Bloggailu Muistikuvia Valokuvaus VAT

Takana valokuvauksen vuosi, mitä edessä?

Vuosi lopuillaan, joten väistämättä tulee tehdyksi tilinpäätöstä ja toimintasuunnitelmaa… menneestä ja tulevasta,  – oman elämän osalta luonnollisesti.

Kun juuri tänään (vihdoin) tuli Media-alan tutkintotoimikunnalta tutkintotodistus, niin kyllähän se on hyvä piste tälle: tämä vuosi on ollut ”Valokuvauksen vuosi”.

Yhteensä 24 Tornio-viikonloppua, joista kuusi näyttötutkinnossa ja loput pe-la lähiopetusjaksoja – myös kesällä, perus- ja aineopinnot (appro ja cumu ilmaistuna muinaisella yliopistoslangilla), yhteensä kaksi vuotta, ainakin 20 etätehtäväsarjaa, ja lisäksi näyttöihin uusintoineen kymmeniä sarjoja ja satoja, satoja kuvia, liiketoimintasuunnitelma, itsearvioinnit, tentti, koulun harjoituksiin ja näyttöihin tuhansia kuvia ja kaiken kaikkiaan kymmeniätuhansia kuvia.

Vaikka koko ensimmäisen vuoden, ja pitkälle vielä toistakin, tunsin olevani meidän 20 hengen porukan heikoin lenkki, surkein ja eniten harjoitusta tarvitseva ja monta kertaa palautteella aika lyttyyn listitty, ei tullut mieleenkään jättää koulua kesken ja ensimmäisen näytön jälkeen aloin jo uskoa, että sinnillä saan myös tutkinnon tehtyä. Eikä hetkeksikään into kuvata hiipunut, oppimisen riemu koki pieniä notkahduksia, kun en aina heti löytänyt keinoja päästä eteenpäin.

Ja niinpä sitten kävikin, että olen seitsemäs joka meidän porukasta valmistui, aika moni keskeytti, ja monella on vaan näytöt kesken… Ja noista, joilla ei vielä ole tutkintoa ovat minua paaaaaljon parempia kuvaajia, monet olivat taitavia ammattilaisia jo koulun alkaessa. Mutta tässäkin on vähän sama juttu kuin minulla monessa muussakin asiassa, vaikka nyt väikkärinteossa: en ole erityisen lahjakas, älykäs tai luova, mutta ahkera ja periksiantamaton (etten sanoisi änkyrä) olen, kun sille päälle satun ja aika usein jotain aloitettuani satun.

Nyt sitten vaan anomaan stipendiä (395 euroa), joka pitäisi kyllä saada automaattisesti, koskapa olen tutkinnon suorittanut ja olen alle 64-vuotias. Eli melkein kokonaan saa takaisin sen rahan, jonka koulutus maksoi (500 €). Asuminen ja kulkeminen olivat siis lopulta ne jutut, jotka koko projektissa maksoivat. Eikä opiskelija-asuntoloissa yöpyminen ollut kuin muutaman kympin per viikonloppu.

Valokuvauksen vuoteen on kuulunut myös pikkuruisen yrityksen perustaminen ja sen puitteissa töitä ja pikkuisen ansioitakin. Vuoteen on kuulunut valokuvauskilpailun voitto, muutamien kuvien myyminen lehdille ja soppakirjan rungon teko kuvineen.

Ja blogiin kuvia enemmän kuin olisi ollut järkevää. Blogin perustin 10 vuotta sitten paljolti juuri valokuvieni julkaisemiksi ja niistä palautteen saamiseksi. Palaute on paljolti hiipunut ja muutenkin on mietinnässä, miten jatkan ensi vuonna. Mutta tästä sitten loppiaisena, blogin 10-vuotissynttäriviikonloppuna lisää.

Vielä on hakusessa sekin, riittääkö Muistikuvissa minulle tarpeeksi puuhastelua etten ihan lössähdä, vai olisiko keksittävä jotain muuta. Jos tämä olisi Oulussa tai vaikka Raahessa niin kyllä taitaisin hakea… 😀

 

Oulu

Vanhaa Oulua kuvailemassa

Aika arkinen päivä ollut. Ja kalenteriin merkintöjä, ja kaikenmoista päivittämistä enemmältikin.

