Showing: 1511 - 1520 of 4 013 RESULTS
Niitä näitä Oulun etniset ravintolat

Viileässä kaupungissa

Hanskat! Minulla oli hanskat kädessä, kun aamupäivällä oli lähdsössä kävellen kaupunkiin hiusten leikkuuseen ja sen jälkeen lounastreffeille mieheni kanssa, mutta paiskasinkin ne takaisin eteisen vaatehuoneen koriin: ”kesällä mitään hanskoja tarvi!” – Virhe! Todellakin olisi kannattanut ottaa ne mukaan. Vaikka oli myötätyyli ja minulla Haglöfsin kuoritakki, niin silti oli ihan pirun kylmä. Hyytävä etten sanoisi. Mutta tulipas käveltyä reippaasti. 

Pilvet kaupungin yllä olivat vaikuttavat.

Kunhan olin saanut hiukseni taas keveämmiksi ja lyhyemmiksi menimme Frans & Camilleen lounaalle. Se on Isokadun ja Pakkahuoneenkadun kulmassa oleva Arinan ketjuravintola hotellin yhteydessä. Siellä ei olla ennen käyty, ja se on vähän ranskalaishenkinen, mihin viittaa Bistro ravintolan nimessäkin. Siis tämäkin on yksi ”Oulun etniset ravintolat” -testauskierrostamme. Lounas maksoi 12 euroa, ja minulla ei valitettavasti sieltä kuvia ole.

Minullahan oli tietysti hieman nuivia ennakkoasenteita: ketjuravintola ja hotellin ravintola, ja lounasbuffa. Mutta annoin bistrolle mahdollisuuden, ja se kyllä käytti sen hyvin hyväkseen. Buffet-pöydässä oli paljon hyviä makuja, coleslaw ja skagenröra, paprikatapenade ja hyvä rustiikkinen maalaisleipä olivat kaikki makoisia, ja olisivat sellaisenaan riittäneet minulle, mutta otinpa pienen annoksen myös lämpimänä ruokana ollutta possupataa ja parsakaalta, kermaperunat jätin väliin. Jälkkäriksi olisi ollut kahvia ja keksi, mutta minulle mieluisampaa palanen brieta ja nokare viikunahilloa.

Paikka oli vähän ennen kahta lähes täynnä, vaikka onkin aika iso. Palvelusta on vaikea sanoa mitään, kun ei mitään palvelua tarvittu. Mutta kaikkinensa ei ollut ollenkaan huono kokemus. Mutta. Mutta luulenpa, etten sinne toiste mene. On monia muita ja monia testaamattomiakin.

Siinä paikalla on kyllä ollut monia mieluisiakin ravintoloita: Steak House oli perhepäivällisten paikka pari kertaa vuodessa 1970-luvulla. Ja siellä oli sellainen ruksisysteemi: sai ruksittaa pihvin koon, kypsyysasteen, lisukkeet (tuoreet herkkusienet paistettuna oli ihan uusi juttu!!) ja kastikkeen. Olipas silloin ihan huippuruokapaikka. Sitten 80-luvulla siinä oli ”Iloinen tori”, jossa oli elokuisin ”rapuilta” eli sai syödä kuorellisia katkoja suunnilleen niin paljon kuin halusi. Ja ihania jäätelöannoksia. Voitte arvata, että sekin miellytti minua kovin.

 

Niitä näitä

Synttärisunnuntai

 

 

Sunnuntai on humahtanut. Sen että heräsin, niin nyt olisi jo luovuttava kuvahommista. ”Vastavalo” vie mennessään … palaan asiaan …

Aamupäivä lenkillä, Ilokivillä, kaupungissa, muutama toimeksiannon toiveissa otettu kuvakin, ja kaupassa hakemassa aineksia lohipiirakkaan. Sellaisen sitten kuitenkin päätin leipoa Apsun synttäripöytään.

Mutta sellainenhan ei sankaria kiinnostanut. Lego City -synttärikakku ja kaikki ne Lego-paketit kylläkin.

