Liikkuminen – Sivu 20 – Tuulestatemmattua

Alkulähteillä

Aamun kaurapuuron (missään ei tule niin hyvää puuro kuin mökillä (johtunee vedestä)) ja sähköpostien jälkeen emme suinkaan ryhtyneet pihahommiin emmekä ikkunoiden pesuun, jotka ovat kyllä to-do-listalla. Eri asia on, milloin listan hommat on tarkoitus tehdä… 😉

Ehei, ei mitään to-do-hommia: lähdimme patikalle. Lähdimme huolimatta siitä, että Pehtoorilla on melkoinen romuska – pikkuperheeltä kai saatu. Kuumetta ei kuitenkaan, ja sääkin oli mitä otollisin liikkumiseen, joten ulos. Lähtiessä puolipilvistä ja + 13 C (yöllä oli käynyt +2 asteessa). Reitiksi valikoitui Latvakuru – mökkipuron alkulähde. Valintaan vaikutti se, että tähän aikaa vuodesta siellä on vielä sääsketöntä ja että matkalla voisi tsekata korvasieniapajat.

Muutama sieni löydettiin, vain muutama. Kurun pohjan loppumatka on kohtuullisen haastavaa: sammalet liukkaita, rakkaa paljon, kaatuneita puita, ja vettä kivien välissä. Mutta ei mitään ylitsepääsemätöntä.

Merkillisen vaikuttava tuo kuru on; huolimatta siitä, että tämä taisi olla viides kerta kun siellä kävimme. Veden kirkkaus, ikiaikaiset rakkakivirinteet, jääkauden jäljet… ja hiljaisuus. Karu, kaunis Lapinmaa. Meidän ”oman” puron syntysija.

Paluumatkalla(kin) ripsaisi vähän vettä, mutta ”kesä kuivattaa” kuten Apsu toteaa – vaikka olisi mehumuki kaatunut pöydälle. 😀 Oikeasti sade ei juuri haitannut. Nousimme Ruijan polulle ja kuinka ollakkaan paluumatkaan meni puolet siitä mitä mennessä. Joka tapauksessa oikein hyvä kolmen tunnin pikkupatikka.

Saunan lämmitystä ja sapuskaa. Ja sitten pihalla – lähinnä chillailin, kuljin ja kiertelin, kuvailin, vähän siivoilinkin. Ja ihailin pientä lumikasaa, joka mökkitien päässä vielä on. Täällä ei koivussa ole kunnolla silmujakaan, hilla ei todellakaan kuki, kun ei ole edes lehtiä vielä. Purossa ei sentään ole lumireunuksia. Eikä nyt enää ole kylmäkään. Päinvastoin, iltasella jo lähes +20 C. Siis KESÄmökkeillään.

Liikkuminen Niitä näitä Valokuvaus

Kempeleeseen pyörällä

Tänään on tuntunut ihan kesältä. Oulussa oikeastaan eka kertaa tänä vuonna, kun meillä jäi se viime viikon lämpöaalto täällä kokematta.

Aamupäivällä Muistikuvia-asioita, ja sitten jälleen kotiseuturetkelle Helkaman kanssa. Tänään kohteena Kempele. Matkalla ojanpohjilla jo paljon rentukoita.

Oli ihan ”syykin” mennä sinne, sillä yhdellä tutulla, pitkäaikaisella keskikoulu- ja lukiokoulukaverilla, harrastaja-valokuvaaja hänkin, on näyttely siellä. Olin luvannut käydä katsomassa. Ja tänään sinne siis. Tapasimme ja kahvittelimme, ja sitten minä lähdin kuvailemaan Kempeleen ”nähtävyyksiä”: kotiseutumuseo ja kirkko. Kempeleen vanha kirkko on yksi maamme 11:sta jäljellä olevasta arvokkaasta tukipilarikirkosta. Mutta sepä on nyt rempattavana joten enpä päässyt kovinkaan lähelle. Tapuli oli jo maalattukin.

