Niitä näitä – Sivu 149 – Tuulestatemmattua

Paistinkääntäjyys on hieno asia!

Aamiainen (lähinnä kahvia ja viinirypäleitä), lenkki torille ja Harjulle, Polarn o. Pyretistä tuliaisia, lounas kilpiravintola Albassa, kampaaja ja Grand Dinner Paviljongissa. Niistä oli Suurkapitulin toinen päivä tehty. Aamukahdeksalta vielä satoi, mutta yhdeksän jälkeen lenkille lähtiessä se oli jo toennut, iltapäivällä kaunis kesäinen päivä, Jyväskylän paljon Oulua vilkkaammassa keskustassa tuntui kuin olisi ollut ulkomailla.

Ravintola Alba on Jyväsjärven rannalla, yliopistokampusta vastapäätä ja päälle päin ei olisi voinut arvata, kuinka viihtyisä ja valoisa ravintola ison hotellikompleksin sisällä on. Ja ruoka? Kaikille Jyväskylän neljälle kilpiravintolalle joihin meidät 350 kapitulivierasta oli jaettu, oli annettu neuvo siten, että alkuruoassa oli oltava savun makua ja pääruoka kirjolohta ja jälkkärissä mustikkaa ja juomissa oli oltava jonkun paikallisen pienpanimon olutta. Ja kyllähän Albassa olivat onnistuneet. Todellakin.

Pöytäseura oli mitä mainiointa, ravintola valoisa, ruoka hyvää, viini (ei olut) maistui. Erityisesti jäi mieleen eturuoka ja sen savupalsternakkakreemi. Ja se että kirjolohen voi paistaa ideaalikypsäksi ja nahan rapeaksi. Kyllä olivat minulle mieluisia lounasruokia.

Kävely Albasta takaisin hotellille (Alexandra) teki hyvää ja oli ilo. Kaunis järvenranta. Kaunis ilma. Hyvä elämä.

Ja sitten kampaajalle, pieni lepo, kuvienpurkua ja käsittelyä, ja sitten eiku syömään!!!

Paviljonkiin puoliseitsemäksi. Iltapukuja, smokkeja, puheensorinaa, aurinkoa, odotusta, ystäviä, ruokajuhlaa, yhteisöllisyyttä, kuplia, naurua, uusia tuttavuuksia,… Ja Grand Dinner! Nyt (lauantaina juuri ennen puolta yötä) voin todeta: olipa hieno päivä. Hieno lounas, vielä hienompi illallinen. Palaan huomenna yksityiskohtiin! Kiitos Jyväskylä, kiitos paistinkääntäjät!

Niitä näitä Rotissöörit

Jyväskylän kapituli on avattu!

Kohti ”Tulella, savulla ja rakkaudella” -suurkapitulia Jyväskylään. Odotuksissa hyvä ruoka, tuttujen ja ystävien seura, uusien ihmisten tapaaminen ja samppanjakin kuuluu kapituliviikonloppuihin. Ja tietysti kuuluu myös kuvaaminen, sekä paistinkääntäjille, lehtiartikkeliin, itselle ja ehkäpä myös Vastavaloon.

Kotimaanmatkailua (mökkireissuja lukuunottamatta ei ollakaan harrastettu pitkään aikaan… Edes Helsingissä ei ole käyty sitten viime vuoden elokuun. Eikä tänä kesänä olla kyllä paljon eikä kauas Rantapellon auringosta ole liikuttu. Vain yksi mökkireissukin…

Nyt kuitenkin Suomen Ateenassa, Jyväskylässä, Päijänteen (?) rannalla. Täällä edellisen kerran puhujamatkalla – ja kapitulissa. Edellisen kerran Jyväskylällä oli vuoro järjestää tämä paistinkääntäjien vuosittainen yhteinen tapahtuma vuosikokous, ja kaksi-kolmipäiväinen ruokajuhla, kesällä 2012. Siihen liittyy paljon hyviä muistoja, mutta sitten myös ikimuistoinen ”kampaamokatastrofi”. Ja onko nyt käymässä samoin? Siis että tukka ei olekaan hyvin huomisella Grand Dinnerillä? Ehei, Kävimme iltapäivällä lenkillä, ”kaupunkipatikalla”

Harjun päällä ja Seminaarimäellä, ja matkalla sinne muutamassa kampaamossa: ja voila! Huomiseksi on aika kampaamoon. Katsotaan mikä on tulos, sitä paitsi minulla on kaunis vanha, viiden vuoden välein kapitulissa mukana ja päällä ollut puku. No problem!

