Tuulestatemmattua

Ostosjuttuja

Sen lisäksi, että tänään oli hiusten siistimisoperaatio kampaajalla, hoitelin kaupunkireissulla monia muitakin asioita. Jopa vaateostoksille uskaltauduin. Tulipa näet viime viikolla kutsu illallisille (Dionysia) ja kutsussa pukukoodiksi mainittiin ”Élégant höystettynä keväisellä juhlamielellä.” – Elegantti vielä saattaisi kaapistani löytyä (nimimerkillä yhdet sun toiset yliopisto- ja rotissööripilheet viettänyt) mutta keväinen? – Ei muuta kuin Sokkkarin ja Kekäleen rekkien äärelle. Ja niinhän minä löysin halvat ja hyvät – FARKUT. Tom Hilfiger on nykyisin mun merkki, ja nyt vielä 20 %:n ale, joten mikseipä. Keväistä juhlamieltä? — noo, ehkä noista vanhoista sittenkin löytynee jotain muuta juhlaan. 🙂

Kaupunkireissuilla hain myös uusille pupuilleni koristuksia, molemmille jotain kelta-vihreää. Keväistähän se pitää olla, kohti pääsiäistä mennä’n. Tämän ison ja toisen pienemmän pupun tilasin Puutarhurinmajasta jokunen viikko sitten. Puputhan ovat muuttamassa pysyvästi Hangasojalle, mökkimaisemiin, mutta saavat nyt maaliskuun ajan ilahduttaa kaupunkikodissa.

Yritin alkuviikosta saada lapsenlapset antamaan pupuille nimiä: Pupu Tupuna ja Tupu Pupuna, Pääsiäisjänö ja pentu, Hönö ja Pauli (mökkipuput) etc. mutta Apsu vain kysyi, miksi KAIKELLA pitää olla nimi? – Siinäpä sitten selität! Mutta minähän tykkään antaa nimiä: mökeille, pihakeittiölle, projekteille, blogille …

Muistattehan minun erikoisten etunimien bongausharrastukseni: mm. Nöyrä Naima Nopian ja muuta merkillisyydet. Näistä lisää TÄÄLLÄ BTW: tuo sivu on yksi eniten, ikinä, blogissani käydyistä sivuista. Etunimet kiinnostavat, tänäänkin hautausmaalla niitä katselin.

Mutta uusilta pupuiltani puuttuvat edelleen nimet! Olisiko ehdotuksia? Esittelen myös pikkupupun tässä joku päivä.

Silmälääkärin kehotuksesta, melkein vaatimuksesta, myös rillien etsintäpäivä. Löytyikin sopivat pokat. Melkoisia sattumuksia tässä hommassa oli tänäänkin: oli hyvin lähellä, että minun synnynnäinen karsastukseni jäi vaille huomiota. Onneksi se on prismalla laseihin korjattavissa. Vuosikymmeniä sitten käymäni ”karsastuskoulu” kun ei lievää ”vinoon katsomista” ole korjannut. Mutta geneettisiä, odotettavissa olevia perinnöllisiä degeneroitumisia ei silmälaseilla hoideta, siitä huolimatta nyt pitkällisen sovittelun ja kokeilun jälkeen uudet lasit, myös aurinkolasit, ovat tilauksessa. Ihan on sankariolo, kun näin paljon kauppa-asioita on tullut hoidelluksi.

Viikonloppua jo voin toivotella!

Luettua

Kolmas satsi Helmet-haasteeseen

Kuukausi sitten tein edellisen luettua-postauksen, jossa oli kai parikymmentä kirjaa, mikä merkitsi melkoista koostamista, joten nyt tähän kymmenen kirjan, puolet lyhyempi, luettelo. Helmet-lukuhaaste on jo loppusuoralla. Tässä satsissa on kuusi kirjaa, jotka sain sijoitettua haasteeseen ja lisäksi neljä vähän sellaista ”välipalakirjaa”, jotka eivät haasteen (tyhjiin) kohtiin soveltuneet.