Aika jännä kun seurasin pojan touhua ja olemista, niin ei oikeastaan paljon puhunut koko aikana. Availi lahjapaketteja, ajeli uusilla autoilla. Ei paljon kaikkien serkkujen ja tätien ja setien ja isovanhempien jamuutamien samanikäisten seurasta piitannut, paitsi M:sta. Serkkunsa, joka on meilläkin käynyt usein, oli Apsulle tärkeä kaveri tänäänkin.

Iltasella on ripsinyt, nurmikko ja yrttipenkit ja allergiset kiittävät. Mutta lämmöstä en mielelläni luovu…

Niitä näitä

Vain elämää…

Ei juuri mainittavaa tältä päivältä.

Lähinnä koettanut tehdä ”Muistikuvia” tiettäväksi, myydä kuviani ja kuvaamistani. Hautausmaa-kuvilleni, menneille ja tuleville koetin saada ostajan, eipä tärpännyt, eivät kuulemma juuri osta. Mutta pari muuta tarjousta lähtivät myös, – katsellaan. Liityin jopa ”Vastavaloon”. Ei ollut ihan pikkujuttu, mutta sentään läpäisin pääsyn sinne. Katsellaanpa sitäkin mahdollisuutta.

Peruslenkki ja kesäruokaa… Mansikat ja kolme beetä: brie, basilika ja balsamico(kastike) ovat ihanaa kesäruokaa. Hiilarit pinaattiraviolista.

Ehkä lyhyin postaus vuoteen.

Huomenna olen toimeliaampi. Kai.

Nyt ”Vain elämää”.

Niitä näitä

Tiistaipäivä

Kaupunkipäivä.
Tänäänkin olen kävellyt kaupungissa, torilla, rannoilla ja reunoilla eräänkin kilometrin.
Liekö huomisesta alkaneeksi ennustettu säiden viileneminen aiheutti aurinkolasien halpuuttamisen.

Asioiden toimituspäivä.
Mm. matto korjattavaksi. Kaunis olohuoneen paksu ”perintöplyyshimatto” on alkanut rispaantua hapsuistaan, ja vihdoin löysin yhden liikkeen, jossa lupasivat tehdä kanttaukset. Minulla on samaisesta verhoomosta kokemusta aiemminkin: ei varsinaiseksi aurinkoisen asiakaspalvelun paikaksi voi mainita. Melkein sain pyytää anteeksi, että toin sinne hommia. Muutamiin kysymyksiini ei-niin-järin-yställiset vastaukset, tyyliin: –
– Milloinkahan matto suunnilleen voisi olla valmiina?
– No ei sellaista voi tietää. Se on valmis sitten kun on löytynyt aikaa tehdä tämä homma. Kyllä täältä soitetaan kun se pitää hakea pois ja maksaa.
– Kuinkahan paljon se tulee maksamaan?
– Eihän tämmöinen käsityö mitään ilmaista ole, joten totta kai se maksaa.
Että semmoista. No, pääasia että matto on pelastettavissa.

Ja sitten kun menin pesulaan viemään äidin  nuoruusvuosinaan (todellakin vuosia teki sitä) omatekemää ja kirjailemaa pöytäliinaa, oli Sol-pesulassa ihan erilaista palvelua: liinaa käsiteltiin liki varoen ja luvattiin pitää hyvää huolta. Ja hymyiltiin ja rupateltiin muutama lause. Jäi parempi mieli, hyvä mieli jäi.

Ja Apsulle synttärilahjan haku. Kävimme jo lauantaina yhdessä lelukaupassa tiedusteluretkellä. Synttärihän oli jo perjantaina, mutta juhlat on vasta ensi sunnuntaina vanhempien töiden vuoksi. Lauantaina ostettiin vain saippuakuplajuttuja, joita kyllä on ihan mielettömän erilaisia verrattuna siihen mitä oli meidän muksujen aikana, saatikka omassa lapsuudessa, jolloin saippuakuplia puhallettiin fairy- tai mäntysuopaliukkosesta pillillä johon oli saksilla leikattu ristipää. Joka tapauksessa Apsulle heti auto- ja legoleikkien jälkeen saippuakuplat on tärkein juttu. Varmaan monta tuntia jo tässä toukokuun lämmössä on niitä puhalleltu. Noh, synttärilahjaksi ostin jotain ihan muuta.