Tänään Diner Amical on Tuomiojärven rannalla. Ei vielä iltapukua, eikä Pehtoorilla smokkia. Kapitulin paras tapahtuma on yleensä Amical. Tänäänkin oli ilo tavata ja jutella monien kanssa. Ensin oululaisten kanssa, sitten monien muiden, Jokin tässäkin harrastuksessa kiehtoo, siitä koetin montaa illan mittaan haastatella…

Niitä näitä

Terveystarkastus

Maailma on tänään paljon parempi paikka ihmisille kuin se oli 200 vuotta sitten. Meitä on seitsemän kertaa enemmän, elämme kaksi kertaa pidempään, olemme pidempiä, painavampia, koulutetumpia ja terveempiä kuin esi-isämme ja -äitimme 1800-luvun alussa.

Jari Ojala kirjoitti eilen (14.8.) Hesarin kolumnissaan noin.

Se on mielenkiintoinen kolumni muutenkin ja Ojala (Jyväskylän yliopiston professori, joka on joskus kirjoittanut ei-niin-myötämielisiä-sanoja-viljelevän-referee-arvion yhdestä artikkelistani, mutta myös kommentoinut väitöskirjaani positiivisin sanakääntein. 😉 ) lopettaa juttunsa – mielestäni perustellusti ja viisaasti – näin: ”Hitaan kasvun aikana ratkaisevaa ei ole se, kuinka paljon yhteiskunnalla on resursseja käytössään, vaan se, kuinka viisaasti resursseja käytetään.”

Se, mihin yritän postaukseni Ojalan avulla johdattaa, on tuo kolumnin kohta ”elämme kaksi kertaa pidempään, olemme pidempiä, painavampia, koulutetumpia ja terveempiä – – ” Niinpä. Ja tuo ”olemme terveempiä” minua nyt mietityttää. Siis. Tänään oli aamulla taas yksi seulontatutkimus (mammografia) tasavuosikymmenen vuonna. Sehän on ihan erinomaisen hienoa, että meillä Suomessa on näitä seulontoja ja muuta kansanterveyden ylläpitävää ja sairauksia ennaltaehkäisevää huolenpitoa.

Sellaista oli minullakin ennen ensin opiskeluaikana, raskausaikoinan ja viimeiset vuosikymmenet etupäässä työterveyshuollon kautta: joka kymmenes vuosi ja tarvittaessa useamminkin pääsi perusteelliseen terveystarkastukseen labotoriokokeineen, kuntomittauksineen jne. Ja työterveyshuollon kautta sai tarvittaessa myös allergiatestit ja lähetteet erikoissairaanhoitoon. No entäpäs tämmöisen kaltaiseni ”rintamakarkurin” elämä? – Ei ole ilmaista terveydenhuoltoa saatikka säännöllisiä tarkastuksia. MItenkäs nyt toimitaan?

Reilut kaksi vuotta sitten keväällä kun oli vähän monenlaisia lääkärissä kulkemisia, niin silloin otettiin kyllä aika laajat verikokeet, ultrattiin ja tähystyskin tehtiin silloin vatsakatarrin aikana, ja magneettikuvauskin oli tuon olkapään takia, mutta silti. Olen vähän miettinyt pitäisikö hankkiutua lääkäriin ”vuosikymmenkontrolliin” omin rahoin. Sellainen perustarkastus. Tosin on käynyt mielessä anopin taas kerran laittamattomasti lausuma viisaus: ”Lääkärissä ei kannata käydä: ne vain löytävät tauteja, joista ei tiedä mitään”. Noh, nitrot ovat kuitenkin olleet anopillekin avuksi parina viime vuonna.

Kremppojahan tässä on, ja vähitellen tulee lisää, ja kun oikein pahaksi ovat äityneet, olen lääkärissä käynyt, mutta mitenkäs se tuollaisen peruskontrollin kanssa? Kannattaiskohan se?

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Sadonkorjuun lasagne

Hirmu huonosti taas keskityn yhtään mihinkään… Merkillistä puuhastelua siellä ja täällä.