Raija Oranen, Kaiken takana Kekkonen 4

Yksi näistä välipalakirjoista oli Raija Orasen ”Kaiken takana Kekkonen”. Se on kyllä aika massiivinen, enkä tiedä, miksi siihen tartuin, ja monta kertaa olin sen keskeyttää, mutta loppua kohti kirja parani. Kuuntelin sitä aina silloin tällöin tunnin, pari muiden kirjojen välissä. Oranen on kirjoittanut Suomen poliittisen historian kertauskurssin Kekkosen ajalta höystettynä osin kuvitelluilla keskusteluilla ja tunteiden historiaa kirjoittaen. Petri Hanttu on tähän tavattoman hyvä valinta lukijaksi.

Näinä aikoina kun Putin tekee maailmanvalloitustaan ja Suomi on liittymässä Natoon, tätä tulee lukeneeksi ja Suomen ja suomettumisen historiaa pohtineeksi ihan uudesta näkökulmasta. Se, mikä minua hämmästytti, oli se, kuinka paljon muistan kuulleeni poliittisista tapahtumista puhutun jo lapsuusaikana, saatikka 70-luvulla, ETYKin aikana. Ei tämä missään tapauksessa huono ole.

Kaksi hyvin erilaista kirjaa, jotka sijoitin haasteen kohtaan 47.–48. ”Kaksi kirjaa, jotka sijoittuvat samaan kaupunkiin tai ympäristöön” olivat
Paolo Cognetti, Kahdeksan vuorta 5
Erno Saukko, Vuoden vaellus. Elämää Pohjolan erämaissa 4

Italialaisen Cognettin kirja kertoo kahden pojan ja miehen ystävyydestä, vaelluksista Valle d’Aostan laaksossa, patikoinnista Nepalissa, kasvatuksen ja kasvupaikan merkityksestä ihmisen kasvussa. Luonto on kirjassa vahvasti mukana, vuoret ja vuodenajat. Tykkäsin hyvin paljon. Tästä tehty elokuva tekisi mieli katsoa… Pääsisi Italiaan ja vuorille.

Paljon pidin myös oululaisen Erno Saukon vaelluskirjasta. Nuori mies eli vuoden Suomen, Ruotsin ja Norjan tuntureilla ja metsissä. Saukko ei kirjoita itseään sankariksi vaan kuvaa hyvin yksinäisen vaelluksen ilot ja tuskat, vaikeat vaiheet ja onnellistuttavat hetket. Mitä mainioin kirja kuunnella hiihdellessä Saariselän aurinkoisilla tuntureilla.

37. ”Kirja kertoo elämäntavasta, jota ei enää ole”
Sally Salminen, Katrina 4½
Sally Salminen (s. 1906) oli ehdolla Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajaksi, mutta F. E. Sillanpäälle se kuitenkin annettiin. Salminen on ollut minulle ja monelle Suomen kirjallisuushistoriaa tuntevalle tuntematon suuruus, mutta kun kirjasta tehtiin pari vuotta sitten uusi käännös (Juha Hurme), se on saanut uuden tulemisen. Eikä turhaan! Liki satavuotias kuvaus ahvenanmaalaisen pienen saaren väestön elämästä ja elannonhankinnasta, elämästä ja kuolemasta – ja nimenomaan naisen näkökulmasta – kestää hyvin aikaa. Käännöksellä on tietysti siihen vaikutuksensa. Joskin siinä on (historioitsijaa) häiritseviä anakronismeja: ei 1800-luvun alussa puhuttu sapuskasta, eikä myöskään samapalkkaisuudesta etc. Noh, pikkujuttuja. Suosittelen tätäkin.

46. ”Kirjassa on epätavallinen mies tai poika”
Helena Ruuska, Mary Gallen-Kallela. Olisit villiä villimpi 5
Toinen kirja, jossa näkökulma on naisen. Suomen taiteen kulta-ajallakin naiset olivat taiteilijamiehilleen muusia, mutta paljon muutakin. Myös Akseli Gallen-Kallelasta tässä uusia asioita, paljonkin. Tämä on myös matkakirja.

