Oulu

Tuiraa kuvailemassa

Taas sellainen kuvauspäivä, että ne kuvat, jotka ”piti” ottaa (= aamulla toivottavasti jo viimeisiä Porotokka-kuvia ja iltapäivällä Tuira yms. korttikuvia varten pitkin poikin kaupunkia), eivät ole ollenkaan sellaisia kuin toivoin ja uskoin osaavani ottaa, ja sitten ohimennen, pienen hetken näin tuon yllä olevan näkymän. Pienen tovin, vain muutamia otoksia ja sitten ”sattui” tuolloinen. Lähes vahingonlaukasus.  Tykkään itse siitä kovasti.

Pieni pala vanhaa Tuiraa näkyi puiden lomasta. Kuvasin sen Kuusisaaresta kohti Tuiranpuistoa: Merikartanon koulu ja puusepän verstas ja muita rakennuksia pilkistää kauniisti. Vuoden 2019 kaupunginosa Tuira näyttäytyy tässä idyllisempänä kuin onkaan. Minulle tulee mieleen Tampereen Amuri. Ja Oulussa edes pieni mäki maisemassa…

Ja taas sellainen kaihoisa, jäähyväistunnelma ulkoillessa: pian valo ja värit hiipuvat. Kulkeminen vähenee, uuden näkeminen vähenee. Noh, tuleepahan sitten duunattua kuvasaalista valmiiksi ja julkaistavaksi, kun tiet eivät enää vaadi kulkemaan.

Niitä näitä

Leffaan farkuissa

Käytiinpä Pehtoorin kanssa leffassa. Starissa katsomassa Downton Abbey.

Se oli hyvin odotusten mukainen. Ehkä vielä enemmän sellainen pukukavalkadi-, lavastus-, ajankuva- ja miljööspektaakkeli kuin  odotinkin, ehkä enemmän ”viihteellinen” kuin odotin. Draamaa oli, mutta se oli kepeän oloista, päälleliimattua, mutta pitihän kahden tunnin elokuvassa toki olla tapahtumia … Kaikkinensa: tykkäsinhän minä tietysti. Kovastikin. Ja oli niin mukava tavata kaikkia… 😉

Mutta kun oltiin lähdössä siine, oli hassu tunne, että pitäisi oikeastaan ”pukeutua”. Siis että kotifarkuissa ja jumpperissa ei viitsisikään lähteä. Teatteriinhan tulee yleensä laitettua vähän parempaa päälle, sellaisella smart casual -meiningillä, jakkua tai pikkumustaa tunikaa, etc. mutta eipä kyllä elokuviin.

Paitsi joskus nuorena, mutta silloin leffailta olikin treffi-ilta, ja SE oli se pääsyy huolehtia ylleen parhaat sammarit 😉 tai juuri se sen talven uusi neule. Mutta tänään ei nyt oikeastaan ollut sellaista treffifiilistä, vaan koska Downton Abbey! Joku tyköistuva samettijakku olis ollut passeli! 😀 No ei vaiskaan, mutta tuli kuitenkin mieleen.

 

Ja tämmönen testi:    TESTI TÄÄLLÄ

Oli ihan pakko tehdä, terveisin Mrs. Hughes

 

 

Ruoka ja viini

Maailman paras ruoka?

Syksy, kylmä, syksy, kylmä, syksy…

Enemmän kylmä kuin syksy – ainakin niin tuntui aamulenkillä. Huolimatta siitä, että olin jo pukeutunut goretexiin, toppaan, hanskoihin. En ole vielä valmis kylmään, syksyyn olisin. Mutta en kylmään, mutta ei auta.

D-vitamiinit on jo dosetissa, kynttilät keittiössä ja takkahuoneessa, kuvaukset siirtyneet rannoilta ja tienvarsilta ”studioon”, nyt on epätoivoinen pähkäily, mitä minä sitten teen kun tulee liukasta ja liian kylmää, ettei enää voi pyöräillä. Tai siis monihan voi, mutta minä en. Ei ole tässä iässä ja tällä kunnolla pakkaskelin pyöräilijäksi. Mutta jos vielä tämän syyskuun, pääsisin tavoitteeseen. Mutta mistä uusi tavoite? Niitä on vielä(kin) oltava.