Ja kakkukoristeiden haku, ja kaikenmoista.

Siivouspäivä.
Minulla tosin hyvin vähän siivottavaa, sillä meidän oma siistijä kävi tekemässä kodista pölyttömän ja laikuttoman. Pehtoori pesi perjantaina ikkunat ja sälekaihtimet, joten ikkunoiden tienoilla lattialuutuamista tavallista enemmän. Minun siivoukseni kohdistui lähinnä Festaan ja jääkaappiin sekä kirjoituspöydän paperipinoon.

Lakanapyykkipäivä.
Kesäpeitot ja kesäpussilakanat käyttöön. Ihanaa! Tuuletuksista ei tällä siitepölymäärällä puhettakaan. Myös äidin lakanapyykin pesen nykyään, muutenkin kuin ostettuani hänelle uudet kuten tänään tein. Minä pesen koska palvelutalossa ”eivät todellakaan osaa pestä lakanoita, saatikka mankeloida niitä oikein”. 😉

Manklauspäivä.
Lakanapyykkipäivä tarkoittaa meillä myös mankelointipäivää (ks. ed.). Sehän on ihan oma taiteenlajinsa. Tai siis ainakin äitini mielestä on. Ja minut hän opetti vetämään lakanat ja manklaamaan niitä jo teini-iässä. Ja kummallista, minä jotenkin pidinkin siitä hommasta. Vaikka meillä oli siihen aikaan kotiapulainenkin, lakanoiden veto ja mankelointi eivät kuuluneet hänelle. Varmaan siksi, ”ettei osannut oikein” (ainakaan äitini mielestä 🙂 ). Nythän Pehtoorikin on opetellut mankeloimaan ja meillähän on jopa mökillä mankeli. Ollaan pikkusen addiktoituneita mankeloituihin lakanoihin. Lapsille asti moinen ei ole ”tarttunut”, mutta tyär sanoi kerran tullessaan kotikotiin, että täällä on mukavaa sekin, että on hyvät, sileät lakanat. 😉

Pankki- ja laskutuspäivä.
Minulla on nyt sitten oikein pankkitili firmalle! 🙂 ). Ei niin, että Muistikuvilla rahaliikennettä olisi niin paljoa, että oikein tili tarvittaisiin, mutta on parempi näin kerätä kuvauksella saanut vaatimattomatkin tulot yhteen paikkaan. Helpottaa excel-kirjanpitoa ja veroilmoituksen tekoa.

Ulkona syömisen päivä.
Meillä on kyllä ”Oulun etniset ravintolat” -kierros ja testaukset nyt ihan jääneet, mutta palannemme asiaan. Tänään istuimme Toripolliisin patiolla hampurilaisaterialla, joka oli kyllä tosi hyvä, mutta annos niin valtava, etten saanut kuin rapiat puolet syödyksi.

Pihankastelupäivä. 
Niin kuin on ollut jo monta edellistäkin. Puutarhuri totesi, etteipä ole montaa kertaa aiemmin toukokuussa sadettajaa pihalla tarvittu. Ja kasvimaalle ja kesäkukille olen minäkin saanut kantaa vetta enemmän kuin ikinä ennen toukokuussa. Mutta onhan kovin kaunista jo.

Lämmin päivä… 
Niin ihanan lämmin. Pihalla istuskelin tuossa alkuillasta aika pitkäänkin lueskelemassa.

Niitä näitä Oulu Puutarhahommia Reseptit Ruoka ja viini

Suvisunnuntai

Kirkonmenojen aikaan, suvisunnuntaina aamulla, olin lenkillä. Kaupungilla tänäänkin.

Tuomiokirkon kirkkotarhassa on pikku kirkko. Viime jouluksi talkoilla valmistunut sympaattinen, paljolti lasten käyttöön suunnattu hirsinen kirkko, jonka katto on tervattu, ja tervan tuoksu sekoittui ympäröivien, kauniisti kukkivien pilvikirsikoiden tuoksuun. Pieni idylli Oulun keskustassa. Ja tämä valo, tämä lämpö (jota kyllä viileähkö tuuli hieman heikensi).