Parasta oli kameralenkki kaupungilla. Toisaalta tänään rannoilla oli kylmä tuuli. Ihan mahdottoman kylmä. Pakkasta ei ollut kuin sen – 10 C, mutta viiltävä tuuli ihan sattui käsiin…

Tänä vuonna ei vuodenvaihteeksi lähdetäkään mökille (jossa on nyt tosi kylmä), sillä oltiin aika vasta, ja tässä on pieniä kuvausprojekteja ja sitten se kapitulikin, jonka puitteissa minulla sekä järjestely- että kuvauspuuhia. Ja aika vastahan sitä oltiin Hangasojalla ihana viikko.

Isovanhemmuus Joulu Oulu Valokuvaus Vanhemmuus

Joulun aamulenkit ja muutakin

On kylmä, pakkasta.

Mutta sisällä, siis itsellä on lämmin olo, mieli. Huolimatta siitä, että vein tyttären iltakoneelle.

Meillä oli niin mukava, rauhallinen, verkkainen, naurava joulu.

Jouluun kuului aamuiset lenkit tyttären kanssa, kokkailua, ja sitten leppoisaa yhdessä olemista joulupöydässä. Ja pitkiä, levollisia yöunia. Voiko muuta toivoa?

Aattona etu- ja pääruoan välissä annoimme toisillemme lahjoja, ehkä enemmän kuin moneen vuoteen, mutta enimmäkseen kaikkea tarpeellista, paljon kaunista ja kirjoja, arjen iloksi monia pieniä juttuja. Esimerkiksi muhkea uusi kylpytakki, se ei kyllä ole edes mikään pieni juttu. Ah, onnea. Tällaiselle, kaltaiselleni, joka voi viipyillä aamuissa ja illoissa nauttia takkatulesta, olla paksussa, lämpimässä valkoisessa kylpytakissa, sellainen lahja on ihan huippu. Sellaisesta minä pidän. Ja sitten pikkuperheeltä ja tyttäreltä yllätys, jollaista en olisi osannut kuvitellakaan, ette ehkä tekään… pidän teidät jännityksessä, ja kerron vasta myöhemmin.

Minun antamissani paketeissa pussilakanoita, kattiloita, huopia, vaatteita ja kirjoja. Sellaista sitä annetaan omille lapsille, systerille ja miehelle, eikö?

Ja parasta oli – tietysti – Apsu. Lapsen riemu ja ilo! Siitäkin, ja varsinkin siitä, että ”Naana” (kummitätinsä, meidän tyär siis) oli leikkimässä kanssaan, konttaamassa pöydän alla 😉 ja oli vieressä, läsnä, täällä. Ja että isotäti oli mukana myös. Kun sisareni ei tänään enää ollut mukana ruokapöydässä, oli Apsu ensin vähän ihmeissään ja kyseli, missä ”Naina”?

Nyt vain kuvia aamulenkeiltä… Nekin ovat osa joulua, tyttären kanssa tepastellessa… Minulle kovin tärkeitä.

 

Niitä näitä

Joulumusiikkia kuunnellen

Joulumusiikkia.

Onhan sitä nyt pari vuorokautta kuunneltu ihan jatkuvasti. Sehän on iso osa joulua. Tänä vuonna meillä on kuunneltu tosi paljon, enimmäkseen Jarkko Aholaa. Nuoret kun hänen versioistaan kovasti pitävät. Ja minäkin, toki. Ja ovathan ne Aholan esittämät joululaulut vähintäänkin klassikkoja. Ehkä juuri ”Jouluyö, juhlayö” on paras. Vaikka kyllä minulle sen paras, koskettavin tulkitsija – ihan kuten Sadullekin – on Jussi Björkling.

Sylvian joululaulun sanoista keskuskelimme tänäänkin, taas, pitkään, ja siinäkin yhteydessä jäin miettimään noita monien perinteisten joululaulujen sanoja ja niiden merkityksiä. Ja sitäkin kuinka eri aikakaudet jättävät jälkensä myös joululauluihin… Hyvä esimerkki tämän joulun uutuus Haloo Helsingin ”Joulun kanssas jaan ft. Cantores Minores”.

”Joulun kanssas jaan,” — sehän se on hyväksi.

