Showing: 361 - 370 of 437 RESULTS
Lappi Mökkielämää

Hyvästit auringolle

Koska huomiselle on luvannut lumiräntää ja jäätävää tihkua, otin varaslähdön ja ajelin puolelta päivin Kaunispään huipulle: oli aika heittää auringolle hyvästit. Huomenna se (kuulemma) vielä nousee horisontin yläpuolelle, mutta tuskin on kaikelta sateelta näkyvissä, joten toiveenani oli tänään nähdä puolenpäivän auringonlasku. Näkemiin ensi vuosikymmenellä. Täällä Saariselän leveysasteilla kaamos kestää 36 vuorokautta, – joten vasta loppiaisen tienoilla seuraavat auringonsäteet…

Seinätunturien välissä oranssi hehku. Sinne meni.

Mutta olenhan niin monta kertaa ennenkin täällä todennut: kaamos on värikäs, kaunis, lempeä, valoisakin. Ainakin kaltaiselleni käypäläiselle. Jos näillä raukoilla rajoilla olisi vuoden ympäri, ihan ollakseen ja elääkseen, asuttava, niin olisikohan kaamos minusta enää mitenkään kiehtova ja kauneudessaan ainutlaatuinen aika vuodesta. Ehkä ei. Mutta asioiden näin ollen: edelleen pidän tästä ajasta täällä hyvin paljon.

Ja pimeydestä huolimatta, aika kuluu nopeaa. Niin nopeaa.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

#3 Lähelläkin on paljon kaunista. Liiterin ikkuna aamulla.

Mökkielämää

Mökkiviikon alussa

Kömmin aamulla ylös sängystä mökin keittiöön, on pimeää vielä, hyvin pimeää ja kello seinällä näyttää kymmentä!! Kymmenen! Vaikka yöllä pitkän pätkän valvoinkin, niin olisinko nukkunut kymmeneen? Näinkö tämä auringolta piilossa olevan Lapinmaan päivien kulku on kerralla sotkenut minun päivärytmini. – Mutta pian selvisikin, että kellosta on loppunut patterit.  Mutta kahdeksaankin nukkuminen oli jo hyvä saavutus.

Aamupäivä kului vielä kaikenmoisen päivittämiseen = laita kesävaatteet ja kengät varastoon, etsi untuvatakki, Icebugit, monot, villapuserot ja kaikkia lämpimiä vaatteita esille. Vaihda kesäiset pyyhkeet ja pöytäliinat jouluisempiin, etsi kynttiläjalat ja joulukoristeet ja -valot. Ja vielä säätele mökkiläppärin asetuksia, että saat korttikaupasta sähköpostit lähtemään.

Tuulentuvan (”vierasmökin”, pikku mökin) kylppäriin vein täydennystä toilettitarpeisiin. Minulla kun on tapana reissuissa kerätä hotellien kylppäreistä pienet samppoo-, hoitoaine-, suihkugeeli ja body lotion -pullot mukaani; reissuissa minulla on aina omat allergiavapaat voiteet ja omille hiukselleni passelit aineet mukanani, joten hotellien pikkupullot jäävät käyttämättä. Paitsi, että tuon ne aina tänne mökille. Olen tehnyt niin ”aina” ja kyllä ne ovat hyvin mökkivieraiden tarpeisiin kelvanneet. 😉

Kylillä kävimme hakemassa kaikenmoista tarpeellista kuten tulitikkuja, pesuaineita, leipää, linnuille siemeniä ja kelloon patterit. Ja Kuukkeli-kaupassa oli pilvin pimein japanilaisia. Olen ennenkin miettinyt täällä, että miten ihmeessä ihmiset, jotka kotimaassaan, Tokiossa ja muissa miljoonakaupungeissa, osaavat liikkua sujuvasti, nopeasti, törttöilemättä metroissa, asemilla, suurkaupunkien ruuhkissa, ovat täällä Saariselän ainoassa ruokakaupassa ja kylän raitilla sekä tunturissa ihan koko ajan edessä, tukkona, hukassa ja tulppana ovien pielissä? Aivan kuin väkimäärän vähyys saisi heidät hämmentymään…