Kotiseutumuseon pihapiirissä vanha maitolava, jossa vanha Valion logo. Tulipa siitä takaumia. Minulla ei niinkään maaseudulle, saatikka maitotilan elämään, vaan kesäjätskiin. Duetto-pikari: suklaata ja vaniljaa, ja puutikku. Siinä pyöreän pahvikipon kannessa oli tuollainen Valion merkki.

Kempele on yksi niitä kunnannimiä, jotka vieraspaikkakuntalaiset, etelän immeiset, taivuttavat toistuvasti väärin. EI Kempeleellä, vaan Kempeleessä. Aika vastikään YLE Ykkösen toimittaja taivutti isompienkin paikkakuntien – kaupunkien – nimiä yhdessä ja samassa lauseessa ihan pieleen: ” – – Seuraavat ottelut pelataankin Kokkolalla ja Rovaniemessä.” Auts! Luulisi toimittajilla olevan vähän parempi suomen kielen taito. Luulisi.

Ilta on kulunut reissukuvia peratessa, ja ”perinteistä” matkayhteenvetoa miettiessä. Huomennapa sitten sen aika.

Liikkuminen Luettua

Pyöräillen ja kuunnellen

Minulla on ollut BookBeat vajaat kaksi kuukautta ja sähköpyörä melkein viisi viikkoa. Ne liittyvät hyvin läheisesti yhteen, sillä pyöräillessäni kuuntelen kirjoja. Kuuntelen kirjoja myös kuvia tehdessäni ja siivotessani, joskus ruokaa laittaessanikin.

Olen kuunnellut 15 kirjaa, niiden lisäksi jättänyt pari alkuunsa kesken ja ”Learn Italian´ia” kuuntelen päivittäin, ehkä noin tunnin päivässä, toistaen uudelleen ja uudelleen samoja kohtia.

Pyörän mittarissa on lähes 800 kilometriä.

Ehkä jo nämä numeeriset tiedot kertovat, että olen erinomaisen tyytyväinen molempiin hankintoihin ja että ne eivät ole jääneet turhan panteiksi ulkovarastoon tai puhelimen appi-rivistöön.

Luetut/kuunnellut

Niina Mero, Englantilainen romanssi
Kate Morton, Kellontekijän tytär
Ina Westman ja Katja Lahti, Arkisatuja aikuisille
Mia Kankimäki, Naiset joita ajattelen öisin
Enni Mustosen sarja: Nimettömät, Lipunkantajat, Mustasukkaiset, Sidotut, Parittomat
Juha Itkonen, Ihmettä kaikki
Eve Hietamiehen trilogia: Yösyöttö, Tarhapäivä, Hammaskeiju
Mari Veitola, Veitola
Laura Frimanja Anton Vanha-Majamaa, Mikael Gabriel – Alasti
Michelle Obama, Minun tarinani

Kaikista noista on esittely mm. BookBeatin sivulla… ja noista vanhimmistahan olen jo mielipiteitäni lausunutkin, mutta neljä viimeistä ovat vielä kommentoimatta. Niistä ensimmäisenä ja koko listan ehdottomasti parhaana kirjana on hehkutettava Mia Kankimäen kirjaa ”Naiset, joita ajattelin öisin”. Se niin hieno, monitasoinen, älykäs, hauskakin. Se on tietokirja, mutta se on myös matkoja (Japani, Italia, Afrikka ….) kulttuurihistoriaa, feminismiä, lisää matkoja, menneiden vuosisatojen naisia ja yli 40-vuotiaan naisen matka myös itseensä. Faktaa ja fiktiota – samassa kirjassa, mikä ei ole kirjallisuuden lajina kovinkaan yleinen ja mitä on varmasti myös vaikeaa kirjoittaa.

Ihan suurenmoinen kirja. Sitä minulle täällä blogissa suositteli Anu, ja myös sisareni vinkkasi sen pariin. Minä voisin jatkaa suositusta yleisesti kaikille, mutta jotenkin tuntuu, että erityisesti myös Sadulle. Vaikka emme ”livenä” tunnekaan, tuli minulla monta kertaa kirjaa lukiessani mieleen, että hänelle tästä pitää mainita. 😉 Nyt kun opettajalla pian alkaa kesälomakin?