Aamulla yhdessä tyttären kanssa kävimme kauppa-asiat ja sitten äidin luo. Sen jälkeen vaihtoehtoja oli monia, ja enpä saanut oikein päätettyä mitään, vaan toimittelin taas kuvia Vastavaloon. Ja tein ohessa ruoan valmiiksi: minulla kun oli illansuussa kampaaja. Ja teinpä – taas kerran – jääkaapintyhjennyslasagnen. Semminkin kun tyttärelle tiedän kasvisruokien maistuvan, kun kasvikset on nyt mitä parhaita ja kun nyt tällä erää oli viimeinen yhteinen safka täällä.

Ja tulipa siitä niin hyvää, että minun pitäisi kuulemma kirjoitella resepti. Ei mikään helppo tehtävä, mutta minäpä yritän.

Kasvislasagne (kolmelle tai neljälle)

2 – 3 rkl oliiviöljyä
2 valkosipulin kynttä murskattuna
1 isohko palsternakka
2 porkkanaa
4 kesäsipulia
2 – 3 tomaattia
suolaa (1 tl) ja pippuria myllystä
yrttejä (omalta kasvimaalta ruohosipulia, basilikaa, lehtipersiljaa — voi toki vaihdella. Näitä oli puolisen desiä silputtuna)
1 prk Kolmen juuston ruokakermaa
2 – 3 dl punaleima Emmental-raastetta

lasagnelevyjä (kymmenen?)

Kuori ja silppua vihannekset. Kuullota ensin sipulit öljyssä, lisää sitten palsternakka ja porkkanakuutiot, lopuksi tomaatit. Hauduttele ja sekoittele noin 5 – 10 minuuttia, lisää tomaatit ja suola ja pippuri. Taas vähän aikaa sekoittelua. Ja sitten kerma. Keittele miedolla lämmöllä varttitunnin verran. Lisää soosin sekaan emmental.

Lado kerroksittain vuokaan soosia ja lasagnelevyjä, pinnalle vielä vähän juustoraastetta.

Sitten 175-asteiseen uuniin puoleksi tunniksi.

Jätin lasagnen uuniin tekeytymään siksi aikaa, että kävin kaupungissa raidoittamassa ja leikkauttamassa hiukseni – vihdoinkin! Kun palasin lämmittelin vielä lasagnen mikrossa kuumassa, ja oheen olikin salaattia. Hyvää oli! Kasvikset ja vihannekset rulettavat nyt.

Kuvaahan siitä en hoksannut ottaa.

Tämmöisen lyhyehköllä kaupunkikävelylenkillä. Jotenkin symboloi kesän hiipumista…

Niitä näitä

Kokemusta rikkaampana

Lyhyt mutta antoisa ”urani” tarjoilijana on ohitse. Tai ”food runneriksi” minua ja kaltaisiani ammattilaiset sanoivat. Välillä olin oikeastaan ”entertainer”. Tänään oli Kalevassa aiheesta juttu. Juuri tänään. Huomasin jossain vaiheessa pitäväni pientä luentoa paistinkääntäjyydestä ja San Lorenzosta. 😉

Paistinkääntäjien, keittiömestareiden ja hotelli-ravintola Lasaretin kanssa järjestetty ”Syödään yhdessä” -tapahtuma oli aika onnistunut, ellei jopa oikeinkin onnistunut. Ainakin näin ”henksun” näkökulmasta. Sitä paitsi opin taas uusiakin juttuja. Ja oli muuten aika mukava tarkkailla ravintolasalin ja -terassin elämää istumatta itse pöydässä.

Ja olinpa iloinen, että ystäviä ja sisarkin seurueineen tulivat nauttimaan talkoilla tehdystä ja tarjoillusta ruoasta. Joka oli kyllä hyvää.

Ukkonen, joka juuri nyt mouruaa, ja sade, uhkasivat, mutta eivät ehtineet pilata tapahtumaa. Mutta toivat ne lämpöä ja hiostusta vielä lisää siihen, mitä oli olla grillien äärellä ja odottaessa tarjoiltavia annoksia… Mutta oikeasti oli mukava kokemus. Ja yksi oululainen alan ammattilainen totesi tapansa mukaan sarkastisesti, että olen ”kehityskelpoinen”. 😀

Ja tapahtuman viimeisen puolen tunnin aikana sain sitten itsekin syödäkseni. Ja jäädä toviksi juttelemaan ystävien kanssa.