43. ”Kirja kertoo tulevaisuudesta niin, että siinä on toivoa”
Juha Itkonen, Teoriani perheestä 5
Itkonen kirjoittaa teorian perheestä, ja toteaa kirjan lopussa, ettei hänellä ole teoriaa. Eikä olekaan. Mutta hänellä on sanottavaa vanhempien ja lasten suhteen muuttumisesta vuosikymmenien kuluessa: 1970-luvulla lapsuus oli erilaista kuin 2010-luvulla. En yritä selittää kirjaa enempää, etten pilaa kuvaa siitä. Kirjan esittelyssä lukee näin: ”Kirkkaista muistikuvista sekä kevyistä ja painavista hetkistä kutoutuva kertomus näyttää sukupuoliroolien ja yhteiskunnan muuttumisen 1970-luvulta tähän päivään. Se ei anna kasvatusohjeita, mutta tarjoaa vahvoja samaistumiskohtia.” Ja kirja tarjoaa paljon muutakin.

49. ”Kirja on julkaistu vuonna 2023”
Donna Leon, Hetken huumaa 3
Perus-Leonia, tai oikeastaan vähän tavallista pliisumpi. Vai johtuuko tuntuma siitä, että kuuntelin tätä takkatulen ääressä mökillä, enkä heinäkuun helteisenä päivänä rannalla tai kotipiazzalla. Leonit ovat minulle kesädekkareita. Ja vaikka Jarkko Pajusen lukijaäänestä pidänkin ja vaikka oma kielitaitoni saatikka ääntämiseni ei ole mistään kotoisin, niin tässä kyllä häiritsi monta kertaa italialaisten nimien ääntäminen ihan miten sattuu! Tacitus ei ole Tatsitus!

Ann_Christin Antell, Puuvillatehtaan kilpailija 4
Sarjan kolmas osa, ja mielestäni ehdottomasti paras niistä.
Paljon todellisia historian henkilöitä, tapahtumia ja miljöitä ja niistä kaikista on yhteenveto kirjan lopussa.

Katja Lahti, Ei mitään vakavaa 3½
”Mustan huumorin sävyttämä romaani naisesta, joka etsii uutta alkua vuorovanhemmuuden ja Tinderin levottomassa ristiaallokossa.” Tämä lyhyt oppimäärä Tinder-maailmasta taitaa riittää minulle, mutta nytpä suunnilleen ainakin teoriassa tiedän, miten se toimii.

Aino Leppänen, Tujuin terkuin ope 4
Aino Leppäsen aiempi koulumaailmaan sijoittuva kirja ”Terkuin ope” oli niin hauska ja silmiä avaava, että mielelläni tämän toisenkin hotkaisin. Vähän pelkäsin, että kakkososa on iso pudotus edellisestä alaspäin, mutta eipä juuri. Sama sujuvasanainen meno jatkuu tässäkin. Kovin paljon uutta ei enää kakkososassa ollut, ja kolmatta en enää sarjaan oikeastaan kaipaa.

Tarvitsisin muutamaan haasteen kohtaan vinkkejä: ”Kirjan nimessä on viikonpäivä tai kuukausi” ja ”Kirjailijan nimessä on yhtä monta kirjainta kuin omassasi” (siis 5+10) Olisiko ehdottaa jotain?

Niitä näitä

Naistenpäivänä kukkia

Naistenpäivä. Neljä vuotta sitten kirjoittelin sen historiallisista juurista jotain.*

Kuten ehkä aiemminkin olen maininnut, minua hieman ärsyttävät mainokset tyyliin: ”Mies! Osta naisellesi kukkia naistenpäivän kunniaksi ja kerää pisteet” tai ”Arvosta vaimoasi muistamalla ruusuilla naistenpäivänä…” Etc.

Kyllä Pehtoori toi minulle tänään oikein kauniin kimpun, eikä minua todellakaan ärsyttänyt. Hän on tuonut kukkia monena muunakin naistenpäivänä. Ja syntymäpäivänä, ja hääpäivänä ja yhteen aikaan melkein joka perjantai töistä tullessaan. Ja minä pidän siitä, että hän tuo kukkia! Luonnollisesti pidän.

Ja kyllä minäkin olen joskus ostanut miehelleni kukkia, – suklaata kyllä sitäkin useammin. 😀 Eikä silloin ole ollut miesten tai isien päivä.

Muttaku.