Iltapäivä kuluikin sitten kotipiisin lämmössä. Olinpa taas keksinyt kokkailla jotain aasialaista: Aasia Marketin hyllyistä olin hankkinut monen moista kokeiltavaa. Vähän tuntuu, että lopultakin parasta oli, mitä Apsu sai jälkkäriksi: sellaisia indonesialaisia? Koala-keksejä, joissa on suklaatahnaa sisällä. 😀

Pääruokana oli kanaa, ohjeen löysin Kokit ja potit -blogista. Tämä indonesialainen ruoka (naudanliha versio) on CNN:n kyselyssä valittu maailman parhaaksi ruoaksi. Arvelen, että äänestäjät ovat syöneet parempitaitoisen kokin keitoksia kuin minun tämän päiväinen broileriversio, jota pikkuperhe ja ruoka”vieraana” ollut systeri kyllä kuitenkin hyväksi kehuivat. Oli se hyvää, mutta kaukana mistään ”maailman parhaasta”. Ohessa oli sitten kaikenmoista muuta kokeilemisen arvoista, ja kehittämisen väärtiä.

 

Tuosta maailman 50 parhaan listasta juteltiin, ja mietittiin otantaa: miksi aasialaiset ruoat jyräävät? – Aasialaisia on paljon, myös Aasian ulkopuolella. Ja aasialaista ruokaa syödään ”kaikkialla”.

Laskeskelin listasta, että 22 noista olen nauttinut paikan päällä ja 40 muutoin, useimmat jopa itse tehnyt. Eikä näistä taida mikään olla mun mielestä ”maailman paras”… Mikähän se olisi? Ehkä pohjoisen hienovaraisesti savustettu rautu, puikulaperunat ja korvasienikastike tai ehkä italialainen jäätelö tai toast skagen … ja onhan se toki niin, että seura, tunnelma, nälkä osaltaan määrittävät, mikä on parasta.

Jo alakoulussa kavereiden ”ystäväkirjaa” täyttäessä piti täyttää kohta ”Lempiruokani”. Mikä se nyt on? Maailman paras ruoka sinun mielestäsi?  Auttaisiko päättämistä, jos sanottaisiin, että saat ”viimeisen aterian” – mikä olisi se paras ruoka, jonka haluaisit, jos saisit valita vain yhden?

Perhechatistä ja ruokapöytäkeskustelusta vielä kommentteja keskustelun avaamiseksi…

Jos joku kysyis huomenna aamulla, niin varmaan se olis rauhassa syöty leipä ja kahvi.

Kyllä Ramen nousee itellä top 3, mutta ei mulla varmaan mitään semmosta maailman parasta. Totta kai useammasta ruuasta on tullu maistettua eri versioita … niin joku on ollu niistä se paras, mutta eeei.

Paha kyllä sanoa. Kyllä se siitä tilanteesta myös riippuu tosi paljon, että mikä on maailman paras 🤔 Esimerkiksi mökillä korvasienimuhennos ja poro ois ihan ekoja mikä edelleen tulee mieleen, mut ei ne ois parhaat Meksikossa. Vaikka ois valmistettu tismalleen samoista raaka-aineista samoilla menetelmillä. Siellä jotkut carnitas-tacot ois se paras.

Niinpä. Kesällä ei tee mieli tuhtia lihapataa mutta tammikuussa se vois olla just parasta.

Kaikkea pientä hyvää (graavilohileipiä) ja jälkkäriksi jätskiä.

Maailman parasta voi olla vaikka aamupuuro. Aisteihin vaikuttaa ympäristö, seura, olotila.. jne.

Seura ja ympäristö, tunnelma vaikuttaa hyvin paljon.. Jos nyt joku käskis päättää viimeisen aterian, niin kunnon poronkäristys ja muusi puolukkasurvoksella.

Mikäs on lukijoiden mielipide, tuntuma ”maailman parhaasta ruoasta”?  Jos saisit valita vain yhden?