Olen tässä miettinyt omaa Joululaulujen kolmea parasta, eikä oikeastaan ole ollut edes vaikeaa. Tai siis kaksi on helppoa: toinen niistä on JOhn Lennonin ”Happy Christmas – War is over”. Tämän tekee minulle tärkeäksi paitsi itse biisi myös ne muistot, jotka siihen liittyvät. Kun se 1970-luvun alun jouluna tuli maailmaan ja minun C-kasetilleni, olin teini, minulla oli lyhyehkö yhteiskunnallisen tiedostamisen ja Beatles-fanittamisen vahva vaihe (Peace-merkkejä ja LP-levyjä) ja juuri se joulu oli kotona levollinen, sain ihanan puseron ja paljon hyviä muistoja.

Myös minun toinen joululaululistani kärkeen kuuluva – aivan erilainen kylläkin – sisältää muistoja ja se herättää mukavia, pateettisia, kauniita, kipeitä ja samalla myös kepeitä muistoja. Ja se on Kolmen tenorin (Luciano Pavarotti, Placido Domingo & José Carreras) Feliz Navidad. Ensinnäkin se liittyy 2000-luvun alun jouluihin, jolloin lapset olivat ”vielä lapsia”, kappaleessa on sellaista iloista joulun riemua, joulun juhlaa, – ja todellakin komeaa laulantaa, jotenkin vähän glamouriakin. Ja se liittyy myös siihen (ainoaan) jouluun, kun molemmat lapset eivät ole olleet kotona, tai siis, kun tyär oli Meksikossa. Ja sitten seuraavaan, kun sieltä palasi. Espanjankielinen Feliz Navidad muistuttaa vieläkin siitä ikävästä, joka silloin oli ihan suhteettoman iso.

Kolmas voisi olla vaikka Andrea Bocellin ”Con Te Partirò”. Tiedän: eihän se mikään (vain) joululaulu ole, mutta eilen jouluhartaudessa Pyhän Luukkaan kappelissa, se kuului kauniisti, liikuttavasti, valkoisella harmonikalla  soitettuna todella joululle. Kyynelehdinhän minä…  Mutta vähintään yhtä paljon pidän Suvi Teräsniskan ”Tulkoon Joulu” -kappaleen tulkinnasta tai Aholan Sylvian joululaulusta, tai …

Blogissa asettamani kysely:
”Mikä on sinun ”The Joululaulu. Tai vaikka ne kolme sinulle tärkeintä, kauneinta, nostalgisinta, tunnelmallisinta joululaulua. Ja jos lauluun liittyy vielä tarina, niin aina parempi.”
Kolmetoista vastausta tuli, ja niiden ohessa mukavia pieniä tarinoita. Ja moni vastauksissa ollut, minulle uusi (ml. Mazowsze -kuoron musiikkia ja ”Ljuset i advent”), päätyi joulumusiikkilistalleni Spotifyssä. Kiitos kaikista vastauksista. Eilen, jouluaattona, ennen kuin istahdimme joulupöytään, sen ”ensimmäiseen kattaukseen”, suoritimme myös jouluarvonnan. Tyär ja kummipoikansa Apsu olivat arvonnan toimitsijoita. Ja voittaja on: (klikkaa video auki ja äänet päälle!)

KLIKS

(tai tämä)

Onneksi olkoon voittajalle! Toimitan kalenterin heti sopivan tilaisuuden tullen! 😉

 

Joulu

Valkea joulu on tullut

Joulu on tullut jo. Joululta tuntuu, levollinen mukava lauantai.

Ja miten kaunis on kotipiha, ja koko Oulu. Todellakin meillä on nyt ihana, puhdas, pehmeä valkea joulu.

En ihan ehtinyt aamulenkiltä kotiin ennen kuin hillitön lumimyräkkä alkoi. Mutta ei se haitannut. Ehdin kuitenkin kotiin ennen kuin tyär tuli. Lento oli myöhässä, mutta turvallisesti Oulussa.

Päivä on mennyt keittiössä, puuhastellen huomiseksi kaikenlaista. Ja sitten ilta tyttären kuulumisia kuunnellen. Syötiinkin jo tänäänkin aika hyvin.Pehtoori tehnyt lumitöitä. Ja sitten taas oltu keittiössä.

Ja sitten tietysti olen laittanut Festan valmiiksi.

Joulumusiikki soi, kiitos tähän astisista kommenteista, vielä muutama tunti aikaa osallistua. Arvonta on huomenna. …  Ja huomenna avautuu Joulukalenterin viimeinen luukku. Huomiseen, ystävät. On joulu!