Naistenpäivää ”markkinoidaan” minusta vähän väärin. Kummasti tässä kohtaa mieleen tulee Märta Tikkasen runon alku:

”Pidä ruususi
raivaa sen sijaan
ruokapöytä … ”

Tuossa on sitä naistenpäivän ”sanomaa”, jollaisen minä sillä ajattelen olevan.

Kotioloissa ei tasa-arvosta ole ollut puutetta, eikä ole arvostusta tarvinnut mittailla ruusuilla eikä riidoilla. Ja meillä se on nimenomaan Pehtoori, joka raivaa ruokapöydän – minä yleensä katan ja täytän. 🙂

Työelämässä yliopistomaailmassa tasa-arvo oli aika hyvällä mallilla, mutta vain aika. Vuosikymmenien aikana sekin kyllä parani jatkuvasti.

Moni muukin nainen on tänään sosiaalisessa mediassa jakanut Eeva Kilven runon puolen vuosisadan takaa – silloin sukupuolten välinen tasa-arvo oli kaukana siitä, mitä se on tänään. Minäkin laitan runon tähän. Tämäkin sopii jokaiseen päivään, ihan yhtä hyvin kuin kukat.

Nukkumaan käydessä ajattelen:
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun:
Sinä pieni urhea nainen, minä luotan sinuun.

Eeva Kilpi, Laulu rakkaudesta ja muita runoja 1972

* Kokonainen kirja naistenpäivän historiasta löytyy netistäkin; historioitsijakollegoiden kirja: Hentilä, Marjaliisa & Lähteenmäki, Maria: Kansainvälinen naistenpäivä 1910–1990. Helsinki: Työväen Arkisto, julkaisu no: 2. Teoksen verkkoversio

Bloggailu Muistikuvia Oulu

Vinkki ja tilastoja

Tänään vanhainkotihommissa. Ei hoivakoti, vaan vanhainkoti. Kyseessä siis entinen vanhainkoti.

De Gamlas Hemin ravintolaa olen monta kertaa täällä mainostanutkin, mutta nyt voisin vinkata sitä myös kokous- ja juhlapaikkana. Tunnelmalliseen rakennukseen mahtuu hienoja, isoja ja pieniä kabinetteja ja moneen muotoutuvia tiloja, – niitä olin tänään kuvaamassa.

Mutta ehkä vielä paremmin teille, hyvät blogin lukijat, sopivat suositukset yösijasta tässä viehättävässä pikkuhotellissa. Huoneita on sekä yhdelle että kahdelle, yksi sviitti ja yksi huoneistokin. Ja hinnat eivät ole yhtään kalliimmat kuin keskustan ketjuhotelleissakaan, päinvastoin, ja Staycation-paketti on aika houkutteleva. Ouluun tulijoille tai vaikka yhden yön kaupungissa läpikulkumatkalla viivähtäville vinkkaan tätä.

Itse en ole siellä ollut yötä, eikä tämä ole maksettu mainos, joten ihan vaan tiloissa kulkeneena (ja niitä kuvanneena) voin kyllä suositella; boutique-hotellissa on paljon viehättäviä yksityiskohtia (ks. artikkelikuva yllä) ja se on lähes keskustassa.

PS. Siellä vielä jatkuu bliniviikotkin…

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Omaksi tiedokseni kirjaan tähän ylös tällaisenkin merkkipäivän: vuodesta 2009 käynnissä olleessa blogin kävijälaskurissa on tänään ”merkittävä” luku: 1 555 555.

Ja tusina kommenttia lisää, niin niitäkin on sitten yhteensä 14 000! Melkein puolet tietysti minun vastauksiani. 🙂 Näiden näkyvien lisäksi sitten ne kommentit ja kirjeet, joita satunnaisesti saan sähköpostitse. Nytkin mökkiviikkojen aikana tuli yksi kirje. Lämmittäähän se sellainen.

Katriin ja ”Lähes naapuriin” olen tutustunut blogin kautta, oikeastaan myös Jariniin. Kati pohjoisessa ja Toini etelässä ovat edelleen tuttuja vain blogin kautta. Tämä uusi blogialusta ei edelleenkään näytä, ketkä täällä piipahtelevat tai pidempäänkin sivuilla viihtyvät, mutta sikäli kuin oikein osaan tilastoja tulkita, teitä on noin 150 – 170, jotka päivittäin klikkautuvat Tuulestatemmattuun.