En niin kovin innokkaana, mutta kuitenkin: sain hiihtokauden avatuksi. Pienen pienen lenkin kävin hiihtämässä. Varovaisesti, ettei heti iske vastustus. Enkä voi kyllä väittää, että olisi ollut lennokasta ja luistavaa menoni; enempikin sellaista rämpimistä, eikä se johtunut kelistä. Keli oli mitä parhain. Metsässä (toisin kuin Kaunispään päällä) ei tuullut ja pakkastakin vain -5 C. Ja niin kaunista. Hyvä oli hiihtäjän hiihdellä.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

#2

Entinen palovartijan mökki Kaunispään huipulla olisi hyvä joulukuvausten lokaatio!

 

Mökkielämää Niitä näitä

Kohti kaamosta

Melkein neljä kuukautta on kulunut siitä kun edellisen kerran olin mökillä. Milloinhan on viimeksi näin pitkä tauko mökkielämässä ollut? Pehtoori kävi kerran lokakuussa, ruska-aikana, mutta minä olen lähtenyt täältä elokuussa ja nyt vasta palasin. Nyt täällä on talvi, ja kaamos laskeutuu perjantaina.

Tulomatka sujui kuivassa pakkaskelissä, ja huikean kauniissa maisemassa: purppuraisia sävyjä edessä, leiskuvia oransseja lieskoja etelässä, takanamme. Huurteisia puita, sinistä valoa. Napapiirillä Joulupukin Pajakylässä jouluista, ja jo paljon ulkomaalaisia. Kahvilan jälkeen kävimme vielä pikkuputiikeissa: joulukalenteriin ja kuviin aineksia (pieniä koristeita, kynttilöitä) ja pikkuisille joulutuliaisia. Sitten yhä hiljaisemmalle tielle, puolet matkasta jäljellä.

Sodankylän jälkeen tien varressa on muutamia vanhoja taloja, pienten lumisten peltojen ja niittyjen keskellä, punaisia ikkunaluukullisia hirsitaloja, rintamamiestaloja, pieniä mökkejä – minusta näytti, että muutamat niistä olivat nyt autioituneet. Lumitöitä pihalla ei ollut tehty, ei valoja, verhot vedetty kiinni tai ikkunat kokonaan huurussa. Lappi tyhjenee…

Iltapäivän sinisen hetken aikaan kolmen tienoilla olimme mökkipihassa. Tuntui hyvälle tulla, ihan mahdottoman hyvälle.

Kunhan saimme tavarat (ruoat!) roudattua mökkiin, laukut purettua ja syötyä, oli aika lähteä pihalle. Kaipaamaani pakkaskelin ulkoilmaa oli tiedossa. Lumitöitä lingolle ja lapiolle. Asettumista osaksi Hangasojan rauhaisaa oloa.

Pihapiirissä paitsi lunta niin myös tonttuja. Pehtoori väittää, että minä näen niitä enemmän kuin hän, mutta ihan sama.  Onhan jo joulukuu, joulukalenterin aika.

Tänä vuonna tämän blogin joulukalenterissa on kuvia, reseptejä, juttuja, joista toivon mukaan osa teidän lukijoiden lähtettämiä, ainakin teidän ideoimia. Joten lähettelettehän minulle viestiä tai kommenttia.