Kokemusta rikkaampana…

Muistikuvia Niitä näitä Oulu Ravintolat Valokuvaus

Yöllä valvotaan, päivällä nukutaan

Nukuin tänään ulkona päiväunet. Ihanassa ”Odensen tuulessa” – lämmin, voimakas, kesäinen tuuli on minulle ja Pehtoorille ”Odensen tuuli”. Kun olimme 41 vuotta sitten (!!!!) telttareissulla Tanskassa ja majoituimme pari yötä Odensessa, siellä tuuli juuri kuten tänään. Lämpimästi, lujasti mutta lempeästi.

Ja että nukuin päivällä! Siihenhän on tietysti syynsä; jos ei nuku yöllä (tarpeeksi), on hyvä nukkua päivällä, jos mahdollista. Juuri niin on nyt käynyt. Toissayö meni häneksi jostain tietämättömästä syystä, ja viime yö ihan omaehtoisesti.

Eilen illalla leffan ja blogipostauksen jälkeen lähdin vielä kuvailemaan: lamellipadon valaistuksesta olin luvannut ottaa tekijälle (Ari Tiilikainen) kuvia myös sulan aikana – talvisinhan olen sitä kuvannut useinkin. Toiveena oli heijastekuva ja eilen illalla oli tyven, lämmin ja ”ilmeikkäitä” pilviä, joten lähdin kymmenen jälkeen (jolloin ei ollut kyllä vielä tarpeeksi pimeää) pienelle iltakuvausretkelle.

Voimalaitoksen lamellipadolla otin hyvinkin puolensataa kuvaa, ja sitten ajelin vielä Nallikariin. Pilvet houkuttivat ottamaan kuvia ravintolasta, josta on todella vaikea saada näyttävää ulkokuvaa. Niinpä iltayövalokuvausretki jatkui sinne.

Kun sitten palauduin ennen puoltayötä kotiin, hiippailin vielä koneelle, ja ryhdyinpä minäkin metsästämään muumimukeja. Tytär kun oli lähtenyt kaverinsa luo ja tiesin, ettei miniä jaksa valvoa, ajattelin, että minäpä tilaan heille ja itselleni tämän paljon mainosta saaneen erikoismukin, annan sitten vaikka joululahjaksi näille mukien kerääjille, kuten joka joulu jonkun mukin annan. Ja voila, pääsin aika heti nettisivulle, ja jo vartin yli kaksitoista sain tehtyä tilauksen, ja siihen se sitten jumitti. Puolisen tuntia jaksoin yritellä, ja sitten annoin periksi. Jotenkin kokemus oli kaiken kaikkiaan kummallinen: en olisi uskonut, että tuollaiseen ryhdyn, ja että sitten annan vielä periksi.

Mutta eipä mitään: Juniori oli valvonut ja saanut ainakin yhden mukin tilatuksi, ja tytärkin palattuan joskus kahden aikoihin yöllä, oli vielä yrittänyt ja saanut jostain Arabian EU-storesta kolme mukia (itselleen ja parille kaverilleen). Kaikkea sitä.

Tänään sitten ulkoilua, huomisen (Lasarettiin ystävät hyvät!) ja lauantain (Pehtoorin synttärit perhepiirissä) valmistelua, kuvahommia, – ja päikkäreitä. Että ne olivat hyvä juttu. Pitäisikö ottaa tavaksi?

Niitä näitä

Mamma Mia ja Syödään yhdessä

Ihan liian aikaisin heräsin, – ei viiden tunnin yöunet riitä, vaikkei tänään niin kovin kummoisia hommia ollutkaan tiedossa ja tehtävänä.

Ja äsken olimme Pehtoorin kanssa elokuvissa. Mamma Mia – Here we go again!