Ruoka ja viini

Keittiössä ja internetissä

Otinpa tänään selfien! Per favore!

Taas kerran uudenlainen jääkaapintyhjennyslasagne. Pohjalla tämä ohje. Varioin aika lailla, tein savulohesta, lisäsin kokonaisen pieneksi hakkelukseksi pilkotun kesäkurpitsan, sipulin, valkosipulinkynnen, vähensin pinaattia, lisäsin purkin ruokakermaa. Ja mitä nyt sattui jääkaapissa olemaan. Aika hyvää tuli. Ja pastalevyt Lidlin tuorepastalevyjä. Suosittelen.

Sitten tein (oikeastaan huomiseksi) jälkkäriksi omppupiirakan. Minulla on monia hyväksi koettuja ohjeita, taitaa kaikissa kolmessa keittokirjassani olla joku omppupiirakan ohje, mutta halusin jotain uutta. Surffailin, ja päädyin tekemään tämän ohjeen mukaan, semminkin kun kaapissa on mantelijauhepussi, joka jo keikkui parasta ennen lukemissa. Kovasti ohjetta jutussa hehkutettiin (”siis niin järkyttävän hyvää”, – noh, aika hyvää tuli, ja voi olla paranee, kun saa vielä tekeytyä, mutta taitaa jäädä tähän kokeiluun tämä… Kardemumma vaniljakastikkeen päällä oma keksintöni (”kuvausrekvisiittaa”), eikä kovin huono ollutkaan…

Aamupäivällä oli täydentelemässä Tuira-kuvakansiotani. Ja otinpa sitten kuvan myös ”syntymäpaikastani”. Tuossa alla olevan kuvan erkkerillisessä huoneessa olen syntynyt, – niin kuin nyt suunnilleen kaikki muutkin Oulussa vuosina 1926 – 1975 syntyneet.

Kun sitten hakusanoitin ”Nukkelaksi” kutsutun Tuiran synnytyslaitoksen kuvia laittaakseni otoksiani kuvapankkiin, satuin törmäämään Kalevassa liki 10 vuotta sitten olleeseen yleisöosastokirjoitukseen:

Ärsyttää aivan suunnattomasti kuulla, kun jotkut Oulussa asuvat leuhkivat jo kauan sitten lakkautetulla Tuiran synnytyslaitoksella syntymisillään. Tekisi suorastaan mieli tintata turpaan moisia omahyväisiä itsensä jalustalle nostajia.

Olkoonkin ehkä provo, mutta että sitten tähän juttuun on tullut vielä 80 vastaustakin!  Ja se mikä minun kannaltani on nolointa, jäin lukemaan tuon jutun ja vielä vastauksetkin. Sortuuko muut tällaiseen? Tuollaisten ”juttutupien” lukemiseen? Minulle käy nykyään tosi harvoin, mutta ehkä kertoo ettei nyt ole oikein tarmokas olo. Eikä tullut edes lähdettyä leffaan: Downton Abbey on ollut monta (= kolme) päivää ohjelmistossa, mutta en vieläkään ole saanut lippuja hankittua! Ensi viikolla!

 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

 

Tähän kuvan alla käyty kommentointi.

(Tässä on hyvä mahdollisuus kertoa, että jos täällä blogissa klikkaa kuvan auki, on siellä alla kommentointimahdollisuus, joka jää lukijolilta ja usein minultakin piiloon. Toivottavasti kovin monta kertaa ne eivät ole minulla jääneet huomioimatta. Mutta kannattaa kommentoida (mikä on minusta tosi mukavaa) suoraan postauksen alle.

 

Niitä näitä

Kuvat kertovat toista…

Kovin aikaansaapa päivä tuntui olevan. Tein ja touhusin, ja nyt kun yritän miettiä, mitäs oikein olenkaan tehnyt, ei tule mieleen muuta kuin, että koko päivän on ollut nälkä, tai siis on tehnyt mieli syödä, ja koko päivän olen myös syönyt. Ja sehän ei ole kovin hyvä juttu.