Noh ensinnäkin: Pehtoori, joka edelleen kuulemma ”katsoo täältä, mitä meille kuuluu”, 😀 sisareni, ja sitten kaksi hyvää ystävää ja … ehkä nuo ahkerat kommentoijat ainakin. Sitten on (kai) sellainen noin sadan hengen poppoo, jotka käyvät enemmän vähemmän satunnaisesti pari, kolme kertaa viikossa ja sitten 50 – 100, jotka eksyvät tänne milloin milläkin hakusanoilla. Joka tapauksessa yhteensä 1 555 555 kertaa! Kiitos niistä.

Isovanhemmuus

Yhteinen iltapäivä

Melkein kahden viikon korkeanpaikanleirin jälkeen tasamaalla, melkein asutuksen keskellä, hiihto sujui pakkasaamussa nopsasti, ei ollut mitään tarvetta pysähdellä kuvailemaan, ei katselemaan maisemia, ei keräämään maisemista muistikuvia mieleen painettavaksi. Kunhan kuntoilin, ihan vaan suorittamismeiningillä tänään.

Suoritus oli hyvä saada alta pois, sillä iltapäiväksi oli tulossa rakkaita ruokavieraita. Juniori tuli lasten kanssa. Porukalla laitettiin ruokaa: edelleen rohisevat ja yskivät muksut saivat täyttää laskiaspullat jälkkäriksi, Juniori paistoi poronkäristyksen, mie tein muusin ja salaatin, Pehtoori huolehti tiskeistä.

Ja paljon oli muutakin yhdessä tekemistä: temppurata (viikon pääosin sisällä olleille) oli rakennettava, katseltiin kuvia mökiltä, etsittiin väritystehtäviä, syliteltiin, juteltiin, liekittiin vesikuulilla ja värivesillä – ja istuttiin aika pitkään ruokapöydässäkin. Onneksi sentään muutama tunti tällä lomalla ehdittiin yhdessä olla. Kun kerroin, että minulla pääsi itku, kun he eivät mökille päässeetkään, että olisi ollut niin mukavaa puuhaa siellä heille ja minulla oli kova ikävä, Apsu totesi ensin, että ”en usko, että itkit”. Ja sitten hetken kuluttua: ”Niinpä tietenki itkit. Niinpä tietenki.”

Mutta tänään en itkenyt. 🙂

Mökkielämää

Näkemisiin

Niinhän siinä sitten kävi, että vetovoima (mahdollisuus nähdä lapsenlapsia lomalla) ja työntötekijä (ihan hillitön lumimyräkkä heti aamusta) saivat meidät tekemään päätöksen lähteä aiottua aiemmin kohti Oulua ja kotia. Alunperin paluun piti olla tiistaina, jolloin muksut ja Juniori olisivat lähteneet kyydillämme Rovaniemelle asti, sitten siirrettiin lähtöä maanantaille kun ei ollutkaan matkaseuraa ja kun tulin perjantaina luvanneeksi, että olen tiistaina aamuna kuvauskeikalla Oulussa. Ja sitten vielä yksi päivä lumimyräkän tultua supistettiin – kylläkin poikkeuksellisen pitkää – mökkieloa, ja ajeltiinkin jo tänään kotiin.

Lumilinna jäi pihaan – sisustusta en Pehtoorin tekemään kolmen tähden lumi-igluun rakennellut – porontaljat ja lyhdyt olivat kyllä valmiina. … Hiihtotavoite jäi ratkaisevaa 15 kilometriä vaille saavuttamatta ja paljon herkkuja (= lasten karkkeja ja brunssitarpeita) roudattavaksi kotiin, mutta kyllä luonnossa liikkuminen ja mökin arjessa melko tekemätön oleilu taas olivat hyväksi. En muista, milloin olisin viettänyt melkein kaksi viikkoa niin saamattomana kuin nyt. Ei se ihan helposti mennyt, eikä ollut ollut aikeena, mutta niin vain kävi. Sentään hiihdin ja tein ruokaa, niin ja postaukset, joka päivä (pl. yksi hiihdoton päivä), mutta siinä kaikki. Olen ihmeissäni. 😀