Olihan se vähintään yhtä viihdyttävä kuin ensimmäinenkin. Me on nähty Mamma Mia myös musikaalina Broadwaylla. Kyllä Abba on aina vaan hyvä. Tässä uudessa versiossa vanhat herrat (Brosnan, Firth, Skarsgård) ja Lily James (tuttu Downton Abbeysta) olivat minulle mieluisimpia. Cher oli aika kauhea! Mutta siitä huolimatta mitä suurenmoisen kesäelokuva.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Hei, ja sitten pieni mainospätkä loppuun! (suora lainaus omasta tekstistäni)

Ensi perjantaina 10.8. alkaen klo 17 on taas Syödään yhdessä -tapahtuma

Lasaretin pihalla ja ravintolassa on katettuna pitkät pöydät, tarjolla on hyvää ruokaa, välitöntä yhdessä oloa, keittiömestarit grillaavat ja paistinkääntäjät tarjoilevat, Lasaretin Virta-ravintolan baari on auki ja leppoisa Folk-musiikki soi taustalla. Tule suoraan töistä tai syömään lomakavereiden kanssa. Ota perhe mukaan ja lähtekää ulos syömään yhdessä. Entäpä jos kutsuisitkin kaverisi mukaan ja tulisitte syömään yhdessä ennen illan rientoihin lähtöä? Tapahtumaan ei tarvitse ilmoittautua … tulet vain nauttimaan klo 17 – 20

Menu on simppeli mutta sitäkin herkullisempi..

Grillissä paahdettua yrttimakkaraa ja chilimakkaraa, sinappismetanaa, pekoni-sipulihilloketta ja sidesalaattia 7,50 €
Naudanlihaburgeri, tomaattimajoneesia, rucolaa, pekoni-sipulihilloketta ja bataattilohkoja 16,50 €
Grillijuustoa, kasvissalaattia, kurpitsansiemeniä ja vadelma-viinietikkakastiketta 13,50 €
Juustolautanen, karviaismarjoja ja pähkinöitä 4 €
Vaniljapannacottaa, tuoreita marjoja 4 €

Tulkaahan syömään yhdessä: olen paitsi kuvaajana myös tarjoilijana!! Kaikkeen sitä rohkenee lupautuakin. Talkoohommissa olen!

Isovanhemmuus Niitä näitä Vanhemmuus

Kesää on vielä…

Merkillinen päivä tänään. Kummallisesti lomapäivä. Tai siis, että en ole (juurikaan) kokkaillut tänään. Olen lenkkeillyt, pyöräillyt, kuvaillut, lähetellyt kuvia vähän sinne sun tänne (Vastavaloon 😉 ) ja istunut valmiiseen ruokapöytään ja jatkanut istumista ruokapöydässä, odotellut jälkkäriä, nauttinut siitäkin. En kattanut pöytää, saatikka, että olisin tiskannut (enhän minä kovin usein muutenkaan).

Olimme koko poppoo puolenpäivän tienoilla Vauhtipuistossa: pikkuperhe ja tytär ja me Pehtoorin kanssa. Aurinko paistoi ja Apsu oli kaiken keskipiste.

Vauhtipuistossa olen käynyt kerran aiemmin, meidän lapset kyllä useinkin vein sinne, mutta vain vein. Olivat silloin jo ala-asteikäisiä ja pärjäsivät ja halusivatkin olla keskenään tai kavereiden kanssa.

Se on kyllä hyvä paikka juuri pienille, alle kouluikäisille ja alakoululaisille. Siellä on leppoisa tunnelma, sopivan jänniä laitteita eikä melua eikä meininkiä liikaa.

Vauhtipuiston jälkeen Rantapeltoon, jossa tytär paistoi meille pizzat. Kolme pellillistä erinomaista rapeapohjaista pizzaa upposi oikeinkin hyvin. Ja jälkkäriksi vielä Pehtoorin mustikkapiirakkaa! Mihin minua tarvitaan? No ehkä ottamaan kuvia?

Hei me lennetään!

Niitä näitä

Elokuun alku on ollut hyvä

Elokuinen lauantaiaamu ei ollut unta varten.

Tiedä häntä, mitä varten se oli, mutta kesti monta tuntia ennen kuin sain lähdetyksi pyörällä kohti Giganttia. Uusi neljän teran ulkoinen kovalevy oli – taas – tarpeen hankkia. Siispä sen hakuun.

Mutkien kautta menin ja mutkien kautta tulin, joten hyvinkin parituntinen kului, ja polvi kipeytyi. Vanha lasketteluvamma, joka yleensä kiusaa vain pitkinä patikointipäivinä, ilmoitti tänään pitkästä aikaa olemassaolostaan. Urheilija ei tervettä päivää … Paitsi, että pitkään aikaan tätä ennen ei ole juilinut tai särkenyt mistään. No mutta, pikku juttu joka tapauksessa. Semminkin kun en varsinaisesti ole mikään urheilija, enemmänkin hyötyliikkuja ja tepastelija.