Muistikortilla päivä näyttää paljon terveellisemmältä kuin todellisuus, huolimatta siitä, että ulkona en ottanut yhtään kuvaa, vaikka kolmetuntisen syksyisessä säässä vietinkin.

Ehkä huomenna sanallisempi päivä.

Valokuvaus

Kuvattavia syötäviä

Nyt on se aika vuodesta, jolloin on ihana käydä kaupassa: hevi-tiski on runsauden sarvi, josta on varata valita. Kaikkia vihanneksia, juureksia, kasviksia. Ihanan värisiä, tuoreita, houkuttelevat kokkaamaan. Minulla menee pitkä tovi valitessa yksilöitä. Ihan kuin ranskalaisilla perheenäideillä: jokainen tomaatti, sitruuna ja kurpitsa pitää valita tarkkaan. Minulle on tärkeää myös se, että ne ovat kauniita kuvattavia, ja sopivia malliltaan, etteivät pyöri pöydällä, vaan pysyvät sommitelmassa.

Tarkoitus oli tänään kuvailla sadonkorjuuajan herkkuja, ja sitten minulla olikin epälukuinen määrä enemmän ja vähemmän eksoottisia hedelmiä studion pöydällä…

Ja sitten ostin yhden paksoin. Eikä aavistustakaan mitä siitä tekisin? Ihan vaan lisukkeen broilerille tms. ? Joku aasialainen resepti pitänee etsiä – tai kehittää. 😉 Mutta se on jotenkin kaunis kuvattava, paljon kauniimpi kuin tavis-kiinankaali. Milloinhan viimeksi olen ostanut sitä? Tooooosi kauan sitten, ja muistatteko millainen hittijuttu se oli 80-luvulla? Ei ollut silloin tietoakaan mistään jäävuorisalaatista, rucolasta tai romainesta. Kiinankaali jyräsi. Mutta sukulaisensa paksoi (= pinaattikiinankaali) on parempaa.

Sadetta pidätellessä tällaisia hommia.

Ja kontakteja historiatieteiden maailmaankin. Vielä joku pitää minua suomalaisen arjen historian asiantuntijana. Tulipa samalla muistoja omista tutkimusretkistä Kemiyhtiön arkistoissa. Kuulin myös, että mieletön, aika ainutlaatuinen henkilöarkisto, jota kävin Kemissä ainakin kymmenen kertaa tutkimassa (kellarissa, jossa mielestäni oli kyllä hiiriä ja rottiakin!, ja ainakin aina alkutalvesta vettä lattioilla), on nyt suljettu ja aineisto alkaa olla käyttökelvotonta homeitiöiden vuoksi. Ei hämmästytä. Surettaa kylläkin.

Oulun etniset ravintolat Ravintolat Ruoka ja viini

Jäähyväiset kesälle

Jäähyväiset kesälle. Ne taisivat olla tänään. Kotipihalla lämpömittari oli iltapäivällä jo lähellä hellerajaa.

Aamurutiinien jälkeen lähdin syysmarkkinoille ja kauppaan – vaikka en minä tosin juuri mitään yhden hengen huushollissani tarvitse. Varsinkaan kun tälle päivälle oli ruokatreffit ystävän kanssa. Meidän molempien miehet  ovat mökillä; toinen Pudasjärvellä, toinen Hangasojalla*, joten nyt oli oikein oivallinen hetki toteuttaa pitkään aiottu tapaaminen ja kuulumisten vaihto hyvän ruoan äärellä. Menimme Fuckhaan. Keskikesällä kävimme siellä Pehtoorin kanssa lounasaikaan (kommentointi täällä), ja tänään olimme neljän aikoihin eli a la carte -menu käytössä. Tänään siis sain jälkkäriksi sen mangolassin, jota jäin viimeksi kaipaamaan.

Kaikki oli hyvää. Seura ja jutut luonnollisesti, mutta myös ruoka. Ehkä vielä parempaa kuin edellisellä kerralla. Tänään söimme alkuun jumalaisen hyvää chili-valkosipuliparathaa. Se on lättänää leipää, jota dipataan jukurttiraitaan. Chili maistuu, mutta hienostuneesti. Ja ihan erilailla kuin esimerkiksi meksikolaisessa tai intialaisessa ruoassa. Ehdottomasti kannattaa ottaa alkuun.