Tänä suvisunnuntaina kävin myös puutarhalla hakemassa kesäkukat, ja Pehtoori oli makutuomarina ja kantoapuna. Ja tänä vuonna – ensimmäistä kertaa vuosiin – pysyin kohtuudessa. Ihan vaan ”pakolliset” ikkunoiden alle, portinpieliin, sisäänkäynteihin ja kukkatolpppiin. Ainoa ”heräteostos” oli tämä laventeli. En vaan voinut vastustaa…

Kukkashowissa meni jokunen tunti ja sitten kokkailemaan.

Kesäkeittiössä uusia kokeiluja:  mm. ananassalsaa (Etiketti-lehdestä ohje sivulla 28) joka ei ehkä ollut ihan odotusten mukaista, mutta kyllä se savumarinoidun possun sisäfileen kanssa aika hyvin maistui.

Paremmin maistui oma kehittelemäni jättitomaatti-salaatti. Eilen Apsun kanssa bongattiin valtavia pihvitomaatteja ja tänään täytin sen fetalla, tomaattihakkeluksella, ruohosipulilla (omasta maasta luonnollisesti), pippurilla, basilikalla, pinjansiemenillä, etc. ja sitten salaattipedille. Jaettiin neljästään tuo möhkäle.

Ja jälkkäriksi kesän ensimmäinen raparperipiirakka. Vanhaa ohjetta modifioin (tietysti, taas) ja laitoin tavallisen sokerin tilalle kookossokeria, kevytkerman tilalle soijakermaa ja kookoksen tilalle mantelilastuja (koska niitä oli, kookoshiutaleita ei)

Apsu keskittyi ohessa olevan jäätelön syömiseen, muut söivät myös piirakkaa, itse asiassa koko vuo´allinen upposi jonnekin.

Niitä näitä

Mukana ja yksin

Tällaisina keväinä, jolloin sää, lämpötilat, luonto ja oma mieli siirtyy huhtikuusta suoraan kesäkuuhun, ja vielä lämpimään sellaiseen, jaksaa jokaisena aurinkoisena, kesäisenä päivänä olla hämmästynyt ja kiitollinen moisesta lahjasta. Ja yrittää olla ajattelematta perisuomalaisittain, että eihän tätä kuitenkaan kauaa riitä ja millainenhan se ”oikea” kesä sitten on kun nyt on saatu tällaisia päiviä ja jatkuvaa aurinkoa ja lämpöä.

Merkillistä on sekin, että ei ole (vielä) itikoita, ja että salaatti on kasvimaalla jo pinnassa. Yleensä tähän aikaan ei vielä kylvettykään.

Lämpö mahdollisti myös sen, että menimme äidin kanssa lääkärireissun jälkeen myöhäiselle lounaalle ”Makiaan” ja istuimme terassilla ( ~ oululaisittain patiolla). Huolimatta siitä, että äiti oli liikkeellä rollaattorilla eikä pyörätuolilla kuten yleensä lääkäri- ja poliklinikkareissuilla. Mikä sekin kertoo kesäisestä kelistä.

Tänään taas kerran tuli hoksattua, kuinka erilaisia mies- ja naislääkärit ovat suhtautumisessa vanhuksiin, tai ainakin vanhoihin naisiin. On tässä viimeisen kymmenen, ja varsinkin viimeisen viiden, kuuden vuoden aikana tullut äidin mukana lääkärin kohtaamien eräänkin kerran koettua. Ja empiirisen havainnoinnin jälkeen mutu-tuntuma on, että naislääkärit ovat noin 3/4 empaattisempia, kuuntelevampia ja kokonaisvaltaisemmin asiakkaan/potilaan vastaanottavia kuin miehet. Omat lääkärikokemukset ja -kohtaamiset, joita toki on muitakin kuin hammaslääkäreitä 🙂 , eivät näin selkeästi jakaudu, mutta juuri vanhukseen (tai siis ainakin äitiini :)) suhtautumisessa tämmöinen on ihan selkeä. Ja tänään oli kyllä ihan mahdottoman huomioonottava naislääkäri, kyseli, kuunteli, puhui, katsoi, neuvoi ja selitti ja taas kuunteli. Eikä silti mennyt aikaa yhtään ”yli”. Pelkästään lääkärissä käynti teki niin hyvää, että vastoin aiottua äiti jaksoikin lähteä ulos syömään. Tehtiin vielä autolla kiertoajelu kesäisen Oulun puistojen ja torin reunalla, ja kun iltapäivän lopulla palauduin kotiin, lähdin omalle kiertoajelulle – pyörällä tosin.