Westmanin ja Lahden ”Arkisatuja aikuisille” on sekin vähän uudenlainen kirja. Novelleja arjesta, mutta myös satuja. Jutuissa oli usein jännä ”yllätys” tai ”the end” – kuten hyvässä novellissa tai sadussa on. Tämä voisi sopia lyhyiden bussi- tai junatyömatkojen ”lukemistoksi”.

Kate Mortonin – ”lumoavan tarinankertojan” vai miten hänen luonnehdintansa oli – kirja ”Kellontekijän tytär” on melkoinen järkäle, ja se jos joku on monikerroksinen, monipolvinen, ei kronologisesti etenevä, hyvin brittiläinen, kieltämättä kiehtovasti kirjoitettu, mutta minusta tarina etenee vähän turhan paljon rönsyillen eri suuntiin. Henkilöitä, miljöitä, juonenkäänteitä on melkein liikaa. Tai kirja pitäisi lukea/kuunnella ”paikallaan”, intensiivisemmin kuin pyörän selässä tuli tehtyä. Lukijana Niina Hukkinen saattoi olla yksi syy, miksi kirja ei saavuttanut ihan varauksetonta tykkäämistäni. Hänen ikään kuin pusertaa tekstiä ulos, se ei solju… Mutta ei kirja missään tapauksessa huono ollut.

Niina Meron ”Englantilaisen romanssin” kuuntelin loppuun järjestellessäni Festaa aamusella. Se on suomalainen dekkari ja romanttinen (oliko? 😉 ) nykytarina, joka sijoittuu Englannin maaseudulle ja Tampereelle. Siinäkin oli pieni tietokirjallisuuden (kirjallisuushistorian) juonteita. Esikoiskirja, josta pidin. Pirjo Heikkilän napakka ääni sopi tähän paremmin kuin hyvin.

Melkein kaikki kirjat olen siis kuunnellut pyörän selässä. Paria umpisateista päivää lukuunottamatta olen ajanut pyörällä joka päivä vähintään tunnin. Tavallisesti parin – ja muutaman kerran kolmen, neljän -tunnin lenkin. Kaupassa ja Caritaksessa käyn pyörällä, kuvausretket ovat laajenneet naapurikuntiin ja Oulun laitamille. Olen löytänyt kotikaupungista ihan uusia alueita, idyllisiä pikkuteitä, jokivarren hyväi pyöräteitä. Kunto on parantunut, olen kasvoistani aika päivettynyt, ulkona olo on mielekästä ja raitis ilma takaa hyvän yöunen. Entäs miinukset? – Enpä ole vielä keksinyt.

Historiaa Liikkuminen Niitä näitä Ruoka ja viini

Hyvä ja onnellinen elämä

”Hyvän ja pitkän elämän salaisuudet ovat aikaisin nukkumaan, terveellinen ruoka ja säännöllinen liikunta.”

Noinhan sitä väitetään. Ja niinpä sitten hyvin ja (aika) pitkään nukutun yön jälkeen terveellisesti aamupuuro ja vain kupillinen kahvia, ja eiku pyörän selkään. Kotiseutumatkailu vol. XX jatkui tänään Oulunsaloon. Hyvä oli aurinkoisessa aamussa polkea. Äänikirja (Kate Morton, Kellontekijän tytär) seurana (henkinen aktiviteettikin on hyväksi ja auttaa ennalta ehkäisemään muistisairautta). Kotiseutumuseon rakennuksien perinteikkyys, liki idyllinen pihapiiri ja toive museokahvilan aukiolosta saivat kaartamaan pihaan.

Eihän se kahvila vielä auki ollut: vasta kesäkuun lopusta heinäkuun loppuun.