Pääruoaksi otin jälleen combo-aterian, samoin kuin vegetaristi-ystäväni. Minulla fuckhissa lihaa ja kasviksia, hänellä kalaa ja kasviksia. Myös tästä olimme yhtä mieltä, että ruoka maistuu ihan omanlaiseltaan, hyvältä.

Mangolassiin päästyä olimme jo omat ja lähipiirin kuulumiset päivittäneet,  ja oli pian aika lähteä kulkemaan kohti bussipysäkkiä josta minä sitten vielä ”kuvamutkan” kautta ajelin kotiin. Lämpö vielä helli.

*  Pehtoori kyseli jo viime viikolla, jotta lähdetäänkö ruskaa katsomaan möksälle, ja kun en oikein vastaillut, ainoastaan mutisin ja tupisin jotain, ymmärsi mies, että mieluusti voisin olla muutaman päivän yksiksenikin, ja ilmoitti sitten viikonloppuna, että josko hän lähtee maanantaina ajelemaan ylös. Kannatin oivallista ajatusta, ja olin iloinen siitä, että ukkeli edelleen ymmärtää, että aika ajoin on hyväksi, kun saan olla ihan itekseni muutaman päivän: niinpä hän lähti maanantaiaamuna ajelemaan  kohti pohjoista autolla ja minä junalla kohti etelää. Näin se parisuhde toimii. 😀

 

Liikkuminen

Kautta rantain

Kauttarantain kiersin tänään, – tosin en juuri rantoja nähnyt. Päinvastoin jotensakin kohtuullisen puuduttavaa peltomaisemaa: Ketolanperänsuora oli 2,4 km viivasuoraa pikitietä keskellä peltoja! Raskaana roikkuvat pilvet tekivät maiseman harmaaksi, – onneksi tuuli ei sentään ollut paha. Aika lämminkin oli, ja minulle ihan uusi maailmankolkka. Tyrnävän Murrossa kävin, eikä taida olla ihan heti aihetta käydä toista kertaa.

Muistiinpanoja matkan varrelta

  • Perillä Murrossa pikkusieviä, idyllisiä, kohtuullisen kokoisia, puisia omakotitaloja. Mäntykankaalla. Väljästi vierekkäin, aika uusia, kai 2000-luvulla rakennettuja. Pihat hoidettuja.
  • Ei koko kylässä kauppaa, saatikka kahvilaa (paluumatkalla 10 km päässä oli sitten käytävä Zeppelinissä lounasleivällä).
  • Rauhanyhdistys ja rukoushuone kyllä on. Koulu ja päiväkoti samoin. Murrossa asuu pihapiireistä päätellen paljon lapsiperheitä: pihoilla hiekkalaatikoita, tramboliineja, kiikkuja, pyöriä – paljon.
  • Puolukoita ihan kylänraitin pientareilla. Jokunen tattikin vilahti matkan varrella.
  • Hassuja teiden nimiä: Voidekuja, Opintie, Muinaisranta, Etupyörä ja Kauttarantain.
  • Vain kerran teki mieli ryhtyä kameralaukun aukaisemiseen ja kuvaamiseen: yhden vanhan talon liiterin ikkunalaudalla oli puuhevosia. Juuri sellaisia kuin Eemeli vuoleskeli… En kehdannut pihapiiriin tepastella kuvailemaan.

  • Kurjet olivat vielä kauempana kuin eilisellä Utajärvi – Muhos -retkellä. Ja kun eilinen huikea kurkien kokoontuminen pellolle ja etelään lähtö tuli niin huonosti tallennettua kuviin, niin tänään en edes yrittänyt. Eilen niitä oli kymmeniä, varmaan satojakin Muhoksen eteläpuolella. Oli kyllä hienoa seurata niitä… Olivat vaan hyvin kaukana tiestä.