Yritän myös Instagramin stooreihin laittaa pieniä videopätkiä – joulukalenteria siis sielläkin teille, jotka Instagramissa olette.

~~~~~~~~~~~~~~

# 1 

Tonttuherra Routalempi Tuulentuvan ikkunan takana 

Mökkielämää

Liikkumista monella suunnalla

Tänään on ollut viikon lämpimin ja aurinkoisin päivä. Ja siitä ilosta olemme liikkuneet oikein kunnolla. ”Minä voitin!” – ilmoittaa Apsu suunnilleen kaikkien tapahtumien jälkeen, aivan sama, onko menossa muistipeli, leivän syöminen, puronrantaan juokseminen tai yöunien pituus, – joskus voittotuuletus on ansaittu, aina ei, mutta tänään kyllä nelivuotias teki voittoisan suorituksen. Kävi vanhempiensa ja pikkusiskonsa kanssa ”vaunupatikalla” ja käveli reilun kuuden kilometrin lenkin tunturissa – eikä ollut moksiskaan. Vielä illalla jaksettiin kaksin kulkea purolla ja heitellä tikkaa. Ja yhdessä todeta, että ei ole kiva lähteä huomenna kotiin.

Pehtoori kulki kultareitillä kohti Kutturan tietä. Minä ajelin maastopyörälläni pitkin latupohjia ja palalin pikitietä – hillittömässä vastatuulessa. Koin sen, josta Tyär mankelimatkallaan kertoi: alamäetkin oli poljettava. Mutta olin kovin iloinen, että parinkymmenen kilsan pääosin maastolenkistä en ollut minäkään moksiskaan. Hyvälle tuntui kulkeminen. Kuvasaalis tänäänkin vaatimaton, kuten koko viikolla. Porotokkaa sentään … 😉

Ja yhdessä sapuskan tekoa, pitkään ruokapöydässä, pienten kanssa touhuamista, Eeviksen sylittelyä. Eeviksessä mökillä parasta on olleet oravat, jotkä näkyvät hänen paikaltaan ruokapöydästä. Niitä on seurannut ja hihkunut niiden liikkeitä. Ja kuukkelikin kävi lintulaudalla! Ei riemulla rajaa!

Isovanhemmuus Mökkielämää

Jänkhällä ja kylpylässä

Sillä samalla hetkellä kun iltapäivällä astuimme Saariselän kylpylän ovesta ulos sateiseen, hyvin syksyiseen ilmaan, Apsu kysyi: ”Milloin me mennään tuonne uudelleen?”

Parituntinen lilluminen kylpylän altaissa, polskiminen, leikkiminen, kilpailu, uiminen, ei – saunaan ei välillä maltettu lähteä, taas polskiminen… oli ehkä tämän lomaviikon paras juttu Apsulle. Ehkä kivien heittely puroon melkein yhtä kivaa. Ja kylpylään eivät isi ja äiti, saatikka Eevis, saaneet lähteä mukaan: ”Vain minä, mummi ja pappa!” Ja lähdön odotus alkoi jo aamiaispöydässä: aamukahdeksan ja puolenpäivän välissä (jolloin kylpylä avautui) Apsu ehti noin 168 kertaa kysyä, joko lähdetään. Miksi ei vielä lähdetä? Lähdetäänkö ikinä?

Sitä minä (taas kerran) mietin kylpylässä, mikä on porealtaiden juju? En ole oikein koskaan niitä tajunnut. Tänään (kun Apsukaan niistä digannut) yritin miettiä ja makustella, että mikä tässä on – muka – niin mahtavaa… En hiffannut.

No uiminen minustakin on mukavaa, Pehtoorin kanssa välillä vuoroteltiin Apsun huolenpidossa ja kun yhdeltä uintikierrokselta tulin Apsun tykö sukeltaen, tukka luonnollisesti vesikampauksella päätä myöten, ilmoitti pojanpoika aika nopeasti: ”Mummi, laita tukka kunnolla!” 😀