Toiveissa on vielä näille lumille ja laduille sinne päästä, mutta katsellaan…

Kotimatkalla ajokeli poikkeuksellisen huono, ei kovinkaan liukas, mutta pöllyävää lunta ja paljon liikennettä, myös rekkoja. En millään muotoa vastustellut, kun Pehtoori ilmoitti, että mielellään ajaa myös Rovaniemeltä kotiin asti, – sainpahan kutoa koko matkan. Ja muutama tunti kuunneltiin Antin koulumatkaa (Antti Holman Koulumatka-podcastia). Kummallisesti Holman käsikirjoittamatonta (oikeestiko se on sellaista?) höpinää jaksaa kuunnella ja jutuilleen nauraa.

Huomenna ehkä nähdään muksujakin. Että semmoinen toive vielä.

Historiaa Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Hiihtopäivä Piispanojan tienoilla

MM-ladulla suomalaisia, Saariselän laduilla ei juuri ketään.

Aamupäivän odottelin hiutaloinnin (säätiedotuksessa tällä viikolla kuultu uussana!) hiipumista, – ei hiipunut. Puolenpäivän jälkeen edelleen ”pyrylöi” heikosti, mutta siitä huolimatta päätin lähteä ladulle. Kyllä kannatti. Samaan aikaan MM-ladulla suomalaisia, mutta Saariselän laduilla ei juuri ketään.

Tänään on taas hiihtolomasesongissa ollut vaihtopäivä ja samaan aikaan MM-hiihdot telkkarissa, joten siksikin meitä ladulla olijoita oli kovin vähän. Näin siitä huolimatta, että tänään on kansallinen hiihtopäivä, jonka tavoitteena saada miljoona kilometriä kokoon. Oman pienen, pienen latupätkäni tässä tavoitteessa toteutin, kun hiihtelin Laanilan tutuilla laduilla. Ja näin kaksi kuukkeliakin. Ja tintit lauloivat! Nyt niitä on taas pihassakin. Kevättä lumisateessa.

Ihan kuten kotikaupunki Oulussa myös täällä mökkitienoilla on (Laanila ja) Laanioja.

Täällä ko. tunturipuro tunnetaan myös Piispanojana. Tunturipuron nimenmuutos tapahtui heinäkuun 1943 jälkeen, kun venäläisten partisaani-iskussa Oulun hiippakunnan vastavalittu piispa Yrjö Wallinmaa (ja kolme muuta postiauton kyydissä ollutta matkustajaa) sai surmansa. Ehkäpä joskus tästä täällä kirjoittelen enemmänkin, monta kertaa olen jo aikonut.

Tänään Piispanoja kulki kirkkaana, melkein kultaisena puhtaiden hankien välissä. Kansallisen hiihtopäivän osuus tuli näissä historiallisissa, niin kauniissa Lapin maisemissa suoritetuksi. Paljon muutapa sitten ei. Ihan lomaillen mennyt tämäkin päivä.

Mökkielämää

Olosuhteet huomioonottaen …

Vastoin toiveita ja haaveita, vastoin säätiedotuksia, vastoin tavallisia mökkipuron rantamaisemia, vastoin suunniteltua menua tämäkin päivä on sujunut aika nopeasti, aika lailla sopeutuen tilanteeseen.

Emme saaneet jälkikasvua tänne, emme aurinkoa, emme mökkitien varrelle ”muumilaaksomaisia” pehmeitä hankia, emme tehdyksi, saatikka syötäväksi, Apsun lempparia (uunilohta ja perunapalleroita) eikä mitään täytekakkua, mutta paljon muuta hyvää.

Mie kävin aamusella kylillä, kuvailinkin vähän.

Eikö kenelläkään tule mieleen Vincent van Gogh? 😀

Kyllä lohi teriyaki-kastikkeessa inkiväärin ja limen kera sopii Lapissakin ruokapöytään semminkin kun oli hyvä Alsacen Pinot Gris sen kanssa. Tämä viini sopinee myös esim. sushin oheen, ja mikseipä ihan ilman ruokaakin. Puolikuiva alsacelainen hyvin jäähdytettynä maistunee monelle sellaisenaankin. Kesä edesauttanee maistuvuutta. Tämä oli puolikuivuudestaan huolimatta aika raikas (tuli mieleen klassikkoviini Gustav Lorenz).

Ladulla tänään lähinnä ”tapoin aikaa”, – Pehtoori on liukulumisuksilla tehnyt metsäladun Rönkönlammelle, josta hyvä jatkaa ”viralliselle” reitistölle, Tänään enemmänkin ladulla ”oloa”, hissuksiin kulkemista, ei niinkään lennokasta menoa, – vaikka ei se sitä ole tavallisestikaan. Mutta hyvä oli hiihdellä.

Mökkitien surullista nykytilaa kävin myös dokumentoimassa. Etsin verrokkikuvaa tämänpäiväislle, ja vuoden 2012 maaliskuulta löytyikin otos. Pystysuoraa viivaa liikuttamalla ennen – nyt -tilanne.

Viikonlopulta ehkä juuri ja juuri tuntuu kun oikein yrittää – olosuhteet huomioonottaen [lue: ikävän unohtaen] hyvä päivä tänäänkin.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Isovanhemmuus Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Iloja ja suruja yhdelle päivälle

Varoituksen sana, nyt tulee kyynelehtivää vuodatusta, vuodatusta siitä, kuinka on surullinen ja surkea olo.

Jo paljon ennen joulua, kun Juniori ilmoitti töihin lomatoiveensa tälle vuodelle, merkittiin kalentereihin, että ainakin hän ja muksut, ehkä myös R. jos saa loman, tulevat hiihtoloman aikohin tänne möksälle meidän kanssa, – mekin järjestimme tulomme tänne juuri tälle viikolle.

Sekä Apsu että Eevi olivat etukäteen mielissään, moneen kertaan muisteltiin viime vuoden mukavaa lomasta, ja suunniteltiin, mitä kaikkea mukavaa taas tehdään (lumilinna, mäenlaskua mökkitien päässä, kylpylä, porofarmi, Suomen pisint pulkkamäki, Kaunispään munkit, takkatulta, poronkäristystä, kylpylää, pullaa ja Souvareita, yhdessäoloa ja pelaamista, Mario & prinsessa Peach -show, brunssiaamiaisia, Kuukkelista viikonloppukarkit, luppoilua ja lomailua). Enkä se ollut vain minä, joka näitä juttuja jatkoi ja joista innostui!

Koska R. ei saanut lomaa tähän viikonloppuun, Juniorin ja muksujen oli tarkoitus tulla huomenna junalla Rovaniemelle, josta Pehtoori heidät hakisi tänne. Näin muksujen ei tarvisi kaksistaan kärvistellä takapenkillä kuutta tuntia.

Eihän se nyt niin menekään. Jo alkuviikosta tuli tieto, että Apsulla on flunssaa, ja tänään sitten varmistui, että Eevis on sen verran (= aika lailla) kipeä, että Juniori (viisasti kylläkin, vaikka vastoin lasten toivetta) päätti, että eivät reissuun lähde. Vaikka kuinka olen jo pari päivää tähän koettanut varautua, ei nyt hyvälle tunnu.

Semminkin kun näin kävi TAAS. Vuoteen yhtäkään lasten lomaa ei ole mennyt niin kuin oli suunniteltu, toivottu.

Ja iso ongelmahan tässä taas olen minä itse: mie aina niin ootan ja värkkäilen. Ehti Pehtoorikin ison lumilinnan lapsille tehdä, mie täytekakun, ja paljon muuta. Mutta – hoen koko ajan itselleni, että eihän tämä nyt niin iso juttu ole. Ja kuitenkin ”vain” kurkunpääntulehdus tms. Mutta ikävä muksuja on. Ihan hiton ikävä.

Yritän käyttäytyä kuin vastuullinen äiti ja mummi, enkä enää tupise. Kunhan mukelot nyt paranevat.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja tänään paljon hyvääkin. Aamupäivällä (paitsi että laittelin ruokia, täytekakun yms. huomista varten valmiiksi, – en sentään ehtinyt pedata sänkyjä valmiiksi!!) siivosin vielä kaappeja (nyt on viideksi vuodeksi nämä hommat tehty), odottelin pakkasen lauhtumista ja sitten ladulle!!!

Sää paras mahdollinen ikinä! Ihan tyven, – 1 C, aurinko sinisieltä taivaalta, ladut priima kunnossa.

Tein eka kertaa ikinä kännykällä videokoosteen ladulla napsimistani kuvista. Olin Kakslauttasen ja Rönkönlammen huudeilla. Klikkailehan auki. Kerro jollei toimi, jotta tiedän ryhtyä opettelemaan toimivaa videon liittämistä. 🙂

Tässä vielä varmuuden vuoksi muutama still-kuva oikealla kameralla filmattuna ja kuvankäsittelyllä hifistelty.

Lappi Mökkielämää

Mökkitiellä ja ladulla

HIljaista ja ruuhkaista.

Mökkitien varrella oleva vesijohdon veto-operaatio on paitsi maisemallisesti ikävää, myös liikennöintiä vaikeuttavaa. Välillä pääsee kulkemaan ongelmitta, välillä on odotettava hyvä tovi, että kaivurin kuljettaja saa tien putsatuksi ja siirrytyksi sivuun. Aamusella pääsimme Kuukkeli-reissulla helposti ohi, mutta puolenpäivän jälkeen tie oli taas tukossa ja siltarummut Hangasojan kohdalla myllerryksessä.

No eipä minulla kiirettä; pääsin aikani odoteltuani ohi, sekä mennessä että tullessa. Tullessa toinenkin este: lähitienoon pari vuotta vireillä ollut iso mökkiremppa/laajennus oli sekin levittäytynyt tielle katkaissen kulun. Olipa minulla aikaa odotella. Täällä kun ei kellonajoista tai aikatauluista kovastikaan väliä.

Pehtoorin lämmittämään saunaan ehdin ihan hyvin.

Saunan lämmitykseenkin kaivuriprojekti vaikutti: tänään kun oli se päivä että vesijohto- ja viemärilinjaa kaivettiin puron poikki. Mehän ollaan kaivuuväylän alajuoksulla, joten ei ole mökkipuron vesi kirkasta nyt. Mökin hanasta porakaivovettä sisältä oli tunturipuron sijaan saunalle kannettava. Tämmöisiä ensimmäisen maailman ongelmia tänään: ruuhkaa Hangasojantiellä!

Mutta ladulla ei ollut ruuhkaa. Hiihtelin Savottakahvilan pihasta Rumakurulle. Eikä montakaan vastaantulijaa, eikä taukopaikallakaan kuin muutama hiihtelijä. Kaukana parin vuoden takaiset jonot päivätuvilla: silloin esim. Piispanojalla hiihtolomalaiset odottelivat päivätuvan pihassa vuoroaan päästäkseen makkaranpaistoon tuvan sisälle tulipaikan äärelle.

Tänään ei korona-ajan kotimaan matkailubuumista tietoakaan: hiihtolomalaiset ovat taas lennähtäneet Kanarialle ja Thaimaahan, eikä päivätuvilla turvavälejä mittailla ja puuceet ovat auki. Siitä tietysti hyvä mieli, ja onneksi turisteja sentään näihinkin maisemiin on riittänyt.

Jostain syystä tämä kelo on mieleiseni. Se on jonkinalainen toteemi.
Ja ladun vierellä oleva hiihdon kieltomerkki! 😀

Rumakurulle olen hiihtänyt ensimmäistä kertaa joskus 1970-luvun vaihteessa, – juuri ennen kuin ”laskettelu-urani” alkoi. Noihin aikoihin Rumakurun lenkki oli äidin vakiolenkki lumisateisina ja tuulisina päivinä. Se on aika suojaisa kuitenkin… Sen yhden kerran sen teininä hiihdin, – kunnes Järviset vaihtuivat Blizzardeihin! Tänään sitten taas perinteistä. 😉 Hyvä oli hiihdellä, käsikin toimi, vain pari pakkasastetta, välillä välähdys sinitaivaasta. Mikäpä täällä … Vielä on latuja jäljellä.