Pitää mennä silloin uudelleen. Tulipa toinenkin syy vierailla tuolla toistamiseen. Sattuipa nimittäin museon naapurissa olevan Toivolan talon isäntä juttusille, ja kävimme sitten hänenkin talonsa pihapiirissä. Kaunis pieni-ikkunaruutuinen, mutta muutoin iso kuisti tai porstuahan tuo oikeastaan on, on 1800-luvun jälkipuoliskon kaunista maaseutuarkkitehtuuria.

Taloa kun ei vakituisesti asuta, eikä ollut avaimia mukana, niin emme päässeet sisälle. Siellä oli komea uuni ja muutakin kiinnostavaa ja kuvattavaa, mutta kun … Mutta sain lupauksen että kun tulen kesemmällä niin pääsen sisällekin.

Kotiin palattua sitten edelleen hyvän ja pitkän elämän tavoittelu jatkui, ja söin lounaaksi vain pienehkön lautasellisen salaattia.

Sitten kuvasaaliin purkua, tuunaamista ja latailua Vastavaloon, ja ohimennen näin yhden tutun FB-seinälleen laittaman aforismin:

”Hyvän ja pitkän elämän salaisuudet ovat aikaisin nukkumaan, terveellinen ruoka ja säännöllinen liikunta.
MUTTA onnellisen elämän salaisuudet ovat valvotut yöt, kunnon juhlat, herkulliset ruoat ja viinit sekä hyvät ystävät.”

Joten vaihdoin tavoitetta: ilta kului kohti onnellista elämää. 😀

Oli paistinkääntäjien ”kevätlukukauden” viimeinen tapahtuma: tutustuminen De Gamlas Hem -ravintolaan. Voudin ollessa estyneenä, minun oli (pakko, heh!) oltava varavoudin ominaisuudessa paikalla. No, toki muutoinkin olisin ollut läsnä. Semminkin kun olin happeningin järjestänyt. Mikä tietysti oli Pehtooristakin hyvä juttu. Välttyi kokkaamiselta tänään. Olisi ollut hänen hukinsa. 😉

Niinpä sitten vietimme illan kunnon juhlissa (tai noh, tutustuminen taloon ja kolmen ruokalajin illallinen ja viinilasilliset) hyvin ruokaystävien (mm. lapsuuden hammaslääkärini) seurassa. Ei hassumppa tämä onnellinenkaan elämä. 😉

Liikkuminen

Hyvää arkea

Sen jälkeen kun päivän hommat sain tehdyksi (paitsi että vieläkin on pyykit silittämättä), ison lasagnen rakennelluksi ja paistetuksi, ja kun sitä aika varhain iltapäivällä söimme, pidin pienen lukutauon, – ja sitten pyörän selkään.

Ajoin Alakylän kautta Kiiminkiin, ja samaa reittiä takaisin. Alkupäästä hyvinkin tuttua, mutta sitten pyörätie vie Jylkynkankaan läpi. Ei ole mikään kovin uusi asuinalue Oulussa, eikä meiltä sinne ole kuin 5 – 8 km, mutta enpä ole koskaan ennen käynyt. Liikkuminen avartaa. 😉

Sen jälkeen olikin ajeltava maantien penkereellä Alakylään asti – kymmenkunta kilometriä – mistä en pidä. Varsinkaan kun tuolla tiellä liikkuu paljon isoja avolavarekkoja hiekkalastissa. Mutta sitten Alakylä – Kiiminki väli oli kaunista pätkää: Kiiminkijokivarressa kulkevaa ja uudehkoa asfalttia pyörätiellä. Joessa kova virtaus, jäät lähteneet ja tulvavesi korkealla.

Iltakuuden aikaan Kiimingin kaunis paanukattoinen kirkko ja kirkkomaa olivat viehättäviä. Kuljeskelin kauan. Enkä juurikaan kuvannut. Katselin ja lueskelin hautakiviä.