Muistuipa mieleen, kuinka kotiäitivuosina joskus (harvoin) lähdin lasten kanssa Oulun Edeniin: ne oli sateisia, kylmiä, loka-marraskuisia tai pakkas-helmikuun päiviä, jolloin ei ulkoilu ollut mikään ilo, jolloin oltiin väsyneitä, huonounisia, … iltapäivä kylpylässä oli ilo, pieni seikkailu, juhla ja yleensä niiden päivien jälkeen oli aikainen nukkumaanmeno, levollinen ja pitkä yöuni taattu. Joskus niinkin.

Kylpyläreissun yhteydessä kävimme katsomassa kun ”Jänkhällä jytisee” kulkue lähti liikkeelle: tänä vuonna jo 21. kerran moottoripyörien kokoontumisajo täällä. Yli 2000 osallistujaa, ja parihiksi olimme keskustassa kun melkein kaikki prätkät (mitkä pätkät? – kysyi vielä ärrää taitamaton Apsu. 🙂 ) lähtivät kohti Ivaloa ja Inaria. Pääasiassa isoja pyöriä, ”hieman iäkkäämpiä” miehiä, mutta myös naisia upeilla pyörillään. Aika vaikuttava oli letka…

Mökille palatessa meitä odotti ”antipasti” ja sitten illansuussa oli tarte flambeen aika. Lapsiperhe-elämää elettiin ilta. )

Isovanhemmuus Mökkielämää

Hyvää elämää

Niinhän se oli jo alunperin suunniteltu, että tänään olisi tämän lomaviikon juhlapäivä: kaikille mieluista puuhaa, ulkoilua, (tilattua 😉 ) aurinkoa, liikkumista, hyvää ruokaa, samppanjaa, Amaronea, tekemistä ja yhdessä oloa. Ja niinhän me sen onnistuimem tekemään ja saamaan; juhlapäivä.

Juniori ja Pehtoori lähtivät runsaahkon aamiaistarjoilun ääreltä yhtäkkiä kaksistaan pyöräilemään: ties missä olivat kolmisen tuntia polkeneet, kunnes puolelta päivin palasivat mökkipihaan. Siihen mennessä Apsu ja minä olimme järjestäneet ihan oman ”Hangasoja Angry Birds Parkin” ~ kivien heittelyä puroon, ”aarteiden” (mummi, ei täällä mitään aarteita oo) keräilyn, mihin kuului mustikoita (= kahdeksan), torvijäkälää, – ja pitkä tovi suuren suurta muurahaiskeon ihmettelyä, kaarnalaivojen tekoa (”Mummi, saako lainata sun veistä” (= puukkoa)), kelokantojen kummastelua ja sata muuta miksi? -kysymystä.

Sitten putsailtiin puron pohjaa, tehtiin pienistä kivistä koskia. Ja kuinka ollakkaan liiteristä löytyi tikkataulu! Niinpä tänään on sitten ollut tikanheittokisoja monessa eri sarjassa. Ja arvaattekin, kuka on voittanut kaikki!!!

Iltapäivällä oli sitten minun ja Miniän vuoro lähteä tunturiin: päädyimme minipatikalle kohti Kiilopään huippua. Oikein hyvä parituntinen kului auringonkin pilkahtaessa, lämmintäkin ihan riittämiin.

Rantasaunaa, pienten viihdyttämistä, Juniorin tarjoamaa kohtuullista samppanjaa, viime viikonlopulla saatua Amaronea, hyvää ruokaa, pitkään syömistä,

poron sisäfilettä, ja uusinta tyrniporkkanoille j ja kuusenkerkkäsiirappiakastikkeelle, – nyt niitä riitti minullekin asti maisteltavaksi.

Laitan reseptin kunhan kotiudumme  – hyviä olivat, ehkä vähän enemmän sokeria.

