Niitä näitä

Ikkunasta kuuluu linnunlaulu ja autonkin ääni, ja huoneessa tuntuu raikas henkäys -ajattelen herätessä, että täytyy olla kesä, sillä muulloin meillä ei ole ikkuna auki, eikä sisälle juuri kuulu ääni. Kesähän se. Kaikki jo kylläisen vihreää, tiuhaa, valoisaa. Keltaista valoa, ei sinisen kylmää…

Kalenterissa ei mitään merkintöjä, ei mitään tähdellistä, jota olisi tehtävä. Tai noh, tulostuspaperin metsästykseen päätin aamupäivällä lähteä. On jotenkin käsittämätöntä, että Suomessa on paperin saatavuusongelmia. Kolllegalta kuulin tässä joku aika sitten, että jos on kirja tekeillä, on parasta kirjapainon kanssa jo sopia ja varmistaa, että kun on painatuksen aika, että on paperia. Eipä tullut koskaan tuollaista eteen kirjojen toimitusten ja kirjoittamisen kanssa. Paperia olisi kyllä aina ollut, kunhan vain sai tekstiä valmiiksi. Ja kyllä, kyllä minä Tokmannista riisin verran kävin paperia pyöräntarakalle ostamassa.

Samalla reissulla kävin hakemassa Mon Chousta croissanteja ja Kauppahallista nieriää, jonka Pehtoori savusti. Lisäksi pikatsatsiki ja uunissa paahdettuja miniluumutomaatteja, ja niiden päälle vähän ricottahippuja, pippuria, oliiviöljyä, suolaa pieni ripaus ja basilikaa. Kolmas päivä peräjälkeen kun söimme hyvin. Poikkeuksellisen hyvin.

Laiska töitään luettelee. Eikä nämäkään edes töitä, joten todella laiskottelupäivä tänään.

On tässä illan mittaan pari kertaa ollut pakko lähteä pihalle jäähylle. Puhallella (siellä itikoiden seassa) ja ottaa muutama kuva ihan rentoutumismielessä, ajatella muuta kuin nettiyhteyksiä, reitittimiä, modeemeja, laajakaistoja, HDMI ykköstä ja kakkosta, Error 714 ja Error 4 ja kaikkea muuta ”aateekoota” kuten insinöörimieheni kaikkea digitaalitaalista ja sen sellaista nimittää. Netti pelittää, mutta telkkari ei.

Ja on saatu tuhannen sutturaan kaikki asetukset. Eikä vähäisin syy lopulliseen sotkuun ja jäähyn tarpeeseen ole ollut Telian asiakaspalvelun chatti! Pehtoori roikkui chattijonossa melkein tunnin, ja pääsi jutun alkuun, minä (joka oikeasti ymmärrän näistä jutuista paljon enemmän kuin Pehtoori) koetin olla sivustatukena, auttaa termien kanssa etc. Ja puolentunnin verkkaisen neuvonnan jälkeen Telian ihminen poistui linjoilta sanoen: ”ai teillä on tuo hybridisysteemi, ja näyttää että laajakaista on käytössä”. Se siitä! ARGH! Järki lähtee!

Tänään kaksi muutakin asiakaspalvelukokemusta, joista ei ole iloa ollut. Niissä sentään lopulta, pitkällisen selvittämisen jälkeen, ehkä asiat etenevät. Ensinnäkin aamupäivällä kävin sähköpostiviesteilyä LampGallerian kanssa. Tilasin sieltä lampunvarjostimen yli kuukausi sitten, se tuli kun oltiin pohjoisessa, eilen aukaisin paketin, ja? – Varjostin on rikki. Kangas on irti kehikosta. Lähetin aamulla tiedustelun (kuvan kera): miten palautan, miten saan rahani takaisin. Huom. heidän etusivullaan on oheinen tiedoksianto   <-

Oli kirjoitettava ja kuvattava vielä kolme viestiä, että lopulta myönsivät, että resun varjostimen palautus on ok ja että rahanikin saan (kai) takaisin.