Jotakin sporttijuomaa oli matkaeväänä, ja sitten paluumatkalle. Lieviä alamäkiä ja myötätuulta joten tuntia ja vartti niin olin kotona. Nyt on punaset posket ja terveesti väsy. Ja on tosi vaikea uskoa että huomenna on vappuaatto.

Liikkuminen Niitä näitä Valokuvaus

Pyöräilyn huumassa

Lämmin, ihana, aurinkoinen, oma perjantai.

Yhdeksältä lähdin, puoli kolmelta palasin. Hieman töpeksin menomatkalla: reittivalinta oli tarkoitus olla suorempi, lyhempi, mutta toisaalta – tulipahan kunnon lenkki: yhteensä 75 km ja pikkusen reilu neljä tuntia polkien! Osin avustuksella, osin pelkästään omalla lihasvoimalla ja sinnillä.

Minulla on nyt ollut sähköpyörä kaksi viikkoa ja olen ajanut sillä yhteensä 360 km. Siis sen verran kuin tavallisesti koko kesänä. Olen ”lopettanut” kävelyn (tosin esim. tänään Limingassa kolmisen kilometriä kävelyäkin) – ainakin tässä alkuhuumassa näin. Puolet noista 360 kilometristä olen polkenut ihan ”tavallisesti” – siis ilman apuja. Tuskin tämmöinen jatkuu kovin kauan, mutta vaikka putoaisi puoleen, on uusi pyörä lisännyt liikkuvuuttani olennaisesti.

Lähtiessä lämmintä oli puolet siitä kuin palatessa (+18 C), oli tyven, ja kotiin päin polkiessa Limingan lakeuksien läpi oli vastaistakin, mutta olihan minulla silloin moottori apuna. Ja dopingia. Allergialääkitys on nyt oltava kaksinkertainen; melkein kuin norjalaisilla hiihtäjillä. 😉

Matkalla kuuntelin Kempeleeseen asti kirjaa, mutta sitten pistin kuulokkeet pois, kuuntelin kevään ääniä, vimmattua linnun laulua, tuulen suhinaa, maaseudun hiljaisuutta. Näin ihan uusia maisemia – Teppolan tien varressa melkoisia linna-asumuksia – isoja omakotitaloja, yhtä luulin kappeliksi! Jokunen pelto oli jo kynnetty, Pohjanmaan lakeudet olivat aika ankeita, mutta näyttivät keväältä. Lupaus kesästä oli olemassa. Kempele – Liminka välin sain polkea melkein ilman vastaantulijoita, merkillinen oma rauha. Ja kevät! Sininen taivas, päin paistava aurinko.

Limingassa oli paljon katseltavaa ja kuvattavaa. Toisaalta tuttu paikka minulle ja Canonille. Kuusi vuotta sitten, kun äiti siirrettiin OYSista (vai kaupunginsairaalasta?) yllättäen (tilanpuutteen vuoksi) Limingan TK:n vuodeosastolle, kävin parin viikon ajan liki päivittäin Limingassa – välillä ihan varmana, että sille tielle äiti jää, mutta niin vain keuhkokuume ja moni muu juttu helpotti. Noilla reissuilla ajelin (autolla) sitten kylällä ja kävin myös kävelyllä ja kuvaamassa museoalueella, arboretumissa ja hautausmaalla.

Museoalueelta ja idylliseltä rantatieltä (kannattaa ehdottomasti käydä!!) lähdettyäni kyselin paikallisilta kahvilaa tai konditoriaa, jossa olisin voinut jotain lounaakseni syödä ja kahvitella virkistyäkseni kotimatkalle, mutta koko Limingan keskustassa ei taida mitään kuppilaa olla. Ei minulle ainakaan osattu neuvoa muuta kuin ”onhan tuossa kasitien varressa ABC”. No sinne en polkenut.

Niinpä kotiin palattua oli ilo Pehtoorin hommaamasta ja grillaamasta nieriästä ja minun tekemistäni lisukkeista, rose-viinistä ja piha-auringosta (eka kertaa syötiin kotipiazzalla) ihan ylivertainen. Melkein kuin ulkomailla olisi.