Mutta mikä tärkeintä: nämäkin tehtiin Apsun kanssa yhdessä. Kuten myös salaatti ja jälkkäri (hilla-rahkaa tuunattuna). Ja kuinka poika olikaan täpinöissään keittiössä, samoin kuin imuroidessa. Mummilla kun on mökillä pieni kätevä rikkaimuri, jolla Apsu sai ihan itse tehdä siistiä jälkeä. Pieniä ne on lapsen ilot. Sillä seurauksella, että kun kuka tahansa, teki mitä tahansa, Apsu haki pikkuimurin ja huolehti, että on taas siistiä. No siitähän mummi tykkää! 🙂

Niin hyvää elämää …

Isovanhemmuus Mökkielämää Valokuvaus

Sumuisessa Lapissa

Curly Girl – tuli kummasti mieleen aamun lyhyellä kuvauslenkilläni. Nyt kun on ollut sumua, usvaa ja tihkusadetta, eivät tunturimaisemat ole kaikkein kuvauksellisempia. Joten otinpa aamulla repun ja kameran ja suuntasin kuvailemaan makroja  – lähikuvissa sade voi olla eduksikin. Ja yksi itselle mieluisin otos on tämä: tupasvilla öisin sateen jälkeen.

Oma Curly Girl -kokeilu on jatkunut täällä möksällä. Noh, tekeehän se tukan eläväisemmäksi ja kiiltävämmäksi, mutta ei todellakaan huolitellummaksi tai muutenkaan enemmän mieluisaksi. Siispä jatkan huoltoa täällä, ja jatkan hiuksia turmelevaa kuivausta ja epäluomua hiustenhoitoarsenaalia kotosalla. Kaikkea kun ei voi saada…

Kun puolenpäivän tienoilla palasin mökille, oli Apsu pihalla vastassa – pomppien ylös – alas! Nyt! Nyt. Nyt mummi lähdetään! Ja niinhän me sitten tehtiin.

Lähdimme iltapäiväksi Angry Birds -puistoon kuten luvattu oli. Kaksin siellä kuljimme, pelasimme, kiipeilimme, hypimme ja pompimme. Ja taas pistettiin mummi liikkumaan! Hyvin jaksettiin molemmat. Ja minäkin innostuin pelaamaan ko. peliä – eka kertaa ikinä. Vanha Tetris -friikki muisti pelien riemun.

Mökille palattua arkinen mökkiruoka pikavauhtia pöytään: pastaa kahdella kastikkeella ja jälkkkäriksi perinteistä leipäjuusto – hillakomboa. Ja kuka olikaan mummin apuna keittiöpuuhissa? Apsu oli paras salaatin ja jälkkkärin tuunaaja.

Ja sitten tanssittiin Eeviksen kanssa tangoa. Kuinka lapsi nauttikaan musiikista ja tanssin keinunnasta. 😉 Niinpä ne taitavat monet pienet tehdä.

Mökkipäivässä keskeisintä pienet, ja elo ja olo heidän ehdoillaan ja kanssaan.

Isovanhemmuus Mökkielämää

Pienen lomaseurana

”Mulla on nyt loma!”

Sanoi Apsu varsin pontevasti myöhään eilen illalla, kun lähti vanhempiensa ja sisarensa kanssa pikkumökkiin nukkumaan ja kun oli suunniteltu tovi, mitä tänään tehtäisiin. Pojalla on kahden päivän päiväkotiura takana, ja nyt VIHDOIN loma.

Tänään onkin sitten menty paljolti lomalaisen toiveiden ja tahdon mukaan. Tosin aamuriisipuuro ei juuri maistunut, eikä paljon muukaan, sillä – kuten päiväkotiuransa aloittaneelle lapselle on vähintäänkin säännönmukaista – on ensimmäinen tarhasta tuotu nuha (toivottavasti ei siitä äidy pahemmaksi) tosiasia.

Eilisestä myöhäisestä valvomisesta huolimatta olimme tänään aamupäivällä kuitenkin suhteellisen ajoissa ”radalla” tai siis tarkemmin ottaen polulla. Ja kuinka Apsua innostikaan, kun siellä oli viittoja, merkkejä, karttoja… ja hän sai opastaa mummia ja muuta porukkaa, mistä mennään. Juosta edellä ja huutaa ”Mummiiiiiiii, tuu jo”.