Niitä näitä

Kohti joulua

Nyt on joulun vietto alkanut. Kaikki tarvittava on tehty, tai siis kaikki tarpeellinen on kotona, – kaupat, vierailut, postit, tervehdyskäynnit, huoltotoimet, jonotukset, ajelut, viini- ja ruokapostaukset, sähköpostit on hoidettu. Ei ikinä näin hyvissä ajoin. Nyt voi laskeutua joulun viettoon, joulun tekoon. Ja jo huomenna aamulla tulee tyär. Johan se siitä viimeistään joulu alkaa!

Kamera oli päivän kierroksilla mukana, mutta ei yhtään kuvaa siitä huikeasta purppuraisesta taivaasta,  joka näkyi, ei puolenpäivän vaakasuorassa mahdottoman komeasti paistavasta auringosta, ei ”taivaallisen sinisestä” taivaasta. Mutta kaikki nuo on havainnoitu. Niistä nautittu. Ja sillä on merkitystä. Tulevaisuuden kannalta. Tiedättehän:

”Tuomaan päivä 21.12., joka usein on myös talvipäivänseisauksen päivä, aloittaa perinteisesti joulun vieton Suomessa. Tuomaan päivän ja joulun välistä aikaa on kutsuttu pesäpäiviksi. Auringon on sanottu olevan tuolloin kolme päivää kannallaan eli ”pesässään”. Jos aurinko ei noina päivinä näyttäydy, tulee kansanuskomusten mukaan seuraava kesä olemaan sateinen. Jos aurinko vähänkin pilkahtaa, on luvassa kuiva, poutainen suvi. ”

Kyllä tässä nyt suloisen suven toiveissa voidaan jo elellä.

Mutta sitä ennen pieniä iloja jo nyt. Tai – minulle, pöhkölle – oli ihan suunnattoman suuri ilo kun sain vinkin ja sitten vielä sattumaa, että löysin yhden minun opiskelijani FB-päivityksen. Oi että! Melkein siltä istumalta olisin halunnut takaisin töihin. Siitä alkoi minulla loma, tuli ihan mahdottoman hyvä mieli.

Jopa niin, että perustelin sillä – ja joulun alulla – puolikkaan samppanjan avaamisen meille kahdelle. Joskus on Deutzia maistettu, ja tämänpäiväisen jälkeen varmasti toistekin.

 

Ja edelleen ihmettelen tätä hyvissä ajoin jouluun laskeutumista, ja nautin kovasti…

Historiaa Jokaviikkoinen soppamme Joulu

Talvipäivän seisaus, joulun ajankohta ja Tuomas joulun tuo

Päivä pitenee jo. Talvipäivän seisaus ja jakoaika on nyt.

Euroopan ja Välimeren alueella jo ennen kuin Jeesus syntyi, oli tähän aikaan vuodesta, juuri näinä päivinä, yksi vuoden suurimmista juhlista. Juhla kulki eri nimillä eri puolilla, ja sillä oli monia eri muotoja, se yhdistyi sadonkorjuun päättymiseen, myös kekriin, mutta tunnetuin ja vaikuttavin lienee ollut roomalaisten Saturnalia-juhla. Se oli kaikkien jumalten kantaisän Saturnuksen (kreikkalaisilla Kronoksen) juhla, johon liittyi perheiden yhdessäolo ja lahjojen antaminen. Viikon kestävän Saturnalian ajaksi keskeytettiin kaikki kaupankäynti ja käytännössä kaikki muukin työnteko, ja orjat saivat tuona aikana olla tasavertaisia isäntiensä kanssa. Paikat koristeltiin laakeriseppelein ja viheriöivillä puunoksilla. Tutun kuuloista?

Kun sitten Jeesus syntyi ja kristittyjen keskuudessa ryhdyttiin pitämään muistojuhlaa, hänen syntymäjuhlansa kunniaksi, päiväksi vakiintui loppiainen, selkeästi Saturnalian jälkeen siis. Loppiainen olikin tutkijoiden mukaan aika lähellä Jeesuksen todellista syntymäpäivää toisin kuin 25.12., johon Jeesuksen syntymäjuhla päätettiin siirtää 300-luvun Roomassa pidetyn kirkolliskokouksen jälkeen.