Iltapäivällä kodinhoidollisia hommia ja sitten sapuskan tekoa. Milloinkas olet viimeksi tehnyt wokkia ”alusta asti”. Siis ettei mitään pakastepusseja, vaan silppuat ja pilkot ja paistat erikseen ja yhdessä kaikki osat: kasvikset, vihannekset, maustekasvit (inkivääri, valkosipuli, chili) ja broilerin, pähkinät ja vielä wokkaat nuudelin. Enpä itsekään muista milloin edellisen kerran, mutta tänään tein, ja kyllä kannatti. Ehdottomasti kannatti. Eikä siinä edes mennyt kauan.

Ja kaiken tämän kiinalaisen kesäruoan jälkeen supisuomalaista mustikkapiirakkaa, jonka Pehtoori teki. Kyllähän me tyttären kanssa mielihyvin söimme. 😉

Nyt istun vielä pihalla, postaan ulkona, tuntuu kuin olisin ulkomailla, hvyälle tuntuu elämä tällaisina päivinä, jolloin huomistakin odottaa jo ilolla.

Niitä näitä Oulu Vanhemmuus

Helle on mennyt

Ensimmäistä kertaa aikoihin: ei ole kuuma, nippa nappa on lämmin. Onneksi edes lämmin.

Ajattelin aamulla mennessäni Nallikariin, nimenomaan ravintola Nallikariin, sopimaan tulevista kuvausjutuista, että ottaisin samalla reissulla kuvia paitsi rannalta, myös Hannalasta. Saahan sitä ajatellla. Kun vähän ennen kymmentä lähdin ymmärtääkseni onnistuneesta (?) meetingistä, alkoi auton tuulilasiin napsahdella vähintäänkin kananmunan kokoisia vesipisaroita. Se siitä kuvaamisesta.

Käytinpä sitten rutkasti aikaa ruokakaupassa; kyllä on sanottava, että kilpailu tekee hyvää. Kun Oulun keskustan uusi Pekurin K-kauppa avattiin, alkoi Sokoksen Herkussa melkoinen saneeraus, minkä tuloksena Herkku alkaa olla jo varsin hyvä ruokakauppa. Meidän kolmen hengen kesäperjantain juhlaruokana karitsan karetta grillistä, fenkolia, kuningasosterivinokasta ja salaattia. Ja hyvä shiraz (Nugan) siihen oheen. Ei voi valittaa.

Näitä kuvaillessa tytär otti minusta kuvia ja mutisi jotain, että ”luullakseni joissakin perheissä on ruokarukous, meillä on ruokakuvaus”. No niin on. Ihan vaan teille, hyvät blogisystävät!, iloksenne – ja tiettäväksenne.

Siinä sitten pilvipoutaisella pihalla istuskeltiin, höpöteltiin, ja lopulta ilmoitin lähteväni tekemään kuvia, ja tytär ilmoitti, että illansuussa lähdetään kolmisin kaupungille ”yhille”.

Niin lähdettiin, ja vasta äsken palattiin. Tosin tyär jäi kaupungille vielä…

Olipa hyvä, että lapsi vei vanhempansa Oulun yöelämään tai siis iltaelämään. Istahdimme viinibaari Voxin patiolle, kuohuvalle tietysti. Pistimme maailmanpolitiikan ja lähipiirin asioita jutuillamme järjestykseen ja yhtäkkiä saimmekin seuraa: The Valokuvaaja viivähti seurassamme. Olipa mukava nähdä livenä.

Vakaana aikeena oli lähteä kotiin heti yhdeksän jälkeen, mutta eikös vain vielä siirrytty Roosteriin, jossa tyttären kavereita ja sitten serkkunsakin. Kaikki tämä meille vanhuksille hyväksi: on hyvä nähdä myös kotikaupungin iltaelämää ja nuoria.

Kymmenen jälkeen, auringon jo laskiessa lähdimme kuitenkin pyöräilemään kohti kotia. Hyvä hengittää, pimenevä, kostea ilta ja kaikki hyvin.