Kasvitieteelliseen ja Linnanmaan/Kaijonharjun patsaita kuvailemaan. Istuksimaan puistossa. Olemaan vaan.

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini Viini

Kreikkalainen juhlailta

Tänään on viinikerhon maisteluilta meillä. Vähän kuin synttäreideni merkeissä ja Kreikan matkan jälkimainingeissa tein (taas 😉 ) oikein illallismaistelun. Ja teemana Kreikka. Kreikka on teemana kutsuissa, väreissä, kattauksessa, musiikissa, ruoassa – mutta ei viineissä. Ihan viinikerhomme alkuaikoina meillä oli maisteluilta Kreikka-teemalla ja se on ainoa kerta kun liki kaikki hankitut viinit päätyivät Oulunsalon omakotitalon viemäreihin. Mutta annoimme Kreikan viineille myöhemmin uuden mahdollisuuden: me toimme Pehtoorin kanssa Santorinin (vai Halkidikin) reissulta muutamia hyväksi havaittuja, paikallisilta tuottajilta ostettuja, suht. kalliita Asýrtiko-valkoviinejä ja Agiorgítiko-punaviinejä. Kreikassa ne olivat maistuneet vallan makoisilta, viinillisiltä, luonteikkailta ja ties miltä kaikelta positiiviselta. Marraskuisena, pimeänä, loskaisena iltana Oulussa eivät. Taas kerran oli tullut todistetuksi, että viinin maku on kiinni myös miljööstä, ihan kuten se on riippuvainen ohessa tarjottavasta ruoasta ja läsnäolevasta seurasta ja kaikesta elämästä.

Retsinaakin (pihkainen valkoviini) on joskus Suomessa kokeiltu. Eikä se vaan täällä maistu. Mutta tiedättekös? Viime viikon maanantaina, Rodoksen kaupunkiretken lounaalla oli vaan ”pakko” tilata pullollinen (4,50 euroa), ja kun kaikki sitä horiatikien ja kanasouvlakien ja gyros pitojen kanssa maistelimme niin eihän se missään tapauksessa ollut pahaa.

No mutta siis: tänään en maistata kreikkalaisia viinejä, vaan jotain ihan muuta.  Ihan minun omia lemppareitani: alkuun samppanjaa ja sitten italialaisa punaviinejä. Tosin ei yhtään Amaronea. Ja sentään yksi kreikkalainen jokerina joukossa.

Ja sitten olenpa järjestänyt yllätyksen: osin myös itselleni. Sanoin Juniorille, meidän samppanja-enthusiatistille, intohimoiselle harrastajalle, nyt myös Alkon myyjänä olevalle pojalle, että saa valita alkuun muutamia samppanjoita (kerhon kassassa on rahaa! 😉 ) ja tulla esittelemään ne. Nyt poika on tämän viikon käyttänyt eräänkin tunnin, illan ja yön seudun oman settinsa perusteluun ja esittelyyn. Sai vaihdettua tämän illan iltavuoron päivävuoroon, niin että tulee suoraan töistä (Alkon työkamppeet päällä 🙂 ) pitämään meille pruuvia.

Samppanjoiden maistelun jälkeen tai oikeastaan ohessa meillä on tarjolla alkupala: Rodoksen lentokentältä ostettuja ihania pistaasipähkinäitä ja pitkästä aikaa tekemääni spanakopitaa. Kreikkalainen pinaatti-fetapiirakka oli yhteen aikaan minun suuria lemppareitani, nyt kaivoin reseptin esiin. Ja tein sille jukurttikastikkeen, yritin sellaista kuin viime viikolla monessa yhteydessä tuli vastaan.

Ja juhlavan alun jälkeen siirrymme sitten rustiikkisempaan taverna-tyyliseen tarjoiluun. Kaikki muu tuttua ja liki arkista, mutta ensimmäistä kertaa ikinä tein melitsanosalataa. Se on munakoisotahnaa tai salaatiksikin sitä kutsutaan. Ohjeita on kymmeniä, otin ihan suoraan Hellapoliisin blogista. Ja hyvää tuli.