Ihan samoin kuin Johannes Kastajan syntymäpäiväksi on päätetty kesäpäivän seisaus (pakanallisen keskikesän juhlan ”päälle”), päätettiin Jeesuksen syntymäjuhla siirtää tarustoon, taivaankappaleiden kiertoon ja työvuoteen liittyvän pakanallisen Saturnalian ja muiden keskitalven juhlien päälle ja paikalle. Karkeistaen voisi väittää, että kristillinen juhla yhdistettiin vanhaan juhlakalenteriin.

Nyt talvipäivänseurauksen päivänä alkoi vanhan kansan mukaan joulu: hyvä Tuomas joulun tuopi. Erityisesti miehet saivat lopettaa työnteon ja ryhtyä joululevolle, pirtissä ja navetassa oli naisilla paljon tekemistä, ja sitähän naisväellä riitti toki joulunakin.

 

Hyvä Tuomas joulun tuopi, ja sen kunniaksi meillä tänään riisipuuroa ja luumurusinasoppaa pienellä brunssilla. Olkoon tämä sitten tämän jouluviikon jokaviikkoinen soppamme.

Näistä aineksista se puuro syntyi. Tuo Kiehu-maito on kyllä hyvä puuromaito. Ja miksi voita jo tekovaiheessa? – Kuullotan riisit aluksi ruokalusikallisessa voita. Ennen kuin oli tuota Kiehua, voi auttoi pohjaanpalamattomuudessa, ja kyllä se antaa vähän hyvää makuakin puurolle.

Ja kyllä me puuron jälkeen keittiön ikkunasta ulos katsellessa jo nähtiin tonttukin! Ihan varmasti nähtiin.

Joulu Ruoka ja viini

Jouluruokia jo…

Ruokapäivä. Monin tavoin.

Aamulla vihdoin hahmottelin jo paperillekin, mitä olen ajatellut perheelle joulunpyhinä tarjota. Siinä sitten pystyin jo tekemään kauppalappuakin. Kun aamulla tuli kaatamalla vettä, ei ollut mitään mieltä lähteä lenkille, joten siispä kohti ruokakauppaa! Samalla reissulla äidille jouluherkkukuljetus vol. I.

Kotiin palattua tein meille aina niin hyvää jouluruukkua, tein niin paljon, että siitä enin osa on sitten Tapaninpäivänä pöydässä. Ja joululimpputaikinan vaivasin nousemaan. Ne on melkein vielä helpompia kuin saaristolaisleipä. Lämpimänä oli pari viipaletta syötävä. Ja äsken katoin jo huomiseksi ”brunssiksi” pöydän. Kutsuin pikkuperheen (lounas)riisipuurolle ja joululimpulle ennen huomisen nimipäivänäsankarin iltavuoroon menoa.

Eli täyttä päätä jo syödään jouluruokia. Niin meillä on tehty kauan, monena vuonna, siis että jouluruokia syödään ennen ja jälkeen joulun, ja toki tietysti myös jouluna. 😉  Saatan ihan hyvin laittaa jouluruukkua jo itsenäisyyspäiväksi ja mätimoussea uutenavuonna. Kun millään ei aattona ja joulupäivänä voi syödä kaikkia niitä herkkuja, jotka jouluun kuuluu, joten ihan hyvä ripotella niitä muutamalle viikolle. Onko joku muu näin ”epäortodoksinen” jouluruoka-asiassa vaiko yksin tällaista perinteiden rikkomista harrastan?

Jouluaaton menu on meillä niin perinteinen, ettei siihen paljon poikkeuksia mahdu, vain jälkkärillä varioin, mutta muina pyhinä sitten syödäänkin jotain ihan muuta kuin puikulaperunoita ja graavikalaa,  poroa ja laatikoita.

Alla on linkkejä aiempien joulujen ja muiden juhlien kokeiluihin, joita ainakin osaa aion nytkin tehdä.

Ehkä noista on sinunkin joulunajan tarjoiluihin jotain ideaa?

Joulun alkuruokia (mm. graavilohtartar)

Lohiceviche

Porkkanarisotto

Crème brûlée omarista tai panna cotta hopeatoffeesta

Toscakakku

Mocca panna cotta

Pieniä, makeita  hyviä

Ja muistathan, että varsinkin LappItalia-keittokirjassani on paljon myös joulunpöytään sopivia herkkuja.