Kyllä on tämä nelivuotias oikeasti aika kovakuntoinen (on muuten osallistunut perheen ”Suureen Pyöräilykesään” omalta osaltaan aika huikealla panoksella: 16 km yhden päivän aikana pienellä apurattaisella pyörällään!); tänään reilusti kolme kilometriä melkein juosten tunturin kuvetta ylös ja alas, ja kaikki muu liikkuminen päälle – nuhasta huolimatta.

Iso, komeiden porohirvaiden tokka (vai sittenkin vain parttio) kulki polulla ihan liki ohi, oli se jännä juttu, kuten reitille sattuneet ”kummituskämpät”. Apsu tulkitsi patikkareitin kaikki tuvat ja laavut kummituskämpiksi.

Pojan toivelistalla oli myös munkki Kaunispäällä. Sinne siis munkkilounaalle. Ihan koko munkki ei uponnut ”voidaan viedä isille” [isänsä oli silloin koiran kanssa maastopyöräilemässä Lutto-tuvan suunnalla].

Iltapäivällä ja iltasella mökkielämää: rantasaunaa, kohtuullista ruokaa, lukemista, pelejä, juutupaita (Youtube), notski-iltapalaa. Kaikkea lomatouhua.

Mökkielämää Muistikuvia Valokuvaus

Mökkieloa

Syksyiseen, pilviseen aamuun heräsimme, eikä intoa lähteä ulos. Ei ainkaan heti aamusta. Minulla ”konttorihommia”, ja Pehtoori tapansa mukaan luki lehtiä pitkään ja hartaasti, täytteli ristikoitakin.

Pihalle päästyä mies kunnosti minun mökkipyöräni: vaihteet ja jarrut vaativat perusteellista remppaa ja ovat nyt kunnossa, joten uskallan lähteä polkemaan vaikka tunturiin. Huomenna oli vähän aie, katsotaan nyt… Muuttuvia tekijöitä täälläkin on. 😉 Ja minä siivosin terassit. Männyn siitepölyä oli keltaisenaan kaikkialla, paksusti.

Samalla, ilolla ja tyytyväisenä, saatoin katsella edellisen mökkireissun (Lue: leppoisan työleirin) tuloksia: pihalla ja pihapoluilla näyttää aika hyvältä, juuri sellaiselta kuin toivoinkin. Vihertää, on siistiä ja tasaista.

Tänään parituntisen touhuamisen jälkeen ryhdyimme pohtimaan lounasasioita: ajatus ja aie lähteä kävellen Rönkönlammelle paistamaan makkaraa kariutui minun ”sokerisuuteeni” eli alkoi ripsiä vettä, enkä halunnut lähteä sateeseen edes pikku lenkille. Ja pian sade sitten tokenikin; hyvä meidän oli mökkinotskillakin lounastaa.

Minulla vähän näitä kuvaushommia taas.. Porotokka-sarjaan on tullut paljon uusia astioita, ja minä saan ne kuvailla. Toki saan. 😉

Iltapäivällä minulla – vihdoin, kuinka minä sitä jo tarvitsinkin!!! – hieroja. Luottohieroja L. on Saariselällä, ja pitkästä aikaa hänen jälkeensä datailuista, kuvankäsittelystä ja pyöräilystä jumittuneet, jo kipeät, niskalihakseni ovat taas toimintakelpoiset, eivätkä yöllä herättele tulehtuneeseen tunteeseen.

Pehtoorilla ihan omat mindfulness-harjoitukset notskipaikalla; kaksi vanhaa puuta. 😀