Ja kaikkein eniten lisälyöntejä ja beetasalpaajan tarvetta aiheutti (taas kerran!!) Nordea! Se ei ole koskaan ollut minun pankkini, eikä tule olemaankaan, – paitsi että tänään ”oli pakko” avata sinne tili! Äidillä oli siellä käyttötili, ja nyt olen tehnyt aika lailla paperitöitä, hommannut valtakirjat koko perikunnalta ja ottanut pankkkin yhteyttä kirjeitse, Nordean omapostin kautta, sähköpostitse, puhelimitse (jo pelkän puhelinyhteyden löytäminen ja aikaansaaminen on hiton monimutkaista), chatin kautta, että saisin siellä asiat selvitettyä ja tilin lopetettua etc. Ja TÄNÄÄN selvisi, ettei hommat hoidu, jollen avaa tiliä Nordeaan! EIkä tätä ole voitu minulle kertoa esimerkiksi maaliskuussa! Enkä ole ainoa, joka on vanhempiensa – edesmenneiden tai elossa olevien – raha-asioiden hoitamisen kanssa joutunut ko. pankin kanssa tuskastumaan.

En voi väittää, että olisi ollut kovinkaan onnistuneita palvelukokemuksia tälle päivälle. Asiakas ei taida olla aina oikeassa, mutta olisi ollut mahdottoman mukava kokea, että olisi autettu olemaan.

Talvella tilasin muutamia talolyhtyjä, ja olen niitä siirrellyt huoneesta ja tilanteesta toiseen, – pidän niistä edelleen. Yhden (näkyy tässä kuvassa) vein mökille, ja sinne se sopikin sisustukseen oikein hyvin, niin hyvin, että tilasin sinne kaksi uuttakin lyhtyä. Jotka kuitenkin toin nyt tänne Ouluun. 🙂 Liikkuvaisia pikkutaloja ovat nämä. Näin kesällä ne eivät oikein kynttilälyhtyinä ”toimi”. Siksipä tänään poljin Bauhausiin ja kävin ostamassa kolme pientä viherkasvia, vähän kuin pihapuiksi ja pensaiksi noille.

Tämän pikkutalon seuraksi laitoin pennimuorin. Pennimuorin ruotsinkielinen nimi ”ören på snören” on aika kuvaava. Kunhan se vähän kasvaa, on minunkin nostettava tämä niin, että korvat pääsevät roikkumaan nyöristään, talon ”seinustakasviksi”.

Kaksi muuta taloa on nyt olohuoneen pöydällä, ja niiden takana ”puiston” muodostaa varjoviikuna.

Ostin kolmannenkin kasvin, pikkuisen kahvipensaan. Hyvin pikkuisen, about 10 cm. Sillä oli myös mukava ruukku, laittelen kuvan siitäkin joku päivä. Bauhaus on kyllä paras viherkasvipaikka, ja varsin edullinen. Nuo kolme eivät maksaneet ihan neljääkymppiäkään.

Kotimatkan (n. 15 km) poljin suunnilleen ennätysvauhtia, sillä tummanpuhuva pilven etureuna oli kohdalla ja ripsutteli aika isoja pisaroita juuri kun astuin liikkeestä ulos. Se oli hyvä kirittäjä, ja onnistuinkin pääsemään kastumatta kotiin.

Näitä Ib Laursenin talolyhtyjä on myynnissä mm. Puutarhamajassa. Nyt sinne on tullut monia uusiakin. Puutarhamajan nettikaupassa, josta paketti tuli Saariselän postiin kolmessa päivässä, on paljon muutakin mukavaa kuin noita taloja. Mökkinaapuri oli tilannut sieltä todella viehättävät, käsintehdyt, puiset pyyhekoukut mökkisaunaan. Putiikista siis puutarhaan ja parvekkeelle, kotiin ja keittiöön pientä arjen iloa.