Spanakopita – kreikkalainen feta-pinaattipiiras

3 pkt pakaste- tai tuore pinaattia
250 g fetaa (Patros)
5 munaa
1 sipuli
1 dl oliiviöljyä
pippuria
filo-taikinaa

Silppua sipuli, murenna fera. Yhdistä sipuli, juusto, valutettu pinaatti, munat, pippuri ja 1/2 öljystä.
Levitä muutama filoarkki uunipannuun, voitele jokainen arkki öljyllä ja levitä pinaattiseos päälle. Tee lisää kerroksia (kuten lasagne) ja lado loput filo-arkit päälle, edelleen voidellen öljyllä jokainen kerros.
Paistos uuniin kolmeksi vartiksi, noin 200 astetta. Yhtä hyvää lämpimänä ja kylmänä.

Kastike spanakopitalle (ei välttämätön, mutta hyvää).

Jukurttikastike

1 prk kreikkalaista (huom. ei turkkilaista vaan Arlan Lempi – kreikkalainen jukurtti) jukurttia
½ dl majoneesia
½ dl sitruunamehua
1 valkosipulinkynsi murskattuna
paljon silputtua tilliä
suolaa
mustapippuria
ripaus (½ tl?) sokeria

Anna tekeytyä jääkaapissa. Tämä oli hyvää myös lihan ja salaatin kanssa. 

Munakoisosalaatti ~melitsanosalata

2 munakoisoa
1 salottisipuli
2 tl suolaa
ripaus cayennepippuria
2 valkosipulinkynttä
3 rkl sitruunamehua
mustapippuria myllystä
½ dl jogurttia tai majoneesia (laitoin molempia pari rkl)

Puolita munakoisot ja laita ne uunivuokaan tai leivinpaperilla vuoratulle uunipellille kupera puoli ylöspäin. Pehmennä 200-asteisessa uunissa 30-40 minuuttia. (annoin paahtua, ja saada vähän väriäkin).
Lusikoi pehmeä munakoisotäyte tehosekoittimeen. Heitä kuori pois.
Lisää kuorittu salottisipuli, suola, cayennepippuri, kuorittu valkosipulinkynsi, sitruunamehu, mustapippuria myllystä ja jogurtti tai majoneesi.
Pyöräytä tasaiseksi tahnaksi. Tarkista maku ja tarjoa!

Niitä näitä

Paljoon venyneenä ..

Tänään olen kyllä tehnyt ja touhunnut. Aika moneen suuntaan revennyt. Välillä se on riittänyt, välillä ei. Riippuen. Monestakin asiasta. Huoh!

Parasta on se, että uhkaavalta tuntunut flunssan, angiinan, kuumeilun, rankan kevätflunssan (jollaista tuntuu aika monella tutulla näinä hellepäivinä olleen) alku jäi vain aluksi tai oli vain väärä hälytys. Tosin heräsin aamulla kohtuullisen tukkoisena ja kurkkukipuisena, mutta rankka sinkki- ja antihistamiiniannostelu on auttanut, joten olen ollut varsin toimintakelpoinen. Siis tautini vain allergiaa.

Päivän huonoa antia on ollut se, että olen taas joutunut olemaan omaan kuvaamiseni kovin pettynyt, pettynyt pahemman kerran. Oikein ”keikalla” kävin tuossa iltasella,  – noh, ehkä juuri ne tarvittavat kuvat saan kasaan.

Nyt jatkan, tai oikeastaan aloitan, huomisen valmistelua. Huomisesta tulee hyvä.

 

Niitä näitä Rodos

Yllätyksiä Kolumbia Beachilla

Kun olimme kaikki taas yhtäaikaa aamiaisella, auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta, mietimme päivän ohjelmaa, eikä ollut vaikeaa päättää, että tänään on aurinkopäivä. Mutta ensin käytäisiin kaupassa, – hotellissa toki on mini-market, joka ei ole edes mini, mutta halusimme oikeaan supermarkettiin hankkiaksemme kaikkea pientä tarpeellista. Ei muuta kuin Oopppelin kyytiin ja menoksi. Kaupassa kaikki näytti olevan halvempaa kuin Suomessa, ja kuten tavallista, vieraassa maassa ja tuoreiden raaka-aineiden äärellä tekisi mieli kokkailla. No nyt en kokkaile.