Ja tiedättekös mitä? – Pehtoori on eilen myynyt viime vuonna ostamassa fatbiken ja ostanut sähköpyörän!! Ja oli tänään käynyt sillä Jäälissä äitinsä luona. Tiedän yhden toisenkin aktiiviliikkujan, joka on minun innostamanani hankkinut sähköpyörän. Kuume leviää. 😉

BTW: Minun vanha, hyvä Crescent olisi myynnissä: tarviiko joku 7-vaihteista tyylikästä ja laadukasta Crescent Rissa -pyörää (linkin takana melkein vastaava)? Hinta on 275 €. Laitan tähän huomenna kuvan… Laita sähköpostia jos pyörälle on tarvetta.

Nyt kyllä väsyttää, jo ajatus 75 kilometristä tuntuu minulle mahdottomalle, mutta niin hyvälle, että sen tein. Ja Vastavaloon on paljon uusia kuvia!

Liikkuminen Niitä näitä Vanhemmuus

Pääsiäisen lopulla – hyvillä mielin

Myöhäinen pääsiäinen, pääsiäinen Oulussa. Onhan näitä joskus ennenkin ollut, mutta ei ikinä sellaista kuin nyt.

Paljon ulkonaoloa, paljon yhdessäoloa, paljon ruokaa – no noita kaikkia on ollut Lapin mökilläkin, mutta nyt kotosalla. Ja pääasiassa sää on suosinut.

Tänään kävimme Jäälin (iso)mummulassa; pikkuperhe kulkivat keskenään ja Pehtoori ja tytär kahdella autolla, minäkin olisin tavallisesti hypännyt kyytiin, mutta nyt on uudet tuulet. Pyörällähän minä. Mennessä polkiessa mietin, että eihän tämä nyt niin paha matka ole: toki ylämäissä laitoin sähköavustusta päälle, poljin auringossa, nautin liikkumisesta ja ulkoilmasta – ja äänikirjasta. Mietin samalla, että yli puolet tästä (yhteen suuntaan 17 – 18 km:n) matkasta anoppi aikanaan kulki sulan kelin aikaan kaupungissa pyörällä töissä kaiket päivät. Seisoi työpäivän Sokoksen kodintavara- ja astiaosastolla, eväänään kaksi palasta ruisleipää, ja polki takaisin kotiin Jääliin. Tosin oli nuorempi kuin minä – lopetti työuransa 57-vuotiaana (aloitettuaan sen 11-vuotiaana) – mutta silti. Ei ollut pyöräteitä, Kuusamon tien piennarta polki, ei ollut vaihdepyörää, sähköpyörästä ei ollut kuullutkaan, eikä toki olisi huolinutkaan, vaikka olisi ilmaiseksi saanut. Onhan huushollissaan tiskikonekin aikamoinen uutuus ja myönnytys. 😉

Kunhan oli porukalla kahviteltu, lähdin polkemaan takaisin kotiin, ja ymmärsin, miksi menomatkalla en ollut sähköä paljon käyttänyt! Palatessa vastatuuli oli liki seisauttava. Länneltä tuuli, paikoin vastaan oikein kunnolla. Oli ilo napsauttaa ”Eco” avittamaan matkantekoa.

Iltapäivällä tyär oli kaupungilla tapaamassa vanhoja koulukavereitaan, joten kokkailin vain ”normi-muonavahvuudelle = pikkuperhe + Pehtoori & minä”. Kaikkia edellisten päivien ”ylijäämiä” ja vähän uusia salaattiaineksia väliin, keitettyjä kananmunia, pakkasesta katkoja ja vähän ”sitovia” sooseja, joten tein aika hyvän salaattibuffan. Pehtoori grillasi vielä vähän makkaraa oheen. Jälkkäriksi edelleen rääppiäisiä, jätskiä, marjoja, suklaata… Juuri kun olimme aloittamassa, tytär tulikin lapsuutensa bestiksen kanssa ”katsomaan pieniä”, eivätkä olleet sittenkään syöneet kaupungilla. Buffasta riitti kaikille. Olipa ilo nähdä A:takin.