Muutenkin eilinen lenkki = junalla Utajärvelle – eka kertaa elämässä pyörä junaan mukaan (mitä tytär edellä, sitä äiti perässä) – ja sitten polkien kotiin, oli tätä päivää mielenkiintoisempi, ja maisemat olivat vaihtelevammat, ja sääkin suotuisampi.

Muhoksen kirkon takapihalla eväs- ja kuvaustauolla.

Ei tullut kalliiksi tämä huvi: 8 € junamatka ja 5 € pyörämaksu.

Eikä tarvinnut ajella edestakaisin samaa raittia (kuten tänään) ja totta puhuen, en olisi helposti jaksanutkaan reilun 70 kilometrin matkaa edestakaisin. Yhteen suuntaankin minulla meni yli kolme tuntia polkien, ja pysähdykset, evästauot, kuvailut ja kylillä kiertelyt, kaikenlaiset chillailut päälle. 😉

Mutta ulkonaolo on mukavaa, liikkuminenkin. Huomenna on kyllä jo taas vähän asetuttava.

Kesäkuvakisa

Kesäkuvakilpailu 2019 – tulokset ja palkintojen jako

Kesäkuvakisa 2019 on päätöksessä. Tässä vielä kysymykset, kuvat ja oikeat vastaukset (lainaukset eri henkilöiltä… ) .

1. Missä ja mikä? (2 pist.)

Nokelassa: Näkyy Kiskopolunsillalta (kevyenliikenteensilta) ja tie taitaa olla Ratamestarintie. ”Rakennus” on käytöstä poistettu Nokelan ratapihan vesitorni.

2. Missä ja miksi minulle tärkeä? (2 pist.) 

 Turkansaaren kirkko Turkansaaren ulkomuseo alueella. Vihkikirkkonne, siksi tärkeä.

Niinpä. Kuten mieheni aina toteaa: historioitsijan kanssa kun menee naimisiin, niin vihitään museossa (tarina linkin takana) ja häämatkalle lähdetään antiikin raunioille (Kreeta).

3. Missä ja mikä? (2 pist.)

 Kiiminkijoella, Koitelinkosken alue, Sahasaari. Kuvassa Koitelin Tunnelmatupa, kahden kosken keskellä. Kesäkahvila ja tilausravintola.

Siellä olen tänä kesänä käynyt parikin kertaa,  – korvapuustit on hyviä. Ja kahvi! Ja kaiken kaikkiaan käymisen arvoinen paikka. Sekin.

4. a ja b) Mitä nämä ovat? (Molemmista 1½ pistettä = 3 pist.)

Tässä oli sitten vaikein kysymys. B-kohdan tiesi moni, eli se on sohjolapio, mutalapio. Mutta a? Ihan tarkkaan sitä ei tiennyt kukaan. Sekin kyllä liittyy kalastukseen kuten muutamat oikein arvelivatkin

Se on ns.  harrilauta, jota käytetään siika-, harjus- ja taimenpitoisissa vesissä soutamalla tai moottorilla vetäen. Täällä on moderni versio siitä.

5. Mikä joki ja missä lossi? (2 pist.)

Oulujoki, Pikkaralan lossi.

Sehän se. Meninpä tänäänkin siitä ohi.

6. Mikä ja missä? (2 pist.)

Linnukkapatsas. Muistomerkki Limingassa. Pystytetty 1934 muistoksi venäläisten tekemästä hävitysretkestä.

Patsas pystytetiin vuonna 1934 muistoksi venäläisten tekemästä hävitysretkestä vanhan vihan aikana vuonna 1496. Se sijaitsee Linnukkamäellä paikalla, jossa olivat Limingan toinen ja kolmas kirkko. Ne tuhoutuivat ns. pitkän vihan aikana 28. joulukuuta 1589 ja 25. marraskuuta 1592. Muistomerkin on suunnitellut liminkalaissyntyinen arkkitehti Niilo Kokko.