Eka kertaa tälle kesälle pyöräilin Kellon Kiviniemeen. Kalasataman Kalapuohi on auki sunnuntaisinkin, ja tänäänkin siellä rannassa oli muutamia asiakkaita lohisopalla. Oli minulle vielä turhan aikaista ryhtyä lounastamaan/päivällisen nauttimiseen, joten ostinpa kotipakettiin muutaman lohiruusukkeen.

Kotimatkalla poljin vielä pienen mutkan Ideaparkin kautta: pikaisesti kävin muutamat halpisvaatekaupat kävelemässä läpi etsien jotain kesähousuja. Sellaisia löysiä, vilpoisia, kotiolohousuja. Henkka Maukalla olikin muutamat pellavasekoite-löysäily-kuminauhavyötärö-ei-niin-väliä-miltä-näyttää -byksorit, muttei mun kokoa, ja New Yorkerissa aika mukavat musta-valkokukalliset haaremihousut, mutta …

Tiedättekös miksen voinut ostaa? – Ne oli liian halvat!! Ne maksoivat 14,90 €! Koko kauppa on täynnä vaatteita, joiden hinnat on 3,90 €, 4,90 €, 9,90 € ja 19,90 € etc. Liekkö yli viidenkympin kamppeita yhtäkään. En voi mitään, mutta iski kumma vastenmielisyys.

Puuvillakankaisten housujen tekemiseen ja jostain Aasiasta niiden roudaamiseen Oulun Ideaparkkiin vaaditaan ihan mieletön määrä kaikkea: luonnonvaroja, työtä (ja heti tulee mieleen, että lapsityövoimaa), monenlaista työtä, puuvillan tuottamista, kankaiden tekoa, suunnittelua, ompelua, tekemistä, pakkaamista, muovia, rahtia, myyntiä, välikäsiä –  ja sitten rekissä myydään housut, jotka todennäköisesti kestävät pesun tai kaksi, minkä jälkeen ne joutuvat kiertoon, roskiin, kuljetettavaksi uudelleen käytettäväksi… jne.

Kummasti tuli paha olo. Ja ei, en ostanut ostanut housuja. Enkä mitään muutakaan. ”Kertakäyttökamppeet” ei oo mun juttu. Olen joskus ostanutkin, mutta tänään iski joku eettinen huoli, pieni ilmastoaktivisti minussa heräsi, huono omatunto kuluttamisesta nakersi – ja kotona löysinkin vanhat, aika lailla turhankin isot, oranssit pellavapöksyt. Ne jalassa oli hyvä vähän pihahommia puuhailla. Ja Pehtoorin kanssa päivällinen piazzallamme nauttia.

Garderobini koostuu turhankin kestävistä, pitkäikäisistä, – ja kyllä, aika tyyriistä – kamppeista. Nyt kun vaatekokoni on muuttunut numerolla, parilla, on vähän ikävää, kun on kaapeissa ihan hyvinä säilyneitä tummansinisiä villatakkeja ja valkoisia pikeepaitoja, kukkamekkoja ja kesäpuseroita (montakohan ylikokoista Masaita on kaapissa?), verkkareita ja tunikoita, jotka ovat vielä odottamassa lopullista hylkäämistä, Konttiin kuskaamista. MUTTA: niistä on sittenkin vielä hyviä vaatteita jollekin. Ne eivät joudu esim. UFF:n kautta rahtilaivalla roudattavaksi jonnekin maailman lumpputehtaalle. Näin ainakin haluan uskoa.

No mutta, ei päivä näin synkissä mietteissä ole kulkenut. Päinvastoin. Aurinkoisella kotipihalla on ollut hyvä. Pohjarusketusta hankkien. … 🙂

En ole koskaan nähnyt niin paljon kulleroita kuin tänään kotimatkalla mökiltä Ouluun. Rovaniemen ja Kemin välillä, varsinkin Tervolassa, tienvarrella kulki keltainen kymmenien kilometrien mittainen nauha … Voikukkiakin toki joukossa, mutta kulleroita! Paljon ihania kulleroita.

Pysähdyin poimimaan niitä maljakollisen kotiinkin.