Pehtoorin ja minun konmaritus ~ varastojen/vaatehuoneiden siivous/poisto/järjestelyoperaatioiden jäljiltä oli löytynyt uusia ”kätköjä”. Mm. tyttären ”romulaatikko” ~ pelilaatikollinen ala-asteen-yläasteen aikaisia tilpehöörejä. Niitä sitten lattialla koko porukka perattiin ja ihmeteltiin: Apsulle se oli ihmeiden paikka. Marmorikuulat! Tarrat ja ties mitä! ”Miksi tämmöisiä?” Ja kyllä tyär ja ystävänsä löysivät muistoja. Jotenkin niin hieno juttu.

Nyt kohti ”arkea”. Vaikka eihän tämä elämä nyt niin arkiselta tunnu. 😉 Opiskelijakin on vielä pari päivää kotikotona. Juniorilla toki vapaat on ohi. Ja minullakin taitaa olla huomenna vähän tekemistä, joita voisi vaikka kutsua töiksi. Voisi, mutten taida. 😉

Liikkuminen Niitä näitä

Uusi menopeli

Varoitus: sisältää tuotesijoittelua!

Jo viime keväänä harkitsin pitkään, mutta en raskinut. Oli se Kreikan reissu, tele-zoomin osto ja kaikenmoista. Viime viikolla mökillä päätin, että heti kotiin palattua menen kauppaan ja ostan. Ja niin tein.

Ostin itselleni sähköpyörän! Kyllä minulla on ihan hyvä pyörä olemassa, ei ihan uusi; muistelen, että on se pari vuotta vanhempi kuin autoni (joka täyttää tänä kesänä seitsemän vuotta), luulen että tänä vuonna pyörä on vasta kymmenvuotias. (Tämä saattoi olla pyörän toisen kesän aloitus). Joka kesä ajelen sillä korkeintaan muutamia satoja kilometrejä, parhaimpina ehkä 500 km. Olen kerran sen huollattanut, pesen ja putsaan hiekasta aina tarpeen tullen, joten ihan hyvässä kunnossa se vielä on. Mutta silti halusin uuden pyörän, ja nimenomaan sähköpyörän.

Ajatukseni on, että voin lähteä pyörän kanssa kuvausreissuille lähitienoolle, joskus Koiteliin, joskus Liminganlahdelle tai ehkä systerin tykö Iihin. En jaksa (tai viitsi edes yrittää) polkea tuollaisia matkoja tavallisella pyörällä, ja kun autolla menee kuvausreissulle, tulee vain hurautetuksi kohteeseen, – no siellä sitten voi tepastella kuvailemassa, mutta pyörällä on eri juttu. On helppo pysähtyä välillä, tulee oltua enemmän ulkona ja liikuttua. Onhan sähköpyörääkin poljettava, – ei se mikään mopo tai vespa ole.

En ollut koskaan edes kokeillut sähköpyörällä ajoa, vasta viikonloppuna Jussin Pyöräpisteessa kokeilin. Eikä kokeilu pyörtänyt päätöstäni ostosta.

Olin etukäteen ”valinnut” Crescentin, koska tavallinen, hyvä pyöräni on Crescent, ja niiden muotokieli on mieleiseni. Ja halusin aika pystyn ajoasennon: sellainen mummo-tyylin menopeli oli mielessäni. Olennaista valinnassa oli myös, että malliin kuului isohko tukeva kori, you know, reppu kameroineen ja ainakin yksi obiska pitää mahtua juomapullon ja muiden tilpehöörien lisäksi mukaan.

No kaupassa tulin sitten opastetuksi, että Helkama-pyörissä on parempi ja toimintavarmempi koneisto (Shimano) kuin Crescenteissä, ja että juuri tämän viime vuoden mallin saisi nyt vähän edullisemmin. Ja ajoasento on riittävän pysty, vaikka pyörässä onkin suora tanko. Ja sen voi vaihtaa, jos etukeno on liikaa repeytyneille, ahtaille olkapäilleni ja hartiolleni.