7. Missä ja miksi erikoinen/aika ainutlaatuinen? (2 pist.)

Oulunsalo Toivolan talo, uuni on suuri (ja on kyllä nuo koriste kolotkin minusta erikoiset sekä nämä uunit enimmäkseen olen nähnyt valkoisena)

Ihan täydellinen vastaus. Pääsin Toivolaan isoa uunia katsomaan juhannuksen jälkeisellä viikolla. Talon isäntä kertoi, että uunissa saatettiin paistaa toistakymmentä leipää kerralla, ja joskus se lämmitettiin siten, että vastapäisestä ikkunasta uuniin pukattiin kokonaisia puunrunkoja – ei tarvinnut tehdä puita. 😉

8. Missä? (1 pist.) 

Kellon kalasatama, joka on yksi retkieni kohteena useimmin ollut paikka.

9. Missä ja mikä? (2 pist.)

Tämä on Vanhan Raahen laitamilla oleva Keskuskoulu. Sodan aikana sotasairaala.

10. Missä ja mikä? (2 pist.)

Tämä on Mikael Toppeliuksen maalaus Haukiputaan kuvakirkon katossa, ihan keskellä kirkkoa. Se on ”opaion”. Opaioniksi nimitetään (yleensä) kirkon kupolissa olevaa aukkoa tai valoikkunaa (vrt. Pantheon Roomassa). Haukiputaan kirkkomaalauksista kirjoitettaessa tästäkin puhutaan nimenomaan opaionina.

Vain Erjan vastauksessa se oli mainittu, mutta kaksi pistettä sai jo Haukiputaan kirkon ja sen maalaukset mainitsemalla.

11. Missä ja mikä tuo keskellä kulkeva raja on? (2 pist.) 

Tämä oli sitten ratkaiseva kysymys!!   Vain yhdessä paperissa oli tämä kokonaan oikein. Moni tiesi, että kuva on Vanhasta Raahesta, mutta tuon rajan tiesi vain yksi. Vastaus oli varsin tyhjentävä:

Raahessa ns. vanha Raahe, puu Raahe. Raja on vanhan Raahen ensimmäisen asemakaavan muistona. Ensimmäisessä asemakaavassa toteutui maanmittari Claes Claessonin suunnittelema ruutukaava, kuusi korttelia; eli nykyisten Saaristokadun, Koulukadun, Kirkkokadun ja Rantakadun rajaama alue.

Ja tässä on pistetaulukko!

Voittaja on Sini K. Onneksi olkoon. Ennenkin podiumilla olet ollut; lienetkö tunnet lähitienoot noin hyvin vai oletkos ihan näitä kesäkuvakisoja varten hakenut tietoja? Erja, joka kertoi työnsä puolesta näillä seuduin liikkuvansa, haastoi itsensä, eikä käyttänyt googlea. Satu, joka ei ole koskaan edes käynyt Pohjois-Suomessa, sai kaksi tasoituspistettaä ja Anna-Maija, joka kirjoitti, että ”On tosin ulkopaikkakuntalaiselle aika vaikea, vaikka kuinka yritän googlailla ja selata blogiasi (tabletti jo ihan kuuma 😉 )” sai yhden tasoituspisteen. Kati ymmärtääkseni tuntee seutuja jonkin verran, mutta otti kisan oikeasti leikkimielellä kuten kehoitinkin, ja mm. ensimmäiseen kysymykseen hänen vastauksensa on: ”Oulun juna-asema, jonne pyöräkauppias lähetti uuden pyöräsi”…  ja viimeinen ”Raja, jonka oikealla puolella ajavat oululaiset pyöräilijät ja vasemmalla muualta tulleet”. Ehkä minun blogini on tänä kesänä ollut aika pyöräilytäyteinen… Noh, sellainen oli tämäkin päivä. 😀

Ja voittaja siis on Sini K. 
Voittaja valitkoon jonkun näistä palkinnoista. 
AK saa sitten sen mikä jää jäljelle. 

1) Jarmo Pitkäsen kirja ”Makuja ja muotoja” Se on kaunis ja hieno kirja.   TAI  pullo kuohuviiniä toimitettuna lähimpään Alkoosi!