Teimme autolla vähän saitteria lähitienoolla ja sitten palattua hotellille yhdentoista aikoihin, me lähdimme Pehtoorin kanssa lenkille. Lähdimme merenrantaan, vaikka ei se helppoa käveltävää ole, kuin lumisohjossa Saariselän talvikävelyreiteillä, mutta hyvä on, – vähän eri. 😀 Ihana, niin ihana. Kävelimme Kolymbia Beachin toiseen päähän, ja löysimme mutkan takaa pienen kappelin, pienen sataman kupeesta. Kuin postikortista. Kuinka elämä onkaan tänään tuntunut hyvälle.

Palalimme teitä pitkin takaisin hotellille, samalla tsekkasimme reittiä iltaa varten. Ja altaalta löysimme muun porukan; tyär oli lukenut pääsykokeisiin, Juniori kuunnellut nettiluentoa tms. ja Apsu houkutellut kaikkia seurakseen uimaan.

Tänään emme menneetkään isoon saliin myöhäiselle lounaalle vaan käytimme altaan lähellä olevaa Snack Baria. Olihan erinomaisen hyviä keftedesejä (kreikkalaisia lihapullia) ja muuta pientä syötävää.

Iltapäivän lopun vietimmme meidän swin-up-terassilla. Ja tänään lapset sitten tarjosivat minulle samppanjan, jonka Juniori oli huolella valinnut, tyär Helsingistä Arkadian Alkosta käynyt hankkimassa ja tänne rahdannut. Montagne (”vuori kuten  sankari”) ja ”varmasti tykkäät tästä” (85 % pinot noir). Ja todellakin se oli kuin vuori ja todellakin tykkäsin. Ja tykkäsin siitä, että lapset olivat sellaisen hankkineet.

Uimme kaikki, lepäsimme, nautimme, höpöttelimme.

Pieni lepo ja pesu ja pukeutumistauko ennen kuin lähdettiin Limanaki-ravintolaan Kolymbia-lahden toiseen  päähän. Emme siis tänään menneet edes illalliselle hotellin All Inclusiveen. Tyär soitti päivällä  ja varasi kalaravintola Limanakista pöydän ja nimenomaan terassille.

Kuinka siinä olikaan huikeaa istuskella, katsella (ja kuvailla) auringonlaskua, odotella (aavistuksen turhan kauan) ruokaa. Ja vastoin kaikkia ennusteita ja odotuksia, jossain alkoi  siinä odotellessa jyrähdellä, kuului ukkosta! Ei kai tänään? Eilenhän se piti olla? Kyllä sieltä vuorten takaa tummanpuhuvat pilvet nousivat ja me katselimme terassin bambukattoa ja varmistimme tarjoilijalta, että JOS sade tulee, onhan sisällä tilaa? – On toki. EIkä mennyt kuin reilu vartti kun ihan mieletön ulkonilma oli päällä, vettä tuli enemmän kuin muistan, ukkonen piti meteliä, salamoi. Kalaravintolan sisätiloissa nautimme mitä mainioimmasta sapuskasta, viikon parhaasta viinistä, ikimuistoisesta illasta. Apsu kysyi välillä: ”Mikä tuo ääni on?” EIkä onneksi pelännyt rajuna möyryävää ukkosta joka peitti näkyvän merelle.

Sekä Juniori että tyär totesivat että siinä on luonnonvoimat mukana kun vanhemmat täyttävät 60. Viime elokuussa Pehtoorin synttäri-iltana Tallinnassa juuri illallisemme aikana oli hurja ukkonen, ja täällä tänään synttärini aattona ihan mieletön sää.  Mutta kun olimme syöneet ja vähän ennen yhdeksää valmiita palailemaan hotellille (20 – 25 min. kävelymatka) oli sade  loppunut, ilma lämmin ja kostea. Ikimuistoinen ilta.