Tässä pyörässä on hyvää keskimoottori (etumoottorit tekevät pyörästä ”heppoisen”, kuulemma). Seitsemän vaihdetta, pienen näköinen, kevyehkö akku ja hyvä poljettava ihan manuaalisestikin. Ostin sitten takaritsille vähän suhteettoman ison (ja ruman) korin, mutta kun … se kamera etc.

Sähköavustusta polkemiseen on kolme eri tason vaihtoehtoa: Eco, Norm ja High. Olen ehtinyt ajella 75 km, ja enin osa kilometreistä on taittunut ihan perinteisesti, sähkö pois päältä, mutta vastatuulessa ja liikkeelle lähdössä on mukava napsauttaa päälle Eco. Isommisssa ylämäissä ja tänään yli 20 kilsan lenkin lopulla jo Norm. Nopeinta ja voimakkainta avustusta olen käyttänyt vasta vain muutamia kertoja: hulppeaa on meno. Huippuja en ole vielä kokeillut, mutta 25 km/h kuulemma pääsee. 😉 Akku riittää 120 – 60 km – se on riippuvainen siitä, mitä noista avuista käyttää; high kuluttaa tietysti eniten.

Näin kolmen päivän vankalla kokemuksella voin kyllä suositella. 🙂

Lappi Liikkuminen

Lapinhullun onnen päivä

Hangasojan huomassa oli tänään aamupäivällä pilvistä. Ei kylmää, eikä satanut lunta, mutta vähän tylsän harmaata.

Pehtoori lähti hiihtämään joskus ennen puoltapäivää, minä vetosin kylkikipuun ja posteiluun, tein sienisalaattia, sokeroitua sipulisalaattia ja sitten oli lähdettävä ulos.

Ihan vahingossa ajauduin, löysin, Iisakkipään talvipatikkareitille. Se meidän sama, ”iänikuinen” Iisakkipään reitti oli pohjustettu myös talvipatikoijille, lumikenkäilijöille. Minullahan ei mitään lumikenkiä ollut (onneksi), mutta kamera oli (tietysti, onneksi ).

Viimeinen kilometri huipulle oli oikeasti aika haasteellinen (tuulta, polku hukassa, upottavaa lunta), mutta merkillistä, miten se tuntuikaan mukavalle.

Kaiken kaikkiaan kaksi ja puolituntia sujui niin ajatuksettomasti, vain liikkuen, kuvaten, kavuten, katsellen. Ja nauttien. Voi ihmiset, tulkaa Lappiin joskus.

Illansuu, ilta – lepoillen, hyvin syöden, mökkeillen.

Ja niin tyytyväisenä kunnon ulkoilusta, liikkumisesta.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä Valokuvaus

Kultakylän kujilla ja metsässä

Aamulla näytti pahalta. Pakkanen on laskenut, joten mittarissa enää vain – 20 C. Ja sääennuste uhkasi, että päivän mittaan lauhtuu vielä lisää. Onneksi sentään ”tuntuu kuin” näytti – 26 C ja puut heiluivat lupaavasti kertoen tuulen ja vinkan olevan tosiasia.

Hieman kierrellen ja kaarrellen onnistuimme kuitenkin molemmat keksimään hiihdon sijaan muuta tekemistä ja liikkumista.

Mie lähdin kohti etelää: Kultakylään ja Tankavaaraan etsimään kuvattavaa ja kävelyreittejä, – ja löysinkin. Ja jatkoin vielä Vuotsoon, joten sain hyvinkin koko iltapäivän kulumaan. Ja Pehtoori oli pudotellut lumet mökkien ja liiterin katolta, lapioinut lunta paikasta toiseen.

Villin lännen kadulla oli kovin kalseaa, mutta myös hiljaista. Kuten koko Tankavaaran alueella. Ihan hiljaisessa maisemassa yksikseni sain kuljeskella.