2) Seinäkalenterini ”Oulu kuvissa 2020”

Ja arvonta kaikkien osallistuneiden kesken: on tunnustettava että arvonnassa jätin Sinin ja AK:n pois. Siis vain seitsemän mukana.  Ja nipun kuvistani teettämiäni postikortteja voitti: ERJA.

Voisitteko kaikki kolme lähettää minulle postiosoitetietonne palkintojen perille toimittamiseksi.

 

Lämmin kiitos kaikille osallistuneille! Onneksi moni vastauspostissaan mainitsi kisan mukavaksi (Esim. ”Nyt kyllä yritin kaikkia keinoja, mutta osin arvailla piti siltikin. Mutta hauskaa oli!”)
Mukava tämä on järjestävän osapuolenkin mielestä. Ehkäpä ensi kesänä taas jonkinlainen.

Reseptit

Keittiöhommissa

Viimeiset tunnit kesäkuvakisaan osallistumiseksi ovat menossa: tähän mennessä yhdeksän osallistujaa… Aika mukavasti, mutta mukaan mahtuu vielä. Huomenna sitten oikeat vastaukset ja palkintojen jako.

Tämä sunnuntai on minulla kulunut sisällä. Sisällä koko päivä. Milloinhan edellisen kerran?

Pehtoori ja Juniori ovat olleet Iissä systerin muuttoa valmistelemassa. Minä olen puuhannut ruokaa, ja koettanut ruokastailata Porotokka-astioihin sopiviksi. Sarjaan on tullut paljon uusia astioita, tarjoiluastioita lähinnä. Niinpä meillä on tänään syöty aika lappilaista ruokaa. 😉

Ja sitten ohessa tein inkiväärishottia. Jossain nettisivulla sattui silmiin ohje, ja kun nyt eletään syksyn alkavaa flunssakautta niin mikseipä tämmöinen ”eliksiiri” voisi olla hyvä juttu. Minä kyllä vannon (myös) sinkin nimeen. Tänä vuonna kaksi flunssaa, jotka pikkuperhe ja Pehtoori ovat läpikäyneet, olen skipannut ja olen varma, että vain siitä syystä, että heti kun lähipiirissä on tautia ollut havaittavissa ja pientäkään kurkun karheutta tai nenän tukkoisuutta aistittavissa, olen laittanut sinkkitablettipurkin esille ja nauttinut päivän maksimiannoksen. Tiedä häntä, onko plasebo tai oikea teho, – ihan sama. Tehonnut on. Ja nyt lisäbuustia ja ennaltaehkäisyä  tästä.

Inkiväärishotti

140 g inkivääriä
1/2 – 1 dl hunajaa
1 l vettä
1 sitruuna

Kuori inkivääri. Raasta se karkeaksi raasteeksi kulhoon. Lisää hunaja.
Kiehauta vesi ja kaada se inkiväärin päälle. Sekoita ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.
Siivilöi juoma ja purista sitruunamehu joukkoon. Säilytä se kannellisessa astiassa jääkaapissa.

Nauti shottilasillinen (noin 4 cl) aamuisin. Inkiväärishotti säilyy kylmässä hyvänä noin kaksi viikkoa.
Juoma riittää kahdeksi viikoksi kahdelle henkilölle.

Aika tujua se on, ja saa nähdä, kuinka kauan minun vatsakatarrini sietää tällaista aamuherätystä… Mutta kokeillaan.

 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

PS. Sain pienmehiläistarhaajatuttavalta täydennystä ja ilmeisen hyvän neuvon tähän inkiväärishottiasiaan. Ja tässä se muillekin tiedoksi:

Hunajan hyväätekevät entsyymit alkavat tuhoutua jo 40 asteessa, ja siksi sitä ei saisi sekoittaa kiehuvaan veteen. Kun seuraavan kerran teet inkiväärishottia, niin lisääpä hunaja jäähtyneeseen inkivääriliemeen, niin juoma on vielä tehokkaampi. Hunaja tappaa tehokkaasti bakteereja ja auttaa ihan sellaisenaankin kurkkukipuun ja yskään kun laittaa ruokalusikallisen hunajaa suuhun ja nielee sen sitten mahdollisimman hitaasti valuttaen.