Tässä yksi pikainen ”keittiönterveinen” joka meillä oli viime sunnuntaina suupalana ennen kalkkunafilettä ja muuta pääruokaa. Siis viipaloi sharon eli persimoni, laita päälle vähän savuporoa ja hillosipuli. Kurkku ja vuohenjuustokin sopivat hyvin yhteen, kuvan rosmariinin oksat ovat vain kuvausrekvisiittaa, eivät oikein makuun sovi. 😉

 

Ja muistaakaapas joulumusiikkiarvonta!!

Joulu Luettua Niitä näitä Yliopistoelämää

Joulukirjojen ja menneissä maailmoissa

Otin eilen illalla kirjahyllystä yöpöydälle Mika Waltarin ”Joulutarinoita”-kirjan. Siinä on vähän alakuloisia, viehättävän vanhanaikaisia tarinoita, novelleja. Niiden myötä vaihtuu vuosikymmenet ja elämänmeno hetkessä ihan toiseksi kuin todellisuus. Minulla on ollut se kirja 40 vuotta. Siitä en halua luopua. Vaikka yhtäkään tarinaa en joulun aikoihin lukisi, niin kirja on kuitenkin esillä. Sekin on osa jouluani.

Otin samaan pinoon myös pari, pientä, paljon vähemmän alakuloista kirjaa: Maija Paavilaisen ”Lahjakirjan” ja ”Joulukirjan”. Ne minä jo eilen luinkin. Ensimmäisen kerran tänä vuonna. Ne on hauskoja, viisaita, välittäviä, – ehkä vähän uskoviakin, mutta en anna sen häiritä. Niissä on oikeasti välittämisen ja huolehtimisen ajatuksia, nauramista itselle. Niistä pidän paljon.

Ja neljäs kirja on Mark Levengoodin kirjanen ”Ystävä sä lapsien anna villoja”, jossa on esikoululaisten vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. Yhdeksän vuotta sitten, jolloin meillä molemmat lapset asuivat viimeistä joulua kotikotona, olen siitä lainannut muutaman ”aforismin”.

Nyt sitten vain tämä yksi:

Jouluaatto on Jeesuksen syntymäpäivä, mutta hän on muuttanut taivaaseen, niin että joulupukki ei tiedä, minne lahjat pitäisi viedä. Siksi hän antaakin ne lapsille. 

                                            Madeleine 7 v.

Sopii tähän päivään, sillä posti toi kotiovelle tänään yhden lahjapaketin, jossa on joulun melkein tärkein lahjani pikkuperheelle. Paketti oli ollut hävöksissä (mistä en onneksi tiennyt), mutta löytyikin tuolta parin tien takaa jostain väärästä osoitteesta. No mutta ”happy end”: paketti on nyt täällä.

Postissa piti silti käydä tänäänkin, ja toimia itsekin postinkantajana. Kävelin Linnanmaalle ja palautin ekstyökaverille vanhan, pienen taulun, josta olin ottanut kuvia ja retusoinut digikuvan ja hommannut uuden printin. Kuva oli kyllä kovin haalistunut ja pinta vaurioitunutkin, mutta aika hyvin sain sen pelastetuksi.

Kun kerran Linnanmaalla olin, kävin yhden jos toisenkin huoneen ovenpielessä tai peremmälläkin tovin vaihtelemassa kuulumisia, päivittämässä tietoja yliopistomaailman muutoksista, nykymenon tuomasta ahdistuksesta, kevään yyteitten jälkeisestä kovin kurjalta kuulostavalta tilanteesta. Tilanne ei kuulostanut hyvälle, mutta kavereita oli tosi mukava nähdä, vaikka aika vähän siellä paikalla sattui ketään olemaan.

Ja ”oman vakkariluentosalini” ohi kävellessä jouluviikon, lomanalusfiiliksen muistuessa mieleen, sellainen ”paras työ, tehty työ” -olo saivat aikaan ihan seitinohuen kaipuun luennoimaan ja pitämään vastaanottoa, kaipuun opinto-ohjaus- ja gradusessioihin. Mutta se oli toki vain hetken viipyilevä häivähdys menneeseen ja mukaviin muistoihin…

 

PS. Huomenna joulukalenterini luukussa joulun ”kirjallinen” osuus jatkuu: yksi maailmanhistorian paras jouluruno!