodon keskiaika, Oulun linja-autoliikenteen historia, Iin seurakunnan historia etc… Ja noita kaikkia oli ainakin tuplasti. Aattelin, että voisin yrittää josko sittenkin divarissa voisin vaihtaa vaikka Asterixeihin tai vanhoihin keittokirjoihin.

Ja hyvinhän siinä kävi! Divarin pitäjänä olikin tuttu: historianopiskelija 2010-luvulta? – Hän totesi, että ”kirjojasi kyllä kyselläänkin”! Olin hämmästynyt! Ja lähdin divarista 10 Asterixia (myös KARJALA MURTEEL) ja pari keittokirjaa mukanani. Yesh! Kierrätystä minun makuuni!

Divariin en vienyt omia keittokirjojani, vaikka niitäkin on nyt palautunut minulle. Niistä LappItaliaa on niin monta, että voisin vaikka laittaa yhden arvontaan. Sehän on ollut ennenkin täällä arvonnassa, ja sehän on edelleen ladattavissa ilmaiseksi, mutta jos joku vaikka haluaisi ihan kirjana? Vanhahan se on, mutta edelleen ihan kelpo opus. Siitä olen aika ylpeä, vaikka kuvat eivät todellakaan ole sitä mitä haluaisin ja nyt osaisin … 😀 Mutta siis: jos haluat olla mukana arvonnassa laittele kommentti alle. Tiistaihin asti aikaa osallistua (16.12.)

Joulu Luettua

Joulukirjoja, jouluksi kirjoja

Tänään näin ilmoituksen, että ensi vuoden Helmet-lukuhaaste julkaistaan 17.12., ensi viikon keskiviikkona siis. Hyvä juttu. Josko se saisi minua vähän vaivanneen luku/kuuntelujumini hellittämään.

Tänä vuonna olen aloittanut ainakin sen 130 kirjaa, mikä on suunnilleen se määrä, jonka vuosittain vuodesta 2019 lähtien olen vuodessa kuunnellut/lukenut, mutta nyt olen jättänyt kirjan kesken tai lopettanut heti alkuunsa ainakin 50 kirjaa. Helmet-lukuhaasteen (52 kirjaa) olen monena vuonna saanut valmiiksi pääsiäiseen mennessä, mutta tämänvuotisesta haasteesta puuttuu vielä pari, ja tuskin niihin kohtiin mitään viitsin etsiäkään.

Jotenkin on ollut ”pula” kiinnostavista kirjoista, tai olen ollut vähän herkillä tietynlaisten kirjojen/aiheiden kanssa, joten olen skipannut ne lukulistaltani.

Muutamia helmiä toki on joukossa: esim.
Anthony Hopkins elämäkerta, ”Hyvin sinä pärjäsit”,
Sophia Jansson (Tove Janssonin veljen tytär), ”Kolme saarta, isä, äiti ja minä”,
Camilla Nissinen, ”Rihmasto”,
Antti Heikkinen, ”Sellasta, Seela Sellan tarina”,
Pip Williams, ”Kirjansitoja”.

En ole ollut erityisesti joulukirjojen, en ainakaan ns. feelgood jouluromaanien, ylin ystävä, vaikka toki olen niitäkin vuosien varrella useitakin lukenut. Mutta pari viikkoa sitten kohdalle sattui yksi, josta tykkäsin kovasti: Siri Østli, Valoa joulukuussa. https://www.bookbeat.com/fi/book/valoa-joulukuussa-1586290

Erityisen hyvää kirjassa on huumori, sanakäänteet, se tapa, jolla Siri Østlin kirjoittaa vaikeista ja kipeistä asioista elämänmyönteisesti, reippaasti, sattuvasti, säästelemättä sarkasmia.

Kirjan lukee Minttu Mustakallio, ja hän tekee sen hyvin, hän on juuri sopiva tähän kirjaan. Mutta minä säädin lukunopeuden astetta hitaammaksi, ja siten sain rikkaasta kielestä enemmän irti.

Kalenteriluukku kympin kuvat on tehty tekoälyllä, mikä ei varmaankaan jää epäselväksi. Nämä ovat esimerkkejä siitä, miten en oikeastaan haluaisi koko tekoälyä käyttää. Nyt vaan jäi vähän myöhäiseen tämä kuvitushomma…

Huomenna koetan oman Canonini kanssa saada jotain tunnelmallista aikaiseksi. 😉