Kun sitten istuimme illansuussa ruokapöydässä, Juniori soitti: ”Ollaan jo matkalla”. Heillä oli alunperin tarkoitus lähteä huomenna aamulla, mutta kun Apsun toinen päiväkotipäivä oli tänään ohi, lähtikin koko perhe saman tien kesälomareissulle kohti Hangasojaa. 😉 Toiveena esittivät, josko petaisimme valmiiksi: kullannuput voitaisiin kantaa suoraan unille kunhan tulevat… Katsotaan onnistuuko. 😉 Ja ehkä tässä jotain iltapalaa puuhailen lomalaisille.

Syksyn merkkejä jo on…

 

Mökkielämää

Maisemanvaihdos

Jos pitäisi nimetä vain yksi hetki, joka mökillä on parasta, niin se olisi tosi vaikeaa. Lopulta olisi ehkä valittava näiden kahden väliltä: joko se hetki, kun olet päivän liikkunut, ollut tunturissa patikoimassa, kun on jo väsy, kun ruoka on vain lämmittämistä vaille valmiina tarjottavaksi ja kun menet saunaan …  Tai sitten se hetki, kun pitkän ajomatkan jälkeen vihdoin ollaan Hangasojalla, on kaikki (ruoka)kassit kannettu mökkiin ja saa avata sälekaihtimet. Se on sellainen symbolinen mökkiviikon aloitus, – ollaan perillä ja kaikki on vielä edessä, edessä on monta hyvää päivää lepoa ja liikkumista, touhua mökkielämässä ja taukoa jostain muusta.

Tänään on ollut tuo hetki: sälekaihtimet on avattu. Ollaan mökillä.

Aika harvoin on oltu elokuun puolivälissä, useammin kuun lopussa tai heti syyskuun alussa. Noh, tämä ajankohta määräytyi paljolti meistä riippumattomista syistä: on Juniorin tämän kesän toinen (ja viimeinen) kesälomaviikko ja halusi perheensä kanssa tulla möksälle, ja pitivät suotavana, että mekin ollaan täällä. 🙂  Tulevat tosin vasta keskiviikkona, koska päiväkoti! Tänään on ollut Suuri Päivä, sillä Apsu aloitti tarhaelämän. Joka viikko on 2½ päivää päiväkotielämää, ja tämä uusi vaihe elämässään alkoi tänään. Reippaasti oli aamulla mennyt, ja kahdeksan tunnin jälkeen ilmoittanut, että oli kivaa ja että hyvin oli menny. 😉

Apsun uusi päiväkotielämä on ollut toinen syy tiheään viesteilyyn ja puheluihin Oulun suuntaan, ja toinen on ollut systerini. Hänenkin elämässään uusia isoja juttuja, niissäkin on oltu mukana, myötäeläen – ja viestirumbaa ja puheluita on ollut. 😉

Ajomatka tänne pohjoisen pilviseen maisemaan tuntui kestävän ihan tavattoman kauan: lähdettiin tavallista myöhemmin (= yhdeksältä) ja Oulu – Kemi -tietyöt ovat vielä pahimmoilleen kesken, hidastavat menoa aika lailla, jos kohta homma näyttää lupaavalta tulevaa ajatellen, … Em. viesteilyjen ohessa oli kyllä paljon muisteltavaa ja juteltavaa lauantaista, muistoja aiemmistakin Kalaaseista, jo tulevaankin katsellen. Ja niinpä sitten iltapäivällä kurvattiin mökkipihaan. Hiljaista, sateetonta, mukavaa.

Ruskaa ei vielä ole, eikä pikaisella pyrähdyksellä metsään näyttänyt olevan tatteja eikä mustikoita eikä mitään muutakaan keräilytalouden ruoka-aineksia, mutta katsellaan …

Viikon aielistassa on siis pääasiassa kulkeminen ja pikkuperheen hemmottelu. Apsu on ilmoittanut haluavansa kylpylään, Änkkäripuistoon, heittelemään kiviä puroon, munkille Kaunispään ylämajalle, rantasaunaan. Ei mahdottomia toiveita.