Rotissöörit

Showing: 21 - 30 of 38 RESULTS
Rotissöörit Ruoka ja viini Vanhemmuus

Juhlamuistoja

Takaumia viikonlopun juhlahetkistä.

Paistinkääntäjien kapituli (installointi ja dinner sekä lopuksi tanssia TT Big Bandin musisoidessa) oli tällä kertaa poikkeuksellinen sikäli että sinne saivat tulla myös muuta kuin rotissöörit. Näin oli päätetty jotta salaseuranakin pidetyn järjestön imagoa saataisiin vastaamaan paremmin todellisuutta. Ja myös siksi, että saataisiin uusia, nuoria tai edes ”vähemmän vanhoja” mukaan toimintaan. Kaikkiaan Lasaretin isossa Aurora-salissa oli 130 juhlijaa paikalla. Ja tällä kertaa tunsin läsnäolleista vähemmän kuin puolet. Siis ”ulkopuolisia” oli saatu mukaan hienosti.

Kyllähän näissä kapituleissa on vähän pönötystäkin, perinteet, ritariksi lyönti, vala, liput ja vaakunat juontavat juurensa järjestön perustamisvuosisadalle, keskiaikaisiin kiltoihin ja ammattikuntien tunnusmerkkeihin. Tämä oli ensimmäinen kapituli, jossa – juurikin tiettäväksi tekemisen takia – kerrottiin erilaisten käätyjen värien merkityksestä, vaakunan symboliikasta etc. Ja sitä taisivat kaikki – myös me pitkään mukana olleet – arvostaa. Koska installoitavia oli vähän (tämä oli vain pieni paikalliskapituli, jollaisia tänä vuonna järjestetään ympäri Suomen, koska koronan vuoksi on satoja jäseneksi hyväksyttyjä ja/tai käätyjen arvonvaihtajia, koska suurkapitulit (n. 500 osallistujaa kerran kesässä) ei ole voitu järjestää. Tämä pieni kotoinen, leppoisa, kaukana pömpöösistä ollut juhla oli mukava ja lämminhenkinen, tuttavallinen ja herkullinen!! Gastromisesti hienosti hoidettu. Ja minut palkattu valokuvaajaksi.

Alkuun oli amuse bouche jossa lusikallinen kieltä. Olipa herkullinen suupala alkuun. Sitten tuli hiillostettua siikaa, pikkelöytyä retiisiä ja savusmetanaa. Yhdessä oivallinen alkuruoka. Seuraavana liemiruoka; syvällä lautasella oli pieni tuulihattu, jossa oli fermentoitua omenaa, savusipulia ja mitähän vielä. Hyviä makuja ja siihen kaadettiin kuuma paahdetusta sipulista tehty liemi. Jo tuoksu toi hyvän olon. 🙂 Sitten seurasi ihan uudenlainen väliruoka. Joka sai paljon kiitosta: lautasella kaksi pientä palaa mallasleipää, sen päällä paahdettua voita ja suolakiteitä ja sen kanssa tarjottiin Sonnisaaren lager-olutta desin verran. Oluesta viis, mutta se leipä ja voi! Kinuskinen häivähdys, en osaa kuvailla, mutta muutama muukin puhui ”taivaan mannasta”. Pääruokana haudutettua poronniskaa rosmariini-rommikastikkeella ja juuripersiljamousse vai vaahtoko se oli. Jälkkärissä mantelia, marjoja, krokanttia. Ja niin kaunis.

Lopuksi on vielä kerrottava, mitä tapahtui ihan aluksi. Minä sain mitalin! En ole koskaan saanut mitään mitalia mistään. Kansakoulun hiihtokilpailun viidennestä sijasta saamani hopealusikka ja Hyvän opettajan -kiertopalkinto yliopistovuosina ovat tähän asti olleet ainoat palkinnot/kunnianosoitukset (tms.) mutta nyt minulla on pronssimitali. Kauniita sanoja vouti lausui rotissööritouhuistani; 10 vuotta pressen hommia myös aika lailla uudistaen niitä, valtakunnallisestikin järjestön valokuvaajana monessa jutussa ja monessa mukana tekemässä milloin mitäkin yhteiseksi hyväksi. En voi väittää, etteikö ilahduttanut tämä!

Myös eilen oli juhla. Juuri tänä viikonloppuna Tyär ja J. tulivat junalla Ouluun ja lähtevät vuokrapakulla torstaina takaisin Järvenpäähän uuteen kotiinsa. Tulivat hakemaan J:n kotikotoa äitinsä kunnostaman vanhan ruokapöydän ja tuolit sekä J:n terassikalusteet. Lisäksi molemmilla on Oulussa kaikenmoista kampetta, joka ei ole pieneen yksiöön mahtunut. Ja J:n isä on kunnostanut jotkut vanhat ”kauppapyörät”  heille mukaan, kun maantiepyörillä ei kotoa lähijunan asemalle, kuntikselle tai kauppaan voi mennä (varkaiden pelko, ja erikoiskengät etc.); nyt saavat täältä mukaan myös ”lähiöpyörät”. Olen siitä kovin iloinen, sillä Esikoinen harkitsi vakavasti hankkivansa moottoripotkulaudan, mutta nyt ei onneksi tarvitse turvattoman oloista menopeliä hankkia.

Muuttokuorman haku ajoittui tälle viikonlopulle, kun Tyär sai viime viikolla gradunsa valmiiksi ja hyväksytyksi, ja on nyt sitten tuplamaisteri (kauppatieteen maisteri ja nyt filosofian maisteri (pääaineena tietojenkäsittelytiede). Sitä juhlittiin koko eilen ilta. Iloinen ja ylpeä olen.

Juniori ja Miniä olivat mukana juhlassa, ja siinä me kuudestaan kuusi tuntia istuskeltiin ruoan ääressä, nautittiin parsarittoa, grilliherkkuja, zabaione-freddoa, macaronseja ja samppanjaa. Kaksikin pullollista sitä, ja tietysti vielä punaviiniä. Höpötettiin ja naurettiin. Suunniteltiin jo juhannuksen viettoakin yhdessä.

Rotissöörit Ruoka ja viini

Brunssilla

Tänään pitkästä aikaa oikein hyvä päivä.

Aamupäivä kampaajalla: sain vaaleaa harmaata hiuksiini, sen myötä vähän valoa naamallekin. Samaan syssyyn kulmat kondikseen ja kohennusleikkaus hiuksiin. Olipa jo korkea aika.  Tekipä hyvää.

Ja puolelta päivin oli aika brunssille. Rotissöörien kolmas joulubrunssi-tapahtuma oli tänään. Viime vuonna se jätettiin väliin, mutta nyt – monista rajoituksista huolimatta – se oli mahdollisuus järjestää. Opetusravintola Hilikun opiskelijat keittiössä ja salin puolella olivat tehneet töitä ja saimme nautittavaksi varsin runsaan ja makoisan brunssin.

”Sallaatit ja muut hörhelöt” (3), ”Suolaiset sipustukset” (8) ja ”Makiat mussutettavat”  (4) eivät (onneksi!) olleet mitenkään jouluisia. Uusia makumuistoja kuitenkin, ja hyvässä seurassa rupatellen: kuinka ollakkaan meidän neljän hengen pöytäseurueessa ikääntyminen, yliopisto(urat), luottamustoimet rotissöörielämässä (ei, todellakaan en enää lähde mukaan!), myös juorut – myönnetään, ruoka, tuleva, ja taas ruoka olivat parituntisen leppoisan ja makoisan brunssin keskustelussa mukana.

Kirjolohi-wasabikakku oli sellainen, jota otin toisenkin pienen palan. Wasabia oli vain häivähdys, liivatetta (?) ei liikaa ja pohjana oli munakasta. Tuli hyvä kakku!

Hiliwurstit karitsasta ja hirvestä jallu-sinapin kera oli toinen, jota hieman varauksellisesti otin lautaselleni, mutta joka kiilasi kärkikolmikkoon. Olihan hyvää. Muna-kokotti ohssa oli kivan näköinen. Sepä sen paras ominaisuus sitten olikin. 🙂

Jälkkärilautasen kuvasin naapurilta, – noista lemon curd -tikkareista pidin ja en. Mutta glögipannacotta pisti miettimään, että voisipa vaikka kokeilla tehdä itsekin. Churrot jätin väliin, mutta pikku pannareiden kanssa tarjottu passionhillo oli hyvää, mielessä pidettävää.

Talkoohengessä kuvailin tapahtuman rotissöörisivuille (ehkä huomenna laitan linkin kunhan saan sivun tehtyä), ja kun kerran kuvaajana ”esiinnyin”, niin olihin hyvä mahdollisuus saada joulukortteja monen monta nippua myydyksi. Nyt alkaa siltä osin olla tämän vuoden kaupat tehtynä. On tuonut hyvää mieltä ja tunne, että kannatti tehdä, kun niistä on tykätty ja niitä on mennyt yhteensä jo muutama tuhat. 🙂

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Joulukalenterikuvan tekemiseen ja (edes jonkinlaiseen) onnistuneeseen tulokseen päästäkseni oli kyllä askarreltava ja paleltava pihalla pakkasessa. Siis meidän omenapuun kausivalot ovat nyt

Enkelparven tie

                   – –    Enkeleitä elämäänne toisen adventin alla.

Rotissöörit Ruoka ja viini

Kekri-illallisella

Olemme olleet paistinkääntäjien kekri-illallisella Nallikarissa

    Kekri-illan MENU 

Paahdettua kurpitsakeittoa, siemenleipää ja suppilovahverovoita.

Kevyesti savustettua poronkieltä, paistettua kateenkorvaa ja puikulaperunaa.

Haukikvenellit rapukastikkeessa, ravunpyrstöä ja fenkolia.

Punajuurivispipuuroa ja herkkutatti-jäätelöä.

 

Ei ainoastaan menu ollut huikean hyvä. Seura, tunnelma, miljöö – kaikki oli hyvää, mieluisaa. On niin mukava, kun on taas rotissöörielämääkin.

Niitä näitä Rotissöörit Ruoka ja viini Viini

Kotosalla ruokajuhlaa

Tämä hyinen takatalvi kohtuullisen märkien ja jalkarättimäisen suurien räntähiutaleiden kera ei ole ollut mieleiseni. Olen koettanut käyttäytyä aikuisen tavoin ja olla kuin en kärsisikään toisesta peräkkäisestä ulkoilemattomasta, liikkumattomasta päivästä, mutta kovin hyvin tämä aikuisteluni ei ole sujunut. Pientä tupinaa pitkin päivää. Ja ihan hillitön määrä somessa ja netissä roikkumista. Yhdessä sun toisessa Whatsapp-ryhmässä, FB-yhteissössä ja Instassa on tullut viesteiltyä.

Ruoanlaittoon ja kuvaamiseen olen saanut kulutettua aikaa. Tänään on rotissöörien kilpipäivä, johon liittyy paljon hyviä muistoja. Niitä muistellen tänään Pehtoorin savustamaa siikaa ja minun kokkailemani lisukkeet. Sekä Viinilehden valitseman ”Vuoden valkoviini” = uusseelantilainen riesling Mud House (15 €) Suositus on rasvaiselle kalalle, mutta kyllä se kelpasi siiallekin. Ei mitään huonoa sanottavaa, ei mitään, mutta silti: oikeastiko ”vuoden valkkari”?

Ruoasta, rotissööreistä ja valokuvauksesta puheenollen: käykääpä vilkaisemassa Oulun voutikuntaan kuuluvan studioravintola Tundran Insta-feediä! Jo silmänilo on paljon. Maistamaa päässeenä teidän että myös vatsa ja makuaisti kiittävät!

Niitä näitä Rotissöörit

PiNknik! – oi, että!

Pitkästä aikaa (ruoka)ystäviä, pitkästä aikaa lepoa seurassa, pitkästä aikaa naurua isossa porukassa, pitkästä aikaa ilojen ja surujen jakamista… Ruokaystävyys, harrastuneisuus, paistinkääntäjyys, … kesäilta, välittömyys, ei-pönötystä, tavattoman hyvää ruokaa, hienoja makuja, raikkaita viinejä, hyvää musiikkia, huikea miljöö, tärkeitä ihmisiä, aurinkoa, menneiden muistelua, kokemusten jakamista, juttelua… taas hyvää ruokaa… Rotissöörien kymmenes piknik on nautittu!

 

Rotissöörit Ruoka ja viini

Elämä on nyt näin…

Tässä merkillisessä ajassa tänään (taas! tai sittenkin pitkästä aikaa) aamulla tuli mieleen, että eihän tässä mitään hätää, niin kuin ei olekaan, mutta että tosiasia on, että koronaan voi kuolla. Siihen voi kuolla yhtäkkiä. Tai siis aika yhtäkkiä. Ei ”pitkälliseen sairauteen”, ei vanhuuteen, vaan koronaan. Minä tai joku läheinen voi kuolla siihen. Ihan niin kuin liikenteeseenkin. Tai sydänkohtaukseen, terrori-iskuun tai pudotessa katolta.

Mutta tänä aamuna tämä ajatus ei pelottanut, päinvastoin. (Vaikka on se kyllä jo ehtinyt ahdistaakin, ainakin tullut mietityksi). Mutta tänään tuli sellainen olo, että nauti. Hyvä ihminen, elä! Eihän tässä nyt kyyristellä piilossa ja vain pelätä, ei se auta. Ei mitään ”elä kuin viimeistä päivää” -juttua, vaan ilolla pakkasin itseni ja pyöräni ja kahdeksan jälkeen lähdin polkemaan ihan hitonmoisen kylmään keliin. Ja sehän oli riemullista. Oikeasti. Ulkoilma vaan on mun juttu. Siitä saa iloa ja eloa!

Kävin Verkkokaupassa, mutkin 32 km, ja sen jälkeen sauna (minähän en kaupungissa paljon sauno, mutta tänään!) ja sitten kokkailemaan. Tänään on rotissöörien kansainvälinen kilpipäivä, ehkä muistatte, menneinä vuosina se on teetättänyt minulla aika lailla hommia ja sitten kuin kiitoksena on käyty syömässä ulkona, useimmin Istanbulissa, viime vuonna Puistolassa, etc. Tänään ei muuten menty ulos syömään (yllättävää, eikö?), mutta yhteisöllisyyttä on yritetty ylläpitää somen kautta, joten minäkin halusin yrittää. Siispä oikein menun rakensin tälle päivälle.

Kuten kilpipäiväkin, myös meidän menu tänään kansainvälinen. Siispä reissu ruokapöydässä: alkuun kotoista, kotonaleivottua saaristolaisleipää ja eilen Kellon Kiviniemestä haettua maivanmätiä smetana-sipuli-muna-kastikkeessa, sitten Japaniin (broileripullia (tsukune) ja erinomaisen hyvää soija-mirinkastiketta, jälkkäri oli inspiroitava kaappien kätköistä: siispä Portugaliin. Jouluksi ostettu, nyt vasta avattu, oikeinkin hyvä tawny ja ”Bolo de mel” eli madeiralainen melassikakku, joka säilyy, säilyy ja … sitä oli vielä palanen viime syksyn reissun jäljiltä kaapissa. 
Yhdessä totesimme, että ei huono, mutta kyllä olisi mukava olla ”ihmisten ilmoilla”, kilpiravintolassa, nähdä ruokaystäviä… Nähdä ystäviä.
No mutta, edelleen päivä kerrallaan. Valoa on. Kesä tulee. Paljon hyvää on näissäkin päivissä. Nautitaanpa siitä.
Niitä näitä Ravintolat Rotissöörit Ruoka ja viini

Taas yksi vaihe

– Aamulla oli valoa jo niin paljon, että hoksasin, että kovin kauaa ei enää tarvitse pyöräillä sisätiloissa.
– D-vitamiinipurkin pohja on jo näkyvissä.
– Iltapäivän pienellä lenkillä oli jo aurinkolasit mukana ja tarpeen.

”Kevään merkkejä” -listaan kuuluvat myös vuosikokoukset. Yleensäkin, –  ja rotissööreillä erityisesti. Tänä vuonna erovuoroisena noin seitsemän vuotta ollut allekirjoittanut lopultakin erosi. Kymmenen aktiivisen presse-toimintavuoden älkeen.

Siis tänään oli Oulun rotissöörien vuosikokous. Juuri sieltä palasimme. Vuosikokoukseen olin duunaillut kaikenlaista. Ja vastuuvapaus minulle ja muille hallituksessa (= voutineuvosto) olleille myönnettiin.

Ja myönnettiin minulle myös samppanjapullo. Ruinartia ei koskaan ole liikaa viinikaapissa!

Ja samalla myönnettiin myös järjestön pronssinen ansiomerkki! Olen jo siinä iässä, että saan ansiomerkkejä!? Tovin mietin, onko riittävä ikä peruste ko. prinikan saamiseksi. – Ei kuulemma ole. Iällä ei kuulemma ole mitään tekemistä sen kanssa. No, totta puhuen, iloinen olen huomionosoituksesta. Ei niitä päntiönnään tässä järjestössä jaeta.

Kokouksen jälkeen – luonnollisesti, onhan kyse ruokakulttuurin vaalijoista – nautimme blinit lisukkeineen. Puistola tarjosi hyvää. Todella rapeita, sopivan rasvaisia olivat. Pikkelöity lohi yllätti iloisesti.

Oli ilo tavata kaikkia. Ilo olla paistinkääntäjä. Ilo olla.

Rotissöörit

Syötiin yhdessä

Perjantai-illan talkoohommat tarjoilijana sujuivat hyvin.

Olipa mukava ja makoisa ilta. Hyvää seuraa, hyvää ruokaa, hyvä mieli ja leppoisa olo. Mitäpä sitä enemmän voisi toivoa? – Ehkä enemmän asiakkaita.

Mutta kaikkinensa: hyvä harrastus on minulle ollut tämä. 😉 (Eikä ole Pehtoorikaan ollut pahoillaan, ei tänäänkään. 😉 )

Rotissöörit

Hajamietteitä Rovaniemeltä palauduttua

Olemme palanneet kotiin. Palanneet takaisin tavalliseen elämään. Kaksi päivää liki 400 muun ruokafriikin, harrastajan ja ammattilaisen kanssa ruoan ja juoman parissa, juhlassa ja jonkinlaisessa mukavassa kuplassa, vähän epätodellisessa olossa, – lomalla kaikesta. Ja niinkin lähellä kuin Rovaniemellä, mikä teki kapitulista tavallistakin nautittavamman: vain 2½ tunnin matka kotoa. Ei lentoja, ei junamatkoja, ei reissaamista jonnekin Suomen eteläreunalle… 😉

Kapituli oli kiireetön, mikä korostui eilisen illan Grand Dinerillä: kello oli melkein iltayksitoista ennen kuin kaksi ensimmäistä ruokalajia oli saatu nautituksi.

Kello oli yksi yöllä, kun koko illallinen oli ohi ja Conseiller Culinairen ja Echansonin toimesta sali- ja keittiöhenkilökunta oli asianmukaisesti kiitetty ja kehuttu, ja me olimme saaneet pöytäseuran hyvästeltyä ja jälleennäkemiset toivoteltua.

Mukavan kuuloista tanssimusiikkia ja hyvää seuraa olisi ollut vielä tarjolla, mutta me kävelimme muutaman korttelin pätkän omaan hotelliin ja yöpuulle. Vielä yöllä jaksoin tupista, että patikkakengät ja goretex ovat minulle luontaisempia juttuja kuin korkkarit ja pitkä silkkipuku, mutta… toisaalta hiljaa mielessäni myönsin, että onhan kapituleissa juuri tämä pieni ja isompikin glamour ”se juttu”. Tietysti on. Glamour ja iltapuvut ovat tärkeä osa juhlaa.

Pitkän illallisen aikana ehdimme (ainakin MH ja minä 😀 ) höpöttää kaikkea hupaa. Ei oikeastaan ole ihme, että ääneni oli vielä kotimatkallakin käheänä. Mutta ehdimme lauantaisen illan kuluessa, kaiken muun ohessa, pitkän illallisen aikana, vähän pohtia paistinkääntäjyyden syvintä olemusta: miksi me itse kukin ollaan mukana. Miksi hankkiudumme kapituliin, hommaamme pukupussillisen pukukoodiin sopivia kamppeita, maksamme matkoista, majoituksesta ja kapitulitapahtumista, mikä tarkoittaa yleensä yhteensä kolmea gastronomista, kulinaarista ja enologista kokemusta sekä rahanmenoa.

Osalle, ehkä noin neljännekselle noin 400 hengen kapitulin muonavahvuudesta, tapahtuma on ainakin osittain ammatillinen kokemus, mutta suurimmalle osalle (avecit ja harrastajat) se on ”vain” harrastukseen ja elämäntapaan liittyvä juhlaviikonloppu. Ruokafesta, jubilaari, ystävien tapaaminen paikallisten kulinaaristen nautintojen äärellä. Se on leppoisaa yhteisöllisyyttä samanhenkisten kanssa. Uuden oppimistakin.

Mitäs minä opin tai tulin kerranneeksi tässä kymmenennessä kapitulissani?

  • Tunturikonjakki on kuivahkoa kotimaista yhden tähden jaloviinaa.
  • Lusikallinen puolukkasurvosta tattikeiton pinnalla tuo mukavan uudenlaisen raikkauden ja hapokkuuden keittoon.
  • Sinihomejuustomuru hyvän poronpaistikäristyksen päällä on mitä mainioin makulisä ruokaan, joka muutoinkin on yksi lemppari(mökki)ruoistani. Mitäs jos laittaisin sinihomejuustoa myös vierasruokabravuuriini eli poro(npaisti)lasagneen? Minähän kokeilen!
  • Jos kalassa on mudan makua tai se muutoin kaipaa hieman happoa, on siihen hyvä apu, kun lorauttaa pienen tilkan nestettä oliivipurkista. Aina kalan raikastamiseksi ei tarvitse, eikä kannata, käyttää sitruunaa.
  • Jos teet järjestössä hyvin ja paljon töitä, sinut voidaan valita pestiin, jossa saat tehdä vielä enemmän hommia. Toisaalta on mahdollista olla mukana aktiivisena jäsenenä vuosikymmeniä joutumatta työläisiin luottamustoimiin. (Nimenomaan tämä on kohta, jonka määräsin itselleni kotiläksyksi ja pohdittavaksi… 😉 )
  • Toisin kuin koko läheinen pöytäseurue ja minä ajattelimme, aina ei olekaan hyvä, että lautanen on lämmitetty. Esim. eilen, kun tarjolle tuli (minun mielestäni ehkä koko kapitulin hienon ja eniten makuhermojani hellivä annos = ) riimiporoa erinomaisen ihanassa ja aromikkaassa riekkoliemessä koristeltuna käsittämättömän hyvällä punajuurisipsillä, olimme hieman pahoillamme, että lautanen oli ihan kylmä, mikä tarkoitti, että riimiporon päälle kaadettu jumalainen kuuma, höyryävä liemi jäähtyi siinä samassa kun se kohtasi kylmän posliinin. Mutta opimmepa loppuillasta, että jos riimiporo olisi laitettu kuumalle lautaselle, se olisi siinä kypsynyt, mikä ei todellakaan ole hyväksi. Siis mieluummin jäähtyvä liemi lautasella kuin siinä kypsyvä raakaliha. Ja edelleen: lopultakin tämä aika pieni annos oli makumuistoihin jäävä…

  • Älä koskaan yritä yhtä aikaa olla juhliva ja illallisesta nauttiva kapitulivieras ja valokuvaaja. Etkö vielä ole oppinut!!!!
  • Lopeta urputtaminen korkkareista: opettele nousemaan niillä portaat tai jätä ne kotiin.
  • Namelaka viittaa japanilaiseen keittiöön, pehmeään kermamaiseen, vaahtoiseen koostumukseen ja usein (ymmärtääkseni) se liitetään juuri valkosuklaaseen. Ja ainakin eilen se oli ihan mahdottoman hyvä asia. 😉 (ks. menu)

  • Astia, jossa ruoka tarjotaan, on osa (maku)elämystä. Tämän olen oikeastaan tiennytkin, mutta käsitykseni vahvistui Grand Dinerillä …  alkuruoan ”kalapaletti” viehätti kovasti, samoin päre, jolla illallisen varsin makoisa juusto ja erityisen hyvä mustikkahillo(ke) tarjottiin.

  • Jos nahkiainen ”leivotaan” terriiniin ja sen ohessa on mätiä ja sokerisuolattua rautua, hauen nahkaa sekä poikkeuksellisen hyvää rieskaa ja (paahdettua?) voita lasissa, niin myös nahkiaisia välttelevät henkilöt (= Pehtoori) voivat mieltyä annokseen.
  • Älä ikinä, älä enää koskaan kuvittele, että löydät vieraasta kaupungista kampaajan, joka ymmärtää, miten hiuksesi ”toimivat”.
  • Jos välttelet liharuokaa arjessasi, niin ei tarvitse hämmästyä, että juhlaillallisella pääruoaksi tarjotut isohkot, aika suolattomat karitsanlihapalaset eivät uppoa, vaikka kohteliaasti ja urhoollisesti vähän turhan hilloisen punaviinin avustuksella yritätkin saada ne syödyksi. Mutta ole tavattoman iloinen siitä, että annoksen keskellä on maustettu, sopivan rasvainen ”rullan viipale”, joka tyydyttää lihanhimosi suurenmoisesti. Nauti siitä, että se oli niin hyvää!
  • Illalliselle tullessa ei kannata vaihtaa plaseerattua paikkaa sillä syyllä, että saisit paikan ”jossa on parempi valo annoskuvauksia varten”. Valot sammutetaan tai ainakin himmenetään joka tapauksessa, joten kun et kehtaa käyttää salamaa, kuvaat puolet annoksista kännykällä, vaikka olet muka ammattilaisena raahannut mukanasi ison osan kamerakalustostasi iltapuvun helmoissa illalliselle (lue: olet kauniisti pyytänyt miestäsi kantamaan kameralaukkua).

Huomaatteko, olen taas oppinut. Ja ennen kaikkea nauttinut! Ruoasta, seurasta, viineistä, tutuista ympäri Suomea. Ehdimme oikeasti kohdata ja tavata monia ”vain kapituli”tuttuja  helsinkiläisiä, monia lappilaisia, lahtelaisia, tamperelaisia, jyväskyläläisiä, oman voutikunnan paistinkääntäjiä – osa jo, melkein, läheisiä…

Jo nyt mietin, että ajatukseni siitä, että tämä kymmenes suurkapituli, jossa sain (vaikken installaatioon osallistunutkaan) käätyihini ”commandeur”-lätkän, tunnustuksen aktiivisesta toiminnasta, olisi ehkä viimeinen, johon pitkään aikaan tulemme osallistumaan, ei ehkä olekaan kovin hyvä. Ehkä pian taas – sittenkin – mennään jonnekin… 😉

Ensi kesänä Helsinkiin? Voitaisiin asustella tyttären luona? — Tai ehkä ei sittenkään. Jokatapauksessa nyt on viikonlopusta hyvä maku – kirjaimellisesti. Kiitos Rovaniemi.

Kiitos kuksistakin! Hieno kapitulilahja. Meidän patikkareput Lapin mökkimaisemissa ovat ihan uudella levelillä näiden kuksien myötä. Kiitos kaikki ystävät, joiden kanssa viikonloppua vietimme. Olipa mukava, olipa makoisa.

PS. Kapitulin perjantain ja lauantain kokemuksia on lisää täällä (pe) ja täällä (la)

PS 2. Oulun voutikunnan sivulla on kuvakavalkadi. Huom. yllä oleva opetus:
”Älä koskaan yritä yhtä aikaa olla juhliva ja illallisesta nauttiva kapitulivieras ja valokuvaaja.” 😀

Niitä näitä Rotissöörit

Kapitulin toinen päivä …

Terveiset Kiireettömästä kapitulista aurinkoiselta Rovaniemeltä. Kapitulista on 2/3 nautittu.

Eilinen Diner Amical Santa Claus -hotellissa oli mukava ja makoisa.

Kuohuviinietkot olivat menestys. Ja yhteiskuvankin sain otettua. 😉

Paljon ehdittiin tavata ja jutella ihmisten kanssa, löytää vanhoja ja uusia tuttuja. Ainoa ”iso” ongelma oli juhlatilan akustiikka tai siis se, että ohjelmanumeroista ei kuulunut juuri mitään ja että puheensorina oli välillä todella kova, joten jutteleminen oli välillä ihan tekemisessä.

Ruokana oli – yllättävää, eikö? – poronkäristystä ja pottuvoita. Hyvää oli. Todella hyvää. Se kun voi olla aika karmeetakin. Mutta nyt oli paistikäristystä, jonka paistamisessa oli käytetty myös poron ”kuuta”  ( = pintarasvaa) eli omassa rasvassaan paistaminen antoi hyvän maun. Ja hyvä lisä annoksessa oli aurajuusto. Erinomainen lisä. Pitää kokeilla kotonakin.

Viihdyimme kymmeneen asti, – mikä takasi, että yöunesta tuli riittävä. Tänään yhdeksän aikoihin hotellin aamiaiselle. Edelleen olen sitä mieltä, että tässä hotellissa on paras hotelliaamiainen ikinä. Ennenkin olen tätä kehunut, ja hoksauttanut, että sinne voi mennä vaikkei hotellissa yöpyisikään (edellisen linkin takana ohje).

Aamupäivällä, ennen puolenpäivän lounasta, kävimme Pehtoorin kanssa liki parin tunnin kävelyllä, vähän tutustuttiin Rovaniemeen. Ja hankittiin pienille tuliaisia.

Ja puolelta päivin olikin jo aika lounaalle. Sieltä kuvat alla. Neljästä lounaspaikasta – Arctic Light Hotellin (siis meidän hotellin) ravintola, Roka, Monte Rosa ja Metsäpirtti (Napapiirillä) – meille osui Roka. Sen on ihan Roin keskustassa, Sampoaukion laidalla. Kaikilla neljällä ravintolalla oli yksi ”pakollinen” raaka-aine, ja se oli siika. Meidän ravintolan menu oli sama kuin meidän mökkimenumme aika usein on, varsinkin silloin kun meillä on mökillä vieraita: tattikeittoa, siikaa ja pottuvoita ja jälkkäriksi Lakka Creme Brûlee. Mutta on myönnettävä (eikä edes pitkin hampain 🙂 ) että Rokassa oli astetta, jollei kahtakin parempi tulos kuin minun kokkailuni Lapin möksällä.

 

Nyt (klo 18.15)  on jo hopusti lähdettävä illalliselle. 😀  Huomenna sitten lisää juttua